Sen sijaan, että korona olisi pysäyttänyt saarnaamisen, julistaminen muuttui entistä kohdennetummaksi. Koronan aikana tekniikka tuli jalkapatikan tilalle.
Esim. kotisohvalla istuen tavoitellaan nyt ihmisiä heidän kodeistaan mobiililaittein. On videopuheluja ja videoita.
Saarnaamistyö tehdään loppuun saakka.
Esim. kotisohvalla istuen tavoitellaan nyt ihmisiä heidän kodeistaan mobiililaittein. On videopuheluja ja videoita.
Saarnaamistyö tehdään loppuun saakka.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kenttäpalvelukseen käytetty aika kyllä vähentyi huomattavasti koronan takia vai oletko eri mieltä.
Ajankäyttö tehostui.
Niinkai. Mutta olihan se jo ennenkin"tehokasta". 10.000 tuntia ja yksi käännynnäinen.
Nyt 9.999 tuntia ja yksi käännynmäinen. Todella tehokasta joo.
Mutta pää asia ettette ramppaa ihmisten ovilla ja seiso torinlaidalla juttelemassa toisillenne.
Ei ketään kiinnosta teidän höpöhöpö jutut, sitähän ne oikeasti ovat. Monia asioita ei voi perustella millään tavalla, eli läpeensä valheellinen oppi.
Saahan sitä yrittää tuputtaa tietämättömille.
Todistajat ovat tosiaan ryhtyneet soittelemaan ihmisille. Vastaanotto on samanlainen kuin puhelinmyyjille. Keskustelufoorumeilla todistajia ei kuitenkaan näy, joitakin harvoja omin luvin kirjoittelevia lukuunottamatta.
Niin, kun tekniikka pelaa.
Todistajaa tulee pyytää avaamaan esille netistä Johanneksenpojan sivut, joilta sitten otetaan esille puheenaiheita.
Miksei Jurvansuun nettiteos myös,
Googlella hakusanoin: Hannah Jurvansuu puhu perustellen
Mulla on joskus ollut se puhu perustellen kirja. Se sisälsi kootot selitykset jt opista jotka luopiot, tottakai, pystyvät kumoamaan.En usko mitään höpöhöpö kirjoja. Se ei ole perustellen puhumista, jos väitteet eivät kestä tarkastelua. Kaikenlaisia humpuukijuttuja julkaistaan niille, jotka eivät itse osaa ajatella.
Minä en ainakaan jää juttelemaan ja muistuttaisin että se ei ole vainoa, jos sanoo että nämä ovat hömppäjuttuja. Ei tarvitse uhriutua, jos teidän satuilut ei kiinnosta.
Minä sanon kaikenlaisille kauppuaille:" suksi kuuseen ja mene oikeisiin töihin".
Loppuun saakka, keinoja kaihtamatta viimeiseen euroon mitä vaan on lypsettävissä.
Me Jehovan omat lapset, emme sorru mihinkään vääryyteen. Me tuomme valoa kaikille vääräuskoisille, heidän pelastamisekseen.
Mitä nyt valehteluun jota nimitämme teokraattiseksi sodankäynniksi, bedofiliarkistojen salailuun ja m.m. itsemurhiin sitoutumisiin allekirjoittamalla hoitotahtokortti "ei verrnsiirtoa".
Tuttua on myös ihmisoikeuksien rikkominen vaikka ihan itse "ylitiedottaja on allekirjoittanut paperin jossa vakuutetaan ettei sanktioita tule jos lähtee lahkosta.
Meidän "valomme" on " luuvaloa" kalman hajuineen.