Miltä kuullostaa ?

Ilmestyskirjan profetian mukaan, pyhät alkoivat kiittämään ja riemuitsemaan kun nämä vihan maljat vuodatettiin maan päälle. Kaiken näköisiä kauheuksia vuodatettiin ihmiskunnan päälle. Vitsauksia tuli vitsauksien perään ja valtava määrä ihmiskuntaa kuoli. Silloin pyhät kiittivät ja iloitsivat.

Ei tarvitse kuin yksi zunami antaa tuomionsa ja silloin kirkot yms, ovat ihmeissään. Emme voi ymmärtää Jumalan töitä. Raamatun mukaan pyhät käsittelivät päinvastoin näitä tapahtumia.

Tämä oikeasti puhutteli minua, pyhien esikuva on aika erin näköinen, kuin nopeasti kuvittelisi.

Jos joku lähtee tosissaan elämään tai opettamaan raamatun opetusten mukaan saa kuulla varmasti. Voi vittu kun tyhmää juttua, tai toi on vanhanaikaista yms.

Ketä täällä haluaa esiintyä jatkuvasti pellenä, Jumala ei ainakaan. Silloin uskon että kiitos lähtee sydämmestä, kun tälle leikkimiselle tulee loppu, vaikka sen pitääkin tulla vitsausten kautta.
1198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ilm. 8. ja 9. luvuissa kerrotut kauheudet alkavat hetkestä, jolloin ensin pyhien rukoukset nousevat ensi Jumalan eteen..siis kuinka monesti olemmekaan jo huokaisseet: Herra tulkoon jo valtakuntasi...tule ja lopeta vääryys ja sorto jne... kun pasunat ja vihanmaljat alkavat toden teolla soida ja kaatua, se on samalla kauhistuttava, mutta myös vapauttava asia...Jeesus sanoi myös...kun näette tämän alkavan tapahtua...nostakaa päänne...teidän vapautuksenne on lähellä...silloin kun 1/3 puista..pensaista..virroista...vesilähteistä..laivoista ja ..mereneläimistä on tuhoutunut...ja kaikki vihanta ruoho...ja 1/3 ihmiskuntaa tuhoutunut tulesta...savusta ja tulikivestä...ei enää itkut auta...kaitpa silloin vain "hihhuloidaan ja heittäydytään"---alkaapi tulla kiitosta siitä, että Herra, joka näin riisuu ja antaa ahdistuksen tulla...kohta myös korjaa omansa ja pukee valkeudella...veressään valkaistulla vanhurkauden vaatteella...hakee omansa...ja viimeisiltä vihan maljoilta tosiseurakunta joka tapauksessa on jo turvassa!

Silkloin kaikki Jumalan tuomiot tuntuvat oikeilta...ja vanhurskailta ...ja voi kuinka ne ovatkaan jo lähellä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Ilmestyskirjan profetian mukaan, pyhät alkoivat kiittämään ja riemuitsemaan kun nämä vihan maljat vuodatettiin maan päälle. Kaiken näköisiä kauheuksia vuodatettiin ihmiskunnan päälle. Vitsauksia tuli vitsauksien perään ja valtava määrä ihmiskuntaa kuoli. Silloin pyhät kiittivät ja iloitsivat.

Ei tarvitse kuin yksi zunami antaa tuomionsa ja silloin kirkot yms, ovat ihmeissään. Emme voi ymmärtää Jumalan töitä. Raamatun mukaan pyhät käsittelivät päinvastoin näitä tapahtumia.

Tämä oikeasti puhutteli minua, pyhien esikuva on aika erin näköinen, kuin nopeasti kuvittelisi.

Jos joku lähtee tosissaan elämään tai opettamaan raamatun opetusten mukaan saa kuulla varmasti. Voi vittu kun tyhmää juttua, tai toi on vanhanaikaista yms.

Ketä täällä haluaa esiintyä jatkuvasti pellenä, Jumala ei ainakaan. Silloin uskon että kiitos lähtee sydämmestä, kun tälle leikkimiselle tulee loppu, vaikka sen pitääkin tulla vitsausten kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu