Jehovan todistaja: Tiedätkö tarpeeksi valtakunnansalien omistuksesta ja myynnistä?

JP-sivuilla on muutamaan kertaan kerrottu valtakunnansalien omistuksesta ja myynnistä, mutta on tarpeen aika ajoin nostaa aihe esiin uudelleen, koska sivuille tulee jatkuvasti uusia lukijoita, jotka eivät välttämättä ole tietoisia asioista. Toinen syy, miksi tätä aihetta täytyy pitää esillä, on se, että vaikka salien myynti on hiukan vähentynyt, se ei ole ohi. Aivan äskettäin uutisoitiin kahden salin myynnistä.

Seuraavalla sivulla on kuunneltavissa ote puhelusta, jossa haaratoimiston edustaja yritti harhauttaa salien omistuksen yksityiskohdissa. Lopulta hänen oli pakko myöntää, miten asia oikeasti on.

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1211_valtakunnansalit.html

20

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitokset jutusta ja lisänä olleesta puhelusta. Oli kiinnostava. Ihmettelen miksi näitä asioita on niin vaikeaa myöntää.

      • Anonyymi

        Siinä lahkossa on niin paljon sitä harhautusta.
        Raamatustakin väärennetty painos.
        Turunen on koonnut kirjaansa kymmenisen asiantuntijalausunto väärennösluonteesta, myös oppinut Barclayn lausunnon, jonka lausunnon on vartiotorni edelleen väärentänyt muotoon että Barclayn muka kehuisi väärennöstä.
        Katso Turusesta yksityiskohdat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja on huomioitava se tärkeä seikka , että Turunen on Jumalasta seuraava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja on huomioitava se tärkeä seikka , että Turunen on Jumalasta seuraava.

        Ennemmin Turunen kun JT amerikanlahkojärjestö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja on huomioitava se tärkeä seikka , että Turunen on Jumalasta seuraava.

        Aamen, aamen! Mihin joutuis ilman Turusta, kun kaikki annettava on "katso Turusesta".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennemmin Turunen kun JT amerikanlahkojärjestö.

        Ennemmin ei kumpaakaan, harhaanjohtavia ovatten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamen, aamen! Mihin joutuis ilman Turusta, kun kaikki annettava on "katso Turusesta".

        Katso JW.orgista. EI KIITOS!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso JW.orgista. EI KIITOS!

        Katso Pasi Turusen kirjasta. EI KIITOS!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso Pasi Turusen kirjasta. EI KIITOS!

        Onhan Raamatun väärentäminen teko, johon ei Jumalaan uskova voi ryhtyä.
        Eikä uskovainen voi väärennökseen turvata.
        Joka lahkossa tuon puolen tietää, onkin yhden vaaran välttänyt.

        Vaikka itse en kuulu lahkoon täytyy ihan tarkistaa tuo asia.

        Kiitän tiedosta että voin sen Turusen kirjasta tehdä

        Minä taas etsin tiedot Aku Ankasta ja Mustanaamiosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas etsin tiedot Aku Ankasta ja Mustanaamiosta.

        Mutta eihän tämä ole leikin asia.
        Vartiotorni todisti ennen lukijoilleen vuoden 1914 maailmanlopun vuotena pyramidin mitoilla.
        Myöhemmin vartiotorni paljasti pyramidin saatana raamatuksi
        Minä kysyn sinulta, missä on niiden ihmisten ikuisuus, jotka kuollessaan uskoivat saatanan raamattuun ?

        En tiedä ihan varmasti, nutta yritän etsiä vastauksia lisää Tiku ja Taku, Muumi, Tom ja Jerry, sekä Karvinen lehdistä. Ehkä niistä löytyy vastaus kysymykseesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso JW.orgista. EI KIITOS!

        Väkevää todistusta Pyhässä Hengessä saammekin heiltä, jotka eivät kompastuta itseään perehtymällä aiheeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso Pasi Turusen kirjasta. EI KIITOS!

        Ei turusesta, ei jiivee orkista... No mistäs sitten?

        Käviskö vaikka molemmista? Itte olin jiitee ja hain tietoni jiivee orkista. En muualta.
        Sitte rupes tuntumaan, että mikäs perkeleen pohojoiskoria tämä järijestö on, ku ei sais mistää muualta kattuakkaa. Ja mä oon tyypillisesti sellanen, että jos jotaki oikee kovaha kiälletään tekemästä, muttei kyetä perustelemaan järkevästi, niin mähän kuulkaas kiinnostun. Mikäs pirskules siinä ny on, jottei muka saisi ottaa asioista selevää, HÄ? Sitte rupesin kaivamahan tiatua muualtaki, ku jiive orkasmista.
        Sitä tavaraa on hyvä verrata keskenään ja perusteita, miksi mitäkin sanotaan.

        Lopputoteamuksena on jotain seuraavan kaltaista.

        Jiivee orkissa on myös oikeaa tietoa uskonnostaan.
        Samoin turusessa on oikeata tietoa jehovien uskonnosta.

        Siinä on vaan semmonenki juttu, että jiivee orkissa kerrotaan paskapuheita jehova uskonnosta ja niitten opista. ESIMERKIKSI: Uskovatko Jehovat, että vain he pelastuvat? Vastaus: Eivät usko ja aiheen ohi kuuluu lätistä pitkät lätinät päälle jostain tuhansia vuosia sitten kuolleista.

        Tosiasiassa jokainen edes vähän omaa uskontoaan tunteva jehova tietää tasan, miten veeteejärjestö opettaa pelastumisesta. Ainut keino on olla kastettu jiitee ENNEN loppua. Senhän takia sielä kokouksissa pusketaan etsimään arvollisia, KUN ON VIELÄ AIKAA. Ja se loppuu justiinsa se aika. Sitte ei enää kerkiä arkkihin, kun rytinät alakaa.

        Ja ne on ne olennaiset elämään vaikuttavat asiat, joita Jehovat itte pimittää, kiältää olemasta ja vähättelöövät. Ne yrittää saada pelekästään kasteelle ja sen jälkeen sitte se homma muuttuu. Rakkauspommituksen kohteesta pitää muuttua sen antajaksi. Olennaista ei ole avittaa edes omia, vaan pommittaa niitä ystävällisyyksillä, jotka SAATTAISI olla järjestöön kallellaan.

        Hallintoelimen sanderssonia myöten ne kertoo, mikä on raamatun tutkistelun tarkoitus. Se ei ole tutkia raamattua. Siinä mennään kuulemma hakoteille. Ainoa tavoite on saada uusia kastettuja jäseniä. Muu on kulissia. Kuunnelkaa järjestön yhtä korkeinta johtajaa niitten omassa broadkastingssissa.

        No mikä hitto siinä kuulkaas Jehovat on, kun joku pyytää toistamaan hallintoelimen sanat sellaisenaan, niin ei suju? Kun rivijiitee sanoo, että on tarkoitus tutkia raamattua, niin ovenavaaja pliis sano sille tietämättömälle jiiteelle, että EIPÄ OO TARKOTUS. Tarkotus on vain kastaa lisää jäseniä. Jos ei myöntäminen suju, niin pyydä siltä jiiteeltä taplettia, pistä sanderssonin esitelmät soimaan ja kysy uudestaan.

        Laita se jehovan todistaja vänkäämään itte oman hallintoelimensä kanssa ja seuraa sivusta. Siinähän voi sitte kysyä, että no kumpaa mä sit uskon? Tuota teidän johtajaa, vai sua juuri tässä nyt? Kumpi teistä puhuu paskaa tai totta ja millä perusteella?

        Tuon jiiteelafkan kaksinaamaisuutta ja valehtulua pohtiessa ei tarvita mitään tarusia ja turusia.

        Muuta ei tarvi, kun tuntea sitä kulttuuria kokemuksesta ja sitten oppeja. Sieltä voi ihan suoraan sormellaan osoittaa, missä sitä vibaa on. Vanhasta kirjallisuudesta löytyy pitkin matkaa ja uutta paskaa pusketaan tuutista koko ajan.

        Ei oo vaikiaa selevittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan Raamatun väärentäminen teko, johon ei Jumalaan uskova voi ryhtyä.
        Eikä uskovainen voi väärennökseen turvata.
        Joka lahkossa tuon puolen tietää, onkin yhden vaaran välttänyt.

        Vaikka itse en kuulu lahkoon täytyy ihan tarkistaa tuo asia.

        Kiitän tiedosta että voin sen Turusen kirjasta tehdä

        "Onhan Raamatun väärentäminen teko, johon ei Jumalaan uskova voi ryhtyä.
        Eikä uskovainen voi väärennökseen turvata. "

        Itte asiassa voi ryhtyä. Raamatussa itessäänki sanotaan, että jopa demoonit uskoo jumalahan. (Jaakobin kirje 2:19)

        Ja tualta pohojaltahan se piru kai se oman raamattunsa väsäs.

        Toiseksi: Uskova VOI turvata väärennökseen. Kuinka niin? Noku se vaan uskoo uskomistaan, mutta EI TIEDÄ.

        Sillonha sitä uskoo ihan mihin vaan, kun taitavasti sanotahan.

        Ja veeteeseura osaa kuulkaas sanua! Siihen se sitte jääki. Ja siitä pitää oppia näkemähä lävitte.

        Uskominen ei siinä paljoo auta. Pitää ottaa selevää, elikkä hankkia uskon tilalle solidia tietoo.

        Samalla tuloo tuntemaan nämä järjestön paskanpuhujat paloset leikko veinoset ja muut.

    • Anonyymi

      No enpä tiennyt oli ihan uusi juttu tämä, entä kuka omistaa roskapussin jonka ystävällinen rakas lähimmäinen vie tarvittaessa, asianomaisen pyytäessä.

      • Anonyymi

        Niin, vartiotorniseura onkin myöntänyt olevansa tyhmä, tiesitkö ?
        Sehän aikoinaan oli asuttanut jehovansa Plejadien tähdistöön, tiedätkö minkäniminen tähti ?
        Ja kun sille tuli aika antaa häätö tuosta kortteerista, se kirjoitti vartiotornin lukijoille muun ohessa että olisi epäviisasta sijoittaa jehoova johonkin avaruuden kohtaan.
        Mutta koska juuri se itse oli sijoittanut jehoovan tiettyyn kohtaan, oli se menetellyt epäviisaasti elikkä tyhmästi, niin, ollut tyhmä.

        Saamme kuitenkin lukea vartiotornista sen olevan jehovakanava

        "Jehovakanava"?
        Eikö Raamattu sano että se joka itsensä ylentää, alennetaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jehovakanava"?
        Eikö Raamattu sano että se joka itsensä ylentää, alennetaan

        Sanoosanoo.

        Mutta raamatun tekstithän ei koske itteään koskaan. Sillä osoitellaan vain muita.

    • Anonyymi

      Jumalan terve teille kaikille!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1098
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      893
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      126
      863
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      773
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe