Miten saadaan Suomi ja Eurooppa jälleen...

...jaloilleen korona-pandemian jälkeen?

Ensin täytyy tietenkin pandemian tyrehtyä kuten pandemioilla on kautta aikojen on ollut tapana loppua. Koronavirus on käsitykseni mukaan kuitenkin niin uusi eläimestä ihmiseen tarttunut virus, että uusia tartuntoja tulee esiintymään vielä pitkään. Myöskään kerran sairastettu koronatauti ei viime tietojen mukaan aina annakaan immuniteettiä eli suojaa uudelleen sairastumista vastaan joten siinä mielessä ihmiskunta on uuden edessä.

On siis syytä varautua pitkään epävarmuuden vaiheeseen ennen kuin pandemia on selätetty. Vaikuttaa, ettei isoja rajoitusten purkuja ole syytä tehdä kuin vasta syyskesällä.
Tällä välin useiden eri toimintojen ja yritysten toimintamahdollisuudet ovat kuralla ja harva ala voi sanoa hyötyvänsä epidemiasta. Rahoitusta ja helpotuksia lainojen maksuun ja verojen maksuun siis tarvitaan. Tätä varten valtiolla on erilaisia tapoja tuen antamiseen.

"Yksinyrittäjät voivat hakea asuinkunnastaan 2000 euron avustusta. Yksinyrittäjien tukiin on varattu 100 miljoonaa euroa."

Paljon tapetilla ollut Business Finland ja sen myöntämät tuet ovat yksi muoto ja huolimatta sen jakoperusteisiin kohdistuvasta kritiikistä on se useissa tapauksissa ollut kansataloudellisesti hyödyllinen instituutio. Muitakin rahanjakajia on.

https://www.talouselama.fi/uutiset/lisaa-rahaa-yrityksille-pian-alkaa-rahoitusohjelma-keskisuurille-yrityksille/4b32e859-8c81-4fb9-8808-38f2ed1b61f9

"Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi rahoittaa ohjelmasta keskisuuria yrityksiä, joiden liikevaihto on vähintään 10 miljoonaa euroa ja henkilöstö yli 50 työntekijää. Rahoituksen saamisen ehtona on, että liiketoiminta on ollut kannattavaa ennen kriisiä ja edellytykset siihen ovat olemassa myös jatkossa.
Tesin sijoitukset ovat kooltaan 1–10 miljoonaa euroa."

Myös ELY-keskuksilla on annettavaa: "Ely-keskukset tukevat koronaviruksen aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsineitä 1–5 hengen yrityksiä.
Perjantaiaamuun mennessä Ely-keskuksille oli saapunut yhteensä 5570 hakemusta. Tukea oli haettu yhteensä 159,3 miljoonan edestä.
Ely-keskusten kautta jaettaviin suoriin tukiin on varattu 200 miljoonaa."

"Takauksia yritysten uusille lainoille myöntävä Finnvera on ottanut vastaan maaliskuun loppuun mennessä 3930 rahoitushakemusta 717 miljoonan euron edestä.
Finnvera ilmoitti torstaina alentavansa takaustensa hinnoittelua. Jatkossa takausprovisio on enintään 1,75 prosenttia, alkutakauksen ja pk-takauksen toimitusmaksu on jatkossa 0,1 prosenttia takauksen määrästä.
Finnveraan on palkattu 50 uutta työntekijää hakemussumaa purkamaan.

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on kertonut antavansa 100 prosentin vuokranalennuksen, joka koskee noin kolmea sataa yritystä."

Kuten huomaatte, hallitus ja sen alaisuudessa olevat virastot ja laitokset ovat olleet hereillä. Tuolla, vaikka artikkeli on (3.4-20) nyky-journalistiikassa ikivanha, on paljon tietoa eri tukimuodoista.

Erästä asiaa en ole huomannut nykyhallituksen työkalupakissa, joka on useiden muiden länsimaiden työkaluna jo on. Käyttäen sotilas-sanastoa. Kuinka tukea koronaviruksen rintaman etulinjan taistelijoita heiden käydessä taistelua meidän muiden seuratessa taka-alalta? Tarkoitan tietysti kaikkia hoitoalan työntekijöitä, lääkäreitä, sairaanhoitajia, lähihoitajia ja muita ammattinimikesuojattuja työntekijöitä jotka jo poikkeusoloja koskevan lain perusteella- "Kriittisen henkilöstön osalta poiketaan työaikalain ja vuosilomalain säännöksistä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Varaudutaan velvoittamaan erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sisäisen turvallisuuden koulutettuja ammattihenkilöitä tarpeen mukaan töihin."- ovat velvollisia huolehtimaan koronaan sairastuneista ja sitä myötä pakotettuja riskeeraamaan oman ja läheistensä terveyden. Minun mielestäni heidän palkitsemiseensa voisi käyttää valtion rahaa x-määrä. Korvauksen pitäisi olla tuntuva.

Hallitus saa minulta, x-yrittäjältä, nyky-eläkeläiseltä arvosanan 9. Tuo 1 arvosanan pudotus tulee eräistä epätarkkuuksista ministeriöiden vastuunjakojen ja tiedotusten suhteen.

Tämä Madeira tuntuu päivä päivältä paremmalta paikalta olla karanteenissa:
https://www.madeira-web.com/en/news/madeira-coronavirus-covid-19.html
Last update 24th April (18:00)
As of today, Madeira has 86 positive cases of COVID-19 and 21 recovered cases, bringing the total number of 65 active cases of infection in the Region. So far, 859 suspected cases have been identified since February 29, of which 719 tested negative. Further statistics show that there are 446 people under ‘active surveillance’ with a further 28 people in ‘self-surveillance.’
Only 1 coronavirus patient remains hospitalized in the isolation unit dedicated to covid-19 at Hospital Dr. Nélio Mendonça in Madeira (in stable condition). The other 64 patients remain in a designated hotel or home Isolation.

Mutta silti, Suomeen palaamme oitis kun pari muuttujaa toteutuu. Kun se on mahdollista ja kun se on järkevää.
35<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat
Aloittaja

Hoitajille kyllä pitäis antaa lisää palkkaa. Nehän tässä nyt saavat paskaa niskaan ja jopa niin, että jos hoivakodissa kuolee liian monta jonkun mielstä niin poliiseja pyydetään tutkimaan.

Äänestä
  • Ei nämä kummene muutamalla kympillä kuussa, kyllä siinä on muut arvot kuin raha oltava hoitajien AY johtajallakin. Tämä vaihe nyt, kestää ? tiedä kukaan vaikka ensivuoteen ?
    Nyt heittää eurojen mongerrus pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei nämä kummene muutamalla kympillä kuussa, kyllä siinä on muut arvot kuin raha oltava hoitajien AY johtajallakin. Tämä vaihe nyt, kestää ? tiedä kukaan vaikka ensivuoteen ?
    Nyt heittää eurojen mongerrus pois.

    Tulee olemaan vaikeaa,on ehkä konkka-aalto tulossa,siitä sanottiin tvssä .Tämä tilanne jatkuu vuodenloppuun ehkä pitempäänkin.Kyllähän tämä opettavainen asia oli.Hoitajille lisää liksaa vähintään 4000€ kk.palkka lisineen.Säästetään ne rahat pomojen pomojen palkkauksista.Potkataan turhia väliportaita pois.Niin pitäs tehdä monessa.Mikään ole entisellään.

    Lääkärit pois ??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei nämä kummene muutamalla kympillä kuussa, kyllä siinä on muut arvot kuin raha oltava hoitajien AY johtajallakin. Tämä vaihe nyt, kestää ? tiedä kukaan vaikka ensivuoteen ?
    Nyt heittää eurojen mongerrus pois.

    Muissa maissa hoitajien työtä osataan arvostaa, esimerkiksi Saksassa hoitajat saavat heinäkuussa 1500e:n kertapalkkion. Suomessa pitäisi tehdä sama.

    Mitkä muut arvot on oltava hoitoalojen ay-johtajilla?

    Hehän ovat edustamiensa alojen edunvalvojia. Raha on se ainoa arvo joka heillä tulee olla ja niin, että neuvottelevat edustamilleen aloille mahdollisimman hyvät edut. Nyt olisi hoitajilla loistava tilaisuus painostaa etuja itselleen. Ei muuta kuin ulosmarsseja ja pistelakkoja sairaaloihin, varsinkin akuuttisairaaloihin ja teho-osastoille niin eiköhän alkaisi rahaa löytymään.

    Kun kerran hoitoala on kriittinen ja yhteiskunnan toiminnan kannalta elintärkeä ala niin rahaa on silloin löydyttävä.

    Juuri näin pitäisi tehdä täällä kuin Saksassa:
    https://hoitajat.net/ajankohtaista/hoitajille-ja-muille-julkisen-alan-työntekijöille-reilu-palkankorotus-saksassa-–-vähintään-240-euroa-r785/

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olen samaa mieltä. Hoitajat, varsinkin teho-osastoilla olevat ovat nyt varsin rankassa kurimuksessa ja ainoa mitä siitä voi antaa palkinnoksi on raha.

    Äänestä

  • aito-arska kirjoitti:

    Ainoa raha ? Kyllä se osaaminen on keulilla.

    Äänestä

Täällä nämä loanheittäjät (kaikki kaksi) ovat kovasti erottamassa hallitusta tai ainakin joitain sen ministereitä milloin mistäkin syystä. Tosiasia on kuitenkin, että hallitus jatkaa koska sillä on eduskunnassa enemmistö.

Hallituksella on myös kansan enemmistön tuki.

Äänestä
  • Itseasiassa+vasemmistolla+ei+ole+kansan+tuki+25.9+%

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itseasiassa+vasemmistolla+ei+ole+kansan+tuki+25.9+%

    25.9+%++ei+ole+74,1+%+kuten+vasemmistolaiset+sen+näkevät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itseasiassa+vasemmistolla+ei+ole+kansan+tuki+25.9+%

    Onko sinulla lukemisessakin ja luetun ymmärryksessä ongelmia?

    "Hallituksella on myös kansan enemmistön tuki."- kirjoitin. Näin oli vuosi sitten vaaleissa kun vaalien voittaja määritteli ja neuvotteli hallitusohjelman ja nyt hallitus on suositumpi kuin silloin.

    Kukaan ei puhunut vasemmistosta.

    Ei ole enemmistö hallituksessa. Demokratiassa lasketaan eri tavoin kuin yrität selittää.
    Toinen malli on enemmistö 124 kansanedustajalla, josta vasemmisto & vihreät on ulkona, jos vihreitä ei lasketa vasemmistoon silloin enemmistöllä on 144 on kansaedustajaa.

    Vasemmistolla on 56 kansanedustajaa, se ei ole 200: sta suinkaan enemmistö.
    Vihreillä on 20 kansanedustajaa. Punavihreillä on 76 kansanedustajaa.

    Suomi+on+demokratia+ja+hallitus+muodostettiin+sillä+tavoin+kun+demokratiassa+kuuluu+tehdä.+Vaalien+voittajapuolue,+suurin+puolue+sai+tehtäväkseen+hallitusneuvottelut+joista+karsi+ne+puolueet+joiden+kanssa+ei+yhteistyö+olisi+onnistunut.+"Hallitusneuvottelut+alkoivat+8.+toukokuuta+2019.[6]+SDP+keskusteli+hallituksesta+pisimpään+kokoomuksen+kanssa.+Lopulta+SDP+kuitenkin+valitsi+kumppaneikseen+keskustan,+vihreät,+vasemmistoliiton+ja+RKP:n.+Sipilän+hallituksen+sisäministeri+Kai+Mykkäsen+mukaan+kokoomuksen+ehdot+hallitusyhteistyölle+olivat+noin+75+%:n+työllisyysaste+ja+tasapainoinen+julkinen+talous+2023+sekä+se,+että+työn+verotusta+ja+kokonaisveroastetta+ei+nosteta.+Hänen+mukaansa+Rinne+ilmoitti+tiedotustilaisuudessa+valinneensa+hallituspohjan,+jonka+avulla+saisi+paremmin+toteutettua+sosialidemokraattien+vaalilupaukset.[7]+Hallitustunnustelija+Rinne+ilmoitti+2.+kesäkuuta,+että+sopu+hallitusohjelmasta+ja+ministerijaosta+oli+syntynyt+ja+että+tulos+julkaistaisiin+3.+kesäkuuta.[8]"Hallituksen+takana+on+enemmistö+kansanedustajista+eli+116+edustajaa.+Mikään+esittämäsi+hölynpöly+ei+sitä+faktaa+muuta.+Hallitus+erittäin+todennäköisesti+tulee+istumaan+koko+hallituskauden+loppuun+koska+niin+suuri+luottamus+sillä+on+eduskunnassa+ja+tutkimusten+mukaan+kansan+keskuudessa.

    Puhut eli et, vasemmisto silti on 56 / 200 kansanedustalla, joka ei ole enemmistö.

    Vasemmisto on 56 edustajaa mutta hallitus on 116 edustajaa ja se on se luku joka ratkaisee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole enemmistö hallituksessa. Demokratiassa lasketaan eri tavoin kuin yrität selittää.
    Toinen malli on enemmistö 124 kansanedustajalla, josta vasemmisto & vihreät on ulkona, jos vihreitä ei lasketa vasemmistoon silloin enemmistöllä on 144 on kansaedustajaa.

    Vasemmistolla on 56 kansanedustajaa, se ei ole 200: sta suinkaan enemmistö.
    Vihreillä on 20 kansanedustajaa. Punavihreillä on 76 kansanedustajaa.

    Herra Majuri. Älkää puhuko paskaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Suomi+on+demokratia+ja+hallitus+muodostettiin+sillä+tavoin+kun+demokratiassa+kuuluu+tehdä.+Vaalien+voittajapuolue,+suurin+puolue+sai+tehtäväkseen+hallitusneuvottelut+joista+karsi+ne+puolueet+joiden+kanssa+ei+yhteistyö+olisi+onnistunut.+"Hallitusneuvottelut+alkoivat+8.+toukokuuta+2019.[6]+SDP+keskusteli+hallituksesta+pisimpään+kokoomuksen+kanssa.+Lopulta+SDP+kuitenkin+valitsi+kumppaneikseen+keskustan,+vihreät,+vasemmistoliiton+ja+RKP:n.+Sipilän+hallituksen+sisäministeri+Kai+Mykkäsen+mukaan+kokoomuksen+ehdot+hallitusyhteistyölle+olivat+noin+75+%:n+työllisyysaste+ja+tasapainoinen+julkinen+talous+2023+sekä+se,+että+työn+verotusta+ja+kokonaisveroastetta+ei+nosteta.+Hänen+mukaansa+Rinne+ilmoitti+tiedotustilaisuudessa+valinneensa+hallituspohjan,+jonka+avulla+saisi+paremmin+toteutettua+sosialidemokraattien+vaalilupaukset.[7]+Hallitustunnustelija+Rinne+ilmoitti+2.+kesäkuuta,+että+sopu+hallitusohjelmasta+ja+ministerijaosta+oli+syntynyt+ja+että+tulos+julkaistaisiin+3.+kesäkuuta.[8]"Hallituksen+takana+on+enemmistö+kansanedustajista+eli+116+edustajaa.+Mikään+esittämäsi+hölynpöly+ei+sitä+faktaa+muuta.+Hallitus+erittäin+todennäköisesti+tulee+istumaan+koko+hallituskauden+loppuun+koska+niin+suuri+luottamus+sillä+on+eduskunnassa+ja+tutkimusten+mukaan+kansan+keskuudessa.

    Juuri näin se demokratian mukaisesti meni. Täällä ei kaikille ole selvää parlamentaarisen demokratian syvin olemus.

