Koronatuista

Jos hallitus haluaa todella tukea koronasta kärsiviä yrityksiä, ehdotukseni on seuraava!
1. veronperintä toimintansa keskeyttäneiltä yrityksiltä seis
2. rahallinen tuki toimintansa keskeyttämään tai merkittävästi supistamaan joutuneille yrityksille kiinteiden kulujen mukaisesti
3. aloilla, joilla kohtuudella voi olla mahdollisuus toimia koronasta huolimatta, väliaikainen veronalennus, alv:n osalta

Tuleeko muita järkeviä ideoita? Kritiikkiä?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuluvan ja tulevan vuoden aikana toteutuvan konkurssiaallon aiheuttamia mahdollisia liiketoimintakieltoja voisi tarkastella muuttuneen toimintaympäristön valossa.

Velallisen epärehellisyys on epärehellisyyttä - mutta rehellisiä väliinputoajia tulee 'force major' tilanteessa vääjäämättä. Mielestäni ne olisi syytä erottaa toisistaan.

Jos talouden uudelleenkäynnistäminen jää muutaman suuryrityksen varaan, työllistävätkö ne ketään? Talouden syväjäädyttämisen pitkittäminen ei mielestäni ole kansallisen edun mukaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos hallitus haluaa todella tukea koronasta kärsiviä yrityksiä, ehdotukseni on seuraava!
1. veronperintä toimintansa keskeyttäneiltä yrityksiltä seis
2. rahallinen tuki toimintansa keskeyttämään tai merkittävästi supistamaan joutuneille yrityksille kiinteiden kulujen mukaisesti
3. aloilla, joilla kohtuudella voi olla mahdollisuus toimia koronasta huolimatta, väliaikainen veronalennus, alv:n osalta

Tuleeko muita järkeviä ideoita? Kritiikkiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu