"Yhdysvaltalaislääkärit varoittavat aivohalvauksen riskin kasvavan nuorten ja keski-ikäisten koronapotilaiden kohdalla, uutisoi The Washington Post. Lukuisat yhdysvaltalaissairaalat ovat kertoneet aivohalvauspotilaiden määrän kasvaneen merkittävästi koronaepidemian myötä".
https://www.verkkouutiset.fi/aivohalvaukset-iskevat-nuoriin-koronasairaisiin-laakarit-varoittavat/
Yorkilaisessa Mount Sinain saairaalassa suuresta aivovaltimon veritulpasta kärsivien potilaiden määrä on kaksinkertaistunut, ja heistä yli puolella on sittemmin todettu koronatartunta.
Hälyttävintä tapausten määrän kasvussa on kuitenkin se, että Mount Sinain uusista potilaista valtaosa ei kuulunut riskiryhmiin, ja he olivat keskimäärin 15 vuotta muita aivohalvauspotilaita nuorempia.
Myös muista sairaaloista on kantautunut huolestuttavia tietoja. Thomas Jefferson University Hospitals-sairaalaverkosto on kertonut useista suurista aivovaltimon veritulpista kärsivistä alle 50-vuotiaista ja riskiryhmiin kuulumattomista potilaista.
Koronaviruksen on aikaisemmin todettu voivan aiheuttaa useita pieniä veritulppia ympäri kehoa. Tämä saattaa myös selittää nuorten aivohalvauspotilaiden määrän kasvun, tutkijat arvelevat.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sillei se menee ku ihmisiä on liikaa ei kai se ny niin vaikee tajuta ole.
Ei liity ikään, vaan sokerin syönnistä johtuvaan yliopainoon. Veri muuttuu paksuksi siirapiksi, kun ruoka- ja juomavalio koostuu sokerista.
Nuoret nyt saa aivohalvauksia maahanmuuttajien potkuistakin?
Jos nuorten aivohalvaus riskiä aiotaan vähentää niin se on maahanmuutto kysymys?
Korona ei tapa muita kuin vanhuksia (maahanmuuttajat niitäkin enemmän tappaa kuin korona) Kaikki tietysti toivoisimme että korona ja maahanmuuttajat tappais lapsia ja nuoria ihmisiä eikä vanhuksia...