Okkeii! Se on se lukema, jonka kreat ja krisset antaa maan iäksi. Mutta miten tuo on laskettu, mikä vuosi olisi aloituspiste? Koska se on ollut 6000 v jo monta vuosisataa, niin eikö joku voisi laskea virallista lukemaa? Sillä eihän jokin voi pysyä jatkuvasti yhtä vanhana. Vai hilautuuko luomisajankohta aina vain eteenpäin, jotta tuo lukema voisi olla se 6000?
6000 vuotta ei muutu
Anonyymi
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Raamattu ei kerro aikaa tarkasti, esimerkiksi patriarkkojen iät on vain vuoden, ei kuukausien ja päivien tarkkuudella. Siksi ei voi sanoa onko joku aika se oikea!
Juutalaiset laskevat maan iän pari vuosisataa lyhyemmäksi.
Lisäksi sukuluetteloissa on pieniä eroavaisuuksia eri alkuteksteissä.
Joten kuusi vuosituhatta on arvio jonkun sadan vuoden tarkkuudella!
Ei "kreat ja krisset", vaan krissekreat, (Suomessa) pieni vähemmistölahko.
Sukuluetteloistahan sen voi laskea
https://answersingenesis.org/bible-timeline/timeline-for-the-flood/
Sekä piispa Ussher että palstan spesialisti Mark5 ovat olleet tietoisia siitä, että Raamattu ei suoraan kerro maailman ikää. Ussher päätteli melko mielivaltaisesti (ja Raamatun epätarkkuuksien ja ristiriitojen vuoksi myös Raamatun ulkopuolisia lähteitä käyttäen), että maailma luotiin vuonna 4004 eKr. Tähän lukuun jopa Mark5 ja ROT ovat juuttuneet, kun eivät avuttomat ressukat muuhun pysty.
Toisella laskutavalla Ussher muuten sai tuloksen, että noin 6000 vuoden sijasta maailma on noin 7500 vuotta vanha. Tämänkin hän laski Raamatun mukaan, koska Raamatun epätarkkuuden ja ristiriidat mahdollistavat tämänkin tulkinnat.
(Ja ennen kuin huudat "Mitään ristiriitaa ei ole!", ole hyvä ja ilmoita omiin laskelmiisi perustuen, mikä on maailman ikä Raamatun mukaan. Kiitos.)
On joitain ongelmia, jos lasketaan ihmiskunnan ikää Raamatusta:
Ei mainita oliko Aadam ja muut esi.isät 130 vuotta, kolme kuukautta, viisi päivää, kun lapsi syntyi. Sanotaan vain vuosiluku. Tämä merkitsee keskimäärin puolen vuoden virhettä kahden sukupolven välillä.
Aikaa Egyptissä ei tarkkaan tiedetä.
Paavalin mukaan laki annettiin Siinailla 430 vuotta sen jälkeen kun Aabraham oli saanut lupauksen siunauksesta.
Lisäksi on vaikeaa laskea tuomarien aikaa, koska aina ei yksi tuomari seurannut toista heti.
Muinakin aikoina on pientä epäselvyyttä, joten lopputulos on "noin 6000 vuotta"!
Onneksi meidän ei edes tarvitse tietää täsmälleen!
Niinpä niin, ja silti moni kreationisti puhuu 6000 vuodesta "Raamatun mukaisena". Moniko heistä on laskenut itse ja moniko luottaa porttokirkon piispan ehtoollisviinipäissään laskeskelemiin lukuihin, joissa laskija itsekin myönsi olevan epätarkkuuksia...
On täysin samantekevää onko maan ikä 6000 vuotta vai noin 6000 vuotta!
Sen sijaan ei ole samantekevää onko ihmisiä ollut muutama miljoona vuotta vai vain muutama tuhat vuotta.
Jos näet ihmisiä olisi ollut miljoona vuotta, ja järki vasta kehittynyt 10 000 vuotta sitten, se selittäisi miksi ei sitä ennen osattu rakentaa mitään pysyvää.
Ongelmana olisi vain miksi järki on kehittynyt valtavasti näinä viimeisinä vuosituhansina, kun nyt mennään kuuhun raketilla, ja tehdään tietokoneita, mutta kymmenen tuhatta vuotta sitten ei tiedetty että kärryissä pitää olla pyörät!
Joten järki on kehittynyt yhdessä sadasosassa siitä ajasta mikä ulkomuodon kehitykseen on tarvittu!
Naurettavaa!
Järjen kehitys menee aaltomaisesti: 10 000 vuotta sitten pieniä kivimajoja, 5000 vuotta sitten valtavia pyramideja, osattiin sahata graniittia timanttiterillä, kun ei muu pysty, ja tehtiin kuninkaan kammio pyramidin keskelle, ja marmorilaatat millimetrien tarkkuudella peittämään koko pyramidit.
Sitten seurasi allonpohja: ei osattu edes kunnolla kirjoittaa, vaan piirrettiin kuvia, ei osattu edes valmistaa työkaluja joilla olisi voinut muotoilla graniittia,
Nyt vaikuttaa siltä, että järki lisääntyy jälleen, kun on muutamassa vuodessa keksitty enemmän kuin tuhansina vuosina sitä ennen.
Toisaalta kyllä vaikuttaa että jotkut ovat menossa ajassa taaksepäin, uskovat abiogeneesiin ja lamarckismiin, sekä evoluutioon ilman todisteita!
Jotkut kreationistit tosiaan uskovat siihen lamarckismin muunnokseen, jonka mukaan ihmisen kehitys alkoi kun joku apina päätti muuttua ihmiseksi.
>Järjen kehitys menee aaltomaisesti: 10 000 vuotta sitten pieniä kivimajoja, 5000 vuotta sitten valtavia pyramideja,
Huoh, taasko tätä evopropagandaa.
Kulttuuri syntyi kaikkialla n. 3000v sitten samaan aikaan, koska mitään kehitystä ei ole tapahtunut.
Mistään yli 6000v vanhasta kulttuurista taas ei ole todisteita.
"Jos näet ihmisiä olisi ollut miljoona vuotta, ja järki vasta kehittynyt 10 000 vuotta sitten, se selittäisi miksi ei sitä ennen osattu rakentaa mitään pysyvää."
Jos esim. 1900-luvulla jKr on rakennettu jotain mikä ei ole pysyvää, esim. pellolle puinen heinälato, joka on sittemmin purettu polttopuiksi, niin tämä siis todistaisi, että 1900-l. jKr ihminen oli vielä järjetön luontokappale.
Vai mitä?
Pyramidien rakentelu ei todista mitään suuremmasta järjestä verrattuna pyramidien rakentelemattomuuteen.
Lisääpäs siihen vaikka yksikin vuosi niin sinua tullaan hakkaamaan raamatulla päähän.
Itse asiassa Raamattu ei kerro luomispäivien pituutta sillä jopa itse Genesiksessä kielestä riippuen on " päivän" pituudeksi annettu 3 erilaista määritettä.
Eli onhan se ilmiselvää että Luojan näkökulmasta katsottuna maan päällä paistoi aina aurinko jollain puolella maapalloa joten ei ollut mitään kirjaimellisia 24 tuntisia luomipäiviä. Kyse oli kuvaannollisista luomipäivistä joiden tarkoitus olli ilmaista vain jotain luomisjjärjestyksestä.
6. luomispäivä päättyi Eevan luomiseen ja koska Raamattu ei kerro tarkoituksellisesti ihan tarkkaa ajnkohtaa tuon viimeisen luomispäivän päättymiseen niin emme voi olla varmoja siitä että milloin alkoi tuo 7. päivä, eli lepopäivä. Nyt se on kuitenkin kestänyt jo 6000 v. ja luvassa on vielä pian alkava tuhatvuotinen Valtakunta jonka aikana pahuus poistetaan, siisevolutionistit, ja alkaa paratiisin ennallistaminen ja kuolleita herätetään . Eli Jumalan tahto tapahtuu silloin maan päällä ja taivaassa. Eli se Aatamin aloittama testi siitä että pärjääkö ihminen paremmin ilman Jumalaa, tulee päätökseensä, sillä Raamatun ennustukset osoittavat kiistattomasti että elämme ns. maailmanlopun kynnyksellä.
Tästä voimme päätellä että jos kerran "lepopäivä" kesstää 7000 v. niin muutkin luomispäivät ovat saattaneet olla 7000 v. pitkiä ajanjaksoja. Tosin kyseessä on silti mitä ilmeisimmin kauvaannolliset pituudet.
Tietysti voi tehdä oman tulkintansa, mutta 7000 x 7 = 49 000 vuotta, mikä on aivan liian lyhyt aika evoluutiolle, ja aivan liian pitkä aika ihmiskunnan tunnetulle historialle.
Sitä paitsi tulee ongelmia kun monet kukat ovat riippuvaisia hyönteisistä. Ne olisivat kadonneet, jos ne luotiin 21 000 vuotta ennen hyönteisiä!
Ihmiskunnan tunnettu historia on raamatussa, ei missään muualla.
Menestystä uskoluuloillesi.
Kyllä raamatun sukuluetteloiden perusteella voidaan laskea tarkka ajankohta Aadamin ja Eevan ensimmäiselle elinvuodelle, joka oli 4220 eKr.
Eli nyt on menossa vuosi 6240 jälkeen Aadamin ja Eevan syntymän.
Mutta on eräs toinenkin teoria joka perustuu Koraaniin. Nimittäin, että he syntyvät vasta tulevaisuudessa joskus vuoden 3333 jKr jälkeen Herran päivään eli 1000 vuotiseen valtakuntaan. Mutta joskus vuoden 3600 jKr tienoilla tapahtuu syntiinlankeemus ja heidät heitetään tuosta taivaallisesta valtakunnasta alas menneisyyteen vuoteen 4220 eKr. rangaistukseksi. On siis olemassa eräänlainen looppi tai sykli tai ajatus siitä, että tämä nykyinen maailma jossa elämme on rangaistuspaikka, takyonitasku ennen maailman tosiasiallista luomista perustettu.
Maailma luodaan vasta tulevaisuudessa ja me elämme täällä menneisyydessä ennen maailman luomista olevassa takyonitaskussa tai braanissa. Tämä on yksi hatara mahdollisuus. Siinä mielessä tulee myös ottaa huomioon Hare Krishna liikkeen teokset, joiden mukaan noin vuodesta 3000 eKr vuoteen 7000 jKr on olemassa Kala-taivaaseen ja aikamatkailuun perustuva looppi tai sykli. Eräänlainen braani tai tasku sekin ehkä. Mitään varmaa ei voida sanoa luomisen ajankohdasta tai paikasta sillä jos voitaisiin Jumala olisi jo sen ilmoittanut, mutta hän on jättänyt itselleen luomisen suhteen vapaat kädet.
Tarkan ajankohdan laskussa taisi tulla virhe: Vuotta nolla ei ole!
Joten laskun tulos olisi ollut 6239 vuotta!
Ole hyvä ja osoita tarkemmin, millä tavoin olet saanut tuloksen, joka poikkeaa peräti 216 piispa Ussherin laskelmista.
Ei mitään ihme 6239! Se on 6000.