Pienestä notkahduksesta huolimatta kansansuosio näkyy jatkuvan edelleen varsin vahvana Matti Vanhasella. Jopa hänen muodollisesti johtamaansa hallitusta näkyy kannattavan 45 % suomalaisista, siis noin 80-90 % hallituspuolueiden kannattajista (olettaen, että oppositiosta kannatusta ei tule ollenkaan).
Mikä nuo kannatusluvut selittää? Eivät ainakaan hallituksen tekemiset selitä hallituksen kannatusta. Eikä Vanhasen karisma hänen omaa suosiotaan, sillä fyysisestä pituudestaan huolimatta karismaa Vanhasella ei ole pätkääkään.
Pyydätte siis minua kertomaan vastauksen? Ai, ette pyydä, vai? No, ei se mitään, kerron sen siitä huolimatta. Aloitetaan Vanhasesta:
Matti Vanhasen suosion selittää hänen tavallisuutensa. Hän ei ärsytä ketään, kun hänen rinnallaan kukaan ei tunne itseään kyvyttömäksi tai muuten huonommaksi, ellei jollakulla ole pahaa alemmuuskompleksia lyhyydestään. Pituudestaan huolimatta Vanhanen on pieni nössö, ja se tekee hänestä jotenkin liikuttavan sympaattisen. Ja siksi suositun.
Vanhanen on kyllä saanut pääministerikautenaan kosolti lisää esiintymisvarmuutta, niin että hänelle tutuimmissa asioissa hän on tullut jopa hieman ylimieliseksi, mistä häntä on jo moitittu. Mutta vähänkin vaikeamman kysymyksen edessä hän edelleen heti hermostuu ja lievästi änkyttäen hakee sanojaan osoittaen selvästi, että hänen kykynsä eivät riitä asian käsittelyyn.
Pitemmässä juoksussa hän on osoittanut epävarmuutta ja päätöskyvyn puutetta monessa tärkeässä asiassa muuttamalla niissä mielipidettään moneen kertaan. Toisaalta hyvä, että niin on tapahtunut; useimmiten se hänen viimeinen mielipiteensä on ollut paras. Siihen mielipiteeseen lienee vaikuttanut eniten Paavo Lipponen.
Ihan sympaattinen poliitikko Vanhanen minustakin on, varsinkin kepulaiseksi poliitikoksi. Vanhanen ei edusta Urho Kekkosen terävää älykkyyttä, suurta lukeneisuutta ja sen kautta tai muuten saavutettua laajaa tietopohjaa, eikä hänellä ole sitä sanalla sivaltamisen taitoa, mikä Kekkosella oli. Mutta ei myöskään Kekkosen kiihkeää vallanhalua eikä tämän simputushalua ja taitoa, joten ainakin yhteistyökykyisempi ja inhimillisempi Vanhanen olisi vaikka presidenttinä.
Vanhasella ei ole Paavo Lipposen monipuolista yleissivistystä, hyvää kielitaitoa, maailman tuntemusta eikä rohkeaa visionäärisyyttä. Mutta ei ole Lipposen joskus ylimielisenäkin pidettyä itsetietoisuutta. Vanhasen vaatimattomuus voi olla eduksi yhteistyössä pääministerinä. Toisaalta täytyy Lipposellakin olla hyvät ihmissuhdetaidot; ei hän ilman sellaisia olisi voinut pitää kahdeksaa vuotta koossa poliittisesti hyvin heterogeenisiä sateenkaarihallituksiaan.
Ainakin monien kansalaisten mielestä Vanhaselta puuttuva Kekkosen tai Lipposen itsetietoisuus on hyvä asia: häntä ei tarvitse pelätä, kuten lähes kaikki pelkäsivät härskiä Kekkosta ja monet pelkäävät myös yrmeän oloista Lipposta, vaikka tämä oikeasti ihan lupsakka kaveri on. Kekkonen tosin pystyi muuttamaan tuon pelon itseensä kohdistuvaksi ihailuksi, kun hänellä diktaattorina oli käsissään kaikki välineet tuon ihmeen tekemiseksi.
Entäpä Vanhasen muodollisesti johtama hallitus? Mitä erinomaista se on saanut aikaan? Kertokoon, jos joku sellaista tietää, minä en tiedä. Muutaman varuskunnan lakkauttaminen taitaa olla hallituksen näkyvin aikaansaannos, mutta se tuskin sen suosiota lisää, vaikka ratkaisu oli ilmeisesti välttämätön ja siis viisas.
Nykytilanteen valossa hallituksella pitäisi olla kolme tavoitetta ylitse muiden: työllisyyden parantaminen, kuntien talouden romahtamisen estäminen ja pääsy takaisin EU:n ytimiin ja vaikuttamaan siellä Suomen asemaan. Ainakin tuo työllisyystavoite on kirjattu myös hallitusohjelmaan, monen muun ehkä vähemmän tärkeän mutta joka tapauksessa yhä saavuttamatta olevan tavoitteen lisäksi.
Työllisyyden parantamiseksi on tehty jos jonkinlaisia tutkimuksia ja esityksiä ihan konkreettisine toimenpide-ehdotuksineen, mutta mitään muutosta parempaan ei ole tapahtunut. Nuo tutkimukset on haudattu arkistoihin ja ehdotukset on joko unohdettu tai vesitetty tehottomiksi vain osittaisella toteutuksella.
Verohelpotukset, joilla piti lisätä kansalaisten ostovoimaa ja sitä kautta elvyttää tuotantoa ja työllisyyttä, on suunnattu väärin sinne, missä ostovoima ennestäänkin oli hyvä. Pienipalkkaisten palkansaajien verohelpotukset ovat olleet jopa prosentuaalisestikin pienimmät ja kuluttajien potentiaalisen reservin, liki 1 ½ miljoonan eläkeläisen ostovoimaa on heikennetty verotuksellisin ja muin keinoin, jotka ovat pienentäneet heidän nettoeläkkeitään.
Kuntatalouden pääseminen sen pian täystuhoon vievästä kurimuksesta edellyttäisi rajua kunnallista rakennemuutosta, kuntamäärän supistamista noin sataan, tavoitteena jokaisessa vähintään 30 000 asukasta. Pienemmälle joukolle ei voida tarvittavia ja hyvinvointiyhteiskunnalta vaadittavia palveluja järkevästi järjestää.
Pääkaupunkiseutu, kuten Turun ja Tampereen seudut, ehkä muutkin suurimpien kaupunkien lähiseudut tulisi liittää kukin yhdeksi kunnaksi suurimman keskuskuntansa ympärille. Muuten noiden kehittyneittenkin alueiden voima kuluu sisäiseen kiistelyyn ja niiden edellytykset toimia kasvun vetureina ja köyhempien alueiden tukena tyrehtyvät. Täältä ei kohta riitä enää kupattavaa muualle, hyvä itse jos jotenkin selviydymme.
Kaikki edellä sanottu on toteutettava pian ja vaikka valtion pakkotoimin, jos muuten ei asiassa edistytä. Tällaisia esityksiä on tullutkin etenkin oppositiosta, mutta myös asiasta ehkä eniten vastuuta kantavalta valtiovarainministeri Kalliomäeltä. Mutta kepulainen kuntaministeri on heti kiirehtinyt sanomaan, että vain vapaaehtoinen tie on mahdollinen. Siis asia toteutetaan sitten kalleimman jälkeen, vasta täydellisen romahduksen tapahduttua ja vasta seuraavan hallituksen toimesta.
EU:n ytimiin, eli kaikkiin mahdollisiin suunnitteleviin ja päätösvaltaisiin elimiin meidän olisi päästävä siksi, että pääsisimme vaikuttamaan kaikkiin meille tärkeisiin asioihin. Eero Heinäluoma näkyi lauantain HS:ssa ilmeisesti tulevaa pääministeriyttään ennakoiden luovan EU-linjojaan. Hän mm. toteaa, että ”Eurooppa ei ole pelkkää taloutta”. Heinäluoman mukaan palveluiden ja työvoiman liikkuvuuden vapauttaminen ei saa merkitä turvallisuudesta tai työehdoista tinkimistä.
Totta tuokin, mutta on monia muita asioita, joissa meidän olisi oltava mukana nykyistä pontevammin. EU:n puolustus- ja turvallisuusyhteistyö kehittyy nopeasti, ja siihen olemme lopulta – pitkän sekoilun jälkeen – päässeet jotenkin mukaan. Oikeasti ja täydestä sydämestä mukana ollaksemme meidän olisi lopetettava tyhjä puhe liittoutumattomuudesta; mikä EU-maa haluaisi toden tullen olla puolellamme, jos emme nyt halua olla mukana kaikessa heidän kanssansa.
Ei Heinäluoma sitä tarkoita, että talous ei olisi tärkeä alue EU:ssa. Sitä se on, ja siihen pystymme parhaiten vaikuttamaan vain mahdollisimman syvällä ytimissä ollen, sekä EU:n eräiden maiden nyt vinoutuneiden piirteiden oikaisuun että oman taloutemme perustan vahvistamiseen ja sen kehittämiseen. Viimeisen vuosikymmenen aikana kansainvälisessä vertailussa korkealle nousseesta kilpailukyvystämme, korkean työllisyyden perusedellytyksestä, on pidettävä huolta myös EU:sta käsin.
Samoin meidän on saatava EU:n tukea maailmanlaajuista huomiota herättävän korkeatasoisia oppimistuloksia tuottavalle koulujärjestelmällemme, puhumattakaan korkeammasta koulutuksesta ja tutkimuksesta. Se on paitsi meidän myös koko EU:n etu. Näiden rinnalla jotkut maataloustuet ovat silakoita, joskin myös niiden pysyminen mahdollisimman hyvinä edellyttää mukanaoloamme siellä, missä niistä päätetään. Siis ”ytimissä”.
Sivussa pysyttelevä ei tule koskaan saamaan EU:ssa edes oikeutettua osaansa. EU ei helly kerjäläiselle, vaan se edellyttää asianomaisen työpanosta saantonsa vastineeksi. Missään asiassa EU:n tarjonnasta ei voida valita vain tiettyjä asioita, poimia rusinoita pullasta, kuten monet näkyvät täällä edellyttävän. Sellaisen yrittämistäkin pidettäisiin sietämättömänä röyhkeytenä, kerjäläisyyttäkin pahempana.
Siis kovin vähäiset ovat mielestäni Vanhasen ja hänen muodollisesti johtamansa hallituksen saavutukset, ja suuret olisivat ne tarpeet, joissa tulisi saada jotakin aikaan. Mutta ehtiiköhän niin tapahtua? Luulen, että Vanhasen aika tulee kulumaan loppuun hyvin vähin saavutuksin, ja sitten todennäköisesti astuvat uudet miehet ja naiset kehiin.
Jos keskusta ei pääse seuraavaan hallitukseen, se varmaan vaihtaa puheenjohtajaansa ja Matti Vanhanen poistuu Suomen politiikasta vähin äänin, jälkiä jättämättä. Jää hänen kuvansa valtioneuvoston linnan kabinetin seinälle, siellä jo olevien pääministerien kuvien jatkoksi. Kun joskus tulevina vuosina opiskelijan plantut, valtioneuvoston kanslian kesäharjoittelijat, tutkivat kuvia, yksi heistä kysyy: ”Kuka toi on, tossa Lipposen ja Heinäluoman kuvien välissä, joku Vanhanen; tietääks joku hänestä jotain”? Ja toiset pudistelevat päitään.
Mutta toistaiseksi Vanhanen on kuitenkin pääministeri ja suosittu. Siitä suosiosta osa heijastuu myös hänen muodollisesti johtamalleen hallitukselle niin, että Vanhasen innokkaimmat kannattajat katsovat läpi sormiensa hallituksen saamattomuutta. Tässä ei pidä paikkaansa se, että kun tekee mahdollisimman vähän, ei tule paljon virheitäkään, niin suosio säilyy. Ei, sillä hallituksen vähäisten tekemisten listalle on silti kirjautunut monia virheitä, joita täälläkin on tuotu esille.
Saattaahan olla kyse myös jostakin hömppäilmiöstä, sellaisesta, joka on tuottanut muitakin huippusuosittuja tuolla viihdepuolella. He kyllä ovat enimmäkseen isorintaisia ja isosilmäisiä tyttölapsia, mutta onhan siellä joukossa joku uroskin. Olisikohan Matti Vanhanen jo yhtä suosittu kuin Vesa Keskinen? Jospa Suomen Gallup tarttuisi vihjeeseen!
Niin – onhan Matti Vanhasella vielä yksi, koko kansan arvostama ominaisuus: hän on ihan ilmeisen rehellinen mies. Monestakohan kepupoliitikosta olisi voitu Vironperän Jussin jälkeen näin sanoa? Varsinkaan hänen lyhytaikaisella edeltäjällään pääministerinä siitä ei ollut näyttöä lainkaan – päinvastaisesta sitäkin selkeämmin.
On kai jo tullut selväksi, mutta todettakoon se vielä: myös minä pidän Matti Vanhasesta. En arvosta kovin korkealle hänen kyvykkyyttään enkä hänen muodollisesti johtamansa hallituksen saavutuksia, mutta ihmisenä Vanhanen on sympaattinen ja uskoakseni siis myös varsin rehellinen – toivottavasti minun ei tarvitse kohta ilmoittaa tulleeni tästä asiasta toiseen näkemykseen.
Ja lopuksi: kepulaiset, jos aiotte kommentoida tätä jotenkin, niin jollakin herjalla osoitatte vain olevanne sitä mieltä, että minä olen oikeassa kaikessa edellä sanomassani. Jos olette toista mieltä, niin kertokaa, missä olen väärässä ja kertokaa myös, mikä mielestänne on totuus kyseisestä asiasta ja perustelkaa mielipiteenne, olkaa hyvä! Pyyntöni ei liene kohtuuton.
Mikä nuo kannatusluvut selittää? Eivät ainakaan hallituksen tekemiset selitä hallituksen kannatusta. Eikä Vanhasen karisma hänen omaa suosiotaan, sillä fyysisestä pituudestaan huolimatta karismaa Vanhasella ei ole pätkääkään.
Pyydätte siis minua kertomaan vastauksen? Ai, ette pyydä, vai? No, ei se mitään, kerron sen siitä huolimatta. Aloitetaan Vanhasesta:
Matti Vanhasen suosion selittää hänen tavallisuutensa. Hän ei ärsytä ketään, kun hänen rinnallaan kukaan ei tunne itseään kyvyttömäksi tai muuten huonommaksi, ellei jollakulla ole pahaa alemmuuskompleksia lyhyydestään. Pituudestaan huolimatta Vanhanen on pieni nössö, ja se tekee hänestä jotenkin liikuttavan sympaattisen. Ja siksi suositun.
Vanhanen on kyllä saanut pääministerikautenaan kosolti lisää esiintymisvarmuutta, niin että hänelle tutuimmissa asioissa hän on tullut jopa hieman ylimieliseksi, mistä häntä on jo moitittu. Mutta vähänkin vaikeamman kysymyksen edessä hän edelleen heti hermostuu ja lievästi änkyttäen hakee sanojaan osoittaen selvästi, että hänen kykynsä eivät riitä asian käsittelyyn.
Pitemmässä juoksussa hän on osoittanut epävarmuutta ja päätöskyvyn puutetta monessa tärkeässä asiassa muuttamalla niissä mielipidettään moneen kertaan. Toisaalta hyvä, että niin on tapahtunut; useimmiten se hänen viimeinen mielipiteensä on ollut paras. Siihen mielipiteeseen lienee vaikuttanut eniten Paavo Lipponen.
Ihan sympaattinen poliitikko Vanhanen minustakin on, varsinkin kepulaiseksi poliitikoksi. Vanhanen ei edusta Urho Kekkosen terävää älykkyyttä, suurta lukeneisuutta ja sen kautta tai muuten saavutettua laajaa tietopohjaa, eikä hänellä ole sitä sanalla sivaltamisen taitoa, mikä Kekkosella oli. Mutta ei myöskään Kekkosen kiihkeää vallanhalua eikä tämän simputushalua ja taitoa, joten ainakin yhteistyökykyisempi ja inhimillisempi Vanhanen olisi vaikka presidenttinä.
Vanhasella ei ole Paavo Lipposen monipuolista yleissivistystä, hyvää kielitaitoa, maailman tuntemusta eikä rohkeaa visionäärisyyttä. Mutta ei ole Lipposen joskus ylimielisenäkin pidettyä itsetietoisuutta. Vanhasen vaatimattomuus voi olla eduksi yhteistyössä pääministerinä. Toisaalta täytyy Lipposellakin olla hyvät ihmissuhdetaidot; ei hän ilman sellaisia olisi voinut pitää kahdeksaa vuotta koossa poliittisesti hyvin heterogeenisiä sateenkaarihallituksiaan.
Ainakin monien kansalaisten mielestä Vanhaselta puuttuva Kekkosen tai Lipposen itsetietoisuus on hyvä asia: häntä ei tarvitse pelätä, kuten lähes kaikki pelkäsivät härskiä Kekkosta ja monet pelkäävät myös yrmeän oloista Lipposta, vaikka tämä oikeasti ihan lupsakka kaveri on. Kekkonen tosin pystyi muuttamaan tuon pelon itseensä kohdistuvaksi ihailuksi, kun hänellä diktaattorina oli käsissään kaikki välineet tuon ihmeen tekemiseksi.
Entäpä Vanhasen muodollisesti johtama hallitus? Mitä erinomaista se on saanut aikaan? Kertokoon, jos joku sellaista tietää, minä en tiedä. Muutaman varuskunnan lakkauttaminen taitaa olla hallituksen näkyvin aikaansaannos, mutta se tuskin sen suosiota lisää, vaikka ratkaisu oli ilmeisesti välttämätön ja siis viisas.
Nykytilanteen valossa hallituksella pitäisi olla kolme tavoitetta ylitse muiden: työllisyyden parantaminen, kuntien talouden romahtamisen estäminen ja pääsy takaisin EU:n ytimiin ja vaikuttamaan siellä Suomen asemaan. Ainakin tuo työllisyystavoite on kirjattu myös hallitusohjelmaan, monen muun ehkä vähemmän tärkeän mutta joka tapauksessa yhä saavuttamatta olevan tavoitteen lisäksi.
Työllisyyden parantamiseksi on tehty jos jonkinlaisia tutkimuksia ja esityksiä ihan konkreettisine toimenpide-ehdotuksineen, mutta mitään muutosta parempaan ei ole tapahtunut. Nuo tutkimukset on haudattu arkistoihin ja ehdotukset on joko unohdettu tai vesitetty tehottomiksi vain osittaisella toteutuksella.
Verohelpotukset, joilla piti lisätä kansalaisten ostovoimaa ja sitä kautta elvyttää tuotantoa ja työllisyyttä, on suunnattu väärin sinne, missä ostovoima ennestäänkin oli hyvä. Pienipalkkaisten palkansaajien verohelpotukset ovat olleet jopa prosentuaalisestikin pienimmät ja kuluttajien potentiaalisen reservin, liki 1 ½ miljoonan eläkeläisen ostovoimaa on heikennetty verotuksellisin ja muin keinoin, jotka ovat pienentäneet heidän nettoeläkkeitään.
Kuntatalouden pääseminen sen pian täystuhoon vievästä kurimuksesta edellyttäisi rajua kunnallista rakennemuutosta, kuntamäärän supistamista noin sataan, tavoitteena jokaisessa vähintään 30 000 asukasta. Pienemmälle joukolle ei voida tarvittavia ja hyvinvointiyhteiskunnalta vaadittavia palveluja järkevästi järjestää.
Pääkaupunkiseutu, kuten Turun ja Tampereen seudut, ehkä muutkin suurimpien kaupunkien lähiseudut tulisi liittää kukin yhdeksi kunnaksi suurimman keskuskuntansa ympärille. Muuten noiden kehittyneittenkin alueiden voima kuluu sisäiseen kiistelyyn ja niiden edellytykset toimia kasvun vetureina ja köyhempien alueiden tukena tyrehtyvät. Täältä ei kohta riitä enää kupattavaa muualle, hyvä itse jos jotenkin selviydymme.
Kaikki edellä sanottu on toteutettava pian ja vaikka valtion pakkotoimin, jos muuten ei asiassa edistytä. Tällaisia esityksiä on tullutkin etenkin oppositiosta, mutta myös asiasta ehkä eniten vastuuta kantavalta valtiovarainministeri Kalliomäeltä. Mutta kepulainen kuntaministeri on heti kiirehtinyt sanomaan, että vain vapaaehtoinen tie on mahdollinen. Siis asia toteutetaan sitten kalleimman jälkeen, vasta täydellisen romahduksen tapahduttua ja vasta seuraavan hallituksen toimesta.
EU:n ytimiin, eli kaikkiin mahdollisiin suunnitteleviin ja päätösvaltaisiin elimiin meidän olisi päästävä siksi, että pääsisimme vaikuttamaan kaikkiin meille tärkeisiin asioihin. Eero Heinäluoma näkyi lauantain HS:ssa ilmeisesti tulevaa pääministeriyttään ennakoiden luovan EU-linjojaan. Hän mm. toteaa, että ”Eurooppa ei ole pelkkää taloutta”. Heinäluoman mukaan palveluiden ja työvoiman liikkuvuuden vapauttaminen ei saa merkitä turvallisuudesta tai työehdoista tinkimistä.
Totta tuokin, mutta on monia muita asioita, joissa meidän olisi oltava mukana nykyistä pontevammin. EU:n puolustus- ja turvallisuusyhteistyö kehittyy nopeasti, ja siihen olemme lopulta – pitkän sekoilun jälkeen – päässeet jotenkin mukaan. Oikeasti ja täydestä sydämestä mukana ollaksemme meidän olisi lopetettava tyhjä puhe liittoutumattomuudesta; mikä EU-maa haluaisi toden tullen olla puolellamme, jos emme nyt halua olla mukana kaikessa heidän kanssansa.
Ei Heinäluoma sitä tarkoita, että talous ei olisi tärkeä alue EU:ssa. Sitä se on, ja siihen pystymme parhaiten vaikuttamaan vain mahdollisimman syvällä ytimissä ollen, sekä EU:n eräiden maiden nyt vinoutuneiden piirteiden oikaisuun että oman taloutemme perustan vahvistamiseen ja sen kehittämiseen. Viimeisen vuosikymmenen aikana kansainvälisessä vertailussa korkealle nousseesta kilpailukyvystämme, korkean työllisyyden perusedellytyksestä, on pidettävä huolta myös EU:sta käsin.
Samoin meidän on saatava EU:n tukea maailmanlaajuista huomiota herättävän korkeatasoisia oppimistuloksia tuottavalle koulujärjestelmällemme, puhumattakaan korkeammasta koulutuksesta ja tutkimuksesta. Se on paitsi meidän myös koko EU:n etu. Näiden rinnalla jotkut maataloustuet ovat silakoita, joskin myös niiden pysyminen mahdollisimman hyvinä edellyttää mukanaoloamme siellä, missä niistä päätetään. Siis ”ytimissä”.
Sivussa pysyttelevä ei tule koskaan saamaan EU:ssa edes oikeutettua osaansa. EU ei helly kerjäläiselle, vaan se edellyttää asianomaisen työpanosta saantonsa vastineeksi. Missään asiassa EU:n tarjonnasta ei voida valita vain tiettyjä asioita, poimia rusinoita pullasta, kuten monet näkyvät täällä edellyttävän. Sellaisen yrittämistäkin pidettäisiin sietämättömänä röyhkeytenä, kerjäläisyyttäkin pahempana.
Siis kovin vähäiset ovat mielestäni Vanhasen ja hänen muodollisesti johtamansa hallituksen saavutukset, ja suuret olisivat ne tarpeet, joissa tulisi saada jotakin aikaan. Mutta ehtiiköhän niin tapahtua? Luulen, että Vanhasen aika tulee kulumaan loppuun hyvin vähin saavutuksin, ja sitten todennäköisesti astuvat uudet miehet ja naiset kehiin.
Jos keskusta ei pääse seuraavaan hallitukseen, se varmaan vaihtaa puheenjohtajaansa ja Matti Vanhanen poistuu Suomen politiikasta vähin äänin, jälkiä jättämättä. Jää hänen kuvansa valtioneuvoston linnan kabinetin seinälle, siellä jo olevien pääministerien kuvien jatkoksi. Kun joskus tulevina vuosina opiskelijan plantut, valtioneuvoston kanslian kesäharjoittelijat, tutkivat kuvia, yksi heistä kysyy: ”Kuka toi on, tossa Lipposen ja Heinäluoman kuvien välissä, joku Vanhanen; tietääks joku hänestä jotain”? Ja toiset pudistelevat päitään.
Mutta toistaiseksi Vanhanen on kuitenkin pääministeri ja suosittu. Siitä suosiosta osa heijastuu myös hänen muodollisesti johtamalleen hallitukselle niin, että Vanhasen innokkaimmat kannattajat katsovat läpi sormiensa hallituksen saamattomuutta. Tässä ei pidä paikkaansa se, että kun tekee mahdollisimman vähän, ei tule paljon virheitäkään, niin suosio säilyy. Ei, sillä hallituksen vähäisten tekemisten listalle on silti kirjautunut monia virheitä, joita täälläkin on tuotu esille.
Saattaahan olla kyse myös jostakin hömppäilmiöstä, sellaisesta, joka on tuottanut muitakin huippusuosittuja tuolla viihdepuolella. He kyllä ovat enimmäkseen isorintaisia ja isosilmäisiä tyttölapsia, mutta onhan siellä joukossa joku uroskin. Olisikohan Matti Vanhanen jo yhtä suosittu kuin Vesa Keskinen? Jospa Suomen Gallup tarttuisi vihjeeseen!
Niin – onhan Matti Vanhasella vielä yksi, koko kansan arvostama ominaisuus: hän on ihan ilmeisen rehellinen mies. Monestakohan kepupoliitikosta olisi voitu Vironperän Jussin jälkeen näin sanoa? Varsinkaan hänen lyhytaikaisella edeltäjällään pääministerinä siitä ei ollut näyttöä lainkaan – päinvastaisesta sitäkin selkeämmin.
On kai jo tullut selväksi, mutta todettakoon se vielä: myös minä pidän Matti Vanhasesta. En arvosta kovin korkealle hänen kyvykkyyttään enkä hänen muodollisesti johtamansa hallituksen saavutuksia, mutta ihmisenä Vanhanen on sympaattinen ja uskoakseni siis myös varsin rehellinen – toivottavasti minun ei tarvitse kohta ilmoittaa tulleeni tästä asiasta toiseen näkemykseen.
Ja lopuksi: kepulaiset, jos aiotte kommentoida tätä jotenkin, niin jollakin herjalla osoitatte vain olevanne sitä mieltä, että minä olen oikeassa kaikessa edellä sanomassani. Jos olette toista mieltä, niin kertokaa, missä olen väärässä ja kertokaa myös, mikä mielestänne on totuus kyseisestä asiasta ja perustelkaa mielipiteenne, olkaa hyvä! Pyyntöni ei liene kohtuuton.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vanhanen ja Kalliomäki ovat Suomen harmaita medel-svenssoneja. He edustavat jonkinlaista tavanomaista keskivertoisuutta, mihin monien suomalaisten on helppo samaistua. Eivät ärähtele, varovat virheitä, toivovat parasta.
Vanhasen hallitus ei ole joutunut vielä mihinkään tulikasteeseen. Se on varonut tekemästä virheitä, varonut tekemästä oikein yhtään mitään, ei ole uskaltautunut muuttamaan edellisen hallituksen linjaa. Niin kauan kuin ihmisten mielikuvat nykyisyydestä ja tulevaisuudesta pysyvät turvallisina eli ollaan status quohon tyytyväisiä, tällaisten miesten kuin Vanhasen suosio pysyy korkealla. Hän on niin virkamiesmäinen, ettei aiheuta suuria poliittisia tunteita. Kalliomäki on tyypiltään hyvin samantapainen.
Suuriin kysymyksiin ei haluta kajota, vaan pyritään mieluummin siirtämään ne seuraavalle hallitukselle. Tällainen asia on juuri mainitsemasi kuntien elinkelpoisuutta koskeva kysymys. Työttömyyden vähentämisenkin suhteen ollaan oltu kuin kusi sukassa hiljaa.
Ei haliitusten pidä tietenkään aina elämöidä. Joskus poliittisten irtopsiteiden keruussa voi tulla pahaa jälkeä. Tekemättömyydelläkin voi olla toisinaan arvonsa. Tämä hallitus on eräänlaisen suvantovaiheen hallitus, joka jäänee historiaan vähäisin maininnoin. Kun suuret poliittiset intohimot tai ulkoisten tekijöiden voima pääsevät taas vaikuttamaan enemmän, näemme hallituksia ja politiikkaa, jotka herättävät enemmän puheita puolesta ja vastaan. Joku valtiotieteen tutkija voisi yrittää mitata tätä esimerkiksi sillä, miten usein hallituskautena hallitus joutuu vastaamaan välikysymyksiin ja muihin kysymyksiin sekä miten paljon pääkirjoitustilaa uhrataan hallituksen puoltamiselle tai arvostelemeiselle.
EU:n suhteen alan itse olla taipuvainen jo pieneen pessimismiin. EU:ssa on niin paljon kansallisia intressejä, että yhteisen sävelen löytäminen voi olla tosi vaikeaa. Pidän erityisen valitettavana maatalouspolitiikkaa juuri tässä mielessä. Se ei ole mikään silakan kokoinen kysymys. Maatalouspolitiikka on EU:n keskeisintä ydinaluetta, johon hupenee puolet koko EU:n budjetista. Maatalouspoliittiset kiistat ja siihen liittyvät rahoituskriisit voivat jähmettää koko EU:n toiminnan ja kehityksen. EU:lla on pallo aika hukassa. Poikkoillaan välillä sinne ja välillä taas sinne sun tänne. Yhdysvallat repii koko ajan eroa Eurooppaan taloudellisesti, koska siellä mennään selkeiden linjausten varassa eteenpäin eikä kansalliset intressit rasita menoa.
"...Yhdysvallat repii koko ajan eroa Eurooppaan taloudellisesti, koska siellä mennään selkeiden linjausten varassa eteenpäin eikä kansalliset intressit rasita menoa..."
Jotkut sanovat Yhdysvaltojen ajautuvan kovaa vauhtia kohti täydellistä vararikkoa - kansantalouden velka kasvaa hurjaa vauhtia, eikä parempaa ole näköpiirissä.
velkarahalla koko maailman ja siihen ne varmasti pyrkivätkin. Tavalla ei ole väliä, kaikki käy. Ja velaksi kannattaa ostaa kun halvalla saa. Jospa osinkovirta kääntää tai ainakin hidastaa velkaantumista?
...olla aktiivisempi ja varautua sen varalle, kun virta taas alkaa viedä voimakkaammin.
>> Tämä hallitus on eräänlaisen suvantovaiheen hallitus, joka jäänee historiaan vähäisin maininnoin.> Pidän erityisen valitettavana maatalouspolitiikkaa juuri tässä mielessä. Se ei ole mikään silakan kokoinen kysymys.
Lipponen on jo unohduksissa. Kekkosesta ja Lipposesta ei voida puhua samana päivänäkään. Heidän saavutustensa ero on avaruusarvoissa. Ja sen me tiedämme kaikki. Nyt Paavolle jo kelpaisi virka kuin virka Eu:ssa, mutta eipä taida tärpätä. Jos ei nyt sitten tulevaan Eu-maahan Romaniaan katusiivoojaksi. Jos löytyisi nöyryyttä aloittaa vaatimattomimmista viroista, niin kenties joskus, uudessa elämässä...
Onnittelut menivät kyllä väärälle henkilölle. Minulla nimittäin ei ole mitään tekemistä Tapio Talven kanssa. Profíilini on julkinen, valokuvan kanssa; klikkaapa nimen perässä olevaa lippua ja käy siellä katsomassa! Saatat tunnistaa kyllä, mutta joksikin aivan toiseksi kuin Tapio Talveksi.
Eikö Sinulla muuten ollut mitään sanomista itse asiaan, ei mielipidettä puolesta tai vastaan? Ei kai sitten. Aika tyypillistä.
Kapi-Korhonenhan se näkyy olevan tämä kohennuskeppi! Ei voisi pärstästä erehtyä, vaikka ei olisi sinibarettiakaan päässä. Ei harhauta sekään, että olet vaihtanut valokuvasi K.K.Korhosen profiililla. Olisihan tuo tekstikin tunnistettavissa tekemäksesi.
Enpä minäkään ota enemmälti kantaa tuohon pitkään kirjoitukseesi, kun en ole kepulainen enkä Vanhasen kannattaja sitäkään vähää sinä näyt olevan. Hallituksen mitääntekemättömyydestä olen vähintäänkin samaa mieltä kanssasi. Vanhasen voi minusta kuitata toteamalla, että vätys mikä vätys.
Kapi on kyllä kieltänyt vastailemasta puolestaan, mutta kieltäköön.
Jos olisit vähänkään tätä palstaa seurannut, niin olisit varman selvillä siitä, että "Kohennuskeppi" on yhtä kuin K.K.Korhonen.
Hän kertoi sen joku aika sitten itsekin ja kai sen nyt siitäkin tajuaa, että noiden nimimerkkien takana on Kapin kuvakin.
Siis, jos ylipäätään mistään mitään tajuaa.
Ei tuossa ole mistään harhauttamisesta edes kyse, muualla kuin sinun kupoliosastollasi.
Ja, jos en väärin muista, niin kapi ilmoitti myös olevansa "Stadin kundi" rekisteröidyn nimimerkin takana ja sieltäkin löytyi kapin kuva.
Korjatkoon joku, jos muistan tuon väärin!
Eli sinä kehittelet nyt taas ihan höpöjuttuja, tietämättä edes, mistä puhut.
Ei ole kyse mistään salailusta eikä mystisistä tempuista, joita jotkut saittilaiset koettavat kehitellä vähän joka asian ympärille.
Sinulta voisi jo kysyä, oletko oikeasti tyhmä, vai esitätkö vaan?
No, kun minut mainittiin nimeltä, niin jottei turhaan olisi mainittu, täytyy minunkin sanoa mielipiteeni tässä. Nimittäin myös minä diggaan Masaa.
Kukapa voisi olla diggaamatta Masaa, joka on niin liikuttavan söde sanoessaan haastattelussa, että ”minä en aja... aja... ajattele noin, vaan pitää... pitää ottaa tosi…tosiasiat huomioon ja ase... asettaa tavoit… tavoitteet niiden niiden mukaan”.
Diggaan Masaa, kun myös minun itsetuntoni on suomalaisen matalalla. Vaikka juuri nyt tuo Kohennuskepin avaus näkyy mykistäneen kepuviisaiden sankan joukon, niin yleensähän
”On täällä hengen pidot, joissa äly loistaa
ja kaiken epätietoisuuden meiltä poistaa ”
Siksipä minäkin olen vähitellen ihan masentunut sellaisen älyn ja sanantaidon säihkeen edessä, ja tällaisen tavallisen stadin kundin on ollut nöyrryttävä ja tunnustettava, että
”En rinnallanne voi mä ylvästellä
älyllä aivan liian vähäisellä.
Vuoks` täyden pätemättömyyteni
on kuvotuksen tunne sydämellä.
(täällä siis oksettaa muitakin kuin Emeritusta)
Kupeeni vyötän tästä alkaen
niin kuin on tapa vääräuskoisten,
kun syntikuormaani en enää kestä
ja saitin tämän varmaan häpäisen”
Ei edes tuo edellä oleva ole omaa viisauttani, vaan siinäkin olen turvautunut suureen viisaaseen Omar Khaijamiin. Olisiko ollut aikansa kepulaisia siellä Persiassa? Mutta ehkä minua hieman suurentaa ja syntikuormaani keventää se, että mi… minä diggaan Masaa, ihan oi… oikeasti, us… uskokaa jo!
* Jos keskusta ei pääse seuraavaan hallitukseen, se varmaan vaihtaa puheenjohtajaansa ja Matti Vanhanen poistuu Suomen politiikasta vähin äänin, jälkiä jättämättä. Jää hänen kuvansa valtioneuvoston linnan kabinetin seinälle, siellä jo olevien pääministerien kuvien jatkoksi. Kun joskus tulevina vuosina opiskelijan plantut, valtioneuvoston kanslian kesäharjoittelijat, tutkivat kuvia, yksi heistä kysyy: ”Kuka toi on, tossa Lipposen ja Heinäluoman kuvien välissä, joku Vanhanen; tietääks joku hänestä jotain”? Ja toiset pudistelevat päitään.*
Hyvä kirjoitus ja niin totta kaikki muu, paitsi tulevaisuuteen Sinä et oikein näe. Kohennappas sitä hiillosta lisää ja kuuntele, mitä ne kesäharjoittelijat sanovat. Ne sanovat nimittäin näin: Kuka se tuo on tuuossa Lipposen ja Kataisen välissä, joku Vanhanen, onko kukaan kuullut hänestä koskaan? Ja toiset puistelevat päitään.
Väärin, että Vanhanen olisi Lipposen ja jonkun muun väissä. Olihan siinä Jäätteenmäkikin.
Etpä kai sinä enempää kuin moni muukaan sitä enää muista, eikä ole syytäkään: ikävät asiat pitää unohtaa.
Jokainen tietää, että talvisota kesti 105 päivää. Tietokilpailukysymys: montako päivää kesti Jäätteenmäen pääministerikausi? Oikein vastanneiden kesken arvotaan palkinto, joka jääköön vielä salaisuudeksi!
saa pitää valtioneuvoston seinällä! Siksi siinä välissä on vain jon.. jonkun Van.. Vanhasen kuva.
ei kestänyt niin montaa päivää, että Vanhanen olisi suositellut pääministerin ominaisuudessa Jäätteenmäelle edes sitä Valkoisen Ruusun suurristiä , joka annetaan poikkeuksetta kaikille pääministerinä toimineille.
Anneli mösähti siitä niin pahoin, ettei osallistunut edes itsenäisyyspäivän juhliin.
Liekö saanut kutsuakaan?
* Pitemmässä juoksussa hän on osoittanut epävarmuutta ja päätöskyvyn puutetta monessa tärkeässä asiassa muuttamalla niissä mielipidettään moneen kertaan. Toisaalta hyvä, että niin on tapahtunut; useimmiten se hänen viimeinen mielipiteensä on ollut paras. Siihen mielipiteeseen lienee vaikuttanut eniten Paavo Lipponen.*
Puusta kuin puusta ei saa hyvää kirvesvartta vaikka sitä kuinka vuolisi,sanottiin ennen kun vielä kirvesvarsia kotona tehtiin. Sama se on ihmisten kanssa. Ei ihmisestä kuin ihmisestä tule hyvää pääministeriä.
On Vanhanen vähän jämäköitynyt. Sihen on varmaan Paavo Lipponen opettanut. Niin myös hänen mielipiteisiinsä,joissa hän on ruvennut pysymään. Ne ovat kuin Lipposen suusta. Hyvä että ovat. Hyvä Paavo!