Toikkaroiva pastori

Anonyymi

"Pastori mursi lantionsa vähissä vaatteissa mökkinsä pihalla."
- kyse oli adventistipastorista

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oli pastori sapatin hurmiossa katsellut televisiosta naisten hiihtoa, "rako suurenee, rako pienenee". Muutaman huurteisen jälkeen alkoi sitten miestä kusettamaan ja hän lähti talvipakkasessa ulkohuusiin kuselle t-paidassa, kotihousuissa ja piraattucrocseissa. Huusimatkalla pastori sitten kaatui pihalleen kaljan vaikutuksesta, eikä päässyt enää ylös, kuten kaljaveikkojen on joskus tapana, yrittää päästä pystyyn heikoin tuloksin.
      https://www.youtube.com/watch?v=jcEOEglfnV8

      • Anonyymi

        Mies oli oman kertomansa mukaan niin harhainen, että luuli olevansa eläin ja alkoi kynsien avulla hilautua eteenpäin, mutta ei päässyt mihinkään.
        "-Kun Pärmäkoski voitti mitalin, pidättelin kusta siihen asti, mutta sitten minun piti äkkiä lähteä pihalle. Juoksin hieman liian kiireellä ja etukenossa kaljatölkki kädessä."
        "-Yritin vain kynsillä raapia itseni johonkin asentoon, mutten päässyt mihinkään."
        "– Rupesin huutamaan entistä raivokkaammin ja sisälläni oleva peto myös."


    • Anonyymi

      Rikosilmoitus tehty.ID osoitteet selvitetty. Kunnianloukkauksen hintalappu on kova.

      • Anonyymi

        Että oikein ID osoitteet selvitetty, kova juttu hei! :-D

        T: Iloinen nauraja


      • ID-osoite?
        Satujumalien asialla olevien kunniaa ei voi loukata, koska sellaisilla ihmisillä ei ole kunniaa? He itse kertovat olevansa kunniattomia. Ainoa, kenellä heidän mielestään on kunnia, on heidän palvomallansa satujumala. Lahkojen aivo-orjat ovat siis maan matosia ja heillä on yhtä vähän kunniaa, kuin rastaan nokassa olevalla kastemadolla.

        Siksi toisekseen on suositeltavaa käyttää nettisurfailussa VPN-salausta.


      • Anonyymi

        Rikosilmoituksella uhkaileminen julkisesti on laiton uhkaus. IP-osoite selvitetty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikosilmoituksella uhkaileminen julkisesti on laiton uhkaus. IP-osoite selvitetty.

        Eihän se ole uhkailemista, jos ilmoitus on jo tehty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikosilmoituksella uhkaileminen julkisesti on laiton uhkaus. IP-osoite selvitetty.

        Ei muuten ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se ole uhkailemista, jos ilmoitus on jo tehty.

        Ilmoitus on tehty mistä? Tiesitkö, että valehtelu on myös rikollista toimintaa. Myös tokkarointi vähissä vaatteissa ulkona pakkasella on edesvastuutonta. Vain juopot ja juopuneet toimivat niin.
        Jos pastori tai pappi toikkaroi vähissä vaatteissa pihallaan kuselle mennessään, niin se jos mikä on idiotismia pahimmillaan? Sellainen teko pitäisi tuomita henkeen ja terveyteen kohdistettuna väkivallan tekona.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmoitus on tehty mistä? Tiesitkö, että valehtelu on myös rikollista toimintaa. Myös tokkarointi vähissä vaatteissa ulkona pakkasella on edesvastuutonta. Vain juopot ja juopuneet toimivat niin.
        Jos pastori tai pappi toikkaroi vähissä vaatteissa pihallaan kuselle mennessään, niin se jos mikä on idiotismia pahimmillaan? Sellainen teko pitäisi tuomita henkeen ja terveyteen kohdistettuna väkivallan tekona.

        Älä nyt ole hölmö.


    • Anonyymi

      Tein rikosilmoituksen toikkaroivasta adventistipastorista ja hänen sapattivalheistaan.

      • Anonyymi

        Kannattaa kulkea suoraan

        Mar 9:20
        Niin he toivat hänet hänen tykönsä. Ja heti kun hän näki Jeesuksen, kouristi henki häntä, ja hän kaatui maahan, kieritteli itseään, ja hänestä lähti vaahto.

        Joe 2:7 Ne juoksevat kuin sankarit, kuin soturit ne nousevat muurille. Jokainen kulkee tietänsä suoraan, ei mutkittele polullansa.


    • Anonyymi

      Mikä virheet adventtikirkon pastori teki? 7 kuoleman syntiä:

      1. Hän katsoi TV:stä maallista urheilulähetystä silloin, kun hänen olisi pitänyt lukea Raamattua.
      2. Hän istui ja laiskotteli ja viihdytti itseään turhanpäiväisien asioiden parissa.
      3. Hän pidätteli virtsaa liian kauan turhaan.
      4. Hän ei pukeutunut talvipakkasella ulos lähtiessään asianmukaisesti, ei käytännössä lainkaan.
      5. Hän ei huomioinut sitä, että piha oli jäinen ja tulee liikkua erityisen varovasti varsinkin silloin, kun crocsit ovat jalassa.
      6. Hän ei ollut rukoillut varjelusta ennen lähtöään ulko wc-tiloihin.
      7. Hän laski alleen, jolloin virtsa jäätyi ja housut jäivät kiinni jäiseen maahan.

    • Anonyymi

      Minä pastorina olisin ensin juonut sen tuopin tyhjäksi ja kussut sitten siihen tyhjään tuoppiin. En missään nimessä olisi lähtenyt talvipakkasella kalsareissa ulos. Hulluhan se sellainen pölvästi on?

      Pastori Oulusta

    • Anonyymi

      Tyhmät kellot palstalla kumajaa- se on jumalattomuuden kellot.
      Hulluilla on halvat huvit,
      www.mtvuutiset.fi › artikkeli › hulluilla-halvat-huvit-id...
      25.10.2018 - Hulluilla halvat huvit, idiooteilla ihan ilmaiset

      Siksipä palstan lapselliset ovat aina äänessä.

      • Anonyymi

        Pastorimme Adventtikirkossa ovat koulutettuja, fiksuja ja viisaita Englannissa yliopistokoulutuksen saaneita.
        Sivistyneistö adventismin huippuluokkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pastorimme Adventtikirkossa ovat koulutettuja, fiksuja ja viisaita Englannissa yliopistokoulutuksen saaneita.
        Sivistyneistö adventismin huippuluokkaa.

        Adventistipastori
        "Vähissä vaatteissa"?
        Työasu $-) vai?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pastorimme Adventtikirkossa ovat koulutettuja, fiksuja ja viisaita Englannissa yliopistokoulutuksen saaneita.
        Sivistyneistö adventismin huippuluokkaa.

        Ovat jääneet evoluutiossa simpansin tasolle. Siksi lähtevät ilman vaatteita ulos pakkasellakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovat jääneet evoluutiossa simpansin tasolle. Siksi lähtevät ilman vaatteita ulos pakkasellakin.

        Jospa adventismi pistää pastorin pään ja tasapainoelimen sekaisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa adventismi pistää pastorin pään ja tasapainoelimen sekaisin.

        Adventtikirkon rivijäseniltä on kokonaan ajatteleminen kielletty. Kaikki kun on jo USA:ssa lahkon pääkonttorissa mietitty valmiiksi. Pastorikin voi heikkona hetkenään unohtaa ajattelemisen kokonaan. Hän samaistuu niin lahkonsa kusetettuun määkivään ja tyhmään teuraaksi vietyyn lampaaseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adventtikirkon rivijäseniltä on kokonaan ajatteleminen kielletty. Kaikki kun on jo USA:ssa lahkon pääkonttorissa mietitty valmiiksi. Pastorikin voi heikkona hetkenään unohtaa ajattelemisen kokonaan. Hän samaistuu niin lahkonsa kusetettuun määkivään ja tyhmään teuraaksi vietyyn lampaaseen.

        Valheesi ei hetkauta.


    • Anonyymi

      Pastorihan ei ilmeisesti tässä kyseisessä tapauksessa ollut vielä mikään vanhus ja ikäloppu?
      Ihmettelen ammattilaisena, että lonkka murtui niinkin helposti?

      Ko. pastorilla on todennäköisesti ollut jo jonkinasteinen osteoporoosi kyseessä? Normaalisti perusterveeltä lonkka ei murru pelkästä kaatumisesta kun ollaan tasaisella maalla ja kaadutaan maan tasosta ja luusto on muuten kunnossa.
      Saattaa toisaalta olla, että pastorilla on ollut hivenen väärät elämäntavat, mm. liikapainoa ja mieltymys vääränlaiseen ruokaan? Myös vähäinen liikunta vaikuttaa luuston kuntoon ja tietysti koko kehon toimintaan?

      Vanhuksilla ja jo yli 80-vuotiailla tilanne saattaa olla jo toinen ja silloin lonkka voi helpostikin murtua kaaduttaessa.

      • Anonyymi

        Tarina ei kerro, että kaatuiko pastori mennessän sinne ulkohuussiin vai vasta paluumatkalla?
        Ilmeisesti hän kaatui jo mennessään, joten kun pastorilla oli ollut armoton kusihätä ja piti vähän panna ilmeisesti jopa juoksuksi siinä jäisellä pihalla, niin kusiko hän maassa maatessaan alleen vai menikö kuset housuun samalla kun hän kaatui ja lonkka rusahti rikki?


    • Anonyymi

      Oliko Usko Eevert Luttinen sorvan kylästä.

    • Anonyymi

      Hieman huonosta viinistä.
      Yhtenä vuotena punkku oli poikkeuksellisen pahaa.
      Viininpolkijat olivat olleet istumalakossa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7071
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      118
      4842
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      63
      4106
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3414
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      707
      2171
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      248
      1556
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1415
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1398
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1344
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1116
    Aihe