Alkuraskaus + hyvin fyysinen työ + stressi

Otsikossa tiivistettynä.. Eli juuri lauantaina tein positiivisen raskaustestin. Kuukautiseni ovat epäsäännölliset, joten voin olla millä vain viikolla 3-9.
Työni on hyvin fyysistä (harrastan liikuntaa 5 päivää viikossa tunteja) ja koen sen ajoittain stressaavaksi. Eipä paljoa pandemia auta olen kanssa. Olen muutenkin helposti stressaava (stressin aiheuttama ekseema ympäri kehoa, herääminen aamuyöstä jne.)
Kesäloma alkaisi kk päästä. Tekisi mieli jättäytyä töistä pois tai edes vähentää työtunteja, nyt herkän alkuraskauden ajaksi.

Mietteitä?
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Työni on hyvin fyysistä (harrastan liikuntaa 5 päivää viikossa tunteja) ja koen sen ajoittain stressaavaksi."

Tuohon liittyen kopioin tähän erään kirjoituksen vitamiineista, saattaa liittyä myös sinun tapaukseesi. Stressin hoitoon vahvat B-vitamiinit ovat yksi mahdollinen apu.

"Markkinoilla on valtava määrä erilaisia vitamiinivalmisteita, hinnaltaan ja laadultaan kovinkin erilaisia. Monissa vitamiinivalmisteissa on kuitenkin se ongelma, että niiden vitamiinipitoisuudet ovat yksinkertaisesti aivan liian pieniä jos kyseessä on esim. huippu-urheilija, kolmivuorotyöläinen, kova tupakoitsija tai raskaan fyysisen työn tekijä, niin silloin kyseinen vitamiiniannos ei yleensä riitä antamaan riittävää antioksidanttisuojaa, eikä muutenkaan riittävää tärkeimpien vitamiinien saantia.
Myös kampaamo/kauneudenhoito- ja rakennusalalla, joissa altistutaan kemikaaleille, on terveyden kannalta hyvä varmistaa, että kehon antioksidanttipuolustus on kunnossa.
Virallinen vitamiinien RDA suositus on ainoastaan suuntaa antava määritelmä, ja siihen ei kannata liikaa luottaa ainakaan noissa aiemmin mainituissa tapauksissa. RDA esim. määrittää päivän C-vitamiinin saantisuositukseksi 80mg, olitpa sitten 45 kiloinen toimistotyöntekijä tai 250 kiloinen sumopainija. Ei tarvitse olla Nikola Teslan kaltainen supernero ymmärtääkseen, että 80mg C-vitamiinia ei riitä 250 kiloiselle sumopainijalle, kuten ei myöskään riitä huippu-urheilijalle, tai kolmivuorotyötä tekevälle tupakoitsijalle, eikä työssään kemikaaleille altistuvalle."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Otsikossa tiivistettynä.. Eli juuri lauantaina tein positiivisen raskaustestin. Kuukautiseni ovat epäsäännölliset, joten voin olla millä vain viikolla 3-9.
Työni on hyvin fyysistä (harrastan liikuntaa 5 päivää viikossa tunteja) ja koen sen ajoittain stressaavaksi. Eipä paljoa pandemia auta olen kanssa. Olen muutenkin helposti stressaava (stressin aiheuttama ekseema ympäri kehoa, herääminen aamuyöstä jne.)
Kesäloma alkaisi kk päästä. Tekisi mieli jättäytyä töistä pois tai edes vähentää työtunteja, nyt herkän alkuraskauden ajaksi.

Mietteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu