Ympäristöministerin tekemiset seurantaan

Aamun Karjalainen kertoi, että ilmasto ja ympäristöministeri, vihreitä edustava Krista Mikkonen on aloittanut oman selvitystyön maamme metsien tulevaisuudesta. Hän ei ole hyväksynyt suunnitelman tekoon mukaan Metsäalan ammattilaisia, Mhy, tä, Metsäkeskusta, ei Metsähallitusta, ei metsäteollisuuden, eikä maanomistajien edustajia.
Mikkosen omaehtoinen sooloilu on vaarallista edellä mainittujen tahojen puolesta. On muistettava, että Suomi seisoo edelleen puujaloilla ja työllistää tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Suomi on jo kauan seftifiatoinut metsänsä ja metsän hoito on reilusti EU, n normien yläpuolella.
Mikkosen aiempi tausta, toiminta luonnonsuojelujärjestöissä on myös syytä huomioida, ettei hän ominpäin tekemillään sooloiluillaan tee suomesta maailman suurinta luonnonsuojelualuetta. "Viisaan Viisikon" johtamassa vihervasemmisto hallituksessa. Kokemattomuuttaan.
Nm. "Luontoarvoja kunnioittava maanomistaja".
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tyhminkin tietää, että Mikkosen sooloilut jäävät omaan arvoonsa. Kun koronan jälkeen aletaan nostaa taloutta kuntoon, niin ympäristöhöyrötykset jäävät toiselle sijalle. Metsätalous on vahva alue, jolla nostetaan taloutta takaisin jaloilleen. Käytännössä vihreät lentävät silloin hallituksesta ulos. Demareissakin on paljon oikeasti järkeviä politiikkoja, jolloin voi toistaiseksi unohtaa ympäristön pahimmat vouhotukset. Vihreillä on ollut hienosti näitä älyttömiä ulostuloja ja nyt oli Mikkosen vuoro kantaa kortensa kekoon. Samalla tavalla vaan lisää nyt kun on saatu vihreiden kannatus romahtamaan lyhyessä ajassa.

Äänestä

Lapsityövoima kelpaa hyvin kaivoksissa vihreille. Tuotetaan hirveissä olosuhteissa akkujen raaka-ainetta autoihinkin. Pitäis laittaa vielä hirveän kalliita latauspaikkoja, jotka käy vaan omakotitaloihin. Kun tekniikka kehittyy, niin sähköauto voi olla järkevä Intiassa ja Kiinassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aamun Karjalainen kertoi, että ilmasto ja ympäristöministeri, vihreitä edustava Krista Mikkonen on aloittanut oman selvitystyön maamme metsien tulevaisuudesta. Hän ei ole hyväksynyt suunnitelman tekoon mukaan Metsäalan ammattilaisia, Mhy, tä, Metsäkeskusta, ei Metsähallitusta, ei metsäteollisuuden, eikä maanomistajien edustajia.
Mikkosen omaehtoinen sooloilu on vaarallista edellä mainittujen tahojen puolesta. On muistettava, että Suomi seisoo edelleen puujaloilla ja työllistää tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Suomi on jo kauan seftifiatoinut metsänsä ja metsän hoito on reilusti EU, n normien yläpuolella.
Mikkosen aiempi tausta, toiminta luonnonsuojelujärjestöissä on myös syytä huomioida, ettei hän ominpäin tekemillään sooloiluillaan tee suomesta maailman suurinta luonnonsuojelualuetta. "Viisaan Viisikon" johtamassa vihervasemmisto hallituksessa. Kokemattomuuttaan.
Nm. "Luontoarvoja kunnioittava maanomistaja".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu