Olen lähes kuusikymppinen mies. Lapsuuteeni liittyi hyvin paljon uskontoon liittyviä asioita. Koko perhe käytiin ev.lut. kirkossa. Muistot ovat ristiriitaisia. Vaikka oli tiettyä hartauden ja hyvän olon tunnetta, oli myöskin suurta vastenmielisyyttä, koska äitini itki aina kirkossa. Tuntemani papit, kuin myös äitini varoittelivat voimakkasti lahkolaisista, en muista siltä ajalta muita kuin helluntailaisuus. (lahko)
Elämäni ajan mieltäni on askarruttanut se, miten helluntailaisuskovat saavat ns. "uudelleen syntymisen". Onko se todella joku voimakas yksittäinen tapahtuma. Itse en ole sellaista kokenut ja epäilenkin, miten voisin uskossanne olla, jos en ole uudestisyntynyt. Naapurini ovat helluntailaisia ja olemme erittäin hyviä ysäviä.
He eivät koskaan "tuputa" uskoaan. Postilaatikossamme on ollut viimeaikoina lehtiä ja ohjelmalehtinen helluntailasten kokoontumista.
Voisitteko kertoa kokemuksistanne tullessanne uskoon? Oletteko kaikki herätyksen saaneita, vai onko teillä näitä (meitä) tapauskovaisia?
Näitä asioita olette varmaan kyllästymiseen asti käsitelleet aikaisemminkin, mutta en osaa (jaksa)etsiä noista aikaisemmista kirjoituksista.
Elämäni ajan mieltäni on askarruttanut se, miten helluntailaisuskovat saavat ns. "uudelleen syntymisen". Onko se todella joku voimakas yksittäinen tapahtuma. Itse en ole sellaista kokenut ja epäilenkin, miten voisin uskossanne olla, jos en ole uudestisyntynyt. Naapurini ovat helluntailaisia ja olemme erittäin hyviä ysäviä.
He eivät koskaan "tuputa" uskoaan. Postilaatikossamme on ollut viimeaikoina lehtiä ja ohjelmalehtinen helluntailasten kokoontumista.
Voisitteko kertoa kokemuksistanne tullessanne uskoon? Oletteko kaikki herätyksen saaneita, vai onko teillä näitä (meitä) tapauskovaisia?
Näitä asioita olette varmaan kyllästymiseen asti käsitelleet aikaisemminkin, mutta en osaa (jaksa)etsiä noista aikaisemmista kirjoituksista.
Vastaukset 25
Vanhimmat
uskoon tuloni oli niin radikaalinen muutos elämääni,etten pitkään siitä kerro.
Olin rappio alkoholisti,joten siksi en puutu yksityiskohtiin.
Sairaalassa kuoleman rajalla pyysin Jeesusta avuksi ja jopa lupailin seurata jos vielä päivänkin eläisin.
Ihmeekseni pääsin seuraavana päivänä kotiin ja menin yleiseen kokoukseen ja kokouksen lopussa menin eteen rukoiltavaksi ja vielä kerran julistettiin syntini anteeksi.
Sinne jäivät alkoholituotteet ja muutkin synnit.
Syntejä kyllä tulee tehtyä ,vaan armon Herraan luotan,että hän hyväksyy ja antaa anteeksi syntini.
Sinä varmaan olet "siivo syntinen" ja siinä tapauksessa et ehkä sellaista muutosta koe kuin minä.
Tuntuipa miltä tahansa Jeesus ottaa syntisen vastaan ja antaa uuden elämisen arvoisen elämän.
Pyhän Hengen kasteen sain muutama kuukausi uskoon tuloni jälkeen ja se taas olis oma kokemus kirjoittaa.
Mutta Jeesus on varjellut uskossa nämä vuodet jotka ovat olleet elämäni tärkeimmät.
Nimimerkki "fri", kertomuksesi on niin mielenkiintoinen, että voisitko kertoa siitä enemmän? Vai ovatko nämä liian henkilökohtaisia asioita? Itse olen alkoholin suurkululuttaja ja tuntuu kuin olisin kadottamassa elämäni jonnekin sinne mustaa tuntemattomaan. Muutoin elämäni on tyhjä. Minulla ei ole mitään.
niin kuin minun elämäni,siksi muuttui,niin olen kiitollinen,ettet ole siihen pisteeseen edennyt.
Katsos entinen on mennyt ja uuden olen tilalle saanut.
Minä en oikeastaan häpeä henkilöllisyyttäni,vaan arvaan toisaalta,että täällä ei aivan paras paikka ole nimiään ja osoitteitaan julistella.
Voin sanoa,että pari kymppisenä irtos ohjakset lähes kokonaan käsistä ja armeijan jälkeen muutin svean maalle töihin,alkuun jotenkin meni mut sit repes kokonaan.
Avo vaimo jätti työ paikka meni asunto meni ja kaikki muutkin arvot romahti.
Etsin kyllä raittiutta AA:sta vaan ei onnistunut.
Sairaalat ja "kuivaamot" muuttuivat "kodikseni".
Sosiaali oli "työn antajani".
Terveys meni täysin,neljä vuorokautta kerrankin pitivät teholla hengissä,vaikken itse muistakkaan.
Olivat sydämmen muutaman kerran käynistäneet.
Et ei tää entinen ole kertomisen arvoista, vaan Jeesus on eheyttänyt yhteiskuntaan takaisin ,oksennus ämpärin vierestä.
Eli olen varma ,ettet ole toivoas menettänyt,kun pystyt tänne kirjoittamaan.
Voin lopuksi sanoa,että kyllä on ollut värikäs uskon elämä ei voi verrata siihen vanhaan orjuuteen.
Nyt saan auttaa ihmisiä monin eri tavoin ulkomailla ja täällä.
Saanut olla hoito alalla tukemassa ja käydä hiukan kursseja alalle.
Silloin kun itse huomaat ,että viina on sinulle tullut orjuuttavaksi elämään ja tahdot itse vapautua olet jo ottanut suurimman askeleen.
Usko on mielestäni paras apu.
Huom. kun uskon tielle astut huomaat ,että on muitakin jotka tukevat raittiuttasi silloinkin jos "kaatuu".
Seurakunta on paikka jonka vois verrastaa vaikka sairaalaan.
Se on koti jossa lapsia autetaan.
Uskon elämä ei ole tyhjää,vaikka uskomaton niin väittää.
Lopuksi ,älä kaikille uskoudu.
Etsi itsellesi sopivat ystävät,jotka ymmärtävät laitapuolen kulkijaa ja silti ovat raittiita.
Se ei aina auta ,että älä ota ensimmäistä ryyppyä niin pysyt raittiina.
Jeesus on minua auttanut,ettei ole viinaa ja tupakkaa esimerkiksi tarttenu kokeilla,ne kun ei ole minua varten keksitty.
"Jeesus on minua auttanut,ettei ole viinaa ja tupakkaa esimerkiksi tarttenu kokeilla,ne kun ei ole minua varten keksitty."
Sun jesses ei o alkumatkasta ollu mukana, noin niinku jeesaamassa.
luulishan että ehkäisy olis hoitoa helpompaa..
katos kun "jessen" apu ei alkuun kelvannut.
On se niin vapauttava keveri ettei kahlehtinu,vaan antoi pojan kokeilla.
Varjeli kuitenkin ,ettei saatana saanut henkeä viedä.
Ei muuten moittinut(JEESUS) kun kotiin palasin.
esittää asia siinä valossa että minulle ei kelvannut.
Ei huono ei. Oletkin fri fiksumpi kaveri kuin ekax luulin.
Kiitos.
Voimia.
sulle asunto autooni muuten olis jättämässä.
Mixu,että minä sain valtavan tuen erikoisesti ensimmäisen puolen vuoden sisällä uskovaisilta.
Yksi neuvo vielä jos päätöksen teet lopettaa ja uskon tiellä vaeltaa,niin tuon viinan kiusauksen tullessa.
Ota ensin yhteys sellaiseen uskon ystävään ,johon luotamuksen olet saanut ja katso mihin hän kanssasi päätyy,ennenkuin juomaan alat.
Meinaan ,ehkä se ei niin pitkään juomista pitkitä,vaikka yhteyden otatkin ja neuvon toivon mukaan saat.
Ehdit kyllä juoda jos sit vielä janottaa ei sinua uskovat pakoita raittiuteen,vaikka toivovatkin sinun parasta.
Voin lopettaa juomisen, siis lyödä poikki.
Mutta kun Helluntailaiset ovat muuten niin vaativia kaiken suhteen. Niin nuhteetonta.
Mistä minä voisin löytää ymmärtäväisen Helluntalais-maaallikkoveljen? Olen Pohjois-Suomen pääkaupungista ja täällä on seurakunta.
ihmetyttää ja kiinostaa.
1. Rovaniemikö vai Oulu.?
Voit lopettaa juomisen silloin kuin tahdot???
Et kuitenkaan kykene olla ttamatta tai aloittamatta???
Oletko pohjoisen poikia?
Itse olen kadottanut juureni ainakin jossain määrin,en saa kaikesta suomen- ja sivistys-sanoistanne selvää.
Mutta ihmettelen jos ei suomalaisessa helari seurakunnassa ole ihmisiä toisiaan tukemaan.
Ainahan on ihmisiä jotka ovat saaneet sydämmelleen eri ihmisiä.
Eli lapset,vanhukset ,pakolaiset,romaanit,vankilatyön,narkkarit,alkoholistit,vammaiset ja niin edelleen.
Yleensä näiden ihmisten parista juuri löytää itsensä.
Mihin ryhmään sit itse kuuluu.
Tunnen kyllä erittäin antautuneita alkoholi työn tekijöitä,jotka ikään eivät ole maistaneet viinaa.
Vaan usein on niinkin ,että sellainen joka itse on elänyt sen mihin avun tarvitsijakin kuuluu on helpompi ymmärtää ne asiat todeksi.
Toisaalta ehjä ihminen kykenee paremmin rikkinäistä tukemaan.
Meistä laitapuolen kulkijoista oma maku jää luultavasti tämän elämän loppuun asti.
onni on kuitenkin ,että moninaisuus tuo väriä ja elämää myös.
Et kuitenkaan ole sen huonompi kuin muutkaan,se sinun on hyvä muistaa.
Ei me helarit sentään enkeleitä olla.
Eikä ulko kuori meistä parempia tee.
Pyydä apua huoliisi rohkeasti jos uskova ei itse kykene apua antamaan niin johdattakoon toisen luo.
1. Rovaniemikö vai Oulu.?
- Oulu.
Voit lopettaa juomisen silloin kuin tahdot???
Et kuitenkaan kykene olla ottamatta tai aloittamatta???
- Hankala kontrolloida. Elämässsä ei ole mitään sisältöä. En vedä ns. lärvejä koskaan.
Oletko pohjoisen poikia?
- Olen. Paluumuuttaja 20 vuoden reissun jälkeen. Vaikea ymmärtää tätä Suomi-menoa.
Itse olen kadottanut juureni ainakin jossain määrin,en saa kaikesta suomen- ja sivistys-sanoistanne selvää.
- Mistä päin olet?
Mutta ihmettelen jos ei suomalaisessa helari seurakunnassa ole ihmisiä toisiaan tukemaan.
Ainahan on ihmisiä jotka ovat saaneet sydämmelleen eri ihmisiä.
Eli lapset,vanhukset ,pakolaiset,romaanit,vankilatyön,narkkarit,alkoholistit,vammaiset ja niin edelleen.
Yleensä näiden ihmisten parista juuri löytää itsensä.
Mihin ryhmään sit itse kuuluu.
- Olen keski-ikäinen, yksinäinen city-sinkku. Alkoholiin taipuvainen, hengellisyyttä kaipaava.
Tunnen kyllä erittäin antautuneita alkoholi työn tekijöitä,jotka ikään eivät ole maistaneet viinaa.
