Yle selvitti seurakuntien riidat

Anonyymi

15

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eli oikein mitään raflaavaa ei löytynyt. Eiköhän jokaisessa yhteisössä (julkis-) ole neljässä vuodessa tuon verran jotain väärinkäytöksiä, jos kyse on kuitenkin usean tuhannen ihmisen työpanoksesta.

      Työn ulkopuolella työhön liittymättömät rikokset (vaikka rattijuopumus) ei oikein pidäkään vaikuttaa työsuhteeseen. Eiköhän tuollaisia löydy myös vaikka Kelan työntekijöiden taustalta, mutta eipä heitäkään eroteta, jos se ei vaikuta suoraan työhön (tai ainakin toivon, ettei maailma mene sellaiseksi, että Kelan virkailija olisi vaikka vapaa-ajallaan baarissa käydessään Kelan edustaja, että "katsokaa, nyt se tilasi tuplaviskin" -tms. jeesustelua). Eikä kai kirkon työntekijöiltä voi edellyttää sen kokonaisvaltaisempaa kirkon edustamista vapaalla ollessaan kuin muiltakaan. Ei se tietysti mitenkään kirkolle edullista varmasti ole, jos joku pappi sekoilee vapaalla, mutta jos se ei liity työn tekemiseen, niin olkoot kännissä ja olkoot näpistänyt kaupasta tms.

      • Anonyymi

        Aivan, ylen tulisi tasapuolisuuden vuoksi selvittää myös Kelan työntekijöiden mahdolliset riitaisuudet yms. huonosti käyttäytymiset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, ylen tulisi tasapuolisuuden vuoksi selvittää myös Kelan työntekijöiden mahdolliset riitaisuudet yms. huonosti käyttäytymiset.

        Juu, ja Ylestä voisi jokin taho tehdä vastaavan selvityksen ja laittaa lööppeihin.
        Veronmaksajien rahoillahan se Ylekin toimii.


      • Vapaa-ajan suhteen eivät pappi ja KELAn virkailija rinnastu. Jos Vegaaniliitto olisi palkannut ammattipropagandistin, ei hänen sopisi syödä pippuripihviä vapaa-ajallaankaan.


      • jori.mantysalo kirjoitti:

        Vapaa-ajan suhteen eivät pappi ja KELAn virkailija rinnastu. Jos Vegaaniliitto olisi palkannut ammattipropagandistin, ei hänen sopisi syödä pippuripihviä vapaa-ajallaankaan.

        ...ja jatkona: Samaa mieltä siitä, että kohtuullisen vähän riitoja löytyi. Kirkossa niitä on ehkä enemmän, ehkä vähemmän, mutta joka tapauksessa sekin on maallisten lainalaisuuksien mukaan toimiva laitos jossa tulee joskus riitoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, ylen tulisi tasapuolisuuden vuoksi selvittää myös Kelan työntekijöiden mahdolliset riitaisuudet yms. huonosti käyttäytymiset.

        Kohuullista, että kirkosta kerrotaan joskus jotain negatiivistakin yle:ssä. Enimmäkseen siellä mainostetaan kirkkoa positiiviseen sävyyn, puhumattakaan että yle palvelee kirkkoa ilmaiseksi lähettämällä sen jumalanpalveluksia ja hartausohjelmia radiossa ja TV:ssä.

        Onkohan KELA:sta juuri koskaan positiivista juttua missään mediassa? Eikö se tee koskaan mitään oikein? Ei ole kokemusta sen palveluista.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Vapaa-ajan suhteen eivät pappi ja KELAn virkailija rinnastu. Jos Vegaaniliitto olisi palkannut ammattipropagandistin, ei hänen sopisi syödä pippuripihviä vapaa-ajallaankaan.

        << Vapaa-ajan suhteen eivät pappi ja KELAn virkailija rinnastu. Jos Vegaaniliitto olisi palkannut ammattipropagandistin, ei hänen sopisi syödä pippuripihviä vapaa-ajallaankaan. >>

        Olet kyllä ainakin jotenkin oikeassa. Se vaan, että minä eläisin mieluiten maailmassa, jossa kun liperit lähtee, niin alkaisi vapaa. Toisaalta, jos sitä joutuu olemaan pappi myös vapaa-ajalla, korvaus pitäisi olla myös vapaa-ajan uhraamisesta. Käsittääkseni papin palkka ei kyllä tätä huomioi.

        Vähän falskiltahan se tuntuisi, jos vegaaniliiton puheenjohtaja söisi pippuripihviä, mutta toisaalta hän voi silti olla varsin taitava edistämään kasvisruokailua vaikkei itse sitä allekirjoitakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohuullista, että kirkosta kerrotaan joskus jotain negatiivistakin yle:ssä. Enimmäkseen siellä mainostetaan kirkkoa positiiviseen sävyyn, puhumattakaan että yle palvelee kirkkoa ilmaiseksi lähettämällä sen jumalanpalveluksia ja hartausohjelmia radiossa ja TV:ssä.

        Onkohan KELA:sta juuri koskaan positiivista juttua missään mediassa? Eikö se tee koskaan mitään oikein? Ei ole kokemusta sen palveluista.

        << Onkohan KELA:sta juuri koskaan positiivista juttua missään mediassa? Eikö se tee koskaan mitään oikein? >>

        Aivan. Kuitenkin täytyy muistaa, että Kela on ehdottomasti suurin avustuslafka Suomessa. Sehän avustaa nimenomaan työttömien toimeentulon, heikompiosaisten asumisen, sairastumisten hoidon jne. Aivan valtava määrä ihmisiä olisi hyvin suuressa pulassa, mikäli Kelaa ei olisi.


    • Anonyymi

      Kaikesta ei ole tehty virallisia valituksia. Kirkon hengellisten työntekijöiden työ on siitä jänskää, että siinä vaikuttaa myös vapaa-ajan elämä. Julkisesti ei saa esiintyä humalassa edes vapaa-ajalla. Eikä vapaa-ajalla saa levitellä kirkonvastaisia oppeja, eikä saa kuulua toiseen uskontokuntaan, vaan pitää kuulua kirkkoon, myös kesälomalla. Kirkko suojelee työntekijöitä, jotka ovat alkoholisteja, tekevät seksuaalisia hyväksikäyttöjä, eivät noudata lakia eivätkä kirkkolakia eli kirkon omaa lakia, kunhan possuilijat ovat tarpeeksi korkeassa virassa. Kippis sille.

    • Anonyymi

      Yksi pappi myönsi nimitelleensä Hitleriksi, mutta ei myöntänyt nimitelleensä hinttariksi. Uskon, että tehnyt molemmat, mutta jostain syystä edellinen hänelle helpompi myöntää.

      Ehkä oleellisin tuossa jutussa on, se että tuomiokapitulit eivät juuri muuta tee kuin lakaisevat ongelmat maton alle. Annetaan jonkinlainen moite papin käytöksestä, mutta riidat ja kyräily jatkuvat. Ei ole mitään todellista sovittelua, jotta riidat loppuisivat.

      Apinajuttu oli hupaisa. Kumman kertomus totta, papin vai vainajan omaisten? Ehkä papin. Nimitti omaisia ja myös itseään apinoiksi, mutta omaiset kokivat, että nimitteli nimenomaan ja vain heitä apinoiksi.

      Toki aika riskaabelia visailua papilta tuollaisessa tilanteessa, hautajaisissa, vaikka omaiset olivatkin juuri kehuneet, että heiltä huumoriakin löytyy.

    • Anonyymi

      Miksi ihmeessä minun pitäisi vielä maksaa siitä, että saisin kuulua riitaisaan seurakuntaan

    • Anonyymi

      Tutkittu tosiasia on, että seurakunnissa on tämän maan huonoimmat työilmapiirit.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Miten olisi käynyt, jos kyseessä olisi ollut piispa. Mitä jos piispa olisi käyttänyt kirkon rahaa omiin menoihin.


    • "Rovasti käytti siunaustilaisuudessa outoja symboleja ja eleitä."


      Oliko seisokki päällä :-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3372
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      45
      3184
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      2678
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2538
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1850
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      86
      1487
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe