Profeetta Hesekiel 14:3-7
"Ihmislapsi,
nämä miehet ovat sulkeneet kivijumalansa sydämeensä
ja asettaneet kasvojensa eteen sen,
mikä heille oli kompastukseksi syntiin.
Antaisinko minä heidän kysyä minulta neuvoa?
Senvuoksi puhuttele heitä ja sano heille:
Näin sanoo Herra, Herra:
Kuka ikinä israelilainen [uskovista] sulkee kivijumalansa sydämeensä
ja asettaa kasvojensa eteen sen,
mikä hänelle oli kompastukseksi syntiin,
ja sitten menee profeetan tykö,
hänelle minä,
Herra,
kyllä annan vastauksen - hänelle ja hänen monille kivijumalilleen,
ja tartun Israelin [uskovaisen] heimoa sydämeen,
koska he ovat kääntyneet minusta pois kaikki tyynni seuraamalla kivijumaliansa.
Sentähden sano Israelin [uskovien] heimolle:
Näin sanoo Herra,
Herra:
Kääntykää,
ja kääntykää pois kivijumalistanne
ja kääntäkää kasvonne pois kaikista kauhistuksistanne.
Sillä kuka ikinä israelilainen tai muukalainen,
joka asuu Israelissa,
luopuu minusta
ja sulkee kivijumalan sydämeensä
ja asettaa kasvojensa eteen sen,
mikä hänelle oli kompastukseksi syntiin,
ja sitten menee profeetan luo kysymään itsellensä neuvoa minulta,
hänelle minä,
Herra,
itse annan vastauksen.
Näin sanoo Herra, Herra: Kääntykää, ja kääntykää pois kivijumalistanne
11
193
Vastaukset
- Anonyymi

Hesekiel:
14:3 "Ihmislapsi, nämä miehet ovat sulkeneet kivijumalansa sydämeensä ja asettaneet kasvojensa eteen sen, mikä heille oli kompastukseksi syntiin. Antaisinko minä heidän kysyä minulta neuvoa?
14:4 Sentähden puhuttele heitä ja sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Kuka ikinä israelilainen sulkee kivijumalansa sydämeensä ja asettaa kasvojensa eteen sen, mikä hänelle oli kompastukseksi syntiin, ja sitten menee profeetan tykö, hänelle minä, Herra, kyllä annan vastauksen - hänelle ja hänen monille kivijumalilleen, - Anonyymi

Kivijumala on ihan yhtä hyvä kuin näkymätön huhujumalakin. Se on jopa enemmän todellinen.
Ei sillä niin väliä mihin yksipuoliset tunteensa kohdistaa.- Anonyymi
KR 1933/-38, 2Moos. 14:17-31
Ja katso,
minä paadutan egyptiläisten sydämet,
niin että he tulevat heidän perässänsä;
minä näytän kunniani tuhoamalla faraon ja koko hänen sotajoukkonsa,
hänen sotavaununsa
ja ratsumiehensä.
Ja egyptiläiset tulevat tietämään,
että minä olen Herra,
kun minä näytän kunniani tuhoamalla faraon,
hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä."
Niin Jumalan enkeli,
joka oli kulkenut Israelin joukon edellä,
siirtyi kulkemaan heidän takanansa;
ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa
ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin joukon väliin;
ja pilvi oli pimeä noille
ja valaisi yön näille.
Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista.
Ja Mooses ojensi kätensä meren yli.
Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella,
joka puhalsi koko yön,
meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi;
ja vesi jakautui kahtia.
Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten,
ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella.
Ja egyptiläiset,
kaikki faraon hevoset,
hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä,
ajoivat heitä takaa ja tulivat heidän perässänsä keskelle merta.
Kun aamuvartio tuli,
katsahti Herra egyptiläisten joukkoa tulenpatsaasta ja pilvestä ja saattoi hämminkiin egyptiläisten joukon.
Ja hän antoi heidän vaunujensa pyöräin irtautua,
niin että heille kävi vaikeaksi päästä eteenpäin.
Niin egyptiläiset sanoivat:
"Paetkaamme Israelia,
sillä Herra sotii heidän puolestansa egyptiläisiä vastaan."
Mutta Herra sanoi Moosekselle:
"Ojenna kätesi meren yli,
että vedet palautuisivat ja peittäisivät egyptiläiset,
heidän sotavaununsa ja ratsumiehensä."
Niin Mooses ojensi kätensä meren yli,
ja aamun koittaessa meri palasi paikoillensa,
egyptiläisten paetessa sitä vastaan;
ja Herra syöksi egyptiläiset keskelle merta.
Ja vedet palasivat ja peittivät sotavaunut ja ratsumiehet,
koko faraon sotajoukon,
joka oli seurannut heitä mereen;
ei yksikään heistä pelastunut.
Mutta israelilaiset kulkivat kuivaa myöten meren poikki,
ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella.
Niin Herra pelasti Israelin sinä päivänä egyptiläisten käsistä,
ja Israel näki egyptiläiset kuolleina meren rannalla.
Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta.
- Anonyymi
Tuntuu kuin Jeesuksen Henki varoittaisi meitä kaikkia, tämän korona korona virus epidemian kautta näin;
KR 1933/-38, 1Aikak. 21:10-14
Näin sanoo Herra:
Kolme minä asetan sinun eteesi:
valitse itsellesi yksi niistä,
niin minä teen sen sinulle."
Niin Gaad meni Daavidin tykö ja sanoi hänelle:
"Näin sanoo Herra:
Valitse itsellesi
joko kolme nälkävuotta
tai kolme kuukautta hävitystä ahdistajaisi vainotessa,
vihollistesi miekka kintereilläsi,
tai
kolmeksi
päiväksi
Herran
miekka
ja ruttotauti
maahan,
Herran enkeli tuottamaan tuhoa koko Israelin [maapallon} alueelle.
Katso nyt,
mitä minä vastaan hänelle joka minut lähetti."
Daavid vastasi Gaadille:
"Minä olen suuressa hädässä.
Tahdon langeta Herran käsiin,
sillä hänen laupeutensa on sangen suuri;
ihmisten käsiin minä en tahdo langeta."
Niin Herra antoi ruton tulla Israeliin,
ja Israelista kaatui seitsemänkymmentä tuhatta miestä.
Miten sinä vastaat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalale nyt.- Anonyymi
Lakatkaa "jeesustelemasta" ja kääntykää totisella sydämellä Jumalan puoleen, etsimään Häntä ja Hänen vanhurskauttaan, vasta silloin Jumala voi silmänne avata näkemään HÄNEN TOTUUTENSA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakatkaa "jeesustelemasta" ja kääntykää totisella sydämellä Jumalan puoleen, etsimään Häntä ja Hänen vanhurskauttaan, vasta silloin Jumala voi silmänne avata näkemään HÄNEN TOTUUTENSA.
Roomalaiskirje: 1:1-10
Paavali,
Jeesuksen Kristuksen palvelija,
kutsuttu apostoli,
erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
hänen Pojastansa
- joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa
- Jeesuksesta Kristuksesta,
meidän Herrastamme,
jonka kautta me olemme saaneet armon
ja apostolinviran,
että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
joihin tekin,
Jeesuksen Kristuksen kutsumat,
kuulutte:
kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille,
kutsutuille pyhille.
Armo teille
ja rauha Jumalalta,
meidän Isältämme,
ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Ensiksikin minä kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teidän kaikkien tähden, koska teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa.
Sillä Jumala,
jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia,
on minun todistajani,
kuinka minä teitä lakkaamatta muistan,
aina rukouksissani anoen,
että minä jo vihdoinkin,
jos Jumala tahtoo,
pääsisin tulemaan teidän luoksenne.
1:16-18 Sillä minä en häpeä evankeliumia;
sillä se on Jumalan voima,
itsekullekin uskovalle pelastukseksi,
juutalaiselle ensin,
sitten myös kreikkalaiselle.
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon,
niinkuin kirjoitettu on:
"Vanhurskas on elävä uskosta."
Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta
ja vääryyttä vastaan,
niiden,
jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
https://www.youtube.com/watch?v=A6jAf7FpkTc - Anonyymi

https://www.youtube.com/watch?v=A6jAf7FpkTcTulee sota ja henkiin ette jää.
- Anonyymi
Psalmit:
91:1-16 Joka Korkeimman suojassa istuu
ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy,
se sanoo:
"Herra on minun turvani
ja linnani,
hän on minun Jumalani,
johon minä turvaan."
Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta.
Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.
Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta,
et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.
Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä,
kuinka jumalattomille kostetaan. -
Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani." - Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.
Ei kohtaa sinua onnettomuus,
eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.
Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.
He kantavat sinua käsillänsä,
ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.
Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse,
sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä. -
"Koska hän riippuu minussa kiinni,
niin minä hänet pelastan;
minä suojelen hänet,
koska hän tuntee minun nimeni.
Hän huutaa minua avuksensa,
ja minä vastaan hänelle,
minä olen hänen luonansa,
kun hänellä on ahdistus,
minä vapahdan hänet
ja saatan hänet kunniaan.
Minä ravitsen hänet pitkällä iällä
ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."
Luuk 2:25-35 Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.
Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.
Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön. Ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle, niinkuin tapa oli lain mukaan,
otti hänkin hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa ja sanoi:
"Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan;
sillä
minun
silmäni
ovat
nähneet
sinun
autuutesi,
jonka
sinä
olet
valmistanut
kaikkien
kansojen
nähdä,
valkeudeksi,
joka on ilmestyvä pakanoille,
ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille."
Ja hänen isänsä ja äitinsä ihmettelivät sitä, mitä hänestä sanottiin.
Ja Simeon siunasi heitä
ja sanoi Marialle,
hänen äidilleen:
"Katso,
tämä on pantu lankeemukseksi
ja nousemukseksi monelle Israelissa
ja merkiksi,
jota vastaan sanotaan
- ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä
- että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi."
Hyvää jatkoa kaikille ja siunausta.- Anonyymi
Eämä ahdistaa viallisia aivojasi niin uskot olemattomiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eämä ahdistaa viallisia aivojasi niin uskot olemattomiin.
KR 1933/-38, 2Kor. 4:18 meille,
jotka emme katso näkyväisiä,
vaan näkymättömiä;
sillä näkyväiset ovat ajallisia,
mutta näkymättömät iankaikkisia.
Room. 8:24 Sillä toivossa me olemme pelastetut,
mutta toivo,
jonka näkee täyttyneen,
ei ole mikään toivo;
kuinka kukaan sitä toivoo,
minkä näkee?
Hebr. 11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen,
mitä toivotaan,
ojentautuminen sen mukaan,
mikä ei näy.
Samoinhan uskosta osattomatkin toimivat kun heitä alkaa "pännimään" he ottavat heti huumepiikin tai alkavat juopotella.
Mutta usko on luja luottamus siihen,
mitä toivotaan,
ojentautuminen sen mukaan,
mikä ei näy.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569