    Miksiköhän nuo hallituksen ulkopuolelle jääneet kokoomus, ps ja kristilliset lähteneet sitten yrittämään omanlaisensa hallituksen muodostamista? No siksi, ettei heillä ollut takanaan kuin 82 edustajaa. Heidän olisi pitänyt saada vihreät tai keskusta mukaansa mutta näillähän jo oli hallituspaikka selvillä.

    Mikäli Rinne olisi epäonnistunut hallitusneuvotteluissaan keskustan kanssa olisi kokoomukselle käynyt kutsu hallitukseen mutta Orpo oli jo itsensä maalannut ulos hallituksesta liiallisten taloudellisten vaatimustensa vuoksi. Orpo olisi halunnut jatkaa edellisen hallituksen talouspolitiikkaa mutta se ei tietenkään Rinteelle käynyt.

    Vasta mikäli Rinne olisi epäonnistunut hallitusneuvotteluissa olisi ilmeisesti Halla-aho toiseksi suurimman puolueen PJ:na saanut kutsun yrittämään muodostamaan hallitusta. Kokoomus olisi saattanut kelkkaan lähteä kristillisten kanssa mutta olisiko edellisessä hallituksessa pahoin epäonnistunut keskusta lähtenyt ps-johtoiseen hallitukseen mukaan? Tuskinpa vaan.

    Kyllä se vaan tuolloin oli ainoa vaihtoehto nähty Rinteen hallitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole enemmistö hallituksessa. Demokratiassa lasketaan eri tavoin kuin yrität selittää.
    Toinen malli on enemmistö 124 kansanedustajalla, josta vasemmisto & vihreät on ulkona, jos vihreitä ei lasketa vasemmistoon silloin enemmistöllä on 144 on kansaedustajaa.

    Vasemmistolla on 56 kansanedustajaa, se ei ole 200: sta suinkaan enemmistö.
    Vihreillä on 20 kansanedustajaa. Punavihreillä on 76 kansanedustajaa.

    Pankkomajurilla on hiukan omanlaisensa vaalimatematiikka. Parlamenttikaan ei jakaudu täysin tuolla tavoin, koska ei se ole jakautunut pelkästään vasemmistoon ja oikeistoon. Millä ihmeen logiikalla sinä lasket keskipuolueet oikeistoon? Eiväthän ne kuulu vasemmistoonkaan.

    Kuitenkin kaikki hallitukset, joiden paikkaluku on 101 tai enemmän ovat enemmistöhallituksia. Koalitiosta riippumatta..

    Äänestä

  • aito-arska kirjoitti:

    Juuri näin se demokratian mukaisesti meni. Täällä ei kaikille ole selvää parlamentaarisen demokratian syvin olemus.

    Miksiköhän nuo hallituksen ulkopuolelle jääneet kokoomus, ps ja kristilliset lähteneet sitten yrittämään omanlaisensa hallituksen muodostamista? No siksi, ettei heillä ollut takanaan kuin 82 edustajaa. Heidän olisi pitänyt saada vihreät tai keskusta mukaansa mutta näillähän jo oli hallituspaikka selvillä.

    Mikäli Rinne olisi epäonnistunut hallitusneuvotteluissaan keskustan kanssa olisi kokoomukselle käynyt kutsu hallitukseen mutta Orpo oli jo itsensä maalannut ulos hallituksesta liiallisten taloudellisten vaatimustensa vuoksi. Orpo olisi halunnut jatkaa edellisen hallituksen talouspolitiikkaa mutta se ei tietenkään Rinteelle käynyt.

    Vasta mikäli Rinne olisi epäonnistunut hallitusneuvotteluissa olisi ilmeisesti Halla-aho toiseksi suurimman puolueen PJ:na saanut kutsun yrittämään muodostamaan hallitusta. Kokoomus olisi saattanut kelkkaan lähteä kristillisten kanssa mutta olisiko edellisessä hallituksessa pahoin epäonnistunut keskusta lähtenyt ps-johtoiseen hallitukseen mukaan? Tuskinpa vaan.

    Kyllä se vaan tuolloin oli ainoa vaihtoehto nähty Rinteen hallitus.

    Jos Halla-aho olisi päässyt kokeilamaan hallitustunnustelua, niin ne enuvottelut olisivat kaatuneet maahanmuutto- sekä ilmastopolitiittisiin kohtiin. Ja Keskusta olisi tuskin päässyt kynnyskysymyksiään saamaan läpi, koska tuoreessa muistissa oli Sipilän hallituksen kaatuminen. Kokoomus olisi torpannut Keskustan maakuntamallin siihen paikkaan, koska keskustapoliitikot olivat jo vetäytyneet Kokoomuksen pois Kokoomuksen markkinasoten takaa ja täten Keskusta olisi siirtynyt oppositioon.

    Korjaus. Ei "enuvottelut " vaan neuvottelut.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Herra Majuri. Älkää puhuko paskaa.

    Mitä sinäkin lässytät !
    Läsytät eli et, vasemmisto silti on 56 / 200 kansanedustalla, joka ei ole enemmistö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korjaus. Ei "enuvottelut " vaan neuvottelut.

    Korjaus. Ei "neuvottelut" vaan neuvottelut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sinäkin lässytät !
    Läsytät eli et, vasemmisto silti on 56 / 200 kansanedustalla, joka ei ole enemmistö.

    Krapulako jo painaa päälle Herra Majurilla kun noin karheana ollaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sinäkin lässytät !
    Läsytät eli et, vasemmisto silti on 56 / 200 kansanedustalla, joka ei ole enemmistö.

    Olisiko palstapölhö selvempää, että jättäisit tuon politiikan vähemmälle, kun et näemmä ymmärrä sen päälle yhtään enempää kuin sika sinkkiämpäristä? Turhaan kiristelet otsasuontasi, kun lähdet omilla mielikuvillasi määrittelemään parlamentarismin pelisääntöjä uusiksi. Diktatuurin kaipuuta vai? Ja kuitenkaan väitteesi eivät muuta tosiasioita miksikään. Vaikka hallituksessa istuisi pelkästään yksi sossu, mutta hallituskoalitiolla olisi yli 101 paikkaa eduskunnassa, se olisi silti enemmistöhallitus, olit sinä sitten henkilökohtaisella tasollasi mitä mieltä hyvänsä siitä.

    Äänestä

Jaaha! Maantiedossa reputtanut sairaseläkeläinen on taas mielikuvitusmatkoillaan mielikuvitusämmänsä kanssa.

Äänestä

Lisätään tuohon avaukseen vielä apteekkien farmaseuttinen henkilökunta jota sairastuessaan ei voida korvata kadulta otetulla porukalla.

Äänestä
  • Sen verran vielä että karvas totuus on se että Suomen talouden valuviat eli joustamattomat työmarkkinat, heikko huoltosuhde sekä ylimitoitettu julkinen sektori eivät ole minnekkään kadonneet.
    Raippaa ja menonleikkauksia on luvassa ja uskon Marinin olevan täysin kykenevä näihin.

    Äänestä

  • Miksei voi, hehän katsoo vain lääkärin määräämän lääkkeen. Ei tuo nyt ole vaikeaa, ja lukee etiketistä arpiriinin ym mikä sopivaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksei voi, hehän katsoo vain lääkärin määräämän lääkkeen. Ei tuo nyt ole vaikeaa, ja lukee etiketistä arpiriinin ym mikä sopivaa.

    Jos sovitaan Herra Majuri ettet yritä leikkiä asiantuntijaa tässä asiassa.

    Äänestä

Huomasin vasta nyt tuon avauksesi, ja sen luettuani totean, että hyvin olet perehtynyt laajaan asiaan. Minua paljon paremmin, vaikka minäkin olen sitä seurannut ja tehnyt siitä muutaman avauksenkin.

Samaa mieltä kanssasi olen kaikesta sanomastasi. Erityisesti minua puhuttelee tuo ”etulinjan taistelijoista” sanomasi. Olisi todella toivottavaa, paitsi koronaan sairastuneiden, myös meidän kaikkien kannalta, että kaikki mainitsemasi hoitoalojen työntekijät saisivat nyt konkreettisempaakin tukea kuin vain kannustusta, kehuja ja myötätuntoa, joita he kyllä nyt saavat. Jos ja varmasti kun niitä valtion rahoja joudutaan nyt käyttämään moniinkin kohteisiin, heitä ei saisi missään nimessä unohtaa.

Varmaankin siellä Madeiralla on nyt karanteenissakin ihan mukavat oltavat. Monet kerrat olen siellä ollut, mutta viimeisestä käynnistäni on kohta jo kymmenen vuotta; silloin olin siellä 75-vuotismatkallani. Olen kai kertonut, että nyt 85-vuotismatkakseni olin varaamassa Irlannin kiertomatkaa, sillä Irlanti on niitä harvoja Euroopan maita, jossa en ole käynyt. Mutta eihän se matka toteudu, peruutettu tämän koronan vuoksi. Vuoteni täyttyvät 1.7. ja todennäköisesti joudun juhlimaan vuosipäivääni yksin täällä kodissani, ”juhlaani” toki on paljonkin osallistujia etäyhteyksien kautta.

Joo, tällaistahan tämä nyt on. Mutta kyllä se tästä, ja jos korona ei minua nappaa, saanen vielä juhlia merkkipäivääni ainakin lähipiirini kanssa. Joten kyllä se tästä…

Äänestä
  • Ei se ole Madeiralla vaan Tampereella. Älä usko kaikkea.

    Äänestä

Tarkkana on varmasti oltava. ”Valmistelusta vastannut osasto oletti, että toinen osasto oli valmistelemassa”. Vanhaanmalliin ei enää kannata.

Äänestä

Riippuu todellakin siitä kuinka kauan rajoitustoimet jatkuvat. Mutta jos oletetaan, että syyskuun alussa voitaisiin aloittaa normaali yhteiskunnan elämän meno niin isoimpia taloudellisia kulueriä on erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten tukeminen.

Mikäli se joukko jää tyhjän päälle työttömäksi saattaa se kerrannaisvaikutuksineen aiheuttaa jopa yhteiskunnallisia levottomuuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aito-arska kirjoitti:

...jaloilleen korona-pandemian jälkeen?

Ensin täytyy tietenkin pandemian tyrehtyä kuten pandemioilla on kautta aikojen on ollut tapana loppua. Koronavirus on käsitykseni mukaan kuitenkin niin uusi eläimestä ihmiseen tarttunut virus, että uusia tartuntoja tulee esiintymään vielä pitkään. Myöskään kerran sairastettu koronatauti ei viime tietojen mukaan aina annakaan immuniteettiä eli suojaa uudelleen sairastumista vastaan joten siinä mielessä ihmiskunta on uuden edessä.

On siis syytä varautua pitkään epävarmuuden vaiheeseen ennen kuin pandemia on selätetty. Vaikuttaa, ettei isoja rajoitusten purkuja ole syytä tehdä kuin vasta syyskesällä.
Tällä välin useiden eri toimintojen ja yritysten toimintamahdollisuudet ovat kuralla ja harva ala voi sanoa hyötyvänsä epidemiasta. Rahoitusta ja helpotuksia lainojen maksuun ja verojen maksuun siis tarvitaan. Tätä varten valtiolla on erilaisia tapoja tuen antamiseen.

"Yksinyrittäjät voivat hakea asuinkunnastaan 2000 euron avustusta. Yksinyrittäjien tukiin on varattu 100 miljoonaa euroa."

Paljon tapetilla ollut Business Finland ja sen myöntämät tuet ovat yksi muoto ja huolimatta sen jakoperusteisiin kohdistuvasta kritiikistä on se useissa tapauksissa ollut kansataloudellisesti hyödyllinen instituutio. Muitakin rahanjakajia on.

https://www.talouselama.fi/uutiset/lisaa-rahaa-yrityksille-pian-alkaa-rahoitusohjelma-keskisuurille-yrityksille/4b32e859-8c81-4fb9-8808-38f2ed1b61f9

"Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi rahoittaa ohjelmasta keskisuuria yrityksiä, joiden liikevaihto on vähintään 10 miljoonaa euroa ja henkilöstö yli 50 työntekijää. Rahoituksen saamisen ehtona on, että liiketoiminta on ollut kannattavaa ennen kriisiä ja edellytykset siihen ovat olemassa myös jatkossa.
Tesin sijoitukset ovat kooltaan 1–10 miljoonaa euroa."

Myös ELY-keskuksilla on annettavaa: "Ely-keskukset tukevat koronaviruksen aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsineitä 1–5 hengen yrityksiä.
Perjantaiaamuun mennessä Ely-keskuksille oli saapunut yhteensä 5570 hakemusta. Tukea oli haettu yhteensä 159,3 miljoonan edestä.
Ely-keskusten kautta jaettaviin suoriin tukiin on varattu 200 miljoonaa."

"Takauksia yritysten uusille lainoille myöntävä Finnvera on ottanut vastaan maaliskuun loppuun mennessä 3930 rahoitushakemusta 717 miljoonan euron edestä.
Finnvera ilmoitti torstaina alentavansa takaustensa hinnoittelua. Jatkossa takausprovisio on enintään 1,75 prosenttia, alkutakauksen ja pk-takauksen toimitusmaksu on jatkossa 0,1 prosenttia takauksen määrästä.
Finnveraan on palkattu 50 uutta työntekijää hakemussumaa purkamaan.

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on kertonut antavansa 100 prosentin vuokranalennuksen, joka koskee noin kolmea sataa yritystä."

Kuten huomaatte, hallitus ja sen alaisuudessa olevat virastot ja laitokset ovat olleet hereillä. Tuolla, vaikka artikkeli on (3.4-20) nyky-journalistiikassa ikivanha, on paljon tietoa eri tukimuodoista.

Erästä asiaa en ole huomannut nykyhallituksen työkalupakissa, joka on useiden muiden länsimaiden työkaluna jo on. Käyttäen sotilas-sanastoa. Kuinka tukea koronaviruksen rintaman etulinjan taistelijoita heiden käydessä taistelua meidän muiden seuratessa taka-alalta? Tarkoitan tietysti kaikkia hoitoalan työntekijöitä, lääkäreitä, sairaanhoitajia, lähihoitajia ja muita ammattinimikesuojattuja työntekijöitä jotka jo poikkeusoloja koskevan lain perusteella- "Kriittisen henkilöstön osalta poiketaan työaikalain ja vuosilomalain säännöksistä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Varaudutaan velvoittamaan erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sisäisen turvallisuuden koulutettuja ammattihenkilöitä tarpeen mukaan töihin."- ovat velvollisia huolehtimaan koronaan sairastuneista ja sitä myötä pakotettuja riskeeraamaan oman ja läheistensä terveyden. Minun mielestäni heidän palkitsemiseensa voisi käyttää valtion rahaa x-määrä. Korvauksen pitäisi olla tuntuva.

Hallitus saa minulta, x-yrittäjältä, nyky-eläkeläiseltä arvosanan 9. Tuo 1 arvosanan pudotus tulee eräistä epätarkkuuksista ministeriöiden vastuunjakojen ja tiedotusten suhteen.

Tämä Madeira tuntuu päivä päivältä paremmalta paikalta olla karanteenissa:
https://www.madeira-web.com/en/news/madeira-coronavirus-covid-19.html
Last update 24th April (18:00)
As of today, Madeira has 86 positive cases of COVID-19 and 21 recovered cases, bringing the total number of 65 active cases of infection in the Region. So far, 859 suspected cases have been identified since February 29, of which 719 tested negative. Further statistics show that there are 446 people under ‘active surveillance’ with a further 28 people in ‘self-surveillance.’
Only 1 coronavirus patient remains hospitalized in the isolation unit dedicated to covid-19 at Hospital Dr. Nélio Mendonça in Madeira (in stable condition). The other 64 patients remain in a designated hotel or home Isolation.

Mutta silti, Suomeen palaamme oitis kun pari muuttujaa toteutuu. Kun se on mahdollista ja kun se on järkevää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu