Ameriikan persu on idiootti

Trump käänsi kurssinsa: kuvernöörit saavat päättää talouden avaamisesta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julkistanut kolmivaiheisen suunnitelman maan talouden avaamiseksi koronaviruspandemian keskellä.

Trumpin suunnitelma on suuntaa-antava eikä sido osavaltioiden kuvernöörejä. Osavaltiot tekevät omat ratkaisunsa siitä, milloin ne höllentävät omia rajoituksiaan.

Vielä tiistaina Trump sanoi, että presidentillä on ”ehdoton valta” päättää rajoitusten poistamisesta
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Osavatiot päättää asoista itse kuten euroopan unionissa valtiot itse päättävät.

Äänestä

Trump ja Purra ovat fasisteja.
Hitler ja Putin ovat fasisteja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Trump käänsi kurssinsa: kuvernöörit saavat päättää talouden avaamisesta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julkistanut kolmivaiheisen suunnitelman maan talouden avaamiseksi koronaviruspandemian keskellä.

Trumpin suunnitelma on suuntaa-antava eikä sido osavaltioiden kuvernöörejä. Osavaltiot tekevät omat ratkaisunsa siitä, milloin ne höllentävät omia rajoituksiaan.

Vielä tiistaina Trump sanoi, että presidentillä on ”ehdoton valta” päättää rajoitusten poistamisesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu