Evoluutio perustuu näkymättömän serkun kehitykseen!

Anonyymi

Evoluutionistit myöntävät että ne lajit joista on fossiileja, ja joita näemme ympärillämme, eivät ole kehittyneet!
Esimerkiksi keuhkokala ei ole muuttunut miksikään, vaan sen serkku on salassa kehittynyt sammakoksi, joka ei ole kehittynyt, vaan sammakon näkymätön serkku on kehittynyt matelijaksi, jonka serkku taas hyppi kiveltä kivelle ja sai siivet, samalla kuin matelijat pysyivät matelijoina.

Apina ei myöskään ole kehittynyt, vaan se on se tuntematon serkku joka oppi tekemään tulta ja keksi pyörän ennenkuin se oli keksinyt työkaluja pyörän tekemiseen!

Minun serkkuni on kuuluisa biologi joka on jo kauan sitten todistanut tämän, mutta hän ei halua itseään julkisuuteen!

96

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja tämä todistaa luomisen miten?

      • Anonyymi

        Elämän syntyyn on vain kaksi mahdollisuutta, luominen tai itsestään rakentunut elämä. Tiede ei ole pystynyt todistamaan itsestään syntynyttä elämää,joten jäljelle jää luominen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämän syntyyn on vain kaksi mahdollisuutta, luominen tai itsestään rakentunut elämä. Tiede ei ole pystynyt todistamaan itsestään syntynyttä elämää,joten jäljelle jää luominen.

        Montako kertaa sinulle ja mm. Rotikalle pitää muistuttaa, että muita varteenotettavia mahdollisuuksia on ainakin kolme? Ettekö vieläkään ole saaneet selville mitkä ne ovat?

        Tiede kuvaa parhaiten elämän syntyä.

        Tarinat joita uskontojen toimesta on tuotettu eivät kuvaa mitään kehittyneesti eivätkä tutki asiaa ja pyri löytämään tapahtuman oikeaa sisältöä.

        Pyhien kirjoitusten perusteella ei voi sanoa luomisesta yhtään mitään. On hyvä että tiede ponnistelee eteenpäin elämän synnyn selvittämiseksi. On parasta jättää uskonnot pohtimaan luomista omiin seurakuntiinsa.

        Uskoonlla ole mitään tekemistä elämän synnynkanssa.

        Ja jos mennään ihan aineen ilmaantumisen alkuhetken pohtimiseen niin tiede auttaa tässä sillä todellinen valehtelmisvapaa tiede sanoo havainnoidusti etei absoluuttisesta tyhjyydestä mitään voi syntyä!!!!!

        Joten nyt olemme kaikki tieteellisen tarkasti havainnoineet että koska ainetta on olemassa niin sen tuottamiseen on olemassa toimija joka on nykyisen ihmistieteen ulottumattomissa.

        Siis nykyisen! Siis sen joka kieltäytyy näkemästä älyn vaikutusta luomakunnassa.

        Niin ettäkö äärettömässä ja rajattomassa ikuisuuselemettejä ja äärettömyyselemettejä olemassaolevassa tilassa jonka ateistien on ihan vain pakko uskotella itselleen olevan ihan jotain muuta kuin mitä faktatiede sanoo. siitä että voiko olemattomudesta syntyä aikaa, tilaa ja ainetta? Heheheh!

        No mistä sen tietää ihan varmasti että tyhjänräjäyttäjäprofessori-enkvitsit ovat ihan silkkoaja aukrotiteettiiinsa vetoavia petkuttajia idoleilleen evokeille?
        No kas kun kaikki evokit on viiime vuosina opetettu uskottelemaan itselleen sen että kaikki olemassaoleva on evoluution tuotosta ja siis luonnollista kuten homous josat aei lapsia synny ja jossa pökitään anukseen eikä vaginaan!!!!!

        Siis sanon teille perusteellisesti petetyille evokeille että herätkää unestanne!!!!

        Juuri noin. Jos joku uskonto on samaa mieltä tieteen kanssa siinä että absoluuttisesta olemattomuudesta ei voi syntyä millään ilveellä ainetta ja se on mahotonta ajatella tieteen näkökulmasta että aika ei muka olisi ikuista eikä myöskään tila voi olla rajatonta eikä siksi muka kenenkään tekemää joten olemme nyt ihmisen ajattelukyvyn äärirajoilla ikuisuus- äärettömyys- kysymysten parissa. Eikö totta?

        Oivalsitko pointin?

        Homous tuntuu olevan sinulle hyvinkin luonnollista kun siitä koko ajan vaahtoat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämän syntyyn on vain kaksi mahdollisuutta, luominen tai itsestään rakentunut elämä. Tiede ei ole pystynyt todistamaan itsestään syntynyttä elämää,joten jäljelle jää luominen.

        No voi tyhmä. Kas kun vaihtoehtoja ei tieteen faktotodisteiden mukaan ole ikinä ollut!!!

        Uskomusevoluutoteoria on ihan oma lajinsa jossa todelliesta tieteestä ei ole näkynyt häivääkään.

        Vai miten luulet sen olevan muka tieteellistä että kaikkien evolutionistien mukaan homous on yhtä luonnolilsta kuin heterorakkaus vaikka siinä uros pökkii toista urosta ei suinkaan vaginaan eli pimppaan vaan ulostusaukkoon!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiede kuvaa parhaiten elämän syntyä.

        Tarinat joita uskontojen toimesta on tuotettu eivät kuvaa mitään kehittyneesti eivätkä tutki asiaa ja pyri löytämään tapahtuman oikeaa sisältöä.

        Pyhien kirjoitusten perusteella ei voi sanoa luomisesta yhtään mitään. On hyvä että tiede ponnistelee eteenpäin elämän synnyn selvittämiseksi. On parasta jättää uskonnot pohtimaan luomista omiin seurakuntiinsa.

        Joo , oikeassa olet. Tiede kertoo meille että 0=0, eli ei meidän kosmoksemme tyhjästä poksahtanut vaikka proffessosi Enkvitsi yrittää kankeasti niin esittää, siis täysin reaaliteenvastaisin argumentein niin esittää.

        Siis hänen uskonlahkonsa mukaan asia on niin että koska ainetta ja me olemme olemassa niin supersuuri sattuma oli aikaansaanut tämän kaiken olemassolevan aboluuttisesta olemattomuudesta jossa ei muka ollut avaruuden äärettömyyttä eikä ajan kulumisen ikuisuutta eikä ...... no vitsim ajatelkaa evokit itse että mitä muuta absoluutinen evokosmos voisi olla muuta kuin olematon nolla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No voi tyhmä. Kas kun vaihtoehtoja ei tieteen faktotodisteiden mukaan ole ikinä ollut!!!

        Uskomusevoluutoteoria on ihan oma lajinsa jossa todelliesta tieteestä ei ole näkynyt häivääkään.

        Vai miten luulet sen olevan muka tieteellistä että kaikkien evolutionistien mukaan homous on yhtä luonnolilsta kuin heterorakkaus vaikka siinä uros pökkii toista urosta ei suinkaan vaginaan eli pimppaan vaan ulostusaukkoon!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!?

        Hei. tämä palsta on luomisesta puhumista varten. Mene oikeille palstoille keskustelemaan evoluutiosta ja homo fantasioistasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako kertaa sinulle ja mm. Rotikalle pitää muistuttaa, että muita varteenotettavia mahdollisuuksia on ainakin kolme? Ettekö vieläkään ole saaneet selville mitkä ne ovat?

        Muut 3 syytä ovat täysin mahdottomia. ne ovat vain sinun houreita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiede kuvaa parhaiten elämän syntyä.

        Tarinat joita uskontojen toimesta on tuotettu eivät kuvaa mitään kehittyneesti eivätkä tutki asiaa ja pyri löytämään tapahtuman oikeaa sisältöä.

        Pyhien kirjoitusten perusteella ei voi sanoa luomisesta yhtään mitään. On hyvä että tiede ponnistelee eteenpäin elämän synnyn selvittämiseksi. On parasta jättää uskonnot pohtimaan luomista omiin seurakuntiinsa.

        Alussa Jumala loi taivaan ja maan ,se riittää.Älä rupea neuvomaan Jumalaa. Sinä ja tiede ette ole pystyneet muuhun kuin olettamuksiin aikojen alun kysymyksissä. Kehittäkää vain lääketiedettä ja Jumalan ihmeellisten tekojen tutkintaa, siihen te pystytte.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alussa Jumala loi taivaan ja maan ,se riittää.Älä rupea neuvomaan Jumalaa. Sinä ja tiede ette ole pystyneet muuhun kuin olettamuksiin aikojen alun kysymyksissä. Kehittäkää vain lääketiedettä ja Jumalan ihmeellisten tekojen tutkintaa, siihen te pystytte.

        Miten olematonta voi edes neuvoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoonlla ole mitään tekemistä elämän synnynkanssa.

        Eikä varsinkaan tyhjänräjäyttäjä- evo-homo- uskonnolla sillä tiede todistaa ehdottoman varmasti sen että tyhjästä ei synny ainetta eikä siis elämääkään eikä elämää synny evohomosuhteistakaan ja kun vieöä media tietää kertoa sen että evouskovaisset ovat haluttomia perustamaan lapsiperheitä mieluummin kuin harrastavat irtosuhteita joiden surauksena evot murhaavat ei-toivotut lapsensa abortoimalla ne äitiensä kohtuun heti alkuunsa.

        Niin että se on nyt tosiaankin todistettu että evouskoisten elämäntapa toimii täysin evoluutioteorian lajinsäilymisperiaatetta vastaan!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämän syntyyn on vain kaksi mahdollisuutta, luominen tai itsestään rakentunut elämä. Tiede ei ole pystynyt todistamaan itsestään syntynyttä elämää,joten jäljelle jää luominen.

        Elämän syntyyn on vain kaksi mahdollisuutta, luominen tai itsestään rakentunut elämä. Kreationismi ei ole pystynyt todistamaan luotua elämää, joten jäljelle jää itsestään syntyminen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos mennään ihan aineen ilmaantumisen alkuhetken pohtimiseen niin tiede auttaa tässä sillä todellinen valehtelmisvapaa tiede sanoo havainnoidusti etei absoluuttisesta tyhjyydestä mitään voi syntyä!!!!!

        Joten nyt olemme kaikki tieteellisen tarkasti havainnoineet että koska ainetta on olemassa niin sen tuottamiseen on olemassa toimija joka on nykyisen ihmistieteen ulottumattomissa.

        Siis nykyisen! Siis sen joka kieltäytyy näkemästä älyn vaikutusta luomakunnassa.

        >Joten nyt olemme kaikki tieteellisen tarkasti havainnoineet että koska ainetta on olemassa niin sen tuottamiseen on olemassa toimija joka on nykyisen ihmistieteen ulottumattomissa.

        Tosin tiede ei tunne toimijoita, joista ei ole koskaan tehty ensimmäistäkään havaintoa. Näin ollen puhut taas kerran uskonnosta ja tarkemmin sanottuna jehovalaisuudesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin. Jos joku uskonto on samaa mieltä tieteen kanssa siinä että absoluuttisesta olemattomuudesta ei voi syntyä millään ilveellä ainetta ja se on mahotonta ajatella tieteen näkökulmasta että aika ei muka olisi ikuista eikä myöskään tila voi olla rajatonta eikä siksi muka kenenkään tekemää joten olemme nyt ihmisen ajattelukyvyn äärirajoilla ikuisuus- äärettömyys- kysymysten parissa. Eikö totta?

        Oivalsitko pointin?

        >joten olemme nyt ihmisen ajattelukyvyn äärirajoilla ikuisuus- äärettömyys- kysymysten parissa.

        Olet viihtynyt jo kymmenen vuotta oman ajattelukykysi äärirajoilla, eivätkä ne ikävä kyllä ole etäällä keskustasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alussa Jumala loi taivaan ja maan ,se riittää.Älä rupea neuvomaan Jumalaa. Sinä ja tiede ette ole pystyneet muuhun kuin olettamuksiin aikojen alun kysymyksissä. Kehittäkää vain lääketiedettä ja Jumalan ihmeellisten tekojen tutkintaa, siihen te pystytte.

        Antsu lausui: "Älä rupea neuvomaan Jumalaa".
        Antsu tarkoitti: "Älä rupea neuvomaan minua."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä varsinkaan tyhjänräjäyttäjä- evo-homo- uskonnolla sillä tiede todistaa ehdottoman varmasti sen että tyhjästä ei synny ainetta eikä siis elämääkään eikä elämää synny evohomosuhteistakaan ja kun vieöä media tietää kertoa sen että evouskovaisset ovat haluttomia perustamaan lapsiperheitä mieluummin kuin harrastavat irtosuhteita joiden surauksena evot murhaavat ei-toivotut lapsensa abortoimalla ne äitiensä kohtuun heti alkuunsa.

        Niin että se on nyt tosiaankin todistettu että evouskoisten elämäntapa toimii täysin evoluutioteorian lajinsäilymisperiaatetta vastaan!!!!!!

        "sillä tiede todistaa ehdottoman varmasti sen että tyhjästä ei synny ainetta"

        Ei synnykkään, eikä ketkään muut kuin kretut, ole näin väittäneetkään.

        "evouskovaisset ovat haluttomia perustamaan lapsiperheitä"

        Tosin tuossa tutkimuksessa oli mukana ihmisiä laidasta laitaan. Ja syykin on tiedossa, ja se ei ole tuo sinun valeesi. Eikös jumalasi heitä sinunlaisesi jatkuvan valehtelijan helvettiin, kun olet muita tuomitsemassa, ilman mitään syytä?

    • "Evoluutionistit myöntävät että ne lajit joista on fossiileja, ja joita näemme ympärillämme, eivät ole kehittyneet!"

      Kyllä, on olemassa evoluutiopuun basaaleja lajeja ja luokkia, jotka eivät ole juurikaan kehittyneet ja näitä voidaan kutsua eläviksi fossiileiksi.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Basal_(phylogenetics)

      Selkärankaisten vanhimpia basaaleja lajeja ovat ympyräsuiset eli nahkiainen on paljon vanhempi kala kuin keuhkokala tai varsieväkala. Katso tästä linkistä esimerkki selkärankaisten evoluutiopuusta. Se on keskittynyt luukaloihin, mutta varmasti saat idean tästä.

      https://www.researchgate.net/figure/Phylogenetic-tree-of-vertebrates-A-simplified-phylogenetic-tree-focusing-on-the_fig1_316690258

      "Esimerkiksi keuhkokala ei ole muuttunut miksikään, vaan sen serkku on salassa kehittynyt sammakoksi..."

      No ei kai se neliraajainen matelijaserkku ole salaa kehittynyt. Paljon herkullisempi kohde on varsieväkalan ja sen neliraajaisten matelijaserkkujen esi-isä, josta esimerkkinä on Tiktaalik Roseae.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiktaalik_roseae

      "...samalla kuin matelijat pysyivät matelijoina."

      Hyvä, ymmärrät pointin. Kun basaalit lajit tai luokat ovat sopeutuneet hyvin ekologiseen lokeroon ja elinympäristö on stabiili niin mikä tarve siitä on muuttua miksikään.

      • Anonyymi

        Heh heh. Koska tiede todistaa että on olemassa valtavasti lajeja jotka eivät ole kehittyneet lainkaan kuvitellusissa evotuhansissa miljoonissa vuosissa ja jotka todistaat sen ettei evoluutiota ole olemassakaan niin nuo nolot homofanittavat evot keksivät mieltään rauhoittaakseen termin "elävä fossiili", heheheheh , vitsi mitä pellejä!!!!!

        Mistä Jyri keksit niitä olevan valtavasti? Oliko kampelatutkijan teksti liian vaikea linkkejen kanssa?

        Koska te evoluution kieltäjät saatte aikaiseksi sen oman taksonomianne? Se olisi biologiassa meinaan aika oleellinen. Ymmärrän toki sen, jollei ole ikinä biologian kanssa tekemisissä, ettei sen taksonomian ja evoluution ymmärtäminen osana sitä aukea.

        Miten homot liittyvät asiaan millään tavalla? Ai niin. Kello on ollut taas 3 yöllä ja sinulla on noita kiellettyjä fantasioita.

        Lajeja, jotka ovat kehittyneet on valtavan paljon enemmän. Koko maapallon eliöstö on muuttunut useita kertoja lähes kokonaan eri maailmankausina. Mikä muu sen selittäisi kuin evolutiivinen lajiutuminen?

        Kysymys. Mikä ohjaa evoluutiota, mutta se ei kuitenkaan luo solua ?

        Luonnossahan on se ainoa oikea taksonomia selvästi näkyvissä sillä se näkyy siinä että eliöstö koostuu eri lajeista jotka eivät risteydy toisten lajien kanssa!

        TÄMÄ ON TIETEELLINEN FAKTA.

        Täysin pieleen mennyt äskeinen ihmisten tuottama eliöstön laaja lajiuttamisyritys jossa piti tuottaa sikanautaa ja muita ihmeotuksia ja superviljoja osoitti luonnossa olevan taksonomian rajat selvästi!!
        Mutta jos evokki on niin tyhmä että pitää homoutta luonnollisena niin miten hän muka voisi huomata tuon tason järjenkäytöllään sen että eliöstöllä on selkeät lajirajat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lajeja, jotka ovat kehittyneet on valtavan paljon enemmän. Koko maapallon eliöstö on muuttunut useita kertoja lähes kokonaan eri maailmankausina. Mikä muu sen selittäisi kuin evolutiivinen lajiutuminen?

        He heh, paljastuit evouskovaiseksi, sillä käytit sanaa "lähes", joka paljastaa sen että koska on löydetty valtavasti lajeja jotka eivät ole fossiiliston mukaan muuttuneet lainkaan vaikka ympäristön muutokset ovat myllänneet kaikkialla niin onhan se selvää että sama tilanne jaka nyt näkyy eliöstön sukupuuttoina, on ollut aina vallalla. Eli ei ole mitään uusia lajeja tullut vaan sukupuuttoja on aina ollut ja sukupuuttoon kuolleiden lajien fossiileja löydetään.
        Lajiutumisista ei ole mitään merkkejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymys. Mikä ohjaa evoluutiota, mutta se ei kuitenkaan luo solua ?

        Fuusio

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He heh, paljastuit evouskovaiseksi, sillä käytit sanaa "lähes", joka paljastaa sen että koska on löydetty valtavasti lajeja jotka eivät ole fossiiliston mukaan muuttuneet lainkaan vaikka ympäristön muutokset ovat myllänneet kaikkialla niin onhan se selvää että sama tilanne jaka nyt näkyy eliöstön sukupuuttoina, on ollut aina vallalla. Eli ei ole mitään uusia lajeja tullut vaan sukupuuttoja on aina ollut ja sukupuuttoon kuolleiden lajien fossiileja löydetään.
        Lajiutumisista ei ole mitään merkkejä.

        "evouskovaiseksi"

        Ketä nämä sinun mielikuvituskaverisi ovat?v Ja oletko kauankin nähnyt harhoja?

    • Anonyymi

      Niin, täytyy olla apinaakin tyhmempi jos HALUAA uskoa että täysin tieteen kriteerien vastainen evoluutio olisi muka millään tasolla totta kun kerran siitä ei ole olemassa ainoatakaan todellista todistetta.
      Niin se vain on että vain yksi aito tieteellinen todiste joka olisi todella olemassa muualla kuin evokkien mielikuvituksessa riittäisi kaatamaan Genesiksen. Mutta missä se on? Tiedätkö sinä palstan evo sen? Ai et vai!
      No sitähän minäkin! Heheheh!

      • Anonyymi

        Evoluutioteoria on poikkitieteellisesti todennettua luonnontiedettä. Todisteita on vaikka millä mitalla, mutta Harmagedonin pelossasi sinun on pakko kieltää tosiasiat.

      • Anonyymi

        Ja miten tämä vuodatus todistaa luomisen tai sen että sen takana olisi joku olio?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miten tämä vuodatus todistaa luomisen tai sen että sen takana olisi joku olio?

        Kerro miten luominen tapahtui ja mistä tuli solu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro miten luominen tapahtui ja mistä tuli solu

        Tietenkin se lähti paljon pienemmistä yksiköistä.Solu onjättiläinen niiden rinnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro miten luominen tapahtui ja mistä tuli solu

        Heh voisi luulla että kyllä tiede tietää sen että mistä se aine javarsinkin elämä tuli, mutta niin se vain on ettei ihmisen viisaus ihan ole riittänyt elollisen solun luomiseenelottomasta joten eikö sse ole silloin tietenkin tieteellisen tarkasti niin että joku ihmistä älykkämpi taho sen solun loi!

        Siis taisisn tässä tulla todistaneekis sen että tiede tunnustaa Luojan olemassaolon, siis jonkun ihmistieettä viisaamman.

        Mutta mutta, jos joku ihminen on niin typerä ja suorastaan järjetön että uskottelee itselleen että homous on yhtä luonnollista kuin heterorakkaus vaikkei siitä lapsiakaan tulen niin onko se joku yllätys että nnuo eivät huomaa sitä että solun tosiaankin on tuottanut joku ihmistäälykkäämpi?
        Evouskoiset viisauden sijaan ajattelevat että solun teki rajattoman mononkertaisesti ihmistä typerämpi sokea sattuma.

        "Siis taisisn tässä tulla todistaneekis sen että tiede tunnustaa Luojan olemassaolon, siis jonkun ihmistieettä viisaamman."

        Et tullut, koska tiede ei toimi niin että jos jotain ei ole olemassa, niin sen korvaisi joku täysin todistamaton asia. Ei muutka kuin todisteita kehiin tästä sinun jumalasta. Tämän jälkeen sitten voit todistaa että juuri tämä sinun jumalasi olisi luonut jotain.

        Ja homous on luonnollista koska sitä esiintyy valtavasti luonnossa. Eikä luonnollisen määritelmä ole se että saako jälkeläisiä vai ei. Vai etkö pidä enää vanhoja ihmisiä luonnollisina, vai onko sinulla joku oma määritelmä jopa "luonnolliselle".

        Ja miksi et halua puhua luomisesta, vaan olet jatkuvasti puhumassa evoluutiosta ja omasta homoudestasi?

    • Anonyymi

      Tämä maailmankuulu kaikkien tiedemiesten tuntema serkkuni sanoi, että luomista ei tarvitse todistaa. Riittää kun todistaa ettei evoluutio-oppi ole totta!

      Silloin on lopputulos että elämän perusmuodot ovat ilmaantuneet yliluonnollisesti!
      Yksi selitys on että ne ovat itse luoneet itsensä, toinen vaihtoehto on että ne on joku toinen luonut.
      Itsensä luominen on vaikeampi käsittää kuin että on Luoja!
      Viisas serkku!

      • Anonyymi

        Onko sinulla paljonkin mielikuvituskavereita? Varmaan Shanghain kirkkoyliopiston koko opettajakunta.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa, ettei luomista tarvitse todistaa mitenkään.

        Ne jotka uskovat luomiseen, eivät todisteluja kaipaa. Uskominen riittää.

        Luominen ei ole mielenkiintoinen tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta. Luomiseen liittyvät tarinat, joita totuutena eri uskontojen piirissä pidetään, ovat nopeasti läpi luettu. Eikä niissä ole mitään tieteen näkökulmasta lisäarvoa tuottavaa, joka auttaisi ymmärtämän esimerkiksi maapallon kehitystä.

        Luomisesta ei ole järkevää kiistellä koska luominen ei ole faktapohjaista tutkittua tietoa. Esimerkiksi raamatun analysointi evoluutioteorian kehittämiseksi tai maapallon synnyn ymmärtämisen tueksi ei ole muuta kuin ajan hukkaa. Eli suoraan sanottuna, Raamattu on totuus, mitäpä sitä sen enempää pohdiskelemaan :)

        Luomista ei voi pitää teoriana. Se on samanlainen kuin mikä tahansa kansantaru. Sitä voi olla mielenkiintoista tutkia esimerkiksi kirjallisuushistorian näkökulmasta vrt. Kalevala.

        Kun jumala loi taivaan ja maan, miksi hän jätti näitä kiertämään

        https://www.verkkouutiset.fi/asteroidi-lensi-yllattaen-hyvin-lahelta-maata-ei-havaittu-ennakkoon/

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Miksi ne uskovaiset ei usko vaikka niin, että Nooan arkki oli humanoidien avaruuslaiva, joka toi eri lajit maapallolle. Olis ivähintäin yhtä uskottava selitys kuin tuo Nooan arkki-tarina.

    • Anonyymi

      Mitä ihmettä ovat nämä näkymättömät serkut? Tarkoitatko ehkä sitä, että missä ovat fossiilit niistä eliöistä, jotka kehittyivät toisiksi lajeiksi. Luuletko oikeasti, että kaikki koskaan eläneet eliöt fossilisoituvat niin että niistä voidaan nähdä kaikki kehitysvaiheet? Sinä et näköjään tiedä sitäkään, että fossilioituminen on oikeastaan hyvin harvinainen ilmiö. On ihme, että niitä on löytynyt niinkin paljon. Silti niitä on miljoonia! Ja silti niitä on niin paljon, että kehityskulut ovat selvästi nähtävissä.

      Taas yksi seko, joka ei tiedä, mitä evoluutio tarkoittaa...

      Ja nämä höynät kuvittelevat kumoavansa vahvasti todistetun teorian...
      .

    • Anonyymi

      Tietysti voi pitää virtahepoa valaan esi-isänä geneettisen yhtäläisyyden vuoksi, tai Intian rannoilla juoksennellutta pakicetusta sisäkorvan muodon perusteella, mutta siiloin tulee myös mustekalaa pitää ihmisen esi-isänä samanlaisen silmänrakenteen vuoksi, tai vaikkapa voikukkaa sukulaisena muutaman saman geenin tähden. mutta minun mielestäni yhteinen kehityslinja vaatii todisteita asteittaisesta kehityksestä.

      Hevosen kehityslinjakaan ei ole kovin vakuuttava.

      Se alkaa tamaanin fossiilista: neljä pientä kaviota etujaloissa, kolme takajaloissa, koko sama kuin "alkuhevosella". Kun sitten löydettiin vähän tapiirin jalkaluita, huomattiin sama muoto, mutta suurempi koko.
      Hevonen kasvoi koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi.
      Nykyään voi nämä pikkuhevoset nähdä sirkuksessa ja alkuhevosen Afrikan kalloilla!
      Joten ei kovin vakuuttavaa.
      Ja keuhkokala ei ole vieläkään muuksi muuttunut, miten se voisi olla mikään välimuoto?

      • Anonyymi

        Miksi valehtelet? Käskikö Jeesus?

      • Anonyymi

        "Nykyään voi nämä pikkuhevoset nähdä sirkuksessa ja alkuhevosen Afrikan kalloilla!" Ei voi, Falabella ja Shettis ovat nykyhevosen rotuja (hölmö...). Luuletko että hevosen kehitys oli pelkästään koon lisääntymistä?

      • >Nykyään voi nämä pikkuhevoset nähdä sirkuksessa ja alkuhevosen Afrikan kalloilla!

        Monivarpaisia pikkuhevosia sirkuksessa ja Afrikassa? Haluatko Antsu todella lukita tämän? 😀

    • Anonyymi

      Onko serkkusi kenties kuuluisa hirivnauta tutkija shanghain yliopistosta?

    • Anonyymi

      Laske kaikki maailmankaikkeden atomit. Vertaa sitä ämpäeilliseen iha mitä vaan. Sitten kaada se ämpärillinen tyhjyyteen. Voiko tästä ämpärillisestä syntyä jotain järkevää itsestään lisääntyvää?
      Mistä sait ämpärin ja sen sisällön ja missä itse tulit?
      Ei mitään tule itsestään sattumalta.
      Kaiken alullelaittajan on oltava niin älykäs, voimallinen ja elävä jne. että meillä ei ole Hänelle adjektiivia eikä muuta nimeä, kuin Luoja ja Jumala.
      Näin suurta ei ihmihminen voi käsittää, eikä kieltää. Vain Hän itse voi itsensä ilmoittaa ja Hän on meille itsensä ilmittanut monin tavoin lumakkunnassaan, Sanassaan Raamatussa ja Pojassaan Jeesuksessa.

      • Anonyymi

        Raamattu on ilmoittanut hyvin rajallisen/ rajoittuneen alullelaittajan. Näin siksi, että ihminen on tuon alullelaittajan raamattuun töhertänyt.

      • Anonyymi

        "Laske kaikki maailmankaikkeden atomit. Vertaa sitä ämpäeilliseen iha mitä vaan. Sitten kaada se ämpärillinen tyhjyyteen. Voiko tästä ämpärillisestä syntyä jotain järkevää itsestään lisääntyvää?
        Mistä sait ämpärin ja sen sisällön ja missä itse tulit?"
        Okei, minäpä vertaan maailmankaikkeuden atomeita ämpärilliseen ihan mitä vaan ja kaadan ämpärillisen tuota "ihan mitä vaan" tyhjyyteen. Mitä siitä syntyi? Kasa ihan mitä vaan. Voiko siitä syntyä jotain jäkevää ja itsestään lisääntyvää? No jos kyseessä on vaikka ämpärillinen eri kemikaaleja, niin kyllähän siitä voi syntyä itsestään jotain, riippuen tietysti onko tyhjyys oikeasti tyhjyyttä vai koostuuko tyhjyys kuitenkin jostain. Tiede ei taida ainakaan tällä hetkellä tunnustaa, että olisi absoluuttista tyhjyyttä olemassa, joten sinun pitäisi määritellä mistä tyhjyys koostuu. Mistäkö sain ämpärin ja sen sisällön? No mielikuvituksen kautta, kun pyysit tekemään kahden asian välillä vertauksen, joka kylläkin on aika typerä vertaus.

        "Ei mitään tule itsestään sattumalta.
        Kaiken alullelaittajan on oltava niin älykäs, voimallinen ja elävä jne. että meillä ei ole Hänelle adjektiivia eikä muuta nimeä, kuin Luoja ja Jumala."
        Tässä onkin jo sitten aivan karmea ristiriita. Mistäs tämä "kaiken alullelaittaja" sitten on tullut, jolla on sinun mukaasi kaksi nimeä "Luoja" ja "Jumala". Onko hän esittäytynyt sinulle vai miten voit tietää tämän entiteetin nimen? Sinun mukaasi tälle "alullelaittajalle" ei ole adjektiivia, mutta silti määrittelet tämän entiteetin "älykkääksi", "voimakkaaksi" ja "eläväksi". Kuullostaa siltä, että kreationisti ei ole jaksanut itse ajatella asioita loppuun asti.

        Jos itse olet ajatellut asiat loppuun asti niin kerroppa esim mikä voima on laittanut maapallon pyörimään,onko se vain itsestään alkanut pyöriä,ja vielä alkanut kiertää aurinkoa.
        Tähän on tarvittu paljon energiaa jota on vain jumalalla
        Selityksesi on varmaankin että se on pyörinyt aina.

      • Anonyymi

        Tuo sun ämpärivertaus on hyvä,mikään ei synny itsestään ja alkanut muotoutua joksikin eliöksi ilman DNA,sa olevaa ohjelmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos itse olet ajatellut asiat loppuun asti niin kerroppa esim mikä voima on laittanut maapallon pyörimään,onko se vain itsestään alkanut pyöriä,ja vielä alkanut kiertää aurinkoa.
        Tähän on tarvittu paljon energiaa jota on vain jumalalla
        Selityksesi on varmaankin että se on pyörinyt aina.

        Jumala ei sitä ei laittanut ainakaan raamatun mukaan pyörimään. Luepa tarkkaan.

        Teki löytämän maan ja sille taivaankannen.

    • Anonyymi

      Päinvastoin kuin evoluutionistit, minä en ole koprofagian asiantuntija, mutta jos esimerkiksi kalasta olisi tullut sammakko, siinä tarvitaan aika monta välimuotoa miljoonien vuosien ajalta. Ja sitäpaitsi näiden välimuotojen olisi pitänyt totutella alusta alkaen hengittämään ilmaa, eikä niin että ne olisivat kuolleet puolen tunnin kuluessa vedestä nostettuina.
      Ja koska niillä ei olisi ollut mitään syömistä, kun ei ollut jalkoja juoksemiseen, ne varmaankin olisivat hypänneet takaisin veteen!

      Joo, joo, se tapahtui hitaasti vuosimiljoonien kuluessa! Vahinko vain ettei hankitut ominaisuudet ole perinnöllisiä.
      Keuhkokala on yhä keuhkokala, vaikkakin ilman keuhkoja. Sillä on ilmarakko!

    • Anonyymi

      Evoluution mukaankon tuo avaruus on kehittynt samoin kuin solu.,
      Olikohan evoluutiohöpystys syytä mlopettaa koska se ei pysty mitään luomaan , vaan ennestään olevan sopeutumista, Tämähän me tedämme että jos puusta katkaiseen ohsan pouikki niin puu pyrkii sen puutteen korvaamaan

      • Anonyymi

        "Evoluution mukaankon tuo avaruus on kehittynt samoin kuin solu.,"
        Kerrotko missä tai kuka on väittänyt evoluutioteorian ottavan millään tavalla kantaa avaruuden kehittymiseen? Sillä välin kun etsit vastausta kysymykseen, niin voin kertoa, että evoluutio luonnossa esiintyvänä ilmiönä, jota evoluutioteoria pyrkii tarkastelemaan, toimii ainoastaan eliöiden kohdalla. "Evoluutio"-termiä voidaan toki käyttää jonkin järjestelmän kehittymisen yhteydessä, mutta tällöin on syytä erottaa se eliöpopulaatioiden kohdalla esiintyvästä muutoksista.

    • Anonyymi

      Kun joku eläin haluaa kehittyä, se sanoo hyvästit lajitovereilleen ja muuttaa pois jonnekin kauas, minne toiset eivät miljoonaan vuoteen löydä tietä, eivätkä tuo geenejään.
      Siellä yksinäisyydessä sitten harjoitellaan uusia kykyjä, jotka eivät kylläkään ole perinnöllisiä, mutta kun tarpeeksi monta sukupolvea kuluu, varmaan joku geeni rappeutuu, ja tulee hiukan uusia piirteitä. Jos esimerkiksi uudella alueella on vähän saaliseläimiä, niin ne lisääntyy joilla on pitemmät jalas ja juoksevat kovemmin.

      Sitten vuosimiljoonan jälkeen tullaan takaisin alkuperäiselle alueelle ja ollaan olevinaan uusi laji, kun on pitemmät jalat!
      Kuitenkin tekee mieli tavata jotain lyhytjalkaista illansuussa, ja seurauksena on että geenit sekoittuvat ja koko eristys on ollut aivan turhaa.

      Näin käy esimerkiksi jos leijona tapaa tiikerin eläintarhassa, tulee liikeri , liger.
      Luonnossa he eivät juuri tapaa toisiaan.

      Serkun fossiileja ei löydetä koskaan, joten kehitys jää salaisuudeksi, johon voi aina vedota.

      Joten tuo salainen välimuoto, Amerikan serkku, ei olekaan muuttunutkaan uudeksi lajiksi, vaan on yhä kissaeläin!

      • Anonyymi

        "... uudeksi lajiksi, vaan on yhä kissaeläin!"

        Kerrotko tämän kissaeläin lajin tunnuskerkkejä ja kuinka se eroaa esimerkiksi kotikissasta (Felis catus, aiemmin Felis silvestris catus) tai intiantiikeristä (Panthera tigris tigris) tai muista kissaeläin heimon jäsenistä.

        Kaikki kissaeläimet ovat samaa ryhmää ja voivat saada jälkeläisiä jos ovat kooltaan suunnilleen samaa luokkaa.
        Samoin villakoira ja susi voisivat saada jälkeläisiä, jos vain se kävisi käytännössä. Susi vain tahtoo syödä villakoiran tai siemenet menee muualle!

        https://se.search.yahoo.com/yhs/search?hspart=avast&hsimp=yhs-securebrowser&type=1116&param1=0e69f23cd2b849d1b76190f374dbfa6d&param2=20180611&param3=Avast Secure Browser|80.1.3901.162&param4=17|SE|1.17.4.503|1.17.4.503&p=liger pictures

        Onhan "luonnollisia" koirasusia syntynyt Suomessakin kun urossusi on käynyt astumassa seksikkäältä tuoksuvan hirvikoiranartun tai jonkin sellaisen.

    • Anonyymi

      Lapseni on saanut peruskoulussa aika tarkkaan tämän muotoisen kuvauksen maapallon eliöiden synnystä:

      http://www.geologia.fi/index.php/2018/04/23/elaman-synty-ja-kehitys/

      Siinä ei mainita Aatamia eikä Eevaa eikä Jumalaa eikä vedenpaisumus asioita.

      Pitäisikö kirkon puuttua tähän asiaan Suomessa? Voiko helluntalaiset tehdä jotain?

      • Anonyymi

        Tunnettut tiedemiehet Tomi Aalto ja Toni Torppa tekevät sitkeästi työtä asiaintilan korjaamiseksi.

        Tosin he tekevät sitä paikoissa joissa siitä ei ole mitään hyötyä, koska heillä ei ole uskallusta enempään.

        Katsoin netistä heidän materiaalia. Onpa paljon asiaa.

        Kiinnitin huomiota Nooan arkkiin. Osaatko sanoa, kuinka eläimet vapautettiin ja että ne löysivät oikeisiin paikkoihin esimerkiksi valtamerten toiselle puolelle tai Suomeen Saimaan Norppa Saimaaseen?

      • Anonyymi

        Hieno kuvaus siitä kuinka yksisoluiset kin eliöt osasivat suunnitella miten ne lisääntylsivät, ja mitä he haluaisivat itselleen seuraavan miljoonan vuoden kehityksen kautta!
        Vai oliko luonto niin avulias että se johti kehitystä samaan suuntaan vuosituhansia?

        Kehityksellähän ei ole suuntaa, vaan se on sama kuin soutaa ja huopaa, siis ei vie mihinkään ilman suunnittelua ja päämäärää.

        Niinhän kehitysoppi opettaa: Kala menetti suomut ja sai jalat, muuttuen sammakoksi. Sammakko sai suomut ja menetti jalat, muuttuen käärmeeksi. Käärme menetti suomut ja sai jalat, muuttuen dinosaurukseksi.....

        Miksi valehtelet taas? Käskikö Jeesus uudestaan?

    • Mutta mikä niistä luomis/maailman synty kertomuksista on se tieteen kumoava "totuus" ? Mikä tekee sinun jumalastasi paremman tahi miksi sinun näkemys uskontosi maailmanshnty kertomuksesta on parempi kuin ne kaikki muut?

    • Anonyymi

      Ne ovat sellaisi kuin ovat,valmiita ei tarvitse muuttua. Ihmisen keksimä koko evoluutio,siihen sitten uskotte.

      • Anonyymi

        Tarinoiden ei tarvitse muuttua. Mutta mitäs kun koko ajan havaitaan että tarinat ovat ihan höpön pöpöä?

        Eikö ole hassua uskoa satoja vuosia vanhoihin juttuihin?

        Ei niiden pohjalta ainakaan kannata maailmaa selittää ja esimerkiksi opettaa koulussa totuuksina.

      • Anonyymi

        Jos nopeutettaisiin sinunkin kohdalla kehitys apinasta- ihmiseksi. Missä kohtaa siitä tuli ajatteleva-puhuva-kirjoittava-lukeva. Mikä on seuraava taso? Sen pitäisi olla: ymmärtävä, mutta onkin väärinymmärtävä.
        Ei mene evoluutio eteenpäin sinun kohdallasi.

    • Anonyymi

      Kouluissa tulee opettaa tosiasioita!
      Esimerkiksi että ei ole mitään todistetta siitä että elämä olisi tullut merestä maalle, tai että kala olisi muuttunut sammakoksi.

      Samoin voi selittää että luominen on uskon asia, niinkuin evoluutiokin.

      • Anonyymi

        Mikähän sinulle kelpaisi todisteeksi. Eikö se, että fossiileita merieläimistä löytyy paljon vanhemmalta ajalta kuin maaeläimistä ja lentävistä? Siis ensin oli elämää meressä ja vasta sitten maalla, rannalta alkaen. Tai kelpaisiko se, että nykyisinkin on kaloja, jotka kiipeävät laskuveden aikana kuiville ja käyttäytyvät sammakkomaisesti?

        Kumpikin kelpaa todisteeksi siitä ettei mitään kehitystä ole tapahtunut!

        Eivät nuo liejuryömijätkään ole sammakoksi muuttuneet! Itsekin sanot saman: NYKYISINKIN tarkoittaa että aiemmin on ollut samoin!

    • Anonyymi

      Voi jösses näitä juttuja !!!
      Evoluutio on vain luonnon TOIMINTA MEKANISMI, ei enempää eikä vähempää.
      Tottakai luonto tarvitsee keinot millä toimia.
      Evoluutio EI ole mikään todiste Jumalan olemassaolon puolesta,eikä vastaan.

      • Anonyymi

        Evoluutio tarkoittaa sitä että kokonaisia uusia lajeja, eikä vain variaatioita, syntyy!
        Tätä ei ole koskaan todistettu!

        Jos siis evoluutiolla tarkoitetaan vain olemassaolevien lajien muuntelua, se on nähty.
        Kuitenkin jää silloin vastaamatta kysymys: Mistä tulivat nämä lajit alun perin!

        Siis kreationistin vaatimus on: prosessi, joka yleensä luonnossa kestää tuhansia tai satoja tuhansia vuosia pitäisi instadokumentoida laboratoriossa, muuten se ei voi tapahtua. *Jos lajiutumisen määreenä käytetään lisääntymisisolaatiota, niin toki muuten on dokumentoituja tapauksia, jotka ovat tapahtuneet tarkkailun alla. Sen sijaan lukemattomat läjät todisteita, jotka viittaavat erillisten lajien olevan sukulaisia eivät kelpaa, koska... ne eivät vain kelpaa. Kukaan kreationisti ei ole päässyt käsienheiluttelua ja valehtelua pidemmälle selityksissään lajien jakamista retroviruksista, jotka ovat merkkejä yhteselle si-isälle iturataan tulleesta infektiosta.

        Evoluutio olisi saanut jättää luomatta ainakin
        Hirvikärpäsen.
        Sekin vitsaus tuli aikoinaan kuulema idästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio tarkoittaa sitä että kokonaisia uusia lajeja, eikä vain variaatioita, syntyy!
        Tätä ei ole koskaan todistettu!

        Jos siis evoluutiolla tarkoitetaan vain olemassaolevien lajien muuntelua, se on nähty.
        Kuitenkin jää silloin vastaamatta kysymys: Mistä tulivat nämä lajit alun perin!

        Koko ajanhan sitä tapahtuu.
        Nyt korona- varmasti muuttaa niiden perimää, jotka sen sairastavat.

        Samoin isommassa mittakaavassa koko ihmisen perimä on muuttumassa. Suurella osalla ihmisiä on jo trans-ominaisuudet. Entä tuhannen vuoden kuluttua?

    • Anonyymi

      Ainakaan tässä ketjussa ei ole evoluutiota, ainoastaan tunnettujen todisteiden muuntelua!

    • Avauksen pohjattomasta typeryydestä päätellen avaaja on kaappihomo jyri.

      Jyrille tiedoksi että ne vähän älykkkäämmät Jeesuksenmorsiammet ovat jo hylänneet tuon "miksi apina ei ole kehittynyt miksikään" olkiukon nylkyttämisen. Mutta minkäs Jyri syntymätyhmyydelleen mahtaa.

      • Anonyymi

        Taas yksi mitäänsanomaton repliikki!

      • Anonyymi

        Kaappihomot ovat kehityksen kärkeä. Ihmisen evooluutio käy kohti kaksineuvoisuutta.

    • >Minun serkkuni on kuuluisa biologi joka on jo kauan sitten todistanut tämän, mutta hän ei halua itseään julkisuuteen!

      Hehheh. Tieteessä on kyllä hyvin vaikeaa osoittaa mitään todeksi niin että pysyy itse piilossa. Tiede toimii aina nimettyinä henkilöinä, ryhminä tai organisaatioina. Anonyymitoimijoita ei ole.

      • Anonyymi

        Varmaan se kuuluisa ameriikan serkku.... :D

    • Anonyymi

      Vihdoinkin ymmärrän evoluution!

      Sehän on näin: esimerkiksi gorilla saa kaksi pentua, joista toinen ei kehity miksikään vaan pitää gorillan kehitystä samana vuosituhannesta toiseen.

      Toinen pentu saa jonkin uuden ominaisuuden, esimerkiksi isovarvas kääntyy samaan suuntaan muiden varpaiden kanssa. Koska tämä ei suinkaan edistä elämää puissa, gorilla putoaa ja häviää huonompana vaihtoehtona pois historiasta.
      Sen poika taas saa vielä enemmän probleemia jalkoineen ja häviää pois historiasta jättämättä jälkeläistä.
      Sen poika ei myöskään jätä mitään jälkeläistä, eikä myöskään kukaan siinä suvussa satoihin tuhansiin vuosiin, vaan ne aina kuolevat elinkelvottomina pois jättämättä jälkeläistä tai fossiilisoitumatta, koska niiden luusto ei voi muodostaa fossiileja, kun fossiilien muodostuminen elinkelvottomista välimuodoista on erittäin harvinaista.
      En ole tajunnut tätä, siksi välimuotoja ei löydy.
      Miljoonien vuosien kuluttua tämän elinkyvyttömän apinan jälkeläisestä tulee elinkelpoinen yksilö, ihminen, joka taas voi muodostaa fossiileja ja säilyy muuttumattomana , kunnes se on muuttunut samannäköiseksi moderniksi ihmiseksi, jolla ei ole edeltäjäänsä muuta yhteyttä kuin ihmiseksi muuttumisen loppuosa, siis -seksi, jolloin se saa Neanderthalin kylän tytön kanssa poikia ja tyttäriä, jotka elävät nykyaikaan asti, kun taas heidän vanhempansa elävät vain kuolemaansa asti!
      Nämä sen ajan ihmiset ovat täysin saman näköisiä, eikä niinkuin nykyaikana, kun meitä on 7 miljardia eri mallia. Siksi voi suoraan sanoa: tuo on neanderthalilainen, tuo taas on savolainen tai venäläinen tai toinen venäläinen, joka on aivan eri näköinen.

      Tämähän on aivan selvää! Aikaisemmin tämä tuntui minusta niin sekavalta, kun ei ole välimuotoja, ja kaikki tiettynä aikana olivat toistensa kopioita. Neanderthalin Karle oli harteikas, 170 senttiä pitkä, paino 82 kiloa, aivan samoin kuin Wupperthalin Jonas! Sigurdista taas ei ole löydetty mitään, joten tietysti hänkin oli harteikas, 170 senttiä pitkä, paino 82 kiloa.
      Denisovan Olga taas oli hiukan erilainen, joten hänen täytyi tietysti elää kymmenentuhatta vuotta aikaisemmin, muutoinhan hänkin olisi ollut 170 senttiä, 82 kiloa!

      Älkäämme siis enää naurako evoluutionisteille: tarvitaan paljon järkeä, että evoluutiota voi ymmärtää!

      • Anonyymi

        Et sinä näytä ymmärtävän siitä mitään, kunhan teit itsestäsi taas naurettavan.

        Mutta haluaisitko sinä puhua palstan aiheesta? Vai oletko sinäkin pelkuri?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      80
      2809
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      295
      1626
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1527
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1371
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      401
      1349
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      396
      1273
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1027
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      999
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      854
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      832
    Aihe