Helluntai herätys..

mä olen monesti miettinyt helluntalaisia..
minkälainen uskonto niillä on ja miten se eroaa muista?

onko niillä jotain tiettyä kiellettyä niinkuin lestaadiolaisilla?

vastailkaa..
351988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

ainakin rahat saa menemään kun sinne menee seksuaalisesti vapauntuneita sääli pillua saa kun osaa vetää oikeista naruista"kokemus"

Äänestä

Järjenkäyttö.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Järjen käyttö on uskovaiselle kielletty, mitä tulee Raamatun tulkitsemiseen. Syntiinlankeemuksessa ihminen söi hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää ja kuvitteli järkeilemällä voivansa tietää elämän salaisuudet. Tämän seurauksena hänet karkotettiin paratiisista. Jeesuksen sovitustyö johdattaa ihmiset takaisin Jumalan yhteyteen. Järjen käytöllä siinä ei ole osaa, vain puhtaalla uskolla Jeesukseen.
    Mikäli sinulle järjen käyttö = aivojen käyttö, olet väärässä. Aivojen käyttö on verrattomasti enemmän kuin järjen käyttöä. Aivoilla on yhteys tunteisiin, sydämeen ja sitä kautta Jumalan Henkeen. Kun kohtasin Jeesuksen, Taivaan Isä antoi minulle mielestäni parhaan lahjan, jonka isä voi lapselleen antaa: kyvyn ajatella aivoillani. Uskovainen ei suinkaan noudata vain sääntöjä, jotka joku seurakunnan vanhin sanelee. Uudestisyntynyt, Pyhän Hengen ohjauksessa oleva ihminen koettelee kaiken omassa sydämessään. Ettei käy kuin Nürnbergin oikeudenkäynnissä, jossa setvittiin natsirikollisten edesottamuksia. Tavallisin syytetyn puolustus oli: "Minä noudatin vain sääntöjä." Jumalan edessä tällainen olisi kauhistus.

    Äänestä

  • PeterPan kirjoitti:

    Olet oikeassa. Järjen käyttö on uskovaiselle kielletty, mitä tulee Raamatun tulkitsemiseen. Syntiinlankeemuksessa ihminen söi hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää ja kuvitteli järkeilemällä voivansa tietää elämän salaisuudet. Tämän seurauksena hänet karkotettiin paratiisista. Jeesuksen sovitustyö johdattaa ihmiset takaisin Jumalan yhteyteen. Järjen käytöllä siinä ei ole osaa, vain puhtaalla uskolla Jeesukseen.

    kerrohan todella mistä noin negatiivinen kommenttisi on tullut, ei kait nyt vaan niin ole käynty että oma järkesi on jättänyt,
    uskovainen voi olla se sinun paras kaverisi jota olet aina arvostanut, miksi sinun mielestäsi uskovaiset ovat tällaisia. Anna oma kommenttisi, äläkä keksi jotain kuulopuheita?
    Teistä saa sellaisen kuvan että teiltä se järjenkäyttö puuttuukin, olla uskomatta Jeesukseen ja Jumalaan!

    ...järjen/aivojen käytön mahdollisuuksiin en sen enenpää ota kantaa. Muistutan vain noista Hitlerin ja natsirikollisten toimista, että hehän olivat sinun uskonveljiäsi ja toimivat raamatun, Jumalan ja hänen papistonsa ohjauksessa. Tarkoitushan oli perustaa se raamatun tuhatvuotinen valtakunta.

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    Myös David Koreshin lahko joka tappoi kaikki seurakuntalaisensa ja monet muut "humaanit" ja "ihmisystävälliset" ihmisjoukkiot väittävät toimivansa raamatun ohjeiden mukaan, ihmisiä rakastavan ja ihmisen parasta ajattelevan Jumalan johdatuksessa.

    Mutta missäköhän kohtaa raamatussa käsketään tappamaan kaikki juutalaiset? Kyl on aika naurettavaa ja kaukaa haettua murjaista ihan tosissaan (vai ihan vain ilkeilymielessä?) että natsit olisivat jonkun tietyn yhden tämän palstan uskovan "uskonveljiä" ja olisivat toimineet oikein Jumalan jumalallisessa ohjauksessa:D!

    Tiedätkös että raamatussa väitetään juutalaisten olevan Jumalan VALITTU kansakunta, ja myös Jeesus itse oli juutalainen. Raamatun mukaan Jeesus oli Jumalan oma poika, ja juutalainen. Jospa nyt sitten voisit vähän omalla järjelläsi valaista että miksi Jumala sitten olisi ohjannut Hitleriä ja muita natseja tappamaan koko oman valitun kansansa,joka on Jumalalle erityisen tärkeä?

    Papisto voi olla ihan eri asia kuin Jumala ja raamattu.

    Äänestä

  • Tuulia kirjoitti:

    kerrohan todella mistä noin negatiivinen kommenttisi on tullut, ei kait nyt vaan niin ole käynty että oma järkesi on jättänyt,
    uskovainen voi olla se sinun paras kaverisi jota olet aina arvostanut, miksi sinun mielestäsi uskovaiset ovat tällaisia. Anna oma kommenttisi, äläkä keksi jotain kuulopuheita?
    Teistä saa sellaisen kuvan että teiltä se järjenkäyttö puuttuukin, olla uskomatta Jeesukseen ja Jumalaan!

    Luulen, että olet tulkinnut tekstiäni väärin. Mikä siinä on niin negatiivista, joka saa karvasi nousemaan pystyyn?

    Äänestä

  • PeterPan kirjoitti:

    Luulen, että olet tulkinnut tekstiäni väärin. Mikä siinä on niin negatiivista, joka saa karvasi nousemaan pystyyn?

    Olen odottanut vastaustasi tähän kysymykseen. Minusta olisi reilua, että asiat puhutaan loppuun asti, eikä niitä jätetä ilmaan roikkumaan. Jos olen kirjoittanut epäselvästi, minulla on mahdollisuus tarkentaa tai jos ajatukseni ovat jotenkin vinksallaan, voin koetella ne sydämessäni uudestaan.

    tämän edellisen viestin nimimerkki. Siis ei Tuulialta, vaan Tuulialle PeterPanilta.

    Äänestä

  • PeterPan kirjoitti:

    tämän edellisen viestin nimimerkki. Siis ei Tuulialta, vaan Tuulialle PeterPanilta.

    ...kun hyppään näin kesken kaiken toisten keskusteluun, mutta en voi olla huomaamatta että tällä Tuulialla näyttää olevan jonkinsortin lukemisenymmärtämisvaikeuksia.

    Hän näyttää tulkitsevan kaikki kirjoitukset jotenkin ylösalaisin, juuri päinvastoin kun mitä niissä on kirjoitettu.

    Äänestä

Olen kasvanut helluntailaisessa perheessä joten voisinpa yrittää vastailla jos sul on jotain erityistä kysyttävää hellareista.

Helluntailaisilla on ihan sama uskonto kuin luterilaisillakin, siis kristittyjä, mutta esim.luterilaisesta kirkosta se eroaa opillisten näkemyserojen takia. Uskonto (tai usko -> hellarit vierastavat sanaa uskonto)siis perustuu raamattuun.

Helluntalaiset painottavat helluntain (Pyhän Hengen vuodattamisen päivä) merkitystä, eli siis hellareille pyhällä hengellä täyttyminen (=kielillä puhuminen) on tärkeämpää kuin ehkä muille kirkkokunnille.Pyhällä Hengellä täyttymiseen myös liittyy armolahjat (esim. rukouksen voimalla parantaminen).

Toinen tärkeä näkemysero on kaste. Helluntailaiset kastavat vasta aikuisena sitten kun ihminen on tarpeeksi vanha itse päättämään uskonelämästään ja siitä haluaako kasteen vai ei.Heidän mielestään siis lapsikaste ei pelasta eikä takaa taivaspaikkaa.

Harvoinpa millään kirkkokunnilla, lahkoilla tai lohkoilla on mitään muuta sääntökirjaa siitä, mikä on kiellettyä ja mikä ei, kuin raamattu. Jokainen tulkitsee aika pitkälle henkilökohtaisesti sitä mitä saa tehdä ja mitä ei.
Eri helluntaiseurakunnatkin eroavat aika paljon toisistaan riippuen pitkälti seurakunnan "paimenen" ja vanhimmiston (joka käsittää siis joukon seurakuntaan kuuluvia miehiä)raamatuntulkinnoista ja henkilökohtaisista näkemyksistä.

Ts. siis on olemassa erittäin avarakatseisia hellareita, ja sitten on tietysti se toinen ääripää joka ei halua hyväksyä mitään muuta kuin itsensä ja oman tiukan näkemyksensä toisia kyttäämällä.
Minun kotonani ei ole aina ollut esim. tv:tä, mutta nykyään siellä katsotaan telkkaria ihan samalla tavalla kuin missä tahansa "maallisessa" perheessä. Toisille esim. meikkaaminen on kauhistus, kun taas toiset yrittävät mahduttaa helluntaiseurakunnan kokouksiin jopa tanssiesityksiä.
Kaikenkaikkiaan helluntailaiset ovat yleistäen aika tunteikasta ja monenkirjavaa sakkia. Helluntalaisille musiikki on tärkeää ja siellä suvaitaan aika pitkälle meneviä "tunnelatauksia". Aina kun jossakin kohistaan jostkin "hurmoshenkisyydestä" niin helluntaiseurakuntahan siellä yleensä on taustalla. Hellarit kutsuvat sellaista ilmiötä "herätykseksi".Monet puhuvatkin hellareista puhuttaessä "herätysliikkeestä" tai "helluntaiherätyksestä" johtuen siitä, että siihen liittyy voimakkaasti juuri tällainen "herätyskeskeisyys" tavallisen tylsän arkipäiväuskonnollisuuden sijaan.
Eipä siis ollut ihme sekään että tuo Nokian seurakunnan "herätys" siirtyi helluntaiseurakunnan tiloihin sen jälkeen kun tuli kenkää kirkolta.

Lisäksi, johtuen kai hellareiden taipumuksesta dramaattisuuteen ja tunteikkuuteen, hellarit vetävät puoleensa usein monia rajun taustan omaavia henkilöitä,(ex-vankeja, nistejä, alkoholisteja jne.) joista monista on tullut kuuluisia evankelistoja ja saarnaajia. Myös monet julkisuuden henkilöt ovat löytäneen helluntaiherätyksestä oman "juttunsa".

Itseasiassa helluntaiherätys on maailmanlaajuisesti paljon laajemmalle levinnyt kuin esim. luterilaisuus.

Jos näet kesäisin sellaisia valkoisia eri kokoisia telttoja jossakin kaupungin laitamilla josta kuuluu laulua tai äänekästä saarnaamista, niin kyseessä on luultavasti helluntailaisten telttakokoussarja (hellarit pitävät siis "kokouksia" ei "jumalanpalveluksia"). Sinne voi vapaasti mennä tutustumaan.

Kesäisin juhannuksen aikaan helluntailaisilla on kesäjuhla=konferenssi Keuruulla Iso Kirja raamattuopistolla (samantyylinen kesäjuhla kuin lestadiolaisilla suviseurat)

Hmmm...mitä vielä.. Ainiin! Jos haluat tutustua paremmin hellareihin, niin sellaisia "matalan kynnyksen" tutustumispaikkoja voisi olla esim. ns. "teetupabussit" joita silloin tällöin näkyy öisten katujen kulmissa. Siel tarjoillaan teetä, sympatiaa (tai sitten ei!) ja raamatun sannoo. Myös monet traktaattienjakajat ovat hellareita(älä sekoita jehoviin ja "Herätkää" ja "Vartiotorni"-lehtien jakajiin!)joiden kanssa voi keskustella.

Siinä pieni tietopläjäys sulle. Kysy jos joku jäi epäselväksi.

Äänestä
  • Kiitos sinulle kiihkottomasta ja hyvästä kuvauksesta helluntalaisuudesta. Se, että seurakuntaamme tulee näitä laitapuolen kulkijoita, johtuu usein siitä, että he saavat siellä osakseen rakkautta ja hyväksyntää, mitä ilman he ovat kulkeneet ehkä vuosikausia. Ev. lut. kirkon penkissä istuva puliukko herättää ehkä enemmän ärsytystä, ainakin niiden keskuudessa, jotka käyvät siellä tapakristittyinä, ilman henkilökohtaista vakaumusta.

    Äänestä

  • mä olisin vielä halunnut tietää yhen kysymyksen että miten "he" suhtautuvat seurusteluun?

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    mä olisin vielä halunnut tietää yhen kysymyksen että miten "he" suhtautuvat seurusteluun?

    Riippuu taas keneltä kysyy.

    Eli siis näkemyseroja seurusteluun liittyvistä asioista on vaikka kuinka paljon riippuen aina henkilöstä.
    Yleisesti ottaen kuitenkin voisi sanoa että helluntalaiset eivät suosittele esim. seksin aloittamista ennen avioliittoa. Se "tosirakkaus odottaa" projekti on käsittääkseni aika suosittu hellareiden piireissä(?).

    Ja "maallisen" ihmisen (Oon aina ihmetellyt luuleeks ne itse olevansa sit jotain "taivaallisia" ihmisiä vai mitä hä?!),eli "uskosta osattoman", eli siis suomeksi sanottuna ei-uskovaisen kanssa seurustelu on hellareiden mielestä yleensä aika huono juttu.

    Seurustelu pyritään ottamaan hellareiden piireissä aika vakavasti, ja he järjestävätkin silloin tällöin kaikenlaisia parisuhde/avioliittoseminaareja joissa yritetään neuvoa ja ohjata pareja ja perheitä raamatun pohjalta.

    Seurusteluun suhtautuminen on siis aika vanhanaikaista ja menee -näin maallisen ei-uskovaisen aikaansa seuraavan mielestä- vanhanaikaisten kaavojen mukaan->ihastuminen->seurustelu->kihlautuminen->(tähän asti ilman seksiä)->naimisiin->lapsia.
    Kukaanhan ei tietysti kuitenkaan mene kenenkään makuuhuoneeseen kyttäämään eletäänkö siellä synnillisesti ennen avioliittoa, mutta Jumalahan näkee kaiken vai...siinä voi tulla aika vainoharhainen olo.

    Avioero taas on paljon vaikeampi toteuttaa hellaripiireissä johtuen sosiaalisesta paineesta ja yleisesti erittäin negatiivisesta asenteesta avioeroon. Kun on kerran sanottu "kunnes kuolema meidät erottaa", niin sen pitäisi kestää sitten loppuun asti. Se on yleensä lähtökohta.

    Harvemmin kuitenkaan olen kuullut että moniakaan olisi erotettu seurakunnasta avioeron vuoksi, mutta kai niitäkin on tapahtunut, varsinkin joskus "ennenvanhaan".

    Monet uskovaiset jotka eivät vielä seurustele, rukoilevat "Jumalan johdatusta" sille asialle, eli siis että Jumala johdattaisi oikean ihmisen kohdalle. Monet hellarit siis uskovat että jokaiselle on olemassa joku tietty "se oikea" jonka Jumala itse on valinnut kullekin. Olen nähnyt monia jotka sitten odottavat "sitä oikeaa" että se tupsahtaisi "hopeatarjoittimella ja lappu kaulassa postiluukusta", ja saavat sitten odottaa koko elämänsä.Surullista.

    Aina on olemassa joka seurakunnassa näitä sormella osoittelijoita jotka kyttäävät "nuoriapareja" ja vanhempiakin pareja etsien heidän elämäntyylistään vikoja ja "syntejä" joita voivat paheksua suuressa pyhyydessään. Erittäin vastenmielistä.
    Mutta niinhän tapahtuu usein ei-uskovaistenkin piireissä sillä erotuksella että uskovaiset vetoavat raamattuun ja muut vetoavat sitten johonkin muuhun.

    Siitä taas käydään aikamoista kädenvääntöä hellareiden piireissä, pitäisikö naisen olla miehelleen alamainen ja jos niin on, niin mitä se tarkoittaa käytännössä. Joku sovinistisikahan voi aina tulkita noitakin asioita ihan oman päänsä mukaan.

    Seurustelu helluntailaisten piireissä on siis aika pitkälle ihan samanlaista kuin kenellä tahansa. Se vain otetaan ehkä enemmän tosissaan ja avioliittoa pidetään pyhänä Jumalan asettamana jota ei pitäisi mennä hajottamaan.

    Äänestä

  • Helluntalainen(N) kirjoitti:

    Kiitos sinulle kiihkottomasta ja hyvästä kuvauksesta helluntalaisuudesta. Se, että seurakuntaamme tulee näitä laitapuolen kulkijoita, johtuu usein siitä, että he saavat siellä osakseen rakkautta ja hyväksyntää, mitä ilman he ovat kulkeneet ehkä vuosikausia. Ev. lut. kirkon penkissä istuva puliukko herättää ehkä enemmän ärsytystä, ainakin niiden keskuudessa, jotka käyvät siellä tapakristittyinä, ilman henkilökohtaista vakaumusta.

    Se, että helluntailaiset kohtelevat ns."laitapuolenkulkijoita"ehkä keskivertoa paremmin, on kyllä erittäin hyvä juttu. Joskus vain, niissä piireissä pyöriessäni toivoin että he kohtelisivat myös omia seurakuntalaisiaan, niitä jotka ovat eläneet aika tavallisen elämän, yhtä hyvin.

    "He saavat osakseen rakkautta ja hyväksyntää mitä ilman he ovat kulkeneet ehkä vuosikausia" Tuohon voisin lisätä sanat "Ihannointia ja idolisointia"

    Helluntailaisilla on taipumus ihannoida ja nostaa korokkeelle katuojasta nousseita uskoon tulleita ihmisiä. He myöskin jotenkin "hekumoivat" hirveillä elämäntarinoilla. Välillä tuntuu että se on jonkinlainen viihdyke heille, vähän samalla tavalla kuin ei-uskoville on jännitys/kauhuleffat.

    On olemassa aina se vaara, että uskovaiset käyttävät niitä hirveitä elämäntarinoita mm. itsensä ja muiden keskivertoseurakuntalaisten ja ennenkaikkea lastensa syyllistämiseen tyyliin; "Katso nyt kuinka hyvin sinulla on asiat verrattuna tuohon katuojasta nousseseen"
    Voi käydä niin, että nämä ex-rappioihmiset vievät sen huomion, ihailun ja rakkauden joka kuuluisi esim.helluntailaisten omille lapsille, ja lapset sitten taas oppivat sen käsityksen, että VAIN katuojasta nousseet tai muut rajun ja värikkään elämän eläneet ovat hyviä ihmisiä jotka ansaitsevat rakkautta ja huomiota.

    Hellareiden piireissä elää sitkeästi se käsitys, että kärsimys (oli se sitten vaikka itse aiheutettua)jalostaa; mitä enemmän kärsinyt ihminen on, sitä parempi.
    Jeesushan sanoi joskus että se syntinen joka sai suuremman velan (=synnin) anteeksi oli parempi ja onnellisempi ja kiitollisempi kuin se joka sai pienemmän velan anteeksi.Mitä tästä opimme; kannattaa tehdä ensin paljon syntiä ja sitten pyytää anteeksi! Ei siis kannata elää sääntöjen mukaan nuhteettomasti.

    Toinen juttu oli tämä tuhlaajapoikatarina joka ihmetyttää minua suuresti; kun itsekäs ja välinpitämätön tuhlaajapoika tulee rääsyissä kotiin, niin isä järjestää juhlat. Kun se veli joka oli raatanut isän pelloilla tunnollisesti koko sen ajan ihmettelee miksi hänelle ei ole koskaan järjestetty juhlia, niin vastaus oli tyyliä turpa kii, sulla on asiat hyvin!

    Kaikki nämä jutut ruokkivat sitä käsitystä, että ei kannata elää nuhteettomasti koska sillä ei kuitenkaan saavuta mitään. Kannattaa siis laittaa ranttaliksi ja elää itsetuhoisesti ja mennä sitten haisemaan vanhalle viinalle helluntaiseurakunnan penkkiin paistattelemaan uskovien rakkauden ja huomion paisteessa.

    Olen nähnyt monia uskovaisten perheiden lapsia jotka vajoavat katuojaan ihan vain siksi koska ajattelevat sen olevan jotenkin "hienoa" ja kuvittelevat saavansa sitä kautta huomiota ja rakkautta. Se "rakkaudellisuus" vain ei pädekään enää näihin "luopioihin".

    Äänestä

  • Pakana(F) kirjoitti:

    kokemustanne Jumalan yhteydestä? Huomion herättämistä, ihmisten hyväksynnän anelua? Oman erinomaisuuden korostamista? Jokaisella on vastuu omasta vaelluksestaan Jumalan edessä, siinä ei vertailut muihin uskovaisiin tai suhteellisuuksiin merkitse.
    Tuhlaajapoika-viittauksesi tuntuu aika karseelta. Ei Jeesus vastannut tyyliin "...turpa kii, sulla on asiat hyvin...". Hän vastasi tyyliin: "kaikki on sinun, sinulla on aina ollut tilaisuus järjestää juhlat". Mutta ihmisethän heräävät usein vasta, kun joku herättää. Ja se voi olla kateuden tunne: miksi ei minun kunniakseni? Uudessa Testamentissa on paljon tämän tuhlaajapojan kaltaisia vertauksia. Uskovaisten pitäisi osata vilpittömästi iloita sisartensa ja veljiensä parannuksen hedelmistä.

    ...minun henkilökohtainen kokemukseni.

    "hän vastasi tyyliin:"kaikki on sinun, sinulla on aina ollut tilaisuus järjestää juhlat"
    Tottakai sillä raatajapojalla oli aina mahdollisuus järjestää omat juhlat, mutta miksi hänen KUNNIAKSEEN ei koskaan järjestetty juhlia?

    Tuhlaajapojalle järjestettiin juhlat siksi koska hän oli isälle niin RAKAS!

    Eikö tämä toinen poika ole sitten niin rakas että tämä isä haluaisi hänelle järjestää juhlat? Pitäisikö tämän kotona raataneen ensin lähteä lätkimään ja olla pitkään poissa kotoa omissa itsekkäissä riennoissaan, ennenkuin isä huomaa kuinka rakas tämä kotona raatanut poika hänelle on? Vai onko tällä isällä sitten jotain lellilapsia joita hän syystä tai toisesta rakastaa enemmän kuin toisia? Jos on, niin miksi? Ja eikö se ole väärin?

    "Se voi olla joku kateuden tunne"

    Jos tämä raatajapoika huomaa että häntä kohdellaan VÄÄRIN, niin se ei todellakaan ole kateutta, vaan suurta surua siitä, ettei se isä rakastakaan häntä yhtä paljon kuin sitä toista, eikä arvosta sitä työtä mitä hän on tehnyt.Tai jos arvostaa, niin ei kuitenkaan yhtä paljoa kuin tämän tuhlaajaveljen paluuta. Ei niin paljoa, että hän olisi juhlien arvoinen!

    Kaikki se, mitä sanotaan kateudeksi ei ole kateutta, vaan vain yksinkertaisesti sitä, että ihmisellä kyllä on kyky ymmärtää, milloin itseä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.
    Siitäkö pitäisi sitten kyetä "iloitsemaan vilpittömästi"?

    Päinvastoinhan tämän isän tyyli on omiaan nakertamaan näiden poikien keskinäisiä suhteita! Ajattele kuinka paljon helpompi tämän raatajapojankin olisi iloita _vilpittömästi_ tuhlaajaveljensä paluusta, jos isä olisi joskus järjestänyt hänelle samanlaiset juhlat ihan vain siksi, koska hänkin on isälle niin RAKAS?!

    Tällaiset vertaukset sotivat pahasti minun oikeustajuani vastaan.

    Minä voin kyllä sanoa että olen vilpittömästi iloinen siitä, että monet laitapuolenkulkijat ovat päässeet takaisin raiteille uskovien ja uskoon tulon ansiosta. Se on aina hyvä asia.

    Mutta itse en ikimaailmassa haluaisi enää koskaan olla ns. uskovainen kiltti seurakuntalainen. En ole enää pitkiin aikoihin astunut jalallanikaan helluntaiseurakunnan ovista sisään jos ei ole ollut aivan pakko, enkä astu! Eikä se johdu pelkästään tästä em. asiasta.
    Siitä huolimatta, että olen antanut täällä aika neutraalin kuvan helluntailaisista, minun kokemuksiini heistä kuuluu kyllä myös erittäin negatiivisia kokemuksia.

    Jos joku haluaa tutustua heihin ja saada tietoa, olen valmis antamaan sitä mahd. puolueettomasti. Jokainenhan tekee omat johtopäätöksensä omaan arvostelukykyynsä luottaen ja kaikilla siihen on oikeus.

    Myös minä olen tehnyt omani.

    Äänestä

...molemmilla on oma tulkinta raamatun opeita eikä kukaan muu, kuin omaan lahkoon/näkemykseen kuuluva voi päästä taivaaseen. Kaikki muut grillataan helvetissä....sinut mukaan lukien.
Huvittavinta on, ettei kummankaan uskonnon opit perustu kokonaisuudessaan raamattuun vaan niissä on itse tehtyjä sovellutuksia.

Äänestä
  • "...eikä kukaan muu, kuin omaan lahkoon/näkemykseen kuuluva voi päästä taivaaseen"
    En ole törmännyt elämäni aikana yhteenkään helluntailaiseen, joka olisi väittänyt että vain helluntailaiset pelastuvat. Mitähän tarkoitat?

    Äänestä

Helluntaiherätys perustuu Jumalan sanaan eli Raamattuun. Kaikki on sallittua sanoo raamattu,
mutta kaikki ei ole hyödyksi. Ise en ole ainuttakaan kieltoa kuullut, mutta kun Jeesus tulee sydämeen ei halua kyllä enää entistä pahaa elämässänsä viettää. Itseltäni jäi automaattisesti uskoontulon jälkeen, viina, tanssiminen pois, näitä en ole kaipaillut.
Jotkut varmaankin luulee että uskovaiset eivät saa tehdä sitä ja tätä, mutta kaikkeen on vapaus, vapaus on myös olla uskomatta. Mutta niinkuin sanoin edellä että ei halua enää entistä elämäänsä. Onhan Jumalan lahja niin suuri, ettei sitä hukkaan halua heittää. Raamattu puhuu, etsikää ensin taivastenvaltakuntaa niin myös kaikki muukin teille annetaan.
Kysyn teiltä, jos olette uskovaisia, mitä sinä itse ajattelisit että dokaisit ja viettäisit diskoissa ja tansseissa uskossa olo aikanasi.
Mitä sinä ajattelisit myös sellaisesta ihmisestä
jonka tiedät varmasti tulleen uskoon ja sitten todistellut siitä sinulle, näet että hän käyttää huumeita dokaa ja elää muutenkin niinkuin maailman ihmiset ikään? Mikä mielkuva sinulle ensimmäisenä tulee?.
´Tuhoaisitko sinä sellaisen elämän minkä Jeesus on sydämeen antanut, likaisit sen uudestaan niinkö?
Itse halauan että sisimpäni pysyisi puhtaana, sillä asuuhan minussa Jeesus, Pyhän Henkensä kautta. Se on jo jotain niin arvokasta, että en vaihtaisi sitä maailman menoihin takaisin.
Helluntaiherätyksestä paremmin käykää tutkailemassa netmissionista, sieltä saatte opetusta ja kysymyksiinne vastauksia. Siunausta!
siis www.netmission.fi

Äänestä
  • ...uskoo Jeesukseen pelastuu hän huolimatta siitä, missä aikansa viettää ja dokaako vai ei.

    Äänestä

  • Olen monesta asiasta eri mieltä.

    "Jotkut varmaan luulee että uskovaiset eivät saa tehdä sitä ja tätä mutta kaikkeen on vapaus, vapaus on myös olla uskomatta"

    Jos uskovaisella on vapaus myös olla uskomatta, niin hän ei ole enää uskovainen. Nyt puhuttiin siis siitä mitä helluntalaiset saavat tehdä ja mitä ei, mikä on kiellettyä ja mikä ei.

    Helluntalainen ei suinkaan saa seurakuntalaisena tehdä mitä vain. Helluntaiseurakuntaan kuulvalla ei suinkaan ole vapautta kaikkeen.

    Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.
    Kun minun eräs läheinen sortui ongelmissaan juomaan liikaa, hän sai kenkää seurakunnasta. Se on selkeä viesti siitä, että juominen helluntaiseurakuntaan kuuluvana on kiellettyä.

    Minulla on myös paljon kokemuksia siitä miten jotkut seurakunnan vahvat jäsenet käyvät jopa kapakoissa ja kuppiloissa tsekkaamassa löytyykö juhlijoiden joukosta omia seurakuntalaisia.Tämä ei ole juoru eikä huhu, vaan ihan oma kokemus. Onko se todella vapautta valita ja tehdä mitä vain seurakuntalaisena uskovana? Ei todellakaan ole.

    En väitä että niin ei pitäisi ollakaan.
    Olen kyllä sitä mieltä, että jos on joku ryhmä jonka toiminta ja koko olemassaolon lähtökohta perustuu joihinkin sääntöihin, kuten raamattuun ja siellä oleviin sääntöihin (jotka tulkitaankin sitten aika monenkirjavasti), niin henkilö, joka itse vapaaehtoisesti on liittynyt heihin, on myös tietoisesti valinnut elää heidän sääntöjensä mukaan.

    Mutta nyt annat kyllä aivan liian pehmeän ja vähättelevän kuvan siitä, millaista on elää uskovaisena, helluntaiseurakuntaan kuuluvana.

    Ihmisellä ylipäänsä on kyllä vapaus aivan kaikkeen, myös olla uskomatta.
    Uskovalla, helluntaiseurakuntaan kuuluvalla ei todellakaan ole.

    Äänestä

  • Pakana(F) kirjoitti:

    Olen monesta asiasta eri mieltä.

    Lukikohan nyt kukaan mitä oikein kirjoitin,
    en suinkaan tarkoittanut että uskovainen voi olla uskomatta! Se tarkoitti että ihmisellä on vapaa tahto valita usko tai maailma, siitä oli kysymys.
    Jos uskovainen dokaa, onko se uskovainen, miksi
    saastuttaa sisintä jonka Jumala on pojassaan
    Jeesuksessa puhdistanut!Onko teidän mielestänne
    sitten hyvä asia että uskovainen on umpihumalassa
    kokouksessa ja väittää olevansa vielä uskovainen.
    Eikö ihmiselle ole annettu omatunto jotta sitä vähän myös käyttäisi. Jos ihminen on eksynyt uskon tieltä, raamattu kehoittaa nuhtelemaan ja ojentamaan veljeä tai sisarta, muuten raamattu sanoo tuosta asiasta varoittaen, jos näet veljesi tai sisaresi tekemästä syntiä nuhtele, ja varoita. Se on seurakunnan velvoollisuus. Eikä ketään potkaista seurakunnasta hairahduksesta, vaan ensin tapahtuu tuo edellä mainittu asia, nuhteleu, ja jos hän ei ota sitä tosissaan, on aika katsoa että hän haluaa seurata mieluummin maailmaa, kuin Jeesusta. Jeesus varoitti kyllä alkoholin käytöstä mihin se johtaa, että sellaisten ei ole valtakunta joka juo ja tekee huorin, ne eivät ole Helluntaiseurakunnan tuomia asioita vaan raamatun. Jokainen sitten voi tehdä elämälleen mitä haluaa, siihen jokaisella on oikeus. Helluntai ei ole mikään tuomioistuin, mikä tuomitsee, yksin Jumala tuomitsee viimeisellä
    tuomiolla, toivon vain että nämäkin, jotka ovat toiselle tielle lähteneet, voivat tulla vielä takaisin (luopiot). Kysynkin, miksi ihminen joka on saanut kokea parempaa lähtisi takaisin pimeyden poluille? En minä ainakaan halua.
    Helluntaiseurakunta on Jumalan seurakunta, eikä riettauden harjoittama paikka, kyllä maailma niitä ihan riittävästi tarjoaa, miksi tulla sinne
    sitten saastuttamaan jos on TODELLA saanut kokea
    Jeesuksen sydämessään. Ravintolat ovat sitä varten missä saa vapaasti dokata, seurakunta ei ole sitä varten.

    "...onko hellareilla jotain tiettyä kiellettyä niinkuin lestadiolaisilla?" kuului alkuperäinen kysymys.

    Miksi et voi vain sanoa että KYLLÄ ON esim. dokaaminen.

    Minä ihmettelen miksi suurin osa uskovaisista, sinä mukaan luettuna, ei voi ikinä vain suoraselkäisesti sanoa että KYLLÄ on, esim. dokaaminen ja kaikki muu mikä RAAMATUSSA on selkeästi kielletty? (Alkoholin juominenhan ei ole raamatussa kielletty,eikä tietääkseni tanssiminenkaan, mutta esim. humaltuminen on ->'älkää juopuko viinistä')
    Raamattuunhan nämä säännöt perustuu niinkuin koko helluntaiseurakunnan toiminta. Miksi sitä ei vain voi sanoa suoraan että kyllä, on asioita jotka on kielletty?
    KUULOSTAAKO se liian pahalta ja jyrkältä? Onko siinä vaara, että sellainen suoraselkäisyys pelottaa ihmiset pois ja antaa hellareista ja muista uskovista ahdasmielisen vaikutelman?

    Sanoinhan että ihmisellä on vapaus uskoa tai olla uskomatta, mutta edellisessä tekstissäsi sinä sanoit että USKOVALLA on vapaus valita uskooko vai ei.
    Tietysti uskovallakin on vapaus myös luopua uskostaan, jos sitä tarkoitit, mutta koska alkuperäisessä kysymyksessä kysyttiin nimenomaan helluntalaisista ja heidän säännöistään ja kielletyistä asioistaan, niin siitä kyllä olen tiukasti sitä mieltä, että hellareilla on selkeästi tiettyjä asioita jotka ovat kiellettyjä->eli siis ei ole vapautta tehdä mitä vain, kuten annoit edellisessä tekstissäsi ymmärtää. Et voi siis dokata joka ilta itseäsi känniin ja olla samaan aikaan helluntaiseurakunnan jäsen, sinut nimittäin potkaistaan, vaikkakin sitten muutaman "nuhtelun" jälkeen, ulos.

    Jotenkin kummallista, että sinä ensin sanot että uskovilla (siis helluntaiseurakuntaan kuuluvilla joista oli puhe) on vapaus tehdä mitä vain, mutta heti perään selittelet kauheasti sitä miksi juominen ja muu bailaaminen ei sovi helluntaiseurakuntaan kuuluvan ihmisten elämään (eli siis suomeksi sanottuna se on kielletty).

    En minä ole missään vaiheessa sanonut että uskovien pitäisi saada juoda itsensä känniin.

    Ihmettelit lukikohan kukaan mitä oikein kirjoitit. Minä voisin ihmetellä samaa, luitko mitä minä kirjoitin ja ymmärsitkö? Ehkä kannattaisi lukea vastaukseni uudelleen ajatuksella.

    Äänestä

Helluntaiseurakunnassa ei ole MITÄÄN listaa
mitä ei saa tehdä, mutta omatunto on sallittua,
jos olet uskovainen miksi tehdä sellaisia asioita
jotka saastuttaa sisäistä maailmaa, miksi kuulua
sitten seurakuntaa jos ei ihmisellä ole parannuksenteko tapahtunut. Seurakunnassamme
ei ikipäivänä ole kukaan tullut esittämään minulle mitään listaa mitä en ja mitä saan tehdä,
omatunto on annettu sitä varten että mitä saa tehdä. Tulkaa seurakuntaan katsomaan, älkääkä tehkö nopeita tulkintoja josta ette tiedä. Raamattu on annettu ohjenuoraksi uskovan tielle.
Kysyn miksi haluaa kuulua sellaiseen seurakuntaan josta ei itse välitä? Miksi liittyä jos ne ovat vain kahlehtimista varten.
Itse SAAN kuulua tuohon Jumalan seurakuntaan, ja ei tee mieli mennä "tonttuilemaan" tuohon arvokkaaseen valittuun Jumalan lasten seurakuntaan. Minä en voi antaa kyllä ja ei vastauksia koska ne eivät ole minun vallassani, vaaan Jumalan.
Eikö se jo kerro ihmisen uskovaisuudesta jos dokaa samalla kertaa. Onko se teidän mielestänne uskovaisten esikuva?

Äänestä
  • "Harvoinpa millään kirkkokunnilla, lahkoilla tai lohkoilla on _mitään muuta sääntökirjaa kuin RAAMATTU_"

    Noin minä sanoin ensimmäisessä tähän ketjuun vastaamassani viestissä.

    Sinullakin siis, kuten muillakin helluntalaisilla on kyllä sääntö/ohjekirja - raamattu.

    Nyt kyllä tuntuu että tämä menee tällaiseksi samojen asioiden hokemiseksi.

    Ei sinun tarvitse selitellä minulle itsestäänselvyyksiä. Kyllä minä tiedän mitä helluntaiseurakunnassa sallitaan ja mitä ei, olenhan siellä suurimman osan elämästäni pyörinyt.

    Minä siis en ole vedellyt mitään nopeita tulkintoja joista en tiedä.Minä kyllä tiedän mistä puhun.
    Mutta tiedätkö sinä kenen kanssa sinä puhut? Vähän ihmetyttää sekin, että tekstistäsi päätellen voisi ajatella että luulet puhuvasi monenkin ihmisen kanssa, vaikka vain me kaksi keskustellaan. Vai teititteletkö sinä minua?

    Edelleen ihmettelen suuresti tuota kammoasi sanoa suoraan että joitakin asioita ei hyväksytä helluntaiseurakunnassa.

    Se olisi eri asia jos pystyisit sanomaan suoraan että kyllä, niitä ja niitä asioita ei sallita seurakunnassa, ja sitten vasta selittelisit miksi niitä ei sallita.

    Vielä kerran: minä en ole missään vaiheessa sanonut että helluntaiseurakuntaan kuuluvien pitäisi saada dokata ja rällästää.

    "Eikö se jo kerro ihmisen uskovaisuudesta jos dokaa samalla kertaa?"

    No itseasiassa se ei kerro välttämättä mistään muusta kuin siitä että myös uskovaisella voi olla ongelmia. Myös alkoholisti voi uskoa Jumalaan.

    Itseasiassa eikö se ole aika itsekästä, että tietyt porukat haluavat aina omia Jumalan itselleen? Eikö se kuulosta aika narsistiselta julistaa tietty porukka "arvokkaaksi valituksi Jumalan lasten seurakunnaksi" ja vielä julistaa kuuluvansa itse heihin?

    Eikö se Jeesuskin ollut aina niiden kurjien puolella? Mites se menikään..."Eiväthän terveet tarvitse parantajaa..."

    Sinä et voi ehkä antaa uskovaisen ihmisen elämään liittyvistä kysymyksistä kyllä ja ei vastauksia, mutta helluntaiseurakunnan toimintamalleihin, (eli siis helluntaiseurakunnan sääntöihin käytännön elämässä)voit kyllä antaa selkeitä kyllä ja ei vastauksia.

    Uskovaisiahan on muuallakin kuin vain hellareissa.

    Minä väitän että niitä on jopa spurgujen joukossa!

    Äänestä

  • Pakana(F) kirjoitti:

    "Harvoinpa millään kirkkokunnilla, lahkoilla tai lohkoilla on _mitään muuta sääntökirjaa kuin RAAMATTU_"

    En ole väittänytkään etteikö uskovia ihmisiä
    ole muuallakkin, ei helluntai ole ainut uskovien
    paikka!
    Helluntaiseurakunta on avoin paikka minne saa tulla jokainen etsivä tai ei ollenkaan etsivä ihminen, tulee vain uteliaisuudesta, kaikki ovat tervetulleita, jos olet elämäsi viettänyt hellareitten kanssa miksi tämä keskustelu on sinulle jotenkin vaikeaa, jos olet elävässä uskossa, miksi kinaat uskovien kanssa, mene poikahyvä kadulle ja etsi niitä jotka apua tarvitsevat, sillä sairaat todella tarvitsee parantajaa. Ja jos sinulla itselläsi on jokin
    ongelma(alkoholi, tai jokin muu) hae ammattiauttajaa tai rukoile sillä Jumala kyllä vapauttaa ihmisen nautintoaineista jos itse on siihen halukas! Raamattu on todella uskovan ohjekirja, sieltä sinäkin löydät viisautta. Mutta totean ettei meidän kannata keskenämme kinata kyseisistä selvistä asioista. Vaan rakastakaamme
    toisiamme ja ryöstetään helvettiä. Aamen

    VOI HYVÄ LUOJA!!

    Kulta pieni, muistatko enää edes mistä oli tarkoitus puhua?

    Ai miksi tämä keskustelu on vaikeaa? Koska olen niin tyhmä, että yritän keskustella järkevästi ihmisen kanssa joka kadottaa koko aiheen heti kun keskustelu venyy yhtä lausetta pidemmäksi, ja ymmärtää kaiken lahjakkaasti väärinpäin.

    Ystävä kallis, minä en ensinnäkään ole uskovainen, jonka kaikki, paitsi sinä, huomaa nimimerkistäni.
    Toiseksi minä en suinkaan ole poikahyvä, vaan olen naispakana jota "F"(=feminiininen) nimimerkkini perässä ilmentää.

    Voisin vielä sen verran elää toivossa, että voisin kaikessa ystävyyden hengessä kehoittaa sinua, tuulia hyvä, lukaisemaan koko viestiketju läpi uudelleen. Ja ehkä vielä senkin jälkeen lukea se kertaalleen. Ja ehkä vielä senkin jälkeen lukea se pari kertaa läpi, että jospa se pointti sieltä valaistuisi sinulle vaikka sitten toiston avulla - sillä sinulle niin tutulla tavalla.

    Kuten huomata saattaa, raamatusta ei suinkaan sitä viisautta löydy, mikäli kaikkiin merkkeihin on uskominen, joten ehkäpä sinunkin on parasta vain rukoilla armoa ja viisautta.

    Muista, että jos jossain elämäsi vaiheessa huomaat että sinulla on joku ongelma, esim. vaikka asioiden ymmärtämisen suhteen,siis jos huomaat, että on asioita jotka menevät jotenkin...ohi, yli hilseen, niin on olemassa ammattiauttajia jotka auttavat mielellään, mikäli se rukous ei tuotakaan toivottua tulosta.

    Tiedätkö että olemme kaiki pakanoita, emme niitä jotka ovat Juutalaisia, Jumalan kansaa, pakanoillekkin kuuluu evankeliumi, nimimerkkisi
    ei kerro sen enempää että etkö olisi uskovainen,
    ateisti olisi jo ihan eri juttu. Raamattu kertoo
    että pakanatkin ovat Jumalan kansaa.
    Ja jos hiukan raottaisit itse mitä keskustelu-
    linja aloitti keskustelemaan katso ensimmäinen
    keskustelu. Raamatusta löytyy kaiki viisaus!
    Onne etsintään, ja siunattua Pääsiäismaanantaita.
    Ps. ongelmia on jokaisella ihmisellä, mutta ne on helpompi voittaa Jeesuksen kanssa ja sieltä ei tuki lopu. Päätän keskusteluni tähän jotta et
    saisi sitä kuvaa että olen täällä vain riitaa haastamassa, se ei suinkaan ole uskovaisena minull tarkoitus ja jos olen loukannut, pyydän anteeksi! Toivottavasti sinäkin löydät vapahtajan elämääsi, eikä tuomaria.

    Olisi ollut ihan mielenkiintoista kuulla mikä se alkuperäinen keskustelu omasta mielestäsi oli.

    Mutta jotta muistisi hiukan virkistyisi, voin minä nyt sitten vähän muistuttaa; puhuimme siitä onko helluntaiseurakunnan/herätyksen piirissä jotakin tiettyä kiellettyä, ja jos on niin mitä.

    Sinä vastasit aloittajalle että helluntaisurakuntaan kuuluvalla uskovaisella on vapaus tehdä mitä vain, minä taas kerroin omaan kokemukseeni perustuvan tiedon asiasta, että näin ei ole.

    Jostakin syystä olet tämän keskustelun aikana olettanut minulla olevan alkoholiongelma, toisaalta taas olet kuvitellut minun olevan uskovainen, jostakin olet päätellyt myös minun olevan miespuolinen.

    Pakanat olivat käsittääkseni raamatun aikoihin nimitys ihmisistä jotka eivät olleet kuulleet mitään kristinuskosta, tai eivät halunneeet kääntyä kristityiksi, ja jotka harjoittivat ns. pakanauskontoja jotka perustuivat taikauskoon.

    Uuspakanat taas ovat ihmisiä jotka ovat luopuneet kristinuskosta ja sen muodoista.

    Sinä et siis voi olla samaan aikaan sekä pakana että kristitty.

    Mikäli haluat kuitenkin liittää omaan minäkuvaasi sanan pakana niin voit kutsua itseäsi pakanakristityksi, joka tarkoittaa pakanuudesta kritinuskoon kääntyneitä.

    Nimimerkkini siis kyllä kertoo jotakin siitä olenko uskovainen vai en. Miksi kukaan uskovainen käyttäisi nimimerkkiä "pakana"...no tietysti täällä voi käyttää millaista nimimerkkiä tahansa ilman että se kertoo kirjoittajasta mitään, siinä olet kyllä oikeassa.

    Siitä, onko ihmisen helpompi voittaa ongelmansa Jeesuksen kanssa vai ilman, voidaan olla myöskin montaa mieltä.

    Siitä voi olla kyllä hyötyä ja lohdutusta.
    Siitä voi myös olla haittaa ja se voi pitkittää ja monimutkaistaa ongelmia.
    Toiset saavat lohdun siitä että hyväksyvät tosiasiat elämään kuuluviksi ja jatkavat elämää, ja toiset lohduttavat itseään mielikuvitusystävillä.

    Keinonsa kullakin, eikä siinä mitään niin kauan kuin se ei haittaa muita ihmisiä.

    En toki kuvitellut sinun haastavan riitaa! Olet vain ihminen joka on mukana keskustelussa jonka aihetta ei tiedä, ja joka vastaa valikoiden vain niihin asioihin joihin on helppo antaa oikealta kuulostava, todellisuutta kaunistava vastaus, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
    Olet siis pilvissä liitelevä, ruusunpunaisten lasien läpi todellisuutta katseleva uskovainen, joka olettaa että siitä on jotain hyötyä omalle asialleen, että latelee äidillisen tietäväisiä neuvoja ihmisille jotka eivät tarvitse niitä.

    Tähän mennessä en ole löytänyt elämääni tuomaria enkä vapahtajaa. Olen löytänyt itseni, ja se oli hyvä löytö.

    Yhdestä asiasta me kuitenkin olemme samaa mieltä; tämä keskustelu päättyy tähän.

    Äänestä

Helluntaiherätys on raamatunmukainen oppi,
parannuksenteko ja uudestisyntyminen, kaste, upottamalla, tämä kaikki kuuluu siihen.
Ohje väkijuomista ja muista nautintoaineista kiellettynä, löytyy raamatusta, miten uskovaisen tulee elellä. Hyvä teksti parannuksenteosta ja muista (kasteesta) löytyy Apostolien teoista.
Ihmisen täytyy syntyä uudesti ylhäältä jonka vain Jumalan henki ihmisessä vaikuttaa, se ei ole ihmisteko vaan Jummalan. Poiketkaa katsomassa
www.netmission.fi sieltä löytyy helluntaiherätyksestä tarvittavat tiedot!

Äänestä

...raamatun raiskaamista parhaimmillaan.
...järjetöntä hurmahenkisyyttä.
...täynnä itsekkäitä tekopyhiä ihmisiä.

Äänestä
  • jotakin kyseenalaista henkistä tai seksuaalista tyydytystä kirjoittamalla tällaisia yhteenvetoja?

    Äänestä

  • PeterPan kirjoitti:

    jotakin kyseenalaista henkistä tai seksuaalista tyydytystä kirjoittamalla tällaisia yhteenvetoja?

    Pyydän anteeksi että kirjoitin tuossa alussa,
    melko ilkeästi, luin tekstisi huolittomasti,
    näen usein "punaista" kun joku sanoo uskovaisista
    järjenkäytön puutteesta, joten vedän takaisin
    kirjoitukseni ja yritän olla huolellisempi tekstejä lukiessani. Siunausta sinulle!

    Minäkin tänään nousin talviajassa ja häsläsin aamutapaamisen.
    Siunausta kesäkaudelle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä vain kirjoitti:

mä olen monesti miettinyt helluntalaisia..
minkälainen uskonto niillä on ja miten se eroaa muista?

onko niillä jotain tiettyä kiellettyä niinkuin lestaadiolaisilla?

vastailkaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu