Suomen yrittäjistä tuli kommunisteja

Anonyymi

Suomen yrittäjistä tuli kommonisteja hyvin nopeasti näin korona-aikana. Itkevät itselleen toinen toistaan suurempia tukiaisia ja veronmaksajien rahoilla ne myös heille annetaan. Taataan hyvä ja turvattu toimeentulo niille joilla se jo on.

Viimeistään nyt suomalaisen yrittäjän maine on mennyttä. Orpon ja sipilän yhteiskunnan peruspilareina pitämät ja vahvasti markkinoimat yrittäjät ovat osoittaneet luontonsa. Kaikki itselle eikä mitään muille se on heidän viesti. Verot kierretään ja ollaan niin olevinaan porvaria. Vaikka nyt kommunisteiksi oman edun tavoittelijat kääntyivätkin hetkeksi.

Miksi Suomen media ei kirjoita yhtään mitään tai esitä yhtään tv-ohjelmaa näistä uusista kommunisteista. Haastattelisivat henriksonia, essayahia, orpoa ja sipilää masetuista tuista. Ja mikä heidän kantansa on tukiin ja miksi työtön ei heidän mielestään saisi saada mitään, mutta yrittäjille maksetaan kerralla hirveitä summia.

Miten vihervasemmisto hallitus perustelee tukien maksun niille joilla jo on hyvä ja turvattu toimeentulo niiden ihmisten maksamilla verorahoilla, joilla ei sitä itsellään ole!

Onko valtio Suomessa olemassa vain hyväosaisia varten? Ruokajonoja ja kodittomia valtio ei tue kuin muodollisesti jos sitäkään. Rikkaille yrittäjille kyllä lyödään rahaa, ettei heidän tarvitsisi vaihtaa kultalusikoitaan normaalilusikoihin, kuolisivat nälkään, jos lusikat vaihtuisivat halvempiin, ei ne niillä voi syödä!

12

143

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen yrittäjät haluavat valtion ottavan haltuunsa heidän yrityksensä ja kieltävän yksityisen omistamisen? Vai oletkohan ymmärtänyt kommunismin jotenkin väärin.

    • Anonyymi

      Itsehhän olen demari, ja katselen sekä naureskellen että itkien tätä paskaa.

      Tuet niille ketkä sitä tarvitsevat.

      Ei näitä veroja makseta osakesalkkuihin.

      • Anonyymi

        Tuokaa perkele oma tietyönne sitten kenties? niinkuin Berner ehdotti.

        Johtanee siihen että saatte jokupäivä tuoda oman tienne myös.

        Saattaa toimia maassa jossa on 30 kertaa tämä asukas määrä.
        mutta ei täällä.

    • Anonyymi

      Infrastruktuurin yksityistäminen pienessä maassa on silkkaa hulluutta.

      Tai ahneutta.

    • Anonyymi

      kaikista hauskinta tässä kaikessa on se että neuvostoliitosta tuli viesti joka varoitti tästä ennen kuin se hajosi.

    • Anonyymi

      Tappioiden sosialisoinnista yrittäjät ovat aina pitäneet. Se on sitä oikeaa kapitalismia kun voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan.
      Totta kai yrittäjät tarvitsevat tässä tilanteessa tukea, mutta kun puhutaan elinkelpoisesta yrityksestä, josta omistaja on nostanut voittoja 15-vuoden aikana 3 miljoonaa, on aika erikoista, että firman kassa pidetään niin kuivana, että konkurssi uhkaa jo muutaman kuukauden tyhjäkäynnin jälkeen. Ehkä omistaja voisi olla myös itse osavastuussa elinkelpoisen yrityksensä kassan kunnosta?
      Suomessa on tapana pitää kassa niin kuivana, että monelle yrittäjälle vaatimatonkin budjettiheitto aiheuttaa kassakriisin ilman koronavirustakin.

      • Anonyymi

        Rikkaat yrittäjät myös ovat aina ensimmäisenä kovimpaan ääneen huutamassa tukiaisista, että meille kanssa tai sitten ei kenellekään ja aina jää suurimman avun tarvitseva köyhä paitsioon ja ilman tarvitsemiaan tukia, rikkaiden kusipäiden takia!!

    • Anonyymi

      Kyllä se niin vaan monella kuten itselläkin yrittäjän on, että en hae.
      Kukaan ei ole kyllä millään tavalla ottanut mitään yhteyttäkään, eli yrittäjät eivät sinänsä kiinnosta, varsinkaan pienet!
      Suuremmat pystyvät jo painostamaan ja hyväveli-toiminnallaan pitämään nyt suuret suurina ja vielä nielaisemaan pienemmätkin.
      Kyllä pienemmille toki lainaa saattaa saada, mutta se on maksettava takaisin, toisin kuin Huutokauppakeisarin tukiraha. Kuittia kun ei ole näkynyt niin ei voi luottaa, että on takaisin tullut. Pyritään muutenkin siihen, että kansa unohtaa.
      Näin se näyttää olevan, että samoja tulevat äänestämäänkin taas ensi vaaleissa, kannatus ei ole rajusti muuttunut.

    • Anonyymi

      Mites sitten, jos näkökulmaksi otetaan se, että n. 60% suomalaisista on nettosaajia verotuksessa. Jokaisen kansalaisen kustannukset yhteiskunnalle on 0-25v (synnytys, neuvola, varhaiskasvatus, koulutus ym.) n. 300 000eur/hlö.

      Aika harva maksaa tuota työssäoloaikanaan yhteiskunnalle takaisin.
      Ja sitten ollaan huolissaan kommunisteista...

      • Anonyymi

        Eikös nuo kommunismin opit jotenkin niin kuitenkin mene, että pienipalkkainen duunari on ikään kuin se, joka tuottaa yhteiskunnassa kaiken. Myös ne verotulot, joita yritykset ja yritysjohtajat maksavat. No ei sellaisen kanssa voi keskustella järkevästi, no ei ehkä myöskään sellaisen kapitalistiriistäjän kanssa, jonka mielestä 60% suomalaisista pitäisi laittaa vaikka ilmaiseen pakkotyöhön yrityksiin, jotta ei jää velkaa valtiolle.
        Maailman ainoissa virallisesti kommunistisissa valtioissa ei ole edes sosiaaliturvaa ja vain surkea "ilmainen" koulu ja terveydenhuolto ei ole todellakaan ilmaista, joten niissä ei ole tätä ongelmaa. Ilmeisesti nämä hyvinvointiyhteiskunnan piirteet on vain helppo yhdistää kommunismiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekin riippuu siitä, mitä tuottaa. Onko tuotteen/palvelun kauppa-arvo minkälainen. Toinen juttu on yksityinen ja julkinen sektori, kuinka tarpeellista työ on ja kuka sen maksaa. Kolmas asia on, että tuleeko työn korvaus jostain suomen sisältä, vai onko työstä saatu korvaus peräisin ulkomailta.

        Totesin vain aiemmassa viestissä, että jokainen suomalainen saa merkittävästi tulonsiirtoja ja osa ei tule työuransa aikana sitä takaisin maksamaan.
        Jos mietitään "tavallista duunaria", palkkaa 30 000eur/v. Tuosta kun maksaa verot, asumisen kulut ja kaiken lopun käyttää kaupassa maksaen arvonlisäveron, saa lukeman n. 10 000eur/v veroja. Siitä osa menee kunnan/valtion kuluihin ja sitä saatua 300 tonnin tulonsiirtoa jää maksamatta vaikka kuinka.

        Kultainen keskitie on monissa asioissa todettu parhaaksi. Järkevä sosiaalipolitiikka ja siihen päälle kapitalismia. Nyt on käynyt niin, että merkittävän osan suomalaisista firmoista omistaa ulkomaalaiset ja rahavirta menee myös pois suomesta. Suomalaiset ostaa vain asunnon, eikä yrityksiä juuri ollenkaan.

        On olemassa kahdenlaista varallisuutta, toinen kuluttaa rahaa, toinen tuottaa. Suomalaisilla on tuota ensimmäistä.

        Ja nämä alle 30 tonnin duunarityöpaikat on vielä semmoisia mistä tulee aikaa myöten fyysisiä vaivoja, esim. selkäongelmia ja niiden aiheuttamien sairauslomien, lääkäripalkkioiden, lääkkeiden, fysioterapian jne. terveyspalvelut käyttö syö senkin vähän hyödyn mitä niistä työntekijä ja valtio saa joten duunarihommia ei kannattaisi tehdä tässä maassa näillä elinkustannuksilla, koska siitä ei jää mitään käteen, pelkät känsät kouraan vaan, ja pilalle tärveltynyt kroppa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1541
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1184
    3. 85
      1048
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      857
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      784
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      749
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      686
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      614
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      556
    17. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      547
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      43
      536
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe