Profeetta Charlie Shampin 27.8.2019 saama sanoma uskoville

Profeetta Charlie Shampin 27.8.2019 saama sanoma uskoville

Minä säädän ja julistan, että juuri niin kuin Elia saavutti ja juoksi Ahabin vaunujen ohi Jumalan käden antamalla kiihtyvällä nopeudella, niin juuri samalla tavalla te juoksette kaiken sen ohi, mikä on lähetetty tuhoamaan teidän elämäänne.

Se mitä Herra tulee tekemään teidän elämässänne, on selvää ja kiistämätöntä. Teistä sanotaan: ”Mitä näille uskoville on tapahtunut, voi olla vain Kaikkivaltiaan Jumalan käsi.” Sillä Jumalan käsi on yliluonnollisen nopean kiihtyvyyden käsi.

Minä säädän ja julistan, että tästä päivästä lähtien te ette enää vaella luonnollisen nopeuden mukaan, vaan juoksette yliluonnollisessa Jumalan voimassa. Minä puhun Jumalan miehenä ja sanon, että teidän liiketoimenne, perheenne, talousasianne ja kohtalonne eivät enää mene eteenpäin tavallisen nopeuden mukaan. Te liikutte tulevina aikoina asioista toisiin yliluonnollisen helposti.

Kuulin Herran sanovan: “Kerro minun kansalleni, että vähimmästä tulee tuhat ja pienimmästä tulee mahtava kansa, sillä minä olen Herra ja minä teen sen aikanaan nopeasti. Kerro minun kansalleni, että he tarkkailevat merkkejä. Huomatkaa, miten maapallon suuret mannerlaatat liikkuvat, kun minä siirrän oman Ruumiini Hengen tuoreeseen virtaan. Nähkää myös tulivuoren purkaus tänä aikana merkkinä siitä, että Herran tuli vapautetaan maan päälle. Silla minun puhdistava tuleni vuotaa Jumalan vuorelta eikä sitä voi pysähdyttää.”

”Minä tuon esiin piilossa olleet pyhäni, minulle antautuneet ja Hengessä voidellut lapseni. He tulevat ulos piilopaikoistaan kuin kotkan pesästä. Minä löysin heidät erämaasta, kun näin heidät karussa autiomaassa. Minä otin heidät suojaani ja hoitooni varjellen heitä kuin silmäterääni. Niin kuin kotka kiihottaa pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, niin minä levitin siipeni, otin heidät ja kannoin heitä korkealla ilmassa.”

“Minä yksin johdatin heitä eikä heidän kanssaan ollut ketään vierasta jumalaa. Minä kuljetin heitä maan kukkuloiden yli ja ruokin heitä pellon antimilla. Minä olen ravinnut heitä hunajalla kalliosta ja öljyllä kovasta kivestä. He tulevat esiin puhtaina astioina, joita minä käytän järisyttämään maata taivaallisilla säädöksillä ja julistuksilla.”

"Minun neuvostoni on kokoontunut. Minun määräykseni on ilmaistu niille, jotka ovat kuulleet. Älkää luottako hevosiin eikä sotavaunuihin, vaan kiinnittäkää katseenne ja luottakaa minuun, silla minä tulen toimimaan voimallisella tavalla. Voimakas tuuli on tulossa teitä kohti. Vaikka kansat pauhaavat ja puhuvat turhia, minun Sanani on totuus eikä petä teitä. Älkää kuunnelko niitä, jotka sanovat, ettei se koskaan tule tapahtumaan, vaan tulkaa pöytääni polvillanne juhlimaan ja elämään vapaudessa. Sillä jos minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palaavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi.”

1

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Profetiat pitää koetella Raamatun sanalla.Missä on Jeesus.?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5137
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      25
      3460
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      38
      2818
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      8
      1959
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1820
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      260
      1441
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1372
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1356
    10. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1068
    Aihe