Sekulaari vappu?

Aika sama näyttää tapahtuneen muidenkin juhlien osalta, mutta se on tapahtunut aiemmin ja maallinen puoli ei ole osoittanut sittemmin kiinnostusta niiden politisoimiseen siten kuin Vapun. Tämä ehkä siksi, että kun kristillisen kirkon suuri kevään juhla sattuu Pääsiäiseen, joka kevään (ja entinen vuoden) alku Lähi-idässä, ei pohjoisen pallonpuoliskon kevätjuhla Vappu ole koskaan sitä suuremmin kiinnostanut eikä siitä ole tehty numeroa. Niinpä se jäi enemmän tai vähemmän pakanalliseksi juhlaksi, kuten Juhannuskin. Maallistuneiden oli siis suhteellisen turvallista ottaa se uudelleenmääriteltäväksi kuin lähteä tekemään sellaista varsinaisille kristillisille juhlapyhille aikana, jolloin kirkko vielä oli melko voimakas ja sen kannatus vahvaa.

Saattaa olla, että sekularistit, siis ensin ylioppilaat ja sitten työväki, omaksuivat ajatuksen uudellenmäärittämisestä kirkolta tai kristinuskolta. Tosin ylioppilaiden osalta lienee ollut alunperin enemmän kysymys spontaanista vapauden riemusta kuin tietoisesta uudelleenmäärittelystä. Työväenliike on melko varmasti omaksunut tavan tietoisesti tai tiedostamattaan ympäröivästä kristillisestä kulttuurista. Kristinusko taas on omaksunut tavan juutalaisilta. Tunnen niin huonosti kristinuskoa edeltäneitä uskontoja, ja varsinkin juutalaisuutta edeltäneitä, että en tiedä, onko poliittisten tai filosofisten sisältöjen antaminen luonnonkiertoa ja ajankulkua juhlistavilla ikivanhoille juhlapäiville heidän keksintönsä vai oppivatko hekin sen jostain. Paljonhan juutalaiseen uskoon näyttää tulleen vaikutteita Baabelin vankeuden aikana. Siitä siis jotain tiedetään, hämärämpää on, mitä kaikkea ja keneltä on omaksuttu vuosisatoina, ehkä tuhansina, ennen sitä.

Niin juutalaiset kuin kristillisetkin sisällöt eivät tietenkään välttämättä ole, ainakaan kaikki, niin kovin tietoisesti "väärennettyjä". Juhlapäivät ovat erinomaisia hetkiä tehdä radikaaleja asioita, vielä nykyisinkin, kuten tiedämme siitä, kuinka sotien aloittamisia ja terrori-iskuja suunnitellaan. Pako orjuudesta onnistunee paremmin kun vartijat ovat juhlatunnelmissa ja Jeesuksen kaltainen profeetta varmaankin hakeutuu levittämään sanomaansa sinne, minne kansa on kerääntynyt, siis perinteisille juhlille. Ja kun sellaisessa tilaisuudessa saarnaa tapojen muuttamiseksi, kyllähän siitä perinteiden palvojat saattavat verisesti suuttua.

Silti sekä juutalaisilla että kristityillä Pääsiäisen tarinat saattavat olla pitkälti tarkoituksella muokattuja ja jopa keksittyjä, aivan tietoisena tarkoituksena poliittisen ja uskonnollisen vallan tavoittelu, Myöhemmin levittäytyessään ympäri Eurooppaa kristillinen kirkko aivan selvästi omi aiempia pyhiä paikkoja ja antoi aiemman uskon asioille uusia määrityksiä, kuten merkkasi entiset jumalat pahojen voimien edustajiksi, yhden ja saman pahan ilmentymiksi. Tunnettua on, että varhaisia kirkkoja on rakennettu jo sitä ennen pyhinä pidettyihin paikkoihin. Ne ovat ehkä sijainneet liikkumisen kannalta edullisesti mutta varmasti siinä on ajateltu myös sitä, että ihmiset ovat tottuneet niihin tulemaan ja uskonnon vaihtuminen toiseksi käy niiden avulla kohtuullisen kivuttomasti tai sitten pakotetusti, kun entisen uskon palvontapaikkoja ei enää ole. Aiempia palvontapaikkoja olisi ehkä muuten ollut hankala saada pois käytöstä, niitä olisi pitänyt vartioida, etteivät ihmiset käy niillä.

Tunnustaudun itse, Jeesuksen ristiinnaulittaneiden juutalaisten tapaan, voimakkaaksi traditioiden kannattajaksi, ehkä vähän tuollaiseksi semibritiksi siinä suhteessa. En nyt ole kuitenkaan sitä mieltä, että ateisteja tulisi naulita yhtään mihinkään, kuin ehkä henkisesti, jota kyllä aika ajoin itsekin teen parhaani mukaan, jos he onnistuvat ärsyttämään riittävästi. Minulle perinteen merkityksellisyys tulee sen muodosta, koska vain se on peräisin alkuperäisestä merkityksestä. Ja se voi olla peräisin tarkoituksesta eikä merkityksestä, sillä merkityksiä annetaan, tarkoitukset ovat syy. eli motiivi.

Anonyymi kirjoitti:

Aika sama näyttää tapahtuneen muidenkin juhlien osalta, mutta se on tapahtunut aiemmin ja maallinen puoli ei ole osoittanut sittemmin kiinnostusta niiden politisoimiseen siten kuin Vapun. Tämä ehkä siksi, että kun kristillisen kirkon suuri kevään juhla sattuu Pääsiäiseen, joka kevään (ja entinen vuoden) alku Lähi-idässä, ei pohjoisen pallonpuoliskon kevätjuhla Vappu ole koskaan sitä suuremmin kiinnostanut eikä siitä ole tehty numeroa. Niinpä se jäi enemmän tai vähemmän pakanalliseksi juhlaksi, kuten Juhannuskin. Maallistuneiden oli siis suhteellisen turvallista ottaa se uudelleenmääriteltäväksi kuin lähteä tekemään sellaista varsinaisille kristillisille juhlapyhille aikana, jolloin kirkko vielä oli melko voimakas ja sen kannatus vahvaa.

Saattaa olla, että sekularistit, siis ensin ylioppilaat ja sitten työväki, omaksuivat ajatuksen uudellenmäärittämisestä kirkolta tai kristinuskolta. Tosin ylioppilaiden osalta lienee ollut alunperin enemmän kysymys spontaanista vapauden riemusta kuin tietoisesta uudelleenmäärittelystä. Työväenliike on melko varmasti omaksunut tavan tietoisesti tai tiedostamattaan ympäröivästä kristillisestä kulttuurista. Kristinusko taas on omaksunut tavan juutalaisilta. Tunnen niin huonosti kristinuskoa edeltäneitä uskontoja, ja varsinkin juutalaisuutta edeltäneitä, että en tiedä, onko poliittisten tai filosofisten sisältöjen antaminen luonnonkiertoa ja ajankulkua juhlistavilla ikivanhoille juhlapäiville heidän keksintönsä vai oppivatko hekin sen jostain. Paljonhan juutalaiseen uskoon näyttää tulleen vaikutteita Baabelin vankeuden aikana. Siitä siis jotain tiedetään, hämärämpää on, mitä kaikkea ja keneltä on omaksuttu vuosisatoina, ehkä tuhansina, ennen sitä.

Niin juutalaiset kuin kristillisetkin sisällöt eivät tietenkään välttämättä ole, ainakaan kaikki, niin kovin tietoisesti "väärennettyjä". Juhlapäivät ovat erinomaisia hetkiä tehdä radikaaleja asioita, vielä nykyisinkin, kuten tiedämme siitä, kuinka sotien aloittamisia ja terrori-iskuja suunnitellaan. Pako orjuudesta onnistunee paremmin kun vartijat ovat juhlatunnelmissa ja Jeesuksen kaltainen profeetta varmaankin hakeutuu levittämään sanomaansa sinne, minne kansa on kerääntynyt, siis perinteisille juhlille. Ja kun sellaisessa tilaisuudessa saarnaa tapojen muuttamiseksi, kyllähän siitä perinteiden palvojat saattavat verisesti suuttua.

Silti sekä juutalaisilla että kristityillä Pääsiäisen tarinat saattavat olla pitkälti tarkoituksella muokattuja ja jopa keksittyjä, aivan tietoisena tarkoituksena poliittisen ja uskonnollisen vallan tavoittelu, Myöhemmin levittäytyessään ympäri Eurooppaa kristillinen kirkko aivan selvästi omi aiempia pyhiä paikkoja ja antoi aiemman uskon asioille uusia määrityksiä, kuten merkkasi entiset jumalat pahojen voimien edustajiksi, yhden ja saman pahan ilmentymiksi. Tunnettua on, että varhaisia kirkkoja on rakennettu jo sitä ennen pyhinä pidettyihin paikkoihin. Ne ovat ehkä sijainneet liikkumisen kannalta edullisesti mutta varmasti siinä on ajateltu myös sitä, että ihmiset ovat tottuneet niihin tulemaan ja uskonnon vaihtuminen toiseksi käy niiden avulla kohtuullisen kivuttomasti tai sitten pakotetusti, kun entisen uskon palvontapaikkoja ei enää ole. Aiempia palvontapaikkoja olisi ehkä muuten ollut hankala saada pois käytöstä, niitä olisi pitänyt vartioida, etteivät ihmiset käy niillä.

Tunnustaudun itse, Jeesuksen ristiinnaulittaneiden juutalaisten tapaan, voimakkaaksi traditioiden kannattajaksi, ehkä vähän tuollaiseksi semibritiksi siinä suhteessa. En nyt ole kuitenkaan sitä mieltä, että ateisteja tulisi naulita yhtään mihinkään, kuin ehkä henkisesti, jota kyllä aika ajoin itsekin teen parhaani mukaan, jos he onnistuvat ärsyttämään riittävästi. Minulle perinteen merkityksellisyys tulee sen muodosta, koska vain se on peräisin alkuperäisestä merkityksestä. Ja se voi olla peräisin tarkoituksesta eikä merkityksestä, sillä merkityksiä annetaan, tarkoitukset ovat syy. eli motiivi.

Esimerkiksi Pääsiäisen paaston esikuva ovat tietenkin jokakeväiset varastojen loppumiset. Oikeastaan ennen 1900-lukua Suomessakin oli melko tavallista, että keväällä ennen laidunkauden alkua syötiin jonkin aikaa pettua, kun edellisen vuoden sato oli tullut törsättyä, joskus osin jo syksyn olutjuhlissa. Tämä on tietenkin aikoinaan ollut yleismaailmallinen ilmiö ja tapahtunut myös Lähi-idän alueella, joskin siellä viljaa ei liene pantu olueksi. Vähiin se kuitenkin on ehkä käynyt ja ennen kevään puhkeamista ei paimenkarjakaan ole ollut mehevimmilään. Köyhää ja karummilla mailla elänyttä enemmistöä tämä on koskettanut enemmän kuin rikkaita, ja pian onkin ehkä voitu tehdä vertailuja ja huomattu, ettei rikkaus tuokaan aina onnea: kohtuullistava paasto on säästänyt ei aivan rutiköyhiä elintasosairauksilta, kuten kihdiltä ja ylipainon aiheuttamilta ongelmilta, joilla Jumala on, juutalaisten maailmankäsityksen mukaan, rikkaita yltäkylläisyydessä rypeneitä rangaissut. Ja niin välttämättömyydestä on tullut hyve, paitsi siinä, että itsekuri palkitaan, myös siinä, että pieni puute ei olekaan onnettomuus vaan siunaus. Joka muuten on jo aika lähellä sitä Jumalan suorittaman kaitsemuksen käsitettä, jolla moni kristitty edelleen tulkitsee oman elämänsä tapahtumia, kokien hetkelliset vastoinkäymiset siunauksiksi pidemmällä aika välillä. Mikä tapa suhtautua elämään ei ole lainkaan hedelmätön.

Luterilaisuus, kuten protestantismi yleensäkin vaikuttaa syntyneen voimakkaassa vuorovaikutuksessa juutalaisen kanssa, ja siihen viittaa myös sen syntyhistoria. Reformistisiksi luonnehdittavia liikkeitä on ensin Etelä-Ranskan alueella (waldolaisuus), siis lähellä kristillisen ja muhamettilaisen maailman silloista rajapintaa Espanjaa, josta muslimien kanssa sangen rauhassa ja heidän pyrkimyksiään edistäen eläneet juutalaiset kristittyjen käsiin jäätyään varmaankin jo tuolloin usein pakenivat rauhallisemmille seuduille. Reformistiset liikkeethän pyrkivät palauttamaan paavalilaista kristillisyyttä, joka oli hyvin lähellä alkuperäistä kristillistä tai messiaanista juutalaisuutta, kun taas katolilaisuus oli aikojen saatossa omaksunut sisäänsä hyvin paljon myös alunperin eurooppalaista uskomusperintöä, kuten jotkut pyhimystarut paljastavat. Osassa reformoituja uskonhaaroja vanhatestamentillisuus on voimakasta ja vasta nykyinen liberaaliteologia on tainnut syrjäyttää sitä luterilaisuudessakin. Mistä muualta nuo vaikutteet olisivat tulleet kuin kosketuksesta juutalaisiin ja hyvä kysymys on, kuinka paljon reformoitujen liikkeiden taustalta löytyy aivan henkilötasollakin kryptojuutalaisia. Tutkimuksella sitä voi olla vaikea osoittaa, sillä juutalaisten ja kristittyjen rintamalinjan molemmin puolin kaikki jäljet yliloikkareista pyrittiin hävittämään. Jotain ehkä kertoo suhtautumisen kiivaus: takinkääntäjät usein todistavat uskollisuuttaan uudelle isännälleen osoittamalla ehdottomuutta ja jopa julmuutta entisen aatteensa kannattajille.

Anonyymi kirjoitti:

Esimerkiksi Pääsiäisen paaston esikuva ovat tietenkin jokakeväiset varastojen loppumiset. Oikeastaan ennen 1900-lukua Suomessakin oli melko tavallista, että keväällä ennen laidunkauden alkua syötiin jonkin aikaa pettua, kun edellisen vuoden sato oli tullut törsättyä, joskus osin jo syksyn olutjuhlissa. Tämä on tietenkin aikoinaan ollut yleismaailmallinen ilmiö ja tapahtunut myös Lähi-idän alueella, joskin siellä viljaa ei liene pantu olueksi. Vähiin se kuitenkin on ehkä käynyt ja ennen kevään puhkeamista ei paimenkarjakaan ole ollut mehevimmilään. Köyhää ja karummilla mailla elänyttä enemmistöä tämä on koskettanut enemmän kuin rikkaita, ja pian onkin ehkä voitu tehdä vertailuja ja huomattu, ettei rikkaus tuokaan aina onnea: kohtuullistava paasto on säästänyt ei aivan rutiköyhiä elintasosairauksilta, kuten kihdiltä ja ylipainon aiheuttamilta ongelmilta, joilla Jumala on, juutalaisten maailmankäsityksen mukaan, rikkaita yltäkylläisyydessä rypeneitä rangaissut. Ja niin välttämättömyydestä on tullut hyve, paitsi siinä, että itsekuri palkitaan, myös siinä, että pieni puute ei olekaan onnettomuus vaan siunaus. Joka muuten on jo aika lähellä sitä Jumalan suorittaman kaitsemuksen käsitettä, jolla moni kristitty edelleen tulkitsee oman elämänsä tapahtumia, kokien hetkelliset vastoinkäymiset siunauksiksi pidemmällä aika välillä. Mikä tapa suhtautua elämään ei ole lainkaan hedelmätön.

Luterilaisuus, kuten protestantismi yleensäkin vaikuttaa syntyneen voimakkaassa vuorovaikutuksessa juutalaisen kanssa, ja siihen viittaa myös sen syntyhistoria. Reformistisiksi luonnehdittavia liikkeitä on ensin Etelä-Ranskan alueella (waldolaisuus), siis lähellä kristillisen ja muhamettilaisen maailman silloista rajapintaa Espanjaa, josta muslimien kanssa sangen rauhassa ja heidän pyrkimyksiään edistäen eläneet juutalaiset kristittyjen käsiin jäätyään varmaankin jo tuolloin usein pakenivat rauhallisemmille seuduille. Reformistiset liikkeethän pyrkivät palauttamaan paavalilaista kristillisyyttä, joka oli hyvin lähellä alkuperäistä kristillistä tai messiaanista juutalaisuutta, kun taas katolilaisuus oli aikojen saatossa omaksunut sisäänsä hyvin paljon myös alunperin eurooppalaista uskomusperintöä, kuten jotkut pyhimystarut paljastavat. Osassa reformoituja uskonhaaroja vanhatestamentillisuus on voimakasta ja vasta nykyinen liberaaliteologia on tainnut syrjäyttää sitä luterilaisuudessakin. Mistä muualta nuo vaikutteet olisivat tulleet kuin kosketuksesta juutalaisiin ja hyvä kysymys on, kuinka paljon reformoitujen liikkeiden taustalta löytyy aivan henkilötasollakin kryptojuutalaisia. Tutkimuksella sitä voi olla vaikea osoittaa, sillä juutalaisten ja kristittyjen rintamalinjan molemmin puolin kaikki jäljet yliloikkareista pyrittiin hävittämään. Jotain ehkä kertoo suhtautumisen kiivaus: takinkääntäjät usein todistavat uskollisuuttaan uudelle isännälleen osoittamalla ehdottomuutta ja jopa julmuutta entisen aatteensa kannattajille.

*Luterilaisuus, kuten protestantismi yleensäkin vaikuttaa syntyneen voimakkaassa vuorovaikutuksessa juutalaisuuden kanssa*

En jaksa korjata enempää virheitä, kyllä kaikki varmasti ymmärtävät tekstin mahdollisista virheistä huolimatta, lukuunottamatta trolleja, jotka eivät tunnetusti ymmärrä mitään, oikein.

Anonyymi kirjoitti:

Esimerkiksi Pääsiäisen paaston esikuva ovat tietenkin jokakeväiset varastojen loppumiset. Oikeastaan ennen 1900-lukua Suomessakin oli melko tavallista, että keväällä ennen laidunkauden alkua syötiin jonkin aikaa pettua, kun edellisen vuoden sato oli tullut törsättyä, joskus osin jo syksyn olutjuhlissa. Tämä on tietenkin aikoinaan ollut yleismaailmallinen ilmiö ja tapahtunut myös Lähi-idän alueella, joskin siellä viljaa ei liene pantu olueksi. Vähiin se kuitenkin on ehkä käynyt ja ennen kevään puhkeamista ei paimenkarjakaan ole ollut mehevimmilään. Köyhää ja karummilla mailla elänyttä enemmistöä tämä on koskettanut enemmän kuin rikkaita, ja pian onkin ehkä voitu tehdä vertailuja ja huomattu, ettei rikkaus tuokaan aina onnea: kohtuullistava paasto on säästänyt ei aivan rutiköyhiä elintasosairauksilta, kuten kihdiltä ja ylipainon aiheuttamilta ongelmilta, joilla Jumala on, juutalaisten maailmankäsityksen mukaan, rikkaita yltäkylläisyydessä rypeneitä rangaissut. Ja niin välttämättömyydestä on tullut hyve, paitsi siinä, että itsekuri palkitaan, myös siinä, että pieni puute ei olekaan onnettomuus vaan siunaus. Joka muuten on jo aika lähellä sitä Jumalan suorittaman kaitsemuksen käsitettä, jolla moni kristitty edelleen tulkitsee oman elämänsä tapahtumia, kokien hetkelliset vastoinkäymiset siunauksiksi pidemmällä aika välillä. Mikä tapa suhtautua elämään ei ole lainkaan hedelmätön.

Luterilaisuus, kuten protestantismi yleensäkin vaikuttaa syntyneen voimakkaassa vuorovaikutuksessa juutalaisen kanssa, ja siihen viittaa myös sen syntyhistoria. Reformistisiksi luonnehdittavia liikkeitä on ensin Etelä-Ranskan alueella (waldolaisuus), siis lähellä kristillisen ja muhamettilaisen maailman silloista rajapintaa Espanjaa, josta muslimien kanssa sangen rauhassa ja heidän pyrkimyksiään edistäen eläneet juutalaiset kristittyjen käsiin jäätyään varmaankin jo tuolloin usein pakenivat rauhallisemmille seuduille. Reformistiset liikkeethän pyrkivät palauttamaan paavalilaista kristillisyyttä, joka oli hyvin lähellä alkuperäistä kristillistä tai messiaanista juutalaisuutta, kun taas katolilaisuus oli aikojen saatossa omaksunut sisäänsä hyvin paljon myös alunperin eurooppalaista uskomusperintöä, kuten jotkut pyhimystarut paljastavat. Osassa reformoituja uskonhaaroja vanhatestamentillisuus on voimakasta ja vasta nykyinen liberaaliteologia on tainnut syrjäyttää sitä luterilaisuudessakin. Mistä muualta nuo vaikutteet olisivat tulleet kuin kosketuksesta juutalaisiin ja hyvä kysymys on, kuinka paljon reformoitujen liikkeiden taustalta löytyy aivan henkilötasollakin kryptojuutalaisia. Tutkimuksella sitä voi olla vaikea osoittaa, sillä juutalaisten ja kristittyjen rintamalinjan molemmin puolin kaikki jäljet yliloikkareista pyrittiin hävittämään. Jotain ehkä kertoo suhtautumisen kiivaus: takinkääntäjät usein todistavat uskollisuuttaan uudelle isännälleen osoittamalla ehdottomuutta ja jopa julmuutta entisen aatteensa kannattajille.

Nämä ovat tietenkin asioita, joista olisi mielenkiintoista kuulla uskontoja ja historiaa tutkineiden ja niihin todella perehtyneiden kannanottoja. Minkä verran lienee sekulaareja uskontoihin perehtyneitä vapaa-ajattelijoissa, olen käsittynyt (ehkä väärin), että aiemmin oli jopa teologejakin. Itse kuuntelen joskus saarnamiehiä, jotka innostuvat kertoilemaan kaikenlaista uskonnostaan, varsinkin käytyään sen juurilla Israelissa, joskin he tietenkin tulkitsevat kaiken voimakkaasti omista uskonnollisista lähtökohdistaan käsin. Mikä ei toki minua haittaa, sillä mehän elämme:

https://www.youtube.com/watch?v=sdc_6YvJfFo

Joskaan en ole (ehkä noidenkaan) ruotsalaisten kanssa samaa mieltä koronapolitiikan suhteen. On tilanteita, joissa rajat ovat rakkautta ja kovuus on suurinta hellyyttä, kuten Raamattukin opettaa. Ja miksei opettaisi, tuhansien vuosien kokemuksella. En epäile, etteivätkö muutkin moraalia luovat ja käyttäytymistä ohjaamaan pyrkivät ajatuskokonaisuudet opettaisi ihan samaa. Itse tunnen niistä edes jotenkin vain Sun Tzun ja Clausewitzin, joskin tämä kai sitten on kuitenkin peräisin eräältä toiselta henkilöltä:

no plan of operations extends with any certainty beyond the first contact with the main hostile force

Tegnell ei liene koskaan lukenut sen paremmin Clausewitzia kuin Moltkeakaan. Soininvaarallekin suosittelisin.