Neuvostoliiton prosesseista aina sanottiin, että "iso maa iso minuutti". Sitten on toinen sanonta, että "on tehty vennääks" tai "homma on ryssitty".
Kävi AY lakotkin kommunisti tyyliin, ei mitään hyötyä, haittaa vain työntekijöille, verraten entisiin sopimuksiin.
Siihen kommunistit ja sosialistit on opetettu ja sen he osaavat: EU:n yhteishankintana tehtäviin maskikauppoihin ilmoittautumiseen meni kuukausi. Hyvä stm! Juna meni jo!
Tämäkin tapaus vain korostaa ja lisää yhteiskunnan epätasa-arvoa, joka sosialistisessa maassa tosiasiassa on: yltäkylläisyydessä elävä ylimystö, jolla on esim. maskit ja kansa, jolla ei ole. Kaikkein eniten kärsii vähäosaiset. Puheet on puheita, jotka tyhmä kansa nielee, mutta totuus on toinen. Se on melkoinen dilemma sosialismissa, jonka hyvyyttä kirkkain silmin selitetään.
Toinen esimerkki on valmiin soten kaataminen vuosi sitten tekaistuin syin. Asiaa tahallaan palloteltiin kommunistin johtaman ja demarinaisten koheltaman perustuslakivaliokunnan ja Kiurun johtaman sotevaliokunnan välillä. Hidastelua ja tekaistuja syitä. Omamielisiä "asinatuntijoita" tuotiin kerta toisensa perään jarruttaen ja vieden aikaa. Siinä ei annettu kansalle mahdollisuutta parempaan hoivaan, vaan sen pitää seisoa jonoissa ja olla nurisematta. Se on Rinteen, sittemmin Marinin, Kiurun ja Pekosen markkinamalli!

Vastaukset 25
Vanhimmat
onneksi on ay-liike,
olis se kauheeta olla tollaselle runkkarille,
riisikuppi pakalla kulina...
Kelle sekin kommunisti järjestö on eduksi, johtajilleen, kuten tämä malli on jopa 2x pääministerin palkkoja. Mansikka pellolle hekin joutaisivat edes jotain hyötyä olisi.
Kommunisti maissa nämä pääluottamusmiehet jäjestetty, että kommunistinen puolue hoitaa senkin. Siellä poletaan ihmisarvoja, jota meidänkin kommunistit palvoo. Oikein olisi heidän mukaansa liittyä Neuvotoliittoon, jossa mukaansa työläisetkin on miljonäärejä.
vasemmisto ja ay-liike väsäs hyvinvointi-suomen,
maalaislotto-mtk:n ankarasta vastustuksesta huolimatta...
Vaatimalla liittymään Neuvostoliittoon. Miten se olis ratkaissutSuomea paremmaksi.
terveyden hoito ja työaikalait,
maalaisliiton kosolalaisille mtk-hellareille,
kauhistus...
Sama jatkuu edelleen sosialistien toimesta.
- hyvinä taloudellisina aikoina vaaditaan korotuksia sosiaalitukiin
- huonoina taloudellisina aikoina vaaditaan julkisten menojen kasvattamista.
Ei ihmekään, että julkinen talous piiputtaa jatkuvasti punaisella. Sipilän hallitus joutui jo EU-komission vaatimuksesta leikkaamaan julkisen sektorin menoja.
niin, niin,
vasttupaskan mielestä,
duunarille riittää riisikuppi...
Lahkolaisella alkaa pikkuhiljaa jo kiljupää pettämään...
Ei maanviljelijöillä ole työaika lakeja, eikä ykityisyrittäjillä. Mitä niillä haittaa vain työntekao minuuttiviisareia kytätessä.
joo, joo,
on teillä tukipummeilla hyvät ay-pomot,
maalaisliitto-mtk:ssa,
heinän kasvun tarkkailussa ei kelloa katsota,
kalenterista näkköö milloin tulloo seuraavat,
duunarin taskusta kouritut rahat...
"Toinen esimerkki on valmiin soten kaataminen vuosi sitten tekaistuin syin. Asiaa tahallaan palloteltiin kommunistin johtaman ja demarinaisten koheltaman perustuslakivaliokunnan"
Olen aina ihmetellyt lestakepulilahkolaisten himonussinta-agendaa, siis sitä, joka ei säästä perheen koiraakaan...
Nyt en enää ihmettele sillä tämän aloituksen myötä käy silminnähden selväksi, että näillä lahkolaisilla on päässään vikaa.
Eipä ole lerstikasa vikaa kyllä se kelvannut demari naisillekkin. t: Jorma 30 cm Lesboillekkin.
Nyt demari ja vasemmisto ministerit ja virkamiehet, heidän valitsemansa ihan kuratilla...
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006480832.html
Mikä ihmeen jatkuva sekoilu jostain 6 minuutin lakkoilusta. Kannattaisi otta selvää mitä asioista missäkin lakossa on kyse.
Oiskohan mahdollisesti aina sama kirjoittaja jolla ei joka päivä satu lääkkeet kohdalleen.
Puupäät AY hoki vain 6 minuuttia, että se saatava pois, menettivät sunnuntai lisätkin, kiky jäi 24 tuntina yksinkertaisella palkalla, juhannus lisätkin menetttiin samoin jouluna.
joo, joo,
on teillä junteilla hyvät ay-pomot,
maalaisliitto-mtk:ssa,
heinän kasvun tarkkailussa ei kelloa katsota,
kalenterista näkköö milloin tulloo seuraavat,
duunarilta otetut rahat...
Nyt juhanina töissä ilman lisiä. muunmuassa. Sitä se tiesi 6 minuutin huuto.
Ay-johtajat oli neropatteja työantajien taholta, veivät vanhat perinteet lisistä juhjapyhiltä, ja kikiyä huusivat kuorossa lakkovahditkin, edes tietämättä mitä se on. Kai nyt ymmärytävät mitä tuli huudettua.
meijjän juhani se anto iltalypsynä satamilijuunoo lissää,
kun ei tehty mittään,
on meillä hyvät ay-pomot,
ottaa vaikka lapsilta, sairailta, vanhuksilta ja hoitsuilta,
kun rahhaa lissää pittee suaha,
ja ainahan sitä lissee pittee suaha...
Takuueläkeläisellä Palstapölhöllä voisi sanoa liiraavan jo ja pahasti. Paljonko ay-liike koskettaa elämääsi? Ei taatusti tippaakaan, mutta eihän se ole este aukoa päätäsi vaikka perustelusikin ovat kuin mieleltään kajahtaneen tuotoksia. Auot päätäsi samalla niille keskustalaisille, jotka kuuluvat ay-liittoihin.
Lessu saarnaa niin, että kirjoituskin menee totaaliseksi mongertamiseksi. Hyppää kaivoon ja ota betonirengas mukaan.
Ei kyllä edes kehtaisi punikkien vetämässä ay liikkessä, sine rahojaan tuputamassa. Miksi edes maksaa heile pikku ryssille kun en koskaan ollut työtön työsopimus palkka hoidettiin muuten. Eläke juoksee jopa hyvä vielä.
Olipahan sellainen kirjoitus, ettei tuota paskaa usko ite Ukko Ylijumalakaan.
sairas sairaampi aloittaja
Kuuden minuutin Palstapankkopölhölesta...
Lenee kiljupäissään tämänkin aloituksensa kirjoitellut.