Vaan usein on niinkin ,että sellainen joka itse on elänyt sen mihin avun tarvitsijakin kuuluu on helpompi ymmärtää ne asiat todeksi.
Toisaalta ehjä ihminen kykenee paremmin rikkinäistä tukemaan.
- Tarvitsisin jonkinlaisen tukihenkilön, isoveljen.
Meistä laitapuolen kulkijoista oma maku jää luultavasti tämän elämän loppuun asti.
onni on kuitenkin ,että moninaisuus tuo väriä ja elämää myös.
Et kuitenkaan ole sen huonompi kuin muutkaan,se sinun on hyvä muistaa.
Ei me helarit sentään enkeleitä olla.
Eikä ulko kuori meistä parempia tee.
Pyydä apua huoliisi rohkeasti jos uskova ei itse kykene apua antamaan niin johdattakoon toisen luo.
- Mitä tehdä?
- Miten sinuun saa kontaktin?
- Tämä on sentään julkinen foorumi.
terv.
Mixu
Olet suuntaamassa elämääsi oikeaan suuntaan. Kaipaat elämääsi muutosta. Tahdot saada itsellesi uskovia, luotettvia ystäviä ja tukijoita. Oulun helarisrk on verrattain iso, että ehken sieltä on vaikea löytää oikeaa, uskottavaa ja luotettavaa ystävää ja tukijaa. Toivottavasti kuitenkin löydät. Tuon frin kanssa teillä varmasti olisi paljonkin yhteistä. Toivottavasti saat häneen aivan henkilönä yhteyden, ei vain tällä palstalla nimimerkkinä!
Siunausta sinulle. Rukoillaan sinun puolestasi, etä löydät pohjan elämääsi ja ennen kaikkea Jeesuksen. Hän on jo ihan vierelläsi ja tahtoo pelastaa sinut.
Olet suuntaamassa elämääsi oikeaan suuntaan. Kaipaat elämääsi muutosta. Tahdot saada itsellesi uskovia, luotettvia ystäviä ja tukijoita. Oulun helarisrk on verrattain iso, että ehken sieltä on vaikea löytää oikeaa, uskottavaa ja luotettavaa ystävää ja tukijaa. Toivottavasti kuitenkin löydät. Tuon frin kanssa teillä varmasti olisi paljonkin yhteistä. Toivottavasti saat häneen aivan henkilönä yhteyden, ei vain tällä palstalla nimimerkkinä!
Siunausta sinulle. Rukoillaan sinun puolestasi, etä löydät pohjan elämääsi ja ennen kaikkea Jeesuksen. Hän on jo ihan vierelläsi ja tahtoo pelastaa sinut.
Sinunko hyvksynnän on pakko saada,ennenkuin ihminen tällä palstalla täyttää kriteerit,oli sitten uskossa tai ei.
Sinun on turha esittää mitään arvosteluja uskovaisista,kun et itse uskalla edes yrittää.
Voisit tuon suuren suusi perusteella "alkaa" uskovaiseksi,ja näyttää muillekin mallia,miten uskon tiellä "porskutellaan",hyvä sun on sivusta pimeästä huudella ,kun ei tarvitse itseäsi vähimmässäkään määrin astettaa maalitauluksi,nimimerkin takaa huutelu ja nimittely on mitä raukkamaisinta mielipiteen vaihtoa. Olet iso pikkumainen raukkis!
kun minä en voi nyt vastailla.
On ehdittävä matkaan ja laivalle.
Tulen loppu viikolla linjoille jos kaikki suujuu suunnitelmien mukaan.'
Muistan sinua rukouksin tulla matkalla,jonka näen Herran antamaksi ja kuuluu mielestäni Jumalan suunnitelmiin ja on lähetys työtä.
Olen varma ,että SINULLAKIN ON PAIKKA HERRAN ELOPELLOLLA.
Vie vain aikaa ennenkuin kaikki kolahtaa paikalleen.
Jeesuksessa löytyy rauha ja merkitys elämään,vapauden lisäksi.
Vielä kerran anteeksi tää kiireeni,nyt täytyy mennä
PS. TOIVON KAIKKEA HYVÄÄ SINULLE!
Korjataampa heti aluksi, että Kummatkaan eivät ole Lahkoja, siis Luterilainen Kirkko ja Helluntaliike. Sen käsitteen mukaan, minkä Raamattu antaa.
Mutta teoriassa, sen Käsitteen mukaan, mikä on yhteiskunnan määrite, se mitä lukee Sanakirjassa, kohdassa "Lahko" , Ev.Lut liike on sellainen.
Krjoituksessani piti mainita, että puheet ja varotukset koskivat heidän mielestään nimenomaan lahkoja. Siis se kuvastelee sitä henkeä, millä jotkut esim. ev.lut henkiset ajattelevat "toisinajattelijoista". Minä en asian suhteen ole ollenkaan noin "jyrkkäreunainen".
Asia Selvä.
vastausten suurehkosta määrästä huolimatta mieltäsi vaivaa edelleen! tämä nyt vain on tällaista kähinöintiä, ei mahra mittään.
tässä kuitenkin hieman osviittaa helluntaikirkon kuvioista:
helluntaikirkossa pidetään tosiaankin uskoontuloa eli uudestisyntymistä askeleena Jumalan lasten yhteyteen.
uudestusyntymisajatushan löytyy raamatusta ja erikoisesti nikodemuksen kohdattuaan Jeesus selittää uudestisyntymisen tarpeellisuutta.
Jeesus sanoo uskoa etsivälle nikodemukselle selvät sanat (otahan raamattusi kirjahyllystä ja lue johanneksen evankeliumin 3. luvun alusta)"totisesti totisesti jos ihminen ei synny uudesti ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
nikodemus taisi olla aivan yhtälailla ällikällä päähän lyöty, kuin sinä, kale, kun hän kysyy Jeesukselta "kuinka voi joku vanhana syntyä? kuinka voi joku mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran"!
raamatun mukaan ihminen "syntyy uudesti" silloin, kun hän oman tahtonsa ja järjellisen päätöksensä mukaan "tekee parannuksen ja uskoo evankeliumin". uskoontulo on siis ns. henkimaailman asioita eli tässä tapauksessa Jumalan hengen asioita:
sinä tiedostat, että olet syntinen ja että Jeesus on sovittanut syntisi ristillä.
siinä tilanteessa, kun tuon tunnustat ja haluat jättää elämäsi Jumalan käsiin, Jumalan henki, Pyhä Henki uudestisynnyttää sinut Jumalan lapseksi!!
anna sinulle vinkin: käy henkilökohtaisesti tutustumassa naapureittesi seurakuntaan. naapurisi varmaankin myös kertovat mielellään omista kokemuksistaan, vaikka eivät "uskonsa tuputtajia" olekaan.
Olenkin sinun kanssasi kaksi viestiä tätä ennen vaihtanut!
Tulin uskoon 23-vuotiaana epäonnistuneen seurustelusuhteen ja opiskelujuttujen takia. Seurustelin "väärän" tytön kanssa ja opiskelin totaalisesti väärää aihetta Tampereen Yliopistolla. Unelmani olivat aivan muualla.
Jo armeija-aikoina Jeesus kutsui minua ensimmäisen kerran. Jouduin sukeltajakurssin kirjuriksi ja kuten miehet ainakin tietävät, sukeltajat ovat sitä kovinta sakkia mitä armeijasta löytyy. Me kirjurit, kokit ja konemiehet olimme heille vaan ilmaa - jotain sellaista jolle purkaa paha olo. En itsekään mikään nössö ole mutta nämä kaverit olivat kaikki vapaaehtoisia ja kovia kundeja. Mutta kirjurina asuin upseerihytissä ( mikä aiheutti kateutta ) ja hyttikaverini oli laivan uskovainen 28-vuotias lääkäri ( varusmies) Hän oli uskosssa ja näki tilanteeni- jatkuvan pilkan ja ivan. Kutsui kirkkoon joka näkyi laivamme ikkunasta. Tiesin, että jos menen, tulen uskoon. En mennyt. Olin ylpeä. Ajattelin, että mies kestää sen mitä mies kestää. Varusmiesaika sitten loppui ja "elämä alkoi" mutta seuraavat kolme vuotta olisin halunnut jättää elämättä. Vihollinen kuljetti kuin pässiä narussa ja taatusti nauroi!!! Sitten tuiln täysin umpikujaan ja jälleen oli minulla uskovainen kämppis Tampereen Hervannassa. ( Olen siis Hesalainen mutta tein parin vuoden koukkauksen Tampereelle ) Hän oli jättänyt traktaatteja pöydälleni. Kun kerran tulin totaalisen tyhjänä Tillikasta yhden totaalisen tyhjänpäiväisen illan jälkeen - olin kypsä ratkaisuun! Luin traktaatit ja polvistuin sänkyni viereen ja pyysin Jeesusta tulemaan elämääni.
Noin kuukauden päästä huomasin, ettei Tillikat tai kapakat kiinnostaneet, mutta Raamatun luku sen sijaan kiinnosti. Tunsin, että silmäni olivat avautuneet. Katselin maailmaa aivan uusin silmin. Minä totisesti olin uudestisyntynyt. En voinut pitää iloani sisälläni vaan todistin monellekin ihmiselle uskostani. Pessimismi vaihtui iloon elämässäni. Tämä oli se mitä minulta puuttui ja sen mukana minulta itseasiassa puuttui kaikki!
Teimme bänät tyttökaverin kanssa ja aloin etsiä uskovaisten ihmisten seuraa ja löysin. Kaikkein ihmeellisintä kuitenkin oli se, että sain rohkeuden pyrkiä sellaiseen korkeakouluun josta valmistuu siihen ammattiin mistä olin koko ikäni vain uskaltanut haaveilla - olin ajatellut, eihän nyt minulle voida tuota suoda! Ja yllättäen selvitin vaativat ja pitkät pääsykokeet ja pääsin kouluun ja myöhemmin sitten valmistuin siihen ammattiin. Huomautan, että vain 1-2 % pyrkijöistä pääsee ja oli valtavaa huomata nimensä päässeiden joukossa.
Herra myös sinuasi minua tässä ammatissa mutta kuitenkin jo opiskeluaikana kutsui minut Jumalan valtakunnan työhön johon kuuluisi "hyvin rankka" valmistusjakso. Ja voin sanoa, että koko 90-luku oli todella rankkaa eikä vieläkään mitenkän helppoakaan ole. Vastasin kyllä Jumalalle. Olen valmis luopumaan myös tästä ammatista Herran työn vuoksi kun se aika koittaa. Tai sitten Herra käyttää minua siinä ammatissa - mene ja tiedä! Nyt olen 42 vuotias 4 lapsen isä ja syksyllä tulee 20 vuotta täyteen uskon tiellä.
Uskon tiellä olen saanut kokea tunteita ja tunteettomuutta - usko kuitenkin on kaikkea muuta kuin tunteet. Se perustuu Jumalan lupauksiin Raamatussa ja etenkin Jeesuksen sovitustyöhön Golgatalla. Tämä sovitus tulee henkilökohtaisesti vastaanottaa. Raamatussa Jumala lupaa rakastaa meitä loppuun asti ja kerran viedä meidät perille taivasten valtakuntaan.
Kale....minusta tuntuu, että sinä olet herätyksen tilassa. Jumala kutsuu ihmistä kaksi tai kolme kertaa elämässä, mutta aina otollisella ajalla. Sitä kutsutaan herätyksen tilaksi. Nyt on otollinen aika. Nyt on sinun aikasi. Älä anna tämän ajan mennä ohi. Tämä on elämäsi tärkein päätös. On kyseessä sinun iankaikkinen kohtalosi.
Me helluntailaiset emme ole sen kummallisempia kuin luterilaisetkaan. Meillä ehkä korostetaan joitain asioita enemmän kuin luterilaisuudessa mm. armolahjoja ja aikuiskastetta. Kumpikin pääsee taivaaseen, niin hellari kuin luterilainenkin.
Itselläni on armolahjoja jonkin verran mutta usko Jeesukseen on tärkeämpi kuin armolahjat. Rukoilen sinun puolestasi.
Mielenkiintoinen oli tarinasi.
Kerroit, että Jumala kutsuu ihmistä kaksi tai kolme kertaa.
Mitä ihmiselle tapahtuu, jos hän kolmannen kutsun jälkeen ei tule uskoon?
Tietääkö ihminen, että mahdollisuudet pelastukseen ovat menneet? vai ovatko?
Mistä erottaa lankeemuksen jälkeisen parannuksen teon ja Jumalan kutsun toisistaan?
Vastaatko näihin, sillä näitä olen usein miettinyt ja kysynyt, mutta selviä vastauksia en ole saanut.
Raamatun mukaan Jumala kutsuu ihmistä pelastukseen kaksi tai kolme kertaa eläessään. Ihminen ei voi noin vain tulla uskoon vaan Herra "vetää ihmistä puoleensa." Tätä aikaa kutsutaan etsikkoajaksi. Tällöin ihmiselle on otollista tulla uskoon.
Kukaan ei kuitenkaan ole laskemassa kutsuja ja voihan armollinen Jumala jotain henkilöä kutsua neljä-viisikin kertaa, mutta kaksi tai kolme on Raamatussa ilmoitettu luku.
En tiedä mitä ihmiselle tapahtuu jollei hän kolmannen kutsun jälkeen tule uskoon, mutta mielenkiintoinen on Jeesuksen kommentti eräälle opetuslapselleen jota Jeesus pyysi seuraamaan itseään. Tämä sanoi, että kyllä seuraan, mutta anna minun ensin käydä hautaamassa isäni. Jeesus vastasi, että anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta seuraa sinä minua! Eikö ole aika rankkaa tekstiä! Ja vieläpä Jeesuksen suusta - ei edes Paavalin.
Lankeemuksen jälkeinen parannuksen teko on mielestäni "matkaliiton uudistamista Jeesuksen kanssa."
Jos on kerran vastannut kutsuun ja nimi on taivasten kirjaan kirjoitettu mutta langennut ja joutunut luopumuksen tilaan niin siitä tilasta on mahdollisuus uudistua eli uudistaa uskonsa. Mielestäni nämä ovat kuitenkin eri asiat - siis kutsu pelastukseen ja kutsu uudistukseen ( parannuksen tekoon )
En tiedä tietääkö ihminen mahdollisuuksien menneen mutta sellainen ihminen joka alkaa miettiä pelastusta ja taivasta ja Jeesusta ei ole mahdollisuuksiaan menettänyt vaan hänellä on mahdollisuus pelastua!!! Mutta HYVIN usein Jumala kutsuu ihmistä heti tämän nuoruudessa ja suurin osa ihmisistä tulee uskoon 12-23 vuotiaana. On tutkittu, että jopa 80 % ihmisistä tulee tuolloin uskoon. Olenpa huomannut, että ne joita Herra on aikansa kutsunut eivätkä ole vastanneet ovat kylmenneet. Heitä ei kiinnosta Jeesus tai Jumala. He ovat ikään kuin eläviltä kuolleet. "Antaa kuolletten haudata kuolleensa mutta seuraa sinä minua."
Sun kannattaa muistaa äitisi opit ja varoitukset lahkoista. Niihin ei kannata katsella, vaikka niissä ihmiset leijuisivat ilmassa, sitäkin jo kuulemma tapahtuu.
Olet jo lapsena kasteessa saanut koko Kristuksen ja uudestisyntymisen peson. Tarvit enää Pyhän Hengen uudistuksen ja uskon kirkastumisen Kristuksen sovintoveren kautta.
Mene sanankuuloon ev.lut.kirkkoon johonkin vaikka sanan ja rukouksen iltaan. Myös kirkon piirissä toimivat herätysliikkeet ovat luotettavia. Ne eivät ole lahkoja.
olet,eli mene vaikka alkoon se on yks lysti kuhan oot itses pentuna kastellu.