Vanhusten eristäminen

Anonyymi

https://yle.fi/uutiset/3-11319931

"Kun vanhukset eristettiin huoneisiinsa, harhat alkoivat parissa päivässä – hoitaja kertoo koronaeristyksen karuista seurauksista Belgiassa.
Eristämisen vaikutukset alkoivat näkyä muutamassa päivässä ja ne olivat yllättävät. Kun belgialaisen hoivakodin asukkaat määrättiin omiin huoneisiinsa, monesta aiemmin pirteästä vanhuksesta tuli sekava ja ahdistunut, osasta harhaisia. "

Syy vanhusten ahdistuneisuuteen ei ole siinä, että heidät on eristetty hoitokodin sisätiloihin, koska siellä vanhukset muulloinkin viettävät elämän ehtoota, eivätkä vanhukset pääse muulloinkaan hoitolaitoksesta omin neuvoin ulos, koska ulos menevät ovet pidetään lukittuina.

Syy vanhusten ahdistuneisuuteen on siinä, etteivät he ja heidän omaisensa saa tavata toisiaan tämän koronasta johtuvan eristyksen aikana.
Se on asia, mikä ahdistaa vanhuksia ja myös heidän omaisiaan.
Varsinkin puolisoita, joista toinen on hoitolaitoksessa, eikä kumppani ole saanut tavata puolisoaan kuukauteen eristyksestä johtuen, kun ennen eristystä tapasivat joka päivä 2-3 kertaa.

Hoitolaitoksissa on paljon vanhuksia, jotka ovat sidottuna sänkyyn letkujen varaan ja osalla ei ole omaisia, jotka kävisivät katsomassa.
Heidän ahdistustaan ei ole otettu esille ollenkaan, vaikka heidän ahdistus on voinut kestää useita vuosia ja kestää niin kauan, kunnes kuolema korjaa.

2

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmeellistä on, että Espoossa saa toimia valelääkäri. Ei tiedä tai ymmärrä tavallisia asioita. Aiheuttaa paljon kärsimystä.

    • Anonyymi

      Vanhus sidottu sänkyyn letkuihin! Ei helvetti!

      Letkut heti irti! Senhän sanoo järkikin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      690
      2718
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1366
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1274
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1225
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1188
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      103
      1042
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      953
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe