Mökkihöperön kuulumisia

Anonyymi

Aivan varma en ole, mutta vahvasti epäilen että minulla on alkavan mokkihöperyyden oireita.

Omistan 4 farkkupaitaa. (Myönnän, että niitä on liikaa, mutta kaksi olen perinyt, kaikki ovat aika vanhoja ja kaikissa on omat, toisistaan poikkeavat hyvät puolensa.)
Yhden paidan napituksessa on napit ja napinreiät, kolmessa paidassa on painonapit.
Nyt olen reilun vuorokauden sisään 2 kertaa aukaissut/yrittänyt aukaista suunnilleen repäisemällä juuri tuon ainoan paidan jossa ei ole painonappeja. Ensimmäisellä kerralla suurin osa napeista irtosi ja pari lensi aika kauaskin. Ompelin ne heti takaisin ja tyypilliseen tapaani vähän turhankin perusteellisesti ja seuraavan kerran kun taas yritin avata paidan riuhtaisemalla niin napit kyllä pysyivät, mutta kangas vähän repeili.

Vaikka itselleni epätyypillisesti käyttäydyinkin (harvemmin avaan paidan nappeja ollenkaan) niin ei se vielä mökkihöperyydestä kerro, mutta se sai minut kuitenkin oikein varta vasten pysähtymään ja miettimään tätä poikkeusajan toimintaani laajemminkin ja aika paljon sieltä löytyi selviä mökkihöperyyden piirteitä.
Enimmäkseen harmittomia juttuja ja alunperinkin itseni viihdyttämiseksi kehittelemiäni uusia rutiineja yms., mutta varmaan on syytä tarkkailla ettei kokonaan lähde lapasesta.

Bessie

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvin lievää, jos tarvitsoo vaan epäillä. Kyllä tämäkin päivä osotti, että höperyys on itellä tässä hyvin pitkällä.
      Väsymyskin niin pitkällä, ettei enää jaksa herätä aamulla. Osaksi johtuu fyysisistä vammoista ja niiden hoitoon määrätyistä lääkkeistä.

      Lepo olisi nyt hyvin tarpeen, mutta rahan puute estää palkkaamasta työntekijää, pariakin, kun onkelmaa on sekä sisällä, että ok-talon tontillla. Ikää on paljon ja lainojakin vielä jälellä. Lumityöt olivat ihan liikaa. Ensi talvesta en enää uskalla mitään.
      Korolla karanteenia tässä vietetään luonnostaan.

      • Anonyymi

        Bessie hyvä, eikö olisi hyvä hankkia joku, koka voisi avata ne napit ja nepparit. Eivät menisi hyvät vaatteet rikki kunn joku ne sievästi riisuisi sinulta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bessie hyvä, eikö olisi hyvä hankkia joku, koka voisi avata ne napit ja nepparit. Eivät menisi hyvät vaatteet rikki kunn joku ne sievästi riisuisi sinulta!

        No kuinka tuon nyt ottaa. Mökkihöperyyteen paras mahdollinen lääke olisi tietysti se, että tässä joskus olisi joku seurana. Tuo että hän availisi nappejani ja sievästi riisuisi vaatteitani ei taas houkuttele vähääkään. Vaikuttaa esileikin esileikiltä ja minä en noita esileikkejä oikein kestä ja jaksa.

        Bessie


    • Anonyymi

      Oma diagnoosini itsestäni on se että poden koronavirusperäistä sohvaperunaaltistusta. Eli lempipaikkani on olohuoneen divaanisoffa.

    • Anonyymi

      Minulla on lorvikatarri äitynyt aivan älyttömiin mittasuhteisiin. Ei sitä voi mökkihöperyydeksi sanoa senkään takia, että en mökissä asu vaan kaupunkin kivitalossa. Saapas näkee paraneeko tuo katarri edes entiselleen sitten kun/jos tämä korona-aika joskus päättyy maailmasta. Toivottavasti. Molemmat.

    • Nii hyvin on ihmiset olleet karanteenissa, vielä jaksaa mutta jatkuvasti on ajatus uskaltaisiko riskeerata lähenkö tilanteisiin jossa joutuu lähikosketuksiin muitten kanssa.
      Essote Mikkelissä on päiviä ettei alueella ilmene uusia tartuntoja, entä jos menis mökille jossa hyvinkin saattaa joutua ulkopaikkakuntalaisten kanssa tekemisiin, etenkin kun kuuluu huonoon riskiryhmään keuhkojen takia, paras vielä tuumailla.

    • Anonyymi

      Kuulun valtakunnalliseen mökkihöperöiden faceryhmään. Olemme kaikki hullun lailla rakastuneet mökkielämään. Siksipä en höperöidy kun olen jo valmiiksi höperö.

      Kun luin ensimmmäisen lauseen aloituksestasi, tiesin tämä on bessin käsialaa, niin miksikö, no farkkupaidat ja reisitaskuhousut.

      Korppis

      • Anonyymi

        Olen aina ollut siinä luulossa, että olet Valtakunnallisten Kylähullujen pääsihteeri ja ainaisjäsen.


      • Anonyymi

        Onko ikkunat vaihdettu korppiksen piilopirtissä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko ikkunat vaihdettu korppiksen piilopirtissä?

        On ja ovet, tänään kokosin peräkärryyn rakennusjätekuorman, jonka purin jätteenkeruuasemalle. Paska homma, mutta tuli tehtyä. Pannappa siihen pikkusormi pystyssä siposteleva takarivin Tyyne ei tuu mitään. Selkä ei tykännyt, mutta en kysynyt siltä lupaa. tuli komea talo ja lämmöt ei enä lennä harakoille.

        Olis jaossa vanhoja ovia. Vanhoista ikkunoista osan hyödynnän ja osan annan tarvitsevalle.

        Korppis


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ja ovet, tänään kokosin peräkärryyn rakennusjätekuorman, jonka purin jätteenkeruuasemalle. Paska homma, mutta tuli tehtyä. Pannappa siihen pikkusormi pystyssä siposteleva takarivin Tyyne ei tuu mitään. Selkä ei tykännyt, mutta en kysynyt siltä lupaa. tuli komea talo ja lämmöt ei enä lennä harakoille.

        Olis jaossa vanhoja ovia. Vanhoista ikkunoista osan hyödynnän ja osan annan tarvitsevalle.

        Korppis

        Ja hyvä niin. Ensi talvi voi olla luminen kylmä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ja ovet, tänään kokosin peräkärryyn rakennusjätekuorman, jonka purin jätteenkeruuasemalle. Paska homma, mutta tuli tehtyä. Pannappa siihen pikkusormi pystyssä siposteleva takarivin Tyyne ei tuu mitään. Selkä ei tykännyt, mutta en kysynyt siltä lupaa. tuli komea talo ja lämmöt ei enä lennä harakoille.

        Olis jaossa vanhoja ovia. Vanhoista ikkunoista osan hyödynnän ja osan annan tarvitsevalle.

        Korppis

        Takarivin tyyneillä on varaa palkata ihmisiä raskaisiin ikäviin töihin. Ei tarvii reuhtoa miesten töissä, kun on pystyvä mies omasta takaa. eipä tarvii myöskään puolta vuotta etukäteen ja jälkikäteen kehuskella, että on kunnossa kaikki paikat kiinteistöissä. Eikös se ole normijuttu ettei ikkunat ihmisillä falskaa ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Takarivin tyyneillä on varaa palkata ihmisiä raskaisiin ikäviin töihin. Ei tarvii reuhtoa miesten töissä, kun on pystyvä mies omasta takaa. eipä tarvii myöskään puolta vuotta etukäteen ja jälkikäteen kehuskella, että on kunnossa kaikki paikat kiinteistöissä. Eikös se ole normijuttu ettei ikkunat ihmisillä falskaa ?

        Huomenta levoton aamuyön yksinäinen valvoja. Joko pystyvä on tupakille noussut?

        Puoli vuotta sitten en ollut tietoinen ikkuna-ja ovirempasta. Tilasin sen maaliskuun alussa. Ei ihan halpa kustannuseräkään eikä sopimukseen kuulunut rakennusjätteiden tontilta pois vieminen. Karanteeni pitää apujoukkoni loitommalla ja jos joka hätään, jonka itse voi tehda maksulliset tilaa ei ole varaa pikku ylellisyyksiin kuten puoli vuotta sitten kun seilailin puolisoni kanssa Kiinanmerellä. Oli lämmintä eikä tarvinnut itseään rasittaa. Laivan aurinkokannella makoilin ja kaukomaita kiertelin. Ei ihan normijuttu ei, ja untakin riittää yön yli, ei tarvitse viideltä aamuyöstä alkaa pahaa oloa purkamaan.

        Koeta kestää, kyllä se aurinko paistaa risukasaankin.

        Korppis


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta levoton aamuyön yksinäinen valvoja. Joko pystyvä on tupakille noussut?

        Puoli vuotta sitten en ollut tietoinen ikkuna-ja ovirempasta. Tilasin sen maaliskuun alussa. Ei ihan halpa kustannuseräkään eikä sopimukseen kuulunut rakennusjätteiden tontilta pois vieminen. Karanteeni pitää apujoukkoni loitommalla ja jos joka hätään, jonka itse voi tehda maksulliset tilaa ei ole varaa pikku ylellisyyksiin kuten puoli vuotta sitten kun seilailin puolisoni kanssa Kiinanmerellä. Oli lämmintä eikä tarvinnut itseään rasittaa. Laivan aurinkokannella makoilin ja kaukomaita kiertelin. Ei ihan normijuttu ei, ja untakin riittää yön yli, ei tarvitse viideltä aamuyöstä alkaa pahaa oloa purkamaan.

        Koeta kestää, kyllä se aurinko paistaa risukasaankin.

        Korppis

        Minäkin teetän pikkuisen remppaa, maalia ja tapettia vain.

        Pirre


    • Anonyymi

      Aloittaja miksi on niin kiire saada pusoro pois ettet ehdin katsoa mitkä napit. Viittaa ahtaanpaikan kammoon. Tuttavalla on, hän on joutunut maksamaan liikkeessä kaksi puseroa, jotka sovitti päälleen eikä saanut tarpeeksi äkkiä pois kun olivat hieman liian tiukkoja.
      Oma höperyyten näkyi eilen. Katsoin 5-osaisen nauhoitetun rikossarjan putkeen vähän soristelin raajoja välillä ettei jämähdä siihen. Oli niin jännä. Kävin kyllä jälkeenpäin lenkillä.

      • Anonyymi

        Vastaus "Anonyymi Tänään 09:10" viestiin

        Taisi siinä kummallakin kerralla jotain kiireen tapaista olla, mutta ihan yhtä nopeasti olisin riisunut paidan normaaliin totuttuun tapaani eli pään yli ihan kuten minkä tahansa puseron.
        Arvelen että minulla on mennyt vähän peli sekaisin koska siihen on tullut (olen itse laatinut) paljon uusia sääntöjä joiden noudattamiseen yritän keskittyä.

        Esimerkiksi. Olen aina kotiin tullessani ihan ensimmäiseksi pessyt käteni. Niin teen edelleen, mutta asia ei enää olekaan niin yksinkertainen kun on joka vaiheessa ajateltava mihin ja miten voi koskea. Avain, ovenkahva, ei kertakäyttöinen hengityssuoja, kengännauhat tai pitkävartinen kenkälusikka jne.. Ihan jokaisen roskis- tai muun reissun jälkeen ei viitsisi kaikkea mahdollista desinfisioida.

        Ymmärrän hyvin miksi hölmöilin paidan kanssa ja en tosiaan pidä sitä mökki- enkä muunkaan höperyyden merkkinä, se vain sai minut ajattelemaan omaa toimintaani (harvinaista sekin:) yleensäkin ja siinä sitten huomasin että hyvänen aika, tuollainen ja tuollainen käyttäytyminen kyllä viittaa mökkihöperyyteen ja ettei vain olisi jo keskivaikea sellainen kysymyksessä.
        Tarkkailen tilannetta ja olen jo vähän parantunutkin. Esimerkiksi eilen Postin noutopisteeltä ja lähikaupasta kotiin tultuani jätin tekemättä vähintään ½ minuuttia kestävän kurlauksen 60 prosenttisella Koskenkorvalla ja sierainten perusteellisen desinfioinnin samalla aineella.

        Jonkinlainen ahtaan paikan kammokin minulla saattaa olla (en pidä makuupusseista jne..), mutta jos on niin hyvin hyvin lievä ja tässä nyt ainakaan ei ollut siitä kysymys..

        Bessie


    • Me tehtiin toi ikkuna- ja oviremppa pari vuotta sitten ja se ei ollut ihan halpaa lystiä. Kannatti kyllä ja lämmityskustannukset ovat pienemmät. tosin nyt on ollut lämmintalvi ja muutenkin ollaan säästetty lämmityksestä, mutta uskon etenkin ikkunoiden vaihdon olleen osana siihen.
      Minulla ei nyt mitään suurempaa paniikkia ole täällä ollut ainoa että en ole nähnyt lapsenlapsia kuukauteen enkä tytärtä myöskään ja kaupassakäynnit ovat minimissä. Kasvihuone tuli hankittua sopivaan saumaan ja sen kanssa on ollut pientä puuhastelua ja lämpömittarin vahtaamista öisin että viedäänkö lämmitin sinne vai pärjääkö tomaatintaimet. Kasvimaa on nyt myös möyhitty ja sipulit ja porkkanat itämässä, samoin mun ryytimaa. Kukkia olen kylvänyt ja istuttanut mukuloita ja juurakoita vähän sinne sun tänne. Kurpitsantaimet ovat tosi suuria ja odottavat vain ulos pääsyä, mutta olisi päästävä tää yöpakkasten aika ensin ohi.
      Luen kirjoja koska inspis on jättänyt minut. Alan tosin kohta lataamaan Bittersweet Fruit'ia e-kirjaksi jos saisi sen ulos ennen kesää.
      ***
      Ensi kesä taitaa olla kokonaan peruttu. En tiedä edes Suomeen tulosta. Tätini 100-vuotisbileet taitaa jäädä pitämättä. Sukulaistyttö valitti Facessa kun kaikki konsertit on peruttu ja hän oli niin niitä odottanut. Mutta elämä jatkuu, toivottavasti. Tai sitten ei.

    • Anonyymi

      Voihan tuo olla ihan tavallista normaalihöperyyttäkin, jota esiintyy iäkkäillä.

      • Anonyymi

        Kyllä voi olla ja sen höperyyden huomaa tuolla ulkona kävellessään. Siis harvoin kun sinne nyt tulee lähdettyä. Yli 70 veet eivät pidä mitään kahden metrin turvaväliä. Kun vastaan tulevat niin melkein iholla, kun eivät tajua tämän pandemian vakavuutta. Se vaan kertoo dementiasta, jonkin asteisesta ja se aste on jo melko vakava, kun ei tajua väistää, pysyä kaukana vastaantulevasta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä voi olla ja sen höperyyden huomaa tuolla ulkona kävellessään. Siis harvoin kun sinne nyt tulee lähdettyä. Yli 70 veet eivät pidä mitään kahden metrin turvaväliä. Kun vastaan tulevat niin melkein iholla, kun eivät tajua tämän pandemian vakavuutta. Se vaan kertoo dementiasta, jonkin asteisesta ja se aste on jo melko vakava, kun ei tajua väistää, pysyä kaukana vastaantulevasta.

        Kumpikohan siinä sitten on loppujen lopuksi höperömpi, jos et sinäkään väistä heitä.

        Kyllä se olisi sinun asiasi nuorempana ollessasi väistää vastaantulevia riskiryhmäläisiä, ettet tartuta tautiasi heihin. Vielä ilkiätkin tunnustaa höperyytesi.


    • Anonyymi

      Mull kaheksankymppisenä oli pari aika pahaa mokaa tänään. Ajoin kirkonkylään mitähäntä sivukylältä wanhalla fillarirämällä.
      Meillä siellä kk:ssä on Alko. Menin reuhakkaana AB:n viiniosastolle. Luin sen esittelytekstin. Myyjä sanoi, ettei tämä makeeta oo jos sellasta tahot. Esitteli sitten ne makeat. Tiskillä huomasin, että lontakko oli poies. Vähä häntä koipien välissä siitä kotaan.

      Nähin ett lontakko, se juuri, oli jääny ulko-oven sadekatoksen jo hiukan ränsistyneen banaanilaatikon päälle. Hyvilläni, ettei pikkukonnat olhet sitä huomanhet tai siit olhit muuvalla keppostelemassa.
      Toinen rötösjuttu oli kun pissasin pulhon, ett voi kukat siit kesällä nurmella kukoistaisvat. Pullo putosi mun käsistä. Hän putoessaan roiskautti siitä uusille hiihtokenkillensä- ja lahkeillensa. Hartaat ärhäpäät siit ilmoille.

      • Hauskasti kerrot, lontakkoa tämä höperö hetken mietti, mutta lontakko onkin sama kuin pörssi.
        Tykkään pikkupörssistäni, johon kerään kolikoita, joilla pikkuostoksia tavallisesti maksan, nyt aukaisen vaan sen suun ja kassaneiti pudottaa sinne mitä kympeistä jää palautettavaa. Rahat ja varsinkin kolikot tuntuvat nykyisin likaisilta, niitä onkin kertynyt kun en ole kehdannut niitä kassalla laskettaa kuten ennen.
        Selvin mökkihöperyyteni on kun alan siirrellä huonekaluja ja taulujen paikkoja, nyt tilanne on ollut siinä mielessä höperömpi koska olen kaivanut vanhoja tauluja varastosta ja antanut niille uuden elämän ripustamalla ne seinille. Kehystin joskus lasteni piirustuksia ja unohdin ne vuosiksi, nyt ne hauskuttavat höperön päivää.
        Yksi oiva merkki höperyydestä on myös maton hapsujen oikominen, vaikka lattioillani ei ole mattoja, mutta ajattelen, että jos tuossa olisi se ennen siinä ollut matto, niin nyt oikoisin sen hapsut. Ajatuksissaan höperöinti ei kuluta energiaa, on siksi ekologisempaa elämää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      66
      613
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe