Mitä tarkoittaa?

Miten ymmärrätte seuraavan Raamatun kohdan?

Sakarja:
6:1 Minä nostin jälleen silmäni ja näin, katso, neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskivuoria. > Jakeen lisätiedot
6:2 Ensimmäisten vaunujen edessä oli punaisenruskeat hevoset, toisten vaunujen edessä oli mustat hevoset, > Jakeen lisätiedot
6:3 kolmansien vaunujen edessä oli valkeat hevoset, ja neljänsien vaunujen edessä oli täplikkäät, väkevät hevoset. > Jakeen lisätiedot
6:4 Minä lausuin ja sanoin enkelille, joka puhutteli minua: "Mitä nämä ovat, Herra?" > Jakeen lisätiedot
6:5 Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä. > Jakeen lisätiedot
6:6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan. > Jakeen lisätiedot
6:7 Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata." Ja ne kuljeksivat maata. > Jakeen lisätiedot
6:8 Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa."
2355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kun Raamattu puhuu pohjoisesta maasta, se ei viittaa Suomeen vaan lähinnä Assyyriaan tai Babyloniaan.

Sinne tie Israelista lähti ensin pohjoiseen päin.

Äänestä
  • Tuota ajattelin itsekkin. Tein aloituksen, koska välillä kuulee puhuttavan kuinka Raamatussa lukee, että uskoa löytyy Pohjanmaalta tai Pohjoismaista.
    Olen ymmärtänyt niin kuin sinä kirjoitit, mutta mitä muut ajattelevat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuota ajattelin itsekkin. Tein aloituksen, koska välillä kuulee puhuttavan kuinka Raamatussa lukee, että uskoa löytyy Pohjanmaalta tai Pohjoismaista.
    Olen ymmärtänyt niin kuin sinä kirjoitit, mutta mitä muut ajattelevat?

    Miksi raamatussa ei voisi lukea myös Pohjolasta ja Suomesta? Raamattuhan on kaikille kansoille tarkoitettu, ei yksin juutalaisille.

    Minusta jotkut ilmaisut, kuten "maan ääri" saattaa hyvinkin tarkoittaa valtiota Pohjolassa, eikä Israelia lähinnä olevaa pohjoista aluetta. Eihän Israelin pohjoisnaapurit mitään maan ääressä olevia maita ole.

    Ja Suomi ainakin jollain tavalla mainittuna löytyy raamatusta, koska olemme olleet niin suuri tekijä juutalaisten paluumuutossa ja heidän maansa rakentamisessa - olemme lennättäneet heitä kotkan siivin, Jumalan korkealla kulkevia teitä pitkin Israeliin ja vieraina viljelleet, istuttaneet ja korjanneet heidän maataan, niin kuin raamattu kertoo tapahtuvan lopun aikoina.

    "Neljä ilmansuuntaa", "maailma" yms. yleisilmaukset, jotka löytyvät raamatusta, käsittävät kaikki maailmankolkat, myös Pohjola luetaan niihin.

    Osa niistä, jotka sanovat Suomen löytyvän raamatusta ja pojoisen maan yms. tarkoittavan Suomea, uskovat teoriaan, jonka mukaan osa 10 Israelin kadonneesta heimosta asuisi täällä. Ja onhan heitä täältä ilmeisesti löytynytkin.

    Olen kuullut tuosta. En sano, että tuo tulkinta on väärä. Osa on tulkinnut myös Venäjän mainitun Raamatussa eli gookin eiku miten se kirjoiettiinkaan?

    Romanit tiedetään yhdeksi Israelin heimoksi eli on varmaa, että heprelaisia on myös Suomessa. Se, onko sitten muitakin heimoja, on vähän kiistanalaista.

    "Yhdessä he tulevat pohjoisesta maasta", sanotaan raamatussa. Tuskin se nyt jotain Libanonia, Syyriaa tai Irania ainakaan tarkoittaa tämäkään raamatunlause. Venjältä on paljon juutalaisia muuttanut Israeliin. Mutta hekin ovat nimenomaan Suomen kautta sinne muuttaneet, eli suomalaisten "kotkien siivillä", siis Finnairilla!

    Suomen romanit eli Efraimin heimolaiset asuvat edelleen Suomessa, joten toinen exodus myös täältä pohjoisesta Suomestakin käsin on vielä varmasti edessäpäin, ainakin heille. Ja Juudan heimolaisiakin täällä asuu, siis nykyjuutalaisia, jotka eivät ole alijaa tehneet.

    Tuostakin olen kuullut. Äitini tulkitsee juuri noin kuin sinä viesteissäsi kirjoitat sekä romaanien osalta, että Suomen suhteen.
    Minä oon ymmärtänyt erillä lailla.
    Äitini puhuu myös tuosta Venäjän asemasta ja kertoo, että sieltä vielä tulee maailman sota.
    Minä en näe noin, mutten kielläkkään sitä.

    Monilla äiteillä on monenlaisia tulkintoja, sekin on ihme eikö vain!

    Äänestä

  • >>>Kun Raamattu puhuu pohjoisesta maasta, se ei viittaa Suomeen vaan lähinnä Assyyriaan tai Babyloniaan.<<<

    Tai oikeasti Googiin siis Venäjään, joka Hesekielin mukaan hyökkää Israeliin, mutta Herran kiivaus tuhoaa sen. Kun Goog on tuohoutunut, niin Herran kiivaus hiljenee ainakin vähäksi aikaa, koska Googin joukot ovat silloin haudassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Romanit tiedetään yhdeksi Israelin heimoksi eli on varmaa, että heprelaisia on myös Suomessa. Se, onko sitten muitakin heimoja, on vähän kiistanalaista.

    "Yhdessä he tulevat pohjoisesta maasta", sanotaan raamatussa. Tuskin se nyt jotain Libanonia, Syyriaa tai Irania ainakaan tarkoittaa tämäkään raamatunlause. Venjältä on paljon juutalaisia muuttanut Israeliin. Mutta hekin ovat nimenomaan Suomen kautta sinne muuttaneet, eli suomalaisten "kotkien siivillä", siis Finnairilla!

    Suomen romanit eli Efraimin heimolaiset asuvat edelleen Suomessa, joten toinen exodus myös täältä pohjoisesta Suomestakin käsin on vielä varmasti edessäpäin, ainakin heille. Ja Juudan heimolaisiakin täällä asuu, siis nykyjuutalaisia, jotka eivät ole alijaa tehneet.

    >>>Romanit tiedetään yhdeksi Israelin heimoksi<<<

    Tuo ei perustu mihinkään muuhun, kuin netissä leviäviin juoruihin ja huhuihin. Romaanit eivät ole yksi Israelin sukukunta vaan romaanit ovat kotoisin Intiasta, mistä he joutuvat lähtemään pakoon, koska eräs kuningas suuttui romaanien lorvimiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi raamatussa ei voisi lukea myös Pohjolasta ja Suomesta? Raamattuhan on kaikille kansoille tarkoitettu, ei yksin juutalaisille.

    Minusta jotkut ilmaisut, kuten "maan ääri" saattaa hyvinkin tarkoittaa valtiota Pohjolassa, eikä Israelia lähinnä olevaa pohjoista aluetta. Eihän Israelin pohjoisnaapurit mitään maan ääressä olevia maita ole.

    Ja Suomi ainakin jollain tavalla mainittuna löytyy raamatusta, koska olemme olleet niin suuri tekijä juutalaisten paluumuutossa ja heidän maansa rakentamisessa - olemme lennättäneet heitä kotkan siivin, Jumalan korkealla kulkevia teitä pitkin Israeliin ja vieraina viljelleet, istuttaneet ja korjanneet heidän maataan, niin kuin raamattu kertoo tapahtuvan lopun aikoina.

    "Neljä ilmansuuntaa", "maailma" yms. yleisilmaukset, jotka löytyvät raamatusta, käsittävät kaikki maailmankolkat, myös Pohjola luetaan niihin.

    Osa niistä, jotka sanovat Suomen löytyvän raamatusta ja pojoisen maan yms. tarkoittavan Suomea, uskovat teoriaan, jonka mukaan osa 10 Israelin kadonneesta heimosta asuisi täällä. Ja onhan heitä täältä ilmeisesti löytynytkin.

    Suomalaiset ovat maailman itsekeskeisin kansa. :)

    Profeetta Sakarja oli pappissukua ja eli 500-luvulla eKr. Hän palasi Babylonian pakkosiirtolaisuudesta Israelin maahan sen jälkeen, kun Persian kuningas Kyyros oli vuonna 538 eKr. antanut juutalaisille luvan palata omaan maahansa.

    Riippuu siitä missä Sakarja tuon profetoi. Jos profetoi Babyloniassa, niin Herran hengen siirtyminen pohjoiseen saattaa tarkoitaa, että se siirtyi palaavien juutalaisten mukana takaisin Jerusalemiin ja temppeliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monilla äiteillä on monenlaisia tulkintoja, sekin on ihme eikö vain!

    Pelastusopisto olemme yhtä mieltä. Se on suurin ihme, eikö vain?
    Suurin ihme on että ihminen tulee Jumalanlapseksi saaden synnit anteeksi.
    Tuon suurempaa ihmettä emme tarvitse. Minun armossani on sinulle kylliksi lukee raamatussakin.
    Se on valtava ihme, kun noin kuollut herää henkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>>Kun Raamattu puhuu pohjoisesta maasta, se ei viittaa Suomeen vaan lähinnä Assyyriaan tai Babyloniaan.<<<

    Tai oikeasti Googiin siis Venäjään, joka Hesekielin mukaan hyökkää Israeliin, mutta Herran kiivaus tuhoaa sen. Kun Goog on tuohoutunut, niin Herran kiivaus hiljenee ainakin vähäksi aikaa, koska Googin joukot ovat silloin haudassa.

    Sivusta..tuosta äiskä puhui minulle tänään puhelimessa 😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>>Romanit tiedetään yhdeksi Israelin heimoksi<<<

    Tuo ei perustu mihinkään muuhun, kuin netissä leviäviin juoruihin ja huhuihin. Romaanit eivät ole yksi Israelin sukukunta vaan romaanit ovat kotoisin Intiasta, mistä he joutuvat lähtemään pakoon, koska eräs kuningas suuttui romaanien lorvimiseen.

    Luotanpa romaneitten omiin kertomuksiin juuristaan enempi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuostakin olen kuullut. Äitini tulkitsee juuri noin kuin sinä viesteissäsi kirjoitat sekä romaanien osalta, että Suomen suhteen.
    Minä oon ymmärtänyt erillä lailla.
    Äitini puhuu myös tuosta Venäjän asemasta ja kertoo, että sieltä vielä tulee maailman sota.
    Minä en näe noin, mutten kielläkkään sitä.

    Ei se ole mitään tulkintaa, vaan faktaa, että Venäjän juutalaiset ovat matkustaneet vuosikymmeniä Israeliin suomalaisten avustamana ja Suomen kautta. ICEJ-järjestö ja Karmel-järjestö ovat ainakin näin tehneet. Joten Suomi on varmasti yksi niistä, jotka raamatussa mainittuihin "kotkan siipiin ja Herran valtateihin" kuuluvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>>Kun Raamattu puhuu pohjoisesta maasta, se ei viittaa Suomeen vaan lähinnä Assyyriaan tai Babyloniaan.<<<

    Tai oikeasti Googiin siis Venäjään, joka Hesekielin mukaan hyökkää Israeliin, mutta Herran kiivaus tuhoaa sen. Kun Goog on tuohoutunut, niin Herran kiivaus hiljenee ainakin vähäksi aikaa, koska Googin joukot ovat silloin haudassa.

    >> ....Tai oikeasti Googiin siis Venäjään, joka Hesekielin mukaan hyökkää Israeliin <<

    Goog on Turkki, eikä Venäjä. Mesek, Maagog, Goomer, Tuubal ym. sijaitsevat kaikki Turkissa.

    Venäjä päähyökkääjänä on vanhempaa perinteistä tulkintaa, johon ei enää oikein uskota. Tosin viimeisessä maailmansodassa kaiki lopulta mukana ovat, Venäjäkin varmasti.

    Kun karttapalloa katsoo, Turkki näyttää sijaitsevan luoteeseen Israelista, mutta suoralla kartalla se on suoraan ylöspäin Israelista eli pohjoisessa.

    Jos vaikka laitat googeln kuvahakuun sanat 'gog is turkey', tulee karttoja mainitsemieni paikkojen sijainnista.

    Äänestä

Job.23:8-9 Katso, minä menen itään, mutta ei ole hän siellä; menen länteen, enkä häntä huomaa; jos hän pohjoisessa toimii, en häntä erota, jos hän kääntyy etelään, en häntä näe.

Äänestä

Sak.2:6 Biblia. Hoi! hoi! paetkaa pohjan maasta, sanoo Herra: sillä minä hajotin teitä neljään tuuleen taivaan alla, sanoo Herra.

Äänestä
  • Suurin osa Sakarjan ennustuksista liittyy Jeesukseen tai Israelin kansan kohtaloihin. "Pohjan maasta pakeneminen" kuulostaa toisen maailmansodan jälkeiseltä exodukselta takaisin Israeliin.

    Äänestä

Job.9:11 Katso, hän käy ohitseni, enkä minä häntä näe; hän liitää ohi, enkä häntä huomaa. Job.31:5-6

Äänestä

Minäkin olen kuullut kaikenlaista, eikö ole hieno asia tämä kuulemisen aisti.

Äänestä

Sakarjan kirjan luvussa 6 mainitut neljä hevosta ovat monien teologien mielestä samat, mitkä ovat ne neljä hevosta, jotka ovat mainittu Ilmestyskirjan luvussa 6. Sakarja mainitsee Herran edessä seisoneista neljästä taivaan tuulesta. Herran valtaistuimen vieressä seisovat neljä kuusisiipistä olentoa, jotka kutusvat esiin neljä ankaraa vitsausta, joista ensimmäinen on kutsua Antikristus esille.

Sak 6:
5 Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä.

Ilm 4:
6 Ja valtaistuimen edessä oli ikäänkuin lasinen meri, kristallin näköinen; ja valtaistuimen keskellä ja valtaistuimen ympärillä oli neljä olentoa, edestä ja takaa silmiä täynnä.
7 Ja ensimmäinen olento oli leijonan näköinen, ja toinen olento nuoren härän näköinen, ja kolmannella olennolla oli ikäänkuin ihmisen kasvot, ja neljäs olento oli lentävän kotkan näköinen.

Ilm 6:
1 Minä näin, kuinka Karitsa avasi ensimmäisen seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden neljästä olennosta sanovan ukkosen tavoin jylisevällä äänellä: "Tule!"
2 Ja siinä samassa näin valkoisen hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli jousi. Hänelle annettiin seppele, ja seppelöitynä voittajana hän lähti uusia voittoja kohti.
3 Kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin toisen olennon sanovan: "Tule!"
4 Nyt tuli esiin toinen, tulipunainen hevonen. Sille, joka istui hevosen selässä, annettiin valta riistää rauha maan päältä ja panna ihmiset tappamaan toisiaan. Hänelle annettiin iso miekka.
5 Kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Siinä samassa näin mustan hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli kädessään vaaka.
6 Minä kuulin äänen, joka tuntui tulevan noiden neljän olennon keskeltä, ja se sanoi: "Mitta vehnää denaarilla, ohraa kolme mittaa. Öljyyn ja viiniin älä koske."
7 Kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen olennon sanovan: "Tule!"
8 Siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin.

Äänestä
  • Herran valtaistuimen vieressä seisovat neljä kuusisiipistä olentoa, jotka kutsuvat esiin neljä ankaraa vitsausta, joista ensimmäinen on kutsua esille Antikristus.

    Äänestä

Ps.139:8 Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Aam.9:2 Vaikka he tuonelaan murtautuisivat, sieltäkin minun käteni heidät tempaa. Vaikka he taivaaseen nousisivat, sieltäkin minä syöksen heidät alas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miten ymmärrätte seuraavan Raamatun kohdan?

Sakarja:
6:1 Minä nostin jälleen silmäni ja näin, katso, neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskivuoria. > Jakeen lisätiedot
6:2 Ensimmäisten vaunujen edessä oli punaisenruskeat hevoset, toisten vaunujen edessä oli mustat hevoset, > Jakeen lisätiedot
6:3 kolmansien vaunujen edessä oli valkeat hevoset, ja neljänsien vaunujen edessä oli täplikkäät, väkevät hevoset. > Jakeen lisätiedot
6:4 Minä lausuin ja sanoin enkelille, joka puhutteli minua: "Mitä nämä ovat, Herra?" > Jakeen lisätiedot
6:5 Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä. > Jakeen lisätiedot
6:6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan. > Jakeen lisätiedot
6:7 Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata." Ja ne kuljeksivat maata. > Jakeen lisätiedot
6:8 Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu