Tukea saaneella firmalla 12 MILJ euron tappiot

Firman nimi on Varjo Technologies. Sai täydet 100 000e, vaikka viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan tehny tosiaan reilut 12 miljuunaa euroa tappiota. Think about that.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Business Finland Oy:ssä oli vuoden 2019 lopussa 494 työntekijää. Heidän keskipalkkansa oli viime vuonna 5.910 euroa kuukaudessa. Toimitusjohtajaa ei ole nimitetty, minkä vuoksi johdon palkkoja ei ole julkistettu. Pääjohtajan palkan maksaa Innovaatiorahoituskeskus Business Finland, joka on valtion virasto. Pääjohtajan palkka nostaa keskipalkkaa lähemmäs 6.000 euroa/kk.

Yhtiö käytti rahoja viime vuonna 104 miljoonaa euroa. Puolet rahoista 48 miljoonaa euroa on merkitty kohtaan ”Toiminnan muut kulut”. Tilinpäätöksestä ei ilmene yrityksille annettujen tukien määrä. Yhteiskuntavastuuraportista ilmenee, että rahoituskeskuksen käytössä oli viime vuonna tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan valtuuksia yhteensä 572 milj. euroa.

Vuoden 2019 talousarviossa Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin toimintamenoiksi on myönnetty 97,5 miljoonaa euroa. Rahoista 95 M euroa on annettu Business Finland Oy:lle. Johdon palkkoihin ja muihin kuluihin jää 2,5 miljoonaa euroa.

Äänestä

Sitä mä vaan ihmettelen, että tollaselle teknologia-startupille myönnetään häiriötilannetukea johonkin "kehittämistarkoituksiin". Eikö tuon sortin firmoilla pitäisi olla ihan omat rahoitustsydeemit, myös julkisen tuen osalta. Miksi niille myönnetään erikseen vielä koronatukeakin? Siis kaiken muun tuotekehittelyyn osoitetun rahoituksen lisäksi. En ymmärrä.

Äänestä

Juuri Persut halusivat että yrityksille tulee jakaa rahaa ilman että tarkistetaan taustoja. Tätä vaati eduskunnassa mm. Persujen kansanedustaja Lulu Riikonen.

Äänestä
  • Hallituksen tolvanat näyttävät tekevän juuri niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Firman nimi on Varjo Technologies. Sai täydet 100 000e, vaikka viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan tehny tosiaan reilut 12 miljuunaa euroa tappiota. Think about that.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu