Mitä tarkoittaa paskakasa jos jostain ihmisestä sanotaan. Siis minkälainen ihminen on. Käytös vai muu olemus?
Mitä tarkoittaa paskakasa
5
1222
Vastaukset
- Anonyymi
Kukaan ihminen ei ole "paskakasa", mutta jokainen ihminen tuottaa "paskaa" - toiset enemmän, toiset vähemmän! Kaikkein vaarallisin tila ihmisellekin, on kuitenkin ummetus!
Meillä Lieksassa paskakasa tarkoittaa kotoista olotilaa
Paskakasalla on hyviäkin käyttöjä. Nimi vain on harhaanjohtava. Sen nimi voisi olla vaikka komposti tai biokaasureaktorin syöttövarasto. Biokaasuksi muutettuna se paska muuttuisikin aivan hyväksi tuotteeksi ja se kaasuntuottamisen jännös sitten ihna hyvänlaatuiseksi huonon pellon täytteeksi mistä ei enää metaania tai hiilidioksidia itsestään irtoaisi.
Siis paska löytäisi sillä tavalla itselleen hyvän loppusijoituskodin.
Kaikilla asioilla on aina hyvätkin puolensasAloittaja saisi mennä tekemään ne etäopetusläksynsä ja painua nukkumaan täältä aikuisten seasta.
Joo näin on, ei pitäisi tulla meitä lieksalaisia opettamaan
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata1062932Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2121811- 1331777
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois491641Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641312- 921108
Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻841098- 571074
- 591067
- 67932