Ajattelen että hän on itsekin vähän lapsi. Mutta ei se mua haittaa jos joku mies ei halua lasta. :) ei kosketa mua millään tavalla.
0Äänestä
Anonyymi
Miksi hän olisi itsekin lapsi mielestäsi?
0Äänestä
Anonyymi
Se on ihmisen oma päätös, jos ei halua. Vaikka haluaisikin, ei välttämättä saa. Haluan itse miehen, joka haluaisi lapsen, koska itse haluaisin äidiksi.
0Äänestä
Anonyymi
Mitäkö ajattelevat? No sitä, että miehet ovat kypsymättömiä. Pikkusieluja jotka eivät pääse egostaan eroon.
Se näkyy nyt juuri parhaillaan kun he haukkuvat tätä naishallitusta.
Ego ei anna sijaa naiselle. Vaikka Suomi pärjää tässäkin kriisissä parhaiten maailmassa, kiitos naisten, sekä sairaanhoidossa että hallituksessa.
Nainen tekee aina likaisen työn. Niin nytkin.
Mies on heikompi lenkki perheessä. Nainen kantaa vastuun myös lapsesta. Ja nyt myös tästä kansasta!!
0Äänestä
Anonyymi
Luepa uutisia. Ne sinun idolisi ovat taas töpänneet. Rahaa avopuolisolle, levittäneet valheita jne. (Marin, Hutisalo). Pää pois pyllystä jo. Tämän takia vihaan demokratiaa ihan yhtä paljon kuin diktatuureja. Kaikenlaiset tyypit saavat äänestää.
0Äänestä
Anonyymi
Olekko nää jotennii katkera huomattuas notta sulla o "väärät" vermeet jalkovälis?
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Niin ja minkä uutisen mukaan Suomi on pärjännyt parhaiten tässä kriisissä? Lähde olisi hyvä lisätä. Mielestäni missään kohtaan harvaan asuttua Suomea juroine erakkoelämineen ei voi verrata maihin, joissa uhriluku on suurempi. Ja nyt ollaan oltu kaikesta erillään totaalisesti, mutta ihmisten panos valuu hukkaan koska linjaus vaihdetaan laumaimmuniteettitaktiikkaan.
Harvinaisen vaikeaa on ollut päättää, miten oikeasti kuuluu toimia. Vähän sitä ja sitten taas vähän tota. Linjausten kanssa pahaa sählinkiä ja päättämättömyyttä. No tietysti ole ainoa valtio joilla on ollut linjauksessa vaikeuksia, mutta turha tässä on lähteä Marinin hallitusta ylistämään.

Höpöhöpö, mitäpä tekemistä kansanedustajalla on puolisonsa uran suhteen? Täysin eri asioita. Voi tätä sivistymättömyyden määrää!!! Kyllä äänioikeuteen pitäis olla joku tasotesti että edes ymmärtäisi mistä puhutaan.

Tämän aloituksen aiheena ei ole politiikka! Menkää muualle sotkemaan viestejä!

Se on että kun nainen tekee nii miehet vaa vikisee. Miehet päättää, nii mitää saada aikaiseksi kuin ongelmia. Kiitos sipilät ja Rinne, Vanhanen ja muut vässykät. Ja koskapa poliitikot EIVÄT olisi saaneet lokaa niskaansa öikkujuttujen takia? Ei kukaan voi täydellisesti suoriutua tuosta tehtävästä, sillä täydellisyyttä ei ole. Jos kumarran jollekin, niinsamalla pyllistät toiselle.
0Äänestä
Anonyymi
Ei siinä ole mitään pahaa. Ei tarvitse haluta ja se on ihan ok, ei ne lapset oo kaikki kaikessa.
0Äänestä
Anonyymi
On kai se ok, jos löytää toisen samanlaisen rinnalleen. Tosin siellä saattaa olla myös traumaattisia lapsuudenkokemuksia taustalla, mitkä kannattaa käsitellä jotenkin. Siis ihan ok, ettei halua lapsia, mutta monesti siihen on joku painava syy miksi näin on.
0Äänestä
Anonyymi
Ei minulla mitään traumaattisia kokemuksia lapsuudessa ole. En vain halua lapsia.

Esitän kysymysksen; pidätkö lapsista, entä ihmisistä noin yleensä? Suvunjatkamisvietti kun on oikeastaan normaalijuttu kuitenkin.

Pidän lapsista ja ihmisistä. Olenhan hoitaja ammatiltani.

Miksi haluat hoitaa muita ihmisiä? Ettei vaan nyt olisi joku oma juttu siellä taustalla?
0Äänestä
Anonyymi
Tähän kyllä pakko ottaa kantaa. Ei läheskään aina ole mitään traumaattista menneisyyden syytä sille ettei halua lapsia. Moni ei vaan koe perhe-elämää omakseen.
0Äänestä
Anonyymi
Ei se minua haittaisi. En minäkään tahtoisi enää lapsia.
0Äänestä
Anonyymi
Oma valinta.Kunhan on siitä suora ja avoin eikä varasta lasta haluavan naisen hedelmällisiä vuosia.
0Äänestä
Anonyymi
Olisin halunnut aikoinaan lapsia mutta -uskokaa tai älkää-minulle sattui aina kumppani joka ei lapsia halunnut,ei vaikka 2 kertaa naimisissakin olen ollut niin ei vain vaimoille homma käynyt.No nyt se myöhäistä jo ja poikamiehenä olen,tosin jo iäkkäänä sellaisena.
0Äänestä
Anonyymi
Sanoisin että unelma mies.
0Äänestä
Anonyymi
Sinä olet minulle unelma. T: Mies
0Äänestä
Anonyymi
Onpas tässä keskustelussa typeriä vastauksia. Vastaavia mielipiteitä saa lukea aina, kun aiheena on vapaaehtoinen lapsettomuus. Että oikein traumaattinen lapsuus ja lapsia haluamattoman tulisi aikuistua. Miettikääpä siellä pienessä päässänne asioita tai lukekaa vaikka vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, jos tuomitseminen ja kyökkipsykologisointi jäisi sitten vähemmälle. Aloittajalle vastaan, etten ajattele sen kummemmin mitään. Itse haluaisin juuri miehen joka ei halua lapsia, koska en itsekään halua.
0Äänestä
Anonyymi
Jes. Vihdoinkin joku jonka kanssa voisi harkita suhdetta!!
0Äänestä
Anonyymi
Sinäkin olet minulle unelma. T: Mies
0Äänestä
Anonyymi
No
Se on vähän rasittavvoo koska miä ainahi synnytän joka viikko näin keväisin ainakin....
Mutta kun myö ollaan kumpikin ho liian vänhöjä isäks
Äidiks
Mutt meil on syvät tunteet
Molemm7lla meillä
Tykkeen siitä jos joku ymmärtee mitä on olla puoliäiti
0Äänestä
Anonyymi
Oma valinta! Ei kuulu muille
0Äänestä
Anonyymi
Ihme mielipiteitä joillain naisilla. Ai että on kypsymätön ja lapsi, jos ei halua lapsia. No saman tien voisi sanoa, että kaikki lapsia haluavat naiset ovat itsekeskeisiä oman halun tavoittelijoita.
Terv. itsekin nainen
0Äänestä
Anonyymi
Useimmat lapsia haluamattomat ovat kypsempiä kuin lapsia haluavat. Eukot tekee niitä kännis tuntemattomille tai heti ensimmäisessä vauvakuumeessa oli elämäntilanne mikä vain.
Näkee näitä jotka on päättäneet vakavasti mielisairaina tai päihdekoukussa et nyt halutaan lapsi. Sit se on tehty ja heti alle vuoden ikäisenä huostaanotettu.
Eipä järki paljon päätä pakota!
0Äänestä
Anonyymi
Minullekin unelmamies sellainen, joka ei haluaisi lapsia lainkaan ja mikä tärkeintä, jolla ei olisi lapsia entuudestaan. Mistä niitä löytää?
0Äänestä
Anonyymi
Minä olen tuommoinen. Ei ole lapsia enkä halua lapsia. T: Mies
0Äänestä
Anonyymi
Omani löysin tuurilla Tinderistä. Eipä niitä joka oksalla sielläkään kasvanut...
0Äänestä
Anonyymi
Tulisitko mun luokse
Kun mie oonnä tämmönen just ja just nainen
Synnytin tuas äsken
Puoliäiti tai miksi sitä sanois
Mutta jottain sinnäpäin
Ei oo kiva yksin ryypätä
Mutta haluan muutakin kuin seksiä
0Äänestä
Anonyymi
Jokaisen oma valinta. Mutta turha ruveta sellaisen ihmisen kanssa seurustelemaan vakavasti mikäli toisella osapuolella on asiasta vastakkainen tahto. Sen verran isosta elämään vaikuttavasta asiasta kyse.
0Äänestä
Anonyymi
Jotkut haluaa, toiset ei, kolmannet ei osaa päättää. Kukaan ei ole väärässä. Kunhan ei sit vaan seurustele sellaisen kanssa, joka lapsia haluaa, ja tuhlaa hänen aikaansa.
Itse löysin miehen jolla ei ole lapsia ja joka ei niitä halua, ja se olikin iso kriteeri mulle. En halua riistää keneltäkään sitä vaihtoehtoa, että saavat lisääntyä halutessaan.
Moni mies tajuaa haluavansa lapsia vasta, kun nainen ilmoittaa ettei niitä rupea tekemään. Ja sama toisinpäin toki myös - moni nainenkaan ei ole oikeastaan pohtinut lastensaamista, mutta kumppaniehdokkaan jyrkkä ei-kanta saattaa herätellä piilevää vauvakuumetta.
0Äänestä
Anonyymi
Joo tosi hieno. En mäkään halua. Tai saa siis lapsia olla mutta ne saisi olla yli 20v.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Ei mitään
Ajattelen että hän on itsekin vähän lapsi. Mutta ei se mua haittaa jos joku mies ei halua lasta. :) ei kosketa mua millään tavalla.
Miksi hän olisi itsekin lapsi mielestäsi?
Se on ihmisen oma päätös, jos ei halua. Vaikka haluaisikin, ei välttämättä saa. Haluan itse miehen, joka haluaisi lapsen, koska itse haluaisin äidiksi.
Mitäkö ajattelevat? No sitä, että miehet ovat kypsymättömiä. Pikkusieluja jotka eivät pääse egostaan eroon.
Se näkyy nyt juuri parhaillaan kun he haukkuvat tätä naishallitusta.
Ego ei anna sijaa naiselle. Vaikka Suomi pärjää tässäkin kriisissä parhaiten maailmassa, kiitos naisten, sekä sairaanhoidossa että hallituksessa.
Nainen tekee aina likaisen työn. Niin nytkin.
Mies on heikompi lenkki perheessä. Nainen kantaa vastuun myös lapsesta. Ja nyt myös tästä kansasta!!
Luepa uutisia. Ne sinun idolisi ovat taas töpänneet. Rahaa avopuolisolle, levittäneet valheita jne. (Marin, Hutisalo). Pää pois pyllystä jo. Tämän takia vihaan demokratiaa ihan yhtä paljon kuin diktatuureja. Kaikenlaiset tyypit saavat äänestää.
Olekko nää jotennii katkera huomattuas notta sulla o "väärät" vermeet jalkovälis?
Niin ja minkä uutisen mukaan Suomi on pärjännyt parhaiten tässä kriisissä? Lähde olisi hyvä lisätä. Mielestäni missään kohtaan harvaan asuttua Suomea juroine erakkoelämineen ei voi verrata maihin, joissa uhriluku on suurempi. Ja nyt ollaan oltu kaikesta erillään totaalisesti, mutta ihmisten panos valuu hukkaan koska linjaus vaihdetaan laumaimmuniteettitaktiikkaan.
Harvinaisen vaikeaa on ollut päättää, miten oikeasti kuuluu toimia. Vähän sitä ja sitten taas vähän tota. Linjausten kanssa pahaa sählinkiä ja päättämättömyyttä. No tietysti ole ainoa valtio joilla on ollut linjauksessa vaikeuksia, mutta turha tässä on lähteä Marinin hallitusta ylistämään.
Höpöhöpö, mitäpä tekemistä kansanedustajalla on puolisonsa uran suhteen? Täysin eri asioita. Voi tätä sivistymättömyyden määrää!!! Kyllä äänioikeuteen pitäis olla joku tasotesti että edes ymmärtäisi mistä puhutaan.
Tämän aloituksen aiheena ei ole politiikka! Menkää muualle sotkemaan viestejä!
Se on että kun nainen tekee nii miehet vaa vikisee. Miehet päättää, nii mitää saada aikaiseksi kuin ongelmia. Kiitos sipilät ja Rinne, Vanhanen ja muut vässykät. Ja koskapa poliitikot EIVÄT olisi saaneet lokaa niskaansa öikkujuttujen takia? Ei kukaan voi täydellisesti suoriutua tuosta tehtävästä, sillä täydellisyyttä ei ole. Jos kumarran jollekin, niinsamalla pyllistät toiselle.
Ei siinä ole mitään pahaa. Ei tarvitse haluta ja se on ihan ok, ei ne lapset oo kaikki kaikessa.
On kai se ok, jos löytää toisen samanlaisen rinnalleen. Tosin siellä saattaa olla myös traumaattisia lapsuudenkokemuksia taustalla, mitkä kannattaa käsitellä jotenkin. Siis ihan ok, ettei halua lapsia, mutta monesti siihen on joku painava syy miksi näin on.
Ei minulla mitään traumaattisia kokemuksia lapsuudessa ole. En vain halua lapsia.
Esitän kysymysksen; pidätkö lapsista, entä ihmisistä noin yleensä? Suvunjatkamisvietti kun on oikeastaan normaalijuttu kuitenkin.
Pidän lapsista ja ihmisistä. Olenhan hoitaja ammatiltani.
Miksi haluat hoitaa muita ihmisiä? Ettei vaan nyt olisi joku oma juttu siellä taustalla?
Tähän kyllä pakko ottaa kantaa. Ei läheskään aina ole mitään traumaattista menneisyyden syytä sille ettei halua lapsia. Moni ei vaan koe perhe-elämää omakseen.
Ei se minua haittaisi. En minäkään tahtoisi enää lapsia.
Oma valinta.Kunhan on siitä suora ja avoin eikä varasta lasta haluavan naisen hedelmällisiä vuosia.
Olisin halunnut aikoinaan lapsia mutta -uskokaa tai älkää-minulle sattui aina kumppani joka ei lapsia halunnut,ei vaikka 2 kertaa naimisissakin olen ollut niin ei vain vaimoille homma käynyt.No nyt se myöhäistä jo ja poikamiehenä olen,tosin jo iäkkäänä sellaisena.
Sanoisin että unelma mies.
Sinä olet minulle unelma. T: Mies
Onpas tässä keskustelussa typeriä vastauksia. Vastaavia mielipiteitä saa lukea aina, kun aiheena on vapaaehtoinen lapsettomuus. Että oikein traumaattinen lapsuus ja lapsia haluamattoman tulisi aikuistua. Miettikääpä siellä pienessä päässänne asioita tai lukekaa vaikka vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, jos tuomitseminen ja kyökkipsykologisointi jäisi sitten vähemmälle.
Aloittajalle vastaan, etten ajattele sen kummemmin mitään. Itse haluaisin juuri miehen joka ei halua lapsia, koska en itsekään halua.