Uskovan 27.4.2020 näkemä näky Suomen hallituksesta ja eduskunnasta, joita johtaa demoni

Uskovan 27.4.2020 näkemä näky Suomen hallituksesta ja eduskunnasta, joita johtaa demoninen kapellimestari

Olin alkuviikosta rukouksessa, kun minulle näytettiin eduskuntasali, jossa Suomen hallitus seisoi.

Yhtäkkiä istuntosalin yläpuolella näkyi suuri olento, joka näytti kapellimestarilta, joka johti eduskuntaa ja hallitusta heiluttaen tahtipuikkoaan tarkasti. Kapellimestari oli hyvin itsetietoinen ja ylpeä, joten kaikki tottelivat häntä kiltisti.

Kapellimestari oli kuitenkin kaamean näköinen. Hänellä oli ikään kuin apinan kasvot ja luisevat raajat ja se oli pukeutunut valtavaan viittaan, joka koostui ohuista kultaketjuista. Sain selityksen, että kyseessä on demoninen henkivalta, joka johtaa Suomen eduskuntaa ja hallitusta. Viitta, joka koostui lukemattomista kultavitjoista, ovat suomalaisten verorahoja, jotka on puettu sen ylle. Eli suomalaisten verorahat eivät ole todellakaan menneet sinne minne pitäisi. Tämä henkivalta ohjaa Suomen taloutta.

Näin seuraavaksi pääkallon, joka tarkoittaa kuoleman henkeä. Pääkallo seisoi kauempana, mutta sillä oli yhteys tähän demoniolentoon. Maan johdossa olevien henkivoimien yksi vaikutus on siis tuottaa kuolemaa tässä maassa.

Näin tämän jälkeen neljä kuvaa, jotka on tarkoitettu rukousaiheiksi. Jumala haluaa asioitten muuttuvan tässä maassa, jonka takia meidän on rukoiltava näitä neljä asiaa:

1) Näin että tuo demoninen olento kiskottiin pois vallasta, sen nenärenkaaseen sidottiin köysi ja se tempaistiin pois, vain kultainen viitta jäi jäljelle.
2) Näin Juudan Leijonan (Suomen vaakunassa) seisovan valtavana eduskuntasalin keskellä, sen kasvot ja leijonan harja olivat kuin tulta, se oli täynnä Herran voimaa, kiivautta ja tulen hehkua.
3) Tuli, joka lähti Leijonasta, sulatti kultaisen viitan, ja osasta kultaa muodostui kruunu, joka laitettiin Leijonan päähän (näkyy vaakunassa). Herran kunnia nostetaan taas korkealle tässä maassa.
4) Loput kullasta sulatettiin ja valettiin ikään kuin päällysteeksi tasapuolisesti koko Suomen ylle. Suomen talouteen tulee oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, mikä tulee olemaan siunaus koko Suomelle, ja sitä kautta Suomi myös tehdään vahvaksi, jotta se kestäisi valtiona ja kansana paremmin, kun uudet iskut tulevat.

Jouko Pihon kommentti 29.4.2020:

Uskