jossain vaiheessa, jos koronaa ei saada kuriin. Se kysymys tulee Suomenkin hallituksen eteen sitten.
Yhdysvalloissa on laskettu, että ihmiselämän hinta on 10 miljoonaa dollaria. Jos talouden sulkemisella säästetään miljoona ihmishenkeä, sulkeminen kannattaa. Mutta jossakin vaiheessa, kriisin pitkittyessä, ihmisen hengen pelastaminen käy talouden kannalta kannattamattomaksi. New York Times arvioi, että jokainen rajoituksilla pelastettu henkilö maksaa taloudellisina menetyksinä 2 miljoonaa dollaria.
Eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä sanoo, että tarjolla on vain epämiellyttäviä vaihtoehtoja. Kun punnitaan terveyttä ja taloutta, jossain kohtaa matkalla tulee vastaan piste, missä kustannukset ohittavat terveyshaittojen torjunnan. Ihmisen hengelle joudutaan asettamaan euromääräisiä mittareita.
Ruotsi valitsi linjansa, se antaa vanhusten kuolla, mutta talous pärjääkin sitten paremmin kuin täällä.
Yhdysvalloissa on laskettu, että ihmiselämän hinta on 10 miljoonaa dollaria. Jos talouden sulkemisella säästetään miljoona ihmishenkeä, sulkeminen kannattaa. Mutta jossakin vaiheessa, kriisin pitkittyessä, ihmisen hengen pelastaminen käy talouden kannalta kannattamattomaksi. New York Times arvioi, että jokainen rajoituksilla pelastettu henkilö maksaa taloudellisina menetyksinä 2 miljoonaa dollaria.
Eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä sanoo, että tarjolla on vain epämiellyttäviä vaihtoehtoja. Kun punnitaan terveyttä ja taloutta, jossain kohtaa matkalla tulee vastaan piste, missä kustannukset ohittavat terveyshaittojen torjunnan. Ihmisen hengelle joudutaan asettamaan euromääräisiä mittareita.
Ruotsi valitsi linjansa, se antaa vanhusten kuolla, mutta talous pärjääkin sitten paremmin kuin täällä.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Ja ainahan myöhemmin voi alentaa hintaa
Laajamittainen kansan alistaminen virukselle voitaisiin aloittaa vihervassareista, siitähän jo sitten näkee mitä tapahtuu.
Laajamittainen kansan alistaminen virukselle voitaisiin aloittaa persuista, siitähän jo sitten näkee mitä tapahtuu.
Ihmiset tullaan jakamaan niihin jotka ovat sairastaneet, ja niihin jotka eivät ole.
Jotka eivät ole sairastaneet tulevat B luokan kansalaisiksi, joita ei kukaan ota töihin, koska ovat tartuttajariskejä.
Luultavasti passeihin tulee lisämerkinnät asian suhteen, ja sairastamattomat voivat matkustaa vain "autokannen alapuolella".
Tähän ollaan menossa. Korona mutaatioita on Kiinassa jo kakkosvaihe menossa, ja ilmeisesti ne jotka ovat jo sairastaneet, eivät enää sairastu uusiinkaan mutaatioihin.
Sairastamattomat joutuvat häpeäpaaluihin joka paikassa, ja kakkosluokan kansalaisiksi.
Miten niin sairastamattomat ovat tartuntariski, kenelle? Se käy vain niin, että riskiryhmä tulee sairastamaan viruksen jossakin vaiheessa henkensä uhalla.
Sairastamattomat voivat olla passivisia ja oireettomia taudinkantajia.
Niin voivat, mutta ei ne voi tartuttaa muihin kuin sairastamattomiin. Ne sairastaneethan eivät ole enää missään vaarassa, vaikka virus jylläisi miten heidän ympärillään. Miten niistä silloin tulisi mitään b-luokan kansalaisia?
Minulla on jo hintalappu. Tulen viihdyttämään rouvaa 200 €/tunti tai 1000€ koko yö.
Tehohoidossa on myös nuoria
https://yle.fi/uutiset/3-11321773
Siinäkin+hintalapussa+taas+Ruotsi+voittaa.+
Teen+yksinkertaisen+laskutehtävän.+Sanotaan+että+Ruotsissa+yhden+hinta+on+1+milj+kruunua,+elin+noin+100000+euroa.
Ruotsi+pudotta+esimerkiksi+10%+kruunun+arvoa.+Ja+hupps+hinta+putoaakin+10000+euroa++euromaitten+silmissä.+Ja+euromaiden+rahaministerit+miettii+että+mitenkä+se+nyt+noin+meni.
Summat+ovat+vain+viitteellisiä.+En+viitsinyt+tuhlata+nollia,+käytän+säästyneet+nollat+joskus+myöhemmin.
Ihme tunarointia ollut tämä epidemian hoito. Parasta olisi ollut että koko väestö olisi tartutettu ja jokainen sairastanut kotonaan. Tehohoito kielletty. Nyt olisi jo epidemia ohi ja talouskasvu käynnissä kun kaikkialla muualla maailmassa tuotanto yskii.
Eiköhän ihmisen hintalappu ole jo montaa kertaa tuotu julki, muutama tonni. Raaseporin turmasta kirjoitettiin: 4 810 euroa. Sen arvoinen on varusmiehen henki lain mukaan.
Persut olisi tartutettu ensin
Ruotsi EI anna vanhusten kuolla.
Ruotsissa on väkilukuun verrattuna huomattavasti vähemmän kuolleita, kuin vaikkapa Englannsissa. Ja monessa muussa maassa.
On kehno silmänkaantotemppu syyttää taloutta Italian, Espanjan ja Englannin ruumisroykkioistä!
Kuinka kehtaatte!
Ruotsissa koronaan kuolleita on 7-kertainen määrä Suomeen verrattuna, kun suhteutetaan väkilukuun. Italiassa, Espanjassa jne. on vielä tuplat Ruotsiin verrattuna.
Etelän vetelät eivät tee juuri mitään epidemian hillitsemiseksi. Sitten vaaditaan solidaarisuutta ja taas Suomi on nöyrästi maksajana.
Johtuu siitä, että Ruotsi on rikkaampi kuin Suomi, että niiden ei tarvitse joka paikassa lakea kuinka paljon jokin asia maksaa
jos lehmät lentäis, niin saisimme paskaa niskamme läjäpäiten.
Yritysjohtajan+suurin+palkka+saa+olla+korkeintaan+24EUR+vuodessa+josta+verot+se+-23%+v'ähennetään+:D
Kaksi työikäistä lääkäria on kuollut koronaan Suomessa. Se on iso mentys yhteiskunnallekin.
Lääkäri tekee hyödyllistä työtä ja maksaa verojakin luokkaa 100 000 e vuodessa. Siitä on sitten jakaa huutokauppojen kehittämistukea.
Mitään hyödyllistä työtä välttämättä tee Saattaa pelastaa sossupummeja ja rahattomia turvapaikanhakijoita jotka levittää tartuntatauteja sitten "parannuttuaan"
Ja veronmaksajat joutuu sille sitten viellä rahaa antamaan josta se muka on maksavinaan verojakin
Vitun kalliiksi saattaa tulla tuollainen "lääkäri" yhteiskunnalle
Niiden talous on pärjännyt paremmin tähänkin asti, kiitos kruununsa, joten mikään ei muutu korunan myötä.
Niinkö? Herrat suojeluun, rahvaallako ja ikäihmisilläkö ei väliä?
Nyt kai puhutaan hinnasta yhteiskunnana kannalta. Paljonko yhteisiä varoja voidaan uhrata yhden henkilön pelastamiseksi.
Jos vanhus kuolee koronaan, hän on vain numero tilastoissa.
Jos ihminen hukkuu Välimereen salakuljettajan veneen kaaduttua, on kaikki mahdollinen tehtävä tällaisten tapausten estämiseksi - hallituksen mielestä.
Ei kaikki ihmiset ole saman hintaisia . Esim palstan vihervasurit ovat euron arvoisa (tuottaessaan krematorioon lämpöenergiaa) ja sitten on vanhukset tonnin kappale. Persut taas ovat arvokkaita ihmisiä Suomelle eli PS ihmisen hintalappu on 20 000 000€
Kyynisesti katottuna ihmisen arvo on kutakuinkin nolla edellyttäen, että hän tekee normaalin työuran. Alussa ja lopussa arvo on negatiivinen.
On laskettu, että ikänsä syrjaytyneen arvo on -1.5 miljoonaa euroa. Lehdestä luin.
Yksilölliset erot ovat hurjan suuret. Joidenkin arvo on korkea ja joidenkin pahasti miinuksella.
Arvotuksessa on tietysti kyse arvoista. Vihervassarin arvoasteikon mukaan kehitysmaista tulevan ikänsä syrjäytyneen elintasoshoppailijan arvo on äärettömän korkea.
Ei "laittaan" vaan laittamaan tai asettamaan. Aapinen käteen.
Onko jotain virallista vastausta saatu tuohon arvokysymykseen.
Veikko Lavihan siihen vastasi jo ajat sitten: "Jokainen ihminen on laulun arvoinen".
Uusien siirtolaisten arvo on jotain -3 milj. euroa.
Suomessa pelkästään rahavelkaan suhtutettuna, ottamatta huomioon, että osa kuolleista olisi kuollut muihin tautehin niin kuin arvoisa THL asiasta kertoo, yhden kuolleen hinta on 58 309 037 euroa, Jos yritetään laskea mitä kaikkea muuta on aiheutunut välillisesti, niin hinta on moninkertainen. Suomen historian aikana ei olisi voinut olla huonompaa hetkeä valita kommunistihallitus. Jättimäisen kallis erehtys!
Turha kommunistejä syyttää itse kommunistinä sitä mieltä että akat pitäs jumalauta tuolta hallituksesta toimittaa vittuun ton kalpean riisitautisen Vanhasen Matin kanssa että älä saatana ala mulle kapitalisti kertoon näkemysiäsi..
Typerää keskustelua tuo ihmishengen rahallinen arvo. Todellisuudessa ihmihenki ei ole minkään arvoinen. Ei sillä ole mitään rahallista arvoa. Ihmisen saavutuksilla on tietty arvo ja se taas vaihtelee ihmisen mukaan joko plus tai miinus merkkiseksi.
Jokainen yksilö on ainutkertainen ja äärettömän arvokas - ainakin omasta mielestään.
Jos yksilö kuitenkin joutuu tilanteeseen, että hänen elinaikansa pidentämiseen joudutaan käyttämään yhteiskunnan varoja, ollaan vaikean arvo-ongelman edessä. Paljonko yhteisiä varoja voidaan käyttää ? Riippuuko summa siitä, kenen elinvuosia ollaan pelastamassa ?
Miten niin joudutaan? Johan se laitettiin sillon kun koko firma perustettiin.
Noin viisaalta ihmiseltä voi kysyä paljonko?
-3,5€/kilo.
Tämä hallitus on jo hinnoitellut.
Yhdrn Afrikasta tulleen elintasosurffarin hinta on korkeampi kuin kaikkien suomalaisten yhteensä, pl. ne jotka omaavat oikeanvärisen jäsenkirjan.
Ihmisoikeusasia, nääs.
Keskimäärin 84 - vuotiaalla on noin viiden ja puolen vuoden elinaika jäljellä edessään. RussiaTodayn (RT) maksamat trollit haluavat nollata tuon jäljelläolevan elinajan ajan mahdollisimman monelta suomalaiselta.
Ruotsalaiset tekivät sen keväällä ihan itse ilman muiden apua. USA:ssa sen tekee Trump. Suomessa ei onnistunutkaan joten nyt pitää yrittää vyöryttää somen kautta mahdollisimman paljon vastustusta maskien käytölle.
miten se meni, keskiverto mamu maksaa suomalaisille 1,4 M€
Ja huijarimamun kuoleman lavastaminen maksaa ihan vitusti enemmän.
keskiverto suomalaisen lapsen raiskaaja joutuu maksamaan uhrille 5000€ kivusta ja särystä ja lapsi tekee myöhemmin itsarin, joten eihän se suomalaisen ihmisen henki yhteiskunnan silmissä paljon paina.
Vanhuksia nyt pidetään muka väkisin hengissä, se on vain bisnestä.
Se pakollinen lasillinen lääkkeitä varmuuden vuoksi aamuin illoin tuottaa lääketehtaille mojovat tulot sekä lääkkeet määränneille lääkäreille hyvät proviikat.
Lypsykarjaa ja teuraslampaita ovat suomalaiset.
Persu 0€
Muu ∞€
Matkaan laittaan pisteen kuriin eteen silleen. Tolleen.
On laitettu jo.
Bisnes menee taas terveyden edelle.
..
https://yle.fi/uutiset/3-11537159
Hallituksen neuvottelu matkustusrajoituksista päättyi, Suomi nostaa raja-arvoa 25:een – Lintilä: ”Pystymme avamaan matkailulle talvisesongin”
..