Kuinka sokea voikaan olla ihminen, joka kieltää historiasta tutun kansainvaelluksen kielteiset ilmiöt?
Kuinka hyvin osaamme todellisuudessa ylittää näitä lajihistorian vaikutuksia?
Isoimmat kysymysmerkit koskevat sitä, mitä yhteiskunnan tulisi tehdä niille, jotka ovat tulleet valloittamaan ja aiheuttamaan epäjärjestystä?
Niille, jotka pyrkivät korvaamaan olemassaolevat hallintomuodot omillaan?
Niille, jotka tuovat kehittymättömät ja ongelmia, jo lähtömaissa, aiheuttaneet uskonnolliset yhteiskunnat näkyviin juurettomuuttaan?
Niille nuorille toimettomille (pääosin miehille), joiden sisäänrakennettu defenssijärjestelmä suojelee omaa, äidinmaidosta opittua ja kulttuurihistorian ehdollistamaa elämänmuotoaan?
Niille, joiden kansainvaellusmatkan kauheudet ovat aiheuttaneet voimakkaita pettymyksiä, uhrikokemuksia, kostomielialaa, katkeruutta ja vihaa. Eikö silloin helposti ole tulilinjalla koko maailma ja ihminen?
Niille, joille kovien kokemusten kovettama sopeutumattomuuden tahto kytkee tuhovietin päälle ja oikeuttajana toimii, mikä tahansa ylevä objekti tai ideologia?
Onko kokonaiskuvassa edes mahdollista uskoa rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, jossa lauletaan yhdessä sateenkaaren ja nuotion vieressä kumbaijaah?
Poteroituvatko elämänmuodot, kaivaen pahimman irti itsestään ja toisistaan?
Voiko raadollinen realismi ottaa niskalenkin, asiaan kuuluvasta idealistisesta yltiöoptimismista?
Kysyn vain, vailla vastauksia.
Kuinka hyvin osaamme todellisuudessa ylittää näitä lajihistorian vaikutuksia?
Isoimmat kysymysmerkit koskevat sitä, mitä yhteiskunnan tulisi tehdä niille, jotka ovat tulleet valloittamaan ja aiheuttamaan epäjärjestystä?
Niille, jotka pyrkivät korvaamaan olemassaolevat hallintomuodot omillaan?
Niille, jotka tuovat kehittymättömät ja ongelmia, jo lähtömaissa, aiheuttaneet uskonnolliset yhteiskunnat näkyviin juurettomuuttaan?
Niille nuorille toimettomille (pääosin miehille), joiden sisäänrakennettu defenssijärjestelmä suojelee omaa, äidinmaidosta opittua ja kulttuurihistorian ehdollistamaa elämänmuotoaan?
Niille, joiden kansainvaellusmatkan kauheudet ovat aiheuttaneet voimakkaita pettymyksiä, uhrikokemuksia, kostomielialaa, katkeruutta ja vihaa. Eikö silloin helposti ole tulilinjalla koko maailma ja ihminen?
Niille, joille kovien kokemusten kovettama sopeutumattomuuden tahto kytkee tuhovietin päälle ja oikeuttajana toimii, mikä tahansa ylevä objekti tai ideologia?
Onko kokonaiskuvassa edes mahdollista uskoa rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, jossa lauletaan yhdessä sateenkaaren ja nuotion vieressä kumbaijaah?
Poteroituvatko elämänmuodot, kaivaen pahimman irti itsestään ja toisistaan?
Voiko raadollinen realismi ottaa niskalenkin, asiaan kuuluvasta idealistisesta yltiöoptimismista?
Kysyn vain, vailla vastauksia.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.