Pedofiileille ei armoa

Mielestäni pedofiilit eivät tarvitse ihmisoikeuksia, eikä minkäänlaista armoa.
Harvat heitä edes ihmisinä pitää.
Jos kysytte miksi näin? Minä kysyn, antavatko he itse armoa, pienille viattomille lapsille, joille tekevät pahaa ja julmuuksia?
Onko heillä empatiaa ja ymmärrystä, että lapsuus on asia, johon ei kuulu seksi?
Muistavatko itse, millaista oli olla pieni lapsi? Jos heille on silloin joku aikuinen tehnyt pahaa. Sitä suuremmalla syyllä, heidän pitäisi itse toimia toisin.
Onko heillä minkäänlaista ymmärrystä, että pieni ihminen tarvitsee aikuisilta.
Turvaa ja tukea, ei pelkoa ja ahdistelua! Lapsuuden kuuluu olla huoletonta ja onnellista aikaa. Siihen ei kuulu missään muodossa, heidän kanssaan seksiä harrastavat aikuiset!
Aikuiset voivat paljon vaikuttaa, millainen pienen ihmisen elämästä muodostuu. Pedofiilit ovat kaikki oksettavia narsisteja, jotka eivät ajattele lasten kannalta asioita. Ainoastaan heidän omat himonsa hallitsevat heidän ajatuksiaan ja tekemisiään. Tämän takia, jos saisin päättää. Jokainen kiinni jäänyt pedofiili pitäisi välittömästi ja armotta teloittaa. Jotta muutkin samanlaiset ymmärtäisivät, ettei heidän kuulu elää, jos harrastavat tälläistä.
Ihan siitä syystä, tämä armottomuus, että tälläinen armottomuus on heille, vain omaa lääkettä. Heille itselleenkin tuttua. Toistan...
Pedofiiilit eivät tunne minkäänlaista armoa, koska eivät anna sitä ahdistelemilleen lapsille.
Ihmisiä on teloitettu muistakin syistä. Miksi siis pedofiilit eivät olisi ansainneet myös kuolemantuomiota?
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomen johtavien rikospsykologian asiantuntijoiden mukaan pedofilia on täysin luonnollista.

Luonnollista on myös mm. homoseksuaalisuus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mielestäni pedofiilit eivät tarvitse ihmisoikeuksia, eikä minkäänlaista armoa.
Harvat heitä edes ihmisinä pitää.
Jos kysytte miksi näin? Minä kysyn, antavatko he itse armoa, pienille viattomille lapsille, joille tekevät pahaa ja julmuuksia?
Onko heillä empatiaa ja ymmärrystä, että lapsuus on asia, johon ei kuulu seksi?
Muistavatko itse, millaista oli olla pieni lapsi? Jos heille on silloin joku aikuinen tehnyt pahaa. Sitä suuremmalla syyllä, heidän pitäisi itse toimia toisin.
Onko heillä minkäänlaista ymmärrystä, että pieni ihminen tarvitsee aikuisilta.
Turvaa ja tukea, ei pelkoa ja ahdistelua! Lapsuuden kuuluu olla huoletonta ja onnellista aikaa. Siihen ei kuulu missään muodossa, heidän kanssaan seksiä harrastavat aikuiset!
Aikuiset voivat paljon vaikuttaa, millainen pienen ihmisen elämästä muodostuu. Pedofiilit ovat kaikki oksettavia narsisteja, jotka eivät ajattele lasten kannalta asioita. Ainoastaan heidän omat himonsa hallitsevat heidän ajatuksiaan ja tekemisiään. Tämän takia, jos saisin päättää. Jokainen kiinni jäänyt pedofiili pitäisi välittömästi ja armotta teloittaa. Jotta muutkin samanlaiset ymmärtäisivät, ettei heidän kuulu elää, jos harrastavat tälläistä.
Ihan siitä syystä, tämä armottomuus, että tälläinen armottomuus on heille, vain omaa lääkettä. Heille itselleenkin tuttua. Toistan...
Pedofiiilit eivät tunne minkäänlaista armoa, koska eivät anna sitä ahdistelemilleen lapsille.
Ihmisiä on teloitettu muistakin syistä. Miksi siis pedofiilit eivät olisi ansainneet myös kuolemantuomiota?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu