Suomessa alkaa kesällä Koronavirus rytäkkä, kun rajoitukset poistuvat ja porukka ryntää lomailemaan ympäri laitumia.
Koronavirus
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Uudenmaan avaaminen vaikutti ihmisten käyttäytymiseen.
Heille tuli mielikuva, että nyt voi höllentää otetta.
Useilla paikkakunnilla on esim kaupoissa havaittu, ette ihmiset enään välitä rajoituksista ja kehotuksesta sen jälkeen, kun Uusimaa avattiin.
Uudenmaan avaus antoi virheellisen viestin ihmisille siirtää, että nyt voidaan alkaa luopumaan muistakin kehoituksista.
Henki.koht mietin, ettei Uudenmaan avaus ollut hyvä juttu ja saamme kärsiä seurauksista piakkoin.
Ole huoleti, korkeasaaren paviaanit eivät tahdo luontoon.
Juuri nyt katson avonaisesta ikkunasta auringon paisteeseen laskeutunutta maisemaa.
Puut, koivut ja haavat, lepät sekä kuuset liikkumattomina voimaantuvat lämmöstä, joka kimaltelee kultaisena oksistoissa.
Linnunlaulua. Kuovin laululento peltojen yllä tuo joka kevät mieleeni lapsuuteni ja mullan tuoksun sekä paahteisen ruohon ja elämän janon.
Tulee kevyesti. Nautin, joka hengitykselläni.
Tapaukset varmasti nousevat jonkin verran, kun rajoituksia höllennetään. Virus ei Suomesta mihinkään katoa, vaikka istuisimme kotona vuoden. Vaikka epidemia laantuisi, se voi leimahtaa uudelleen. Rokote on ainoa ratkaisu.
Mutta onko se oikea ratkaisu?
Tiedoksi teille uusavuttomille, että teilläkin on ollut koko kevät aikaa täydentää kaappejanne kuivamuonalla. Vessapaperista viis, se ei ole niin tärkeää, kuin että maaru saa ruokaa.
Vai ajattelitteko tekin elää sitten muiden siivellä. valittaa "köyhyyttänne" ja mennä lahkokaverinne ylläpitämään pummijonoon, muiden työstä ilmaisruokaa hakemaan? Niissä jonoissa liikkuu sitten muitakin pöpöjä kuin yksin korona, niitä sieltä sitten ottamaan ja levittämään. Eikä ilmaisruokaakaan löydy 10 000 jonottajalle. Presidentti tosin saattaa käydä teitä siellä kättelemässä ja saatte ehkä yhteiskuvanne peräti 7-lehteen!
Rehellinen ihminen katsoo asioita jo kauas eteenpäin ja hoitaa itse itsensä.
Huussipaperien sijasta alkakaa jo hissukseen täyttää sängynalustojanne erilaisilla jauhoilla, ryyneillä, kuivahiivoilla, näkkileivillä ja purkkiruuilla. Muutaman kuukauden oletettu ruokavarasto. Kesällä, kun paniikki iskee, ette löydä niitä enää mistään. Hyllyt notkuu tyhjinä. Tosin vessapaperia saattaa löytyä, mutta se ei ravitse, vaikka söisi rullan kerralla.
Myöskin joitain peruslääkkeitä kannattaa hankkia kohtuudella. (Nekin vanhenee, joten ei 10 buranapakettia ja yskänpulloa kerralla!)
Kannattaa myös pitää omaa vapaaehtoista karanteenia, alkaa viihtyä kotona ja (jos on oppinut lukemaan), lukea vaikka jokunen hyvä kirja!
Koronan suhteen jokainen on vastuussa itse itsestään, läheisistään ja muista ihmisistä. Ei tapeta, eikä tulla itsekkäiden tappamiksi!
Entä ne hyvin sairaat, unohdit heidät.
Niin, mitä heistä? En ole heitä unohtanut. Mitä ulkopuolinen voi heidän hyväkseen tehdä? Riippuen sairaudesta, ei ainakaan mennä kovin lähelle.
Erittäin sairaista omaisista voi huolehtia, kun järjestelee asiat oikein ja viisaudella. Jos tietää naapurin avuttomaksi, voi yrittää auttaa häntä, mutta omaa terveyttään ja sitä kautta muiden, ei pidä vaarantaa.
Jokaisella aikuisella, myös erittäin sairailla, on ollut ja on vastuu omasta itsestään.
Erittäin sairaista ja esim. vammaisista huolehtivat sairaalat ja kunnallinen kotisairaanhoito. Terv.aseman ja kotisairaanhoidon kautta saa tietoa. Erittäin sairaille luulisi kotisairaanhoidon kautta järjestyvän ruoka-apu. Pitää itse (tai omaisen/ naapurin hänen puolestaan) ottaa yhteyttä. Ja on varmaankin jokin korona-puh.numero, josta voi kysyä tietoa.
Hakusanalla "korona neuvonta" löytyi heti:
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/koronaviruksen-vuoksi-avattiin-valtakunnallinen-neuvontapuhelin-tarttumistavasta-tarkempaa-tietoa/b710bc00-a793-48b9-9219-20a12776ea2a
Itselläni oli alkuvuodesta toinen, paha viirustartunta. Olin tietysti hämmentynyt, se oli jotain ennenkokematonta. En mennyt paniikkiin, toimin niin asiallisesti kuin osasin. Kun oma taito alkoi loppa, soitin puhelimella terv.asemalle ja kysyin neuvoa. Illalla voi kysyä neuvoa vaikka lähimmän sairaalan poliklinikalta. Siellä kerrotaan, mitä tehdä.
Jos ei vielä ole tehnyt itselleen esim. muistilistaa erilaisista, mahd. auttavista puhelimista, se kannattaisi tehdä esim. juuri nyt heti. Ei sitten, kun on kova kuume ja pää pyörryksissä.
Meille Helsingissä jaettiin postiluukuista äskettäin tiedote:
"Senioreille, koronavirus epidemian aikana":
Helsinki-apu
Helsingfors-hjälpen
Ma-pe, klo 9-16:
09 310 10020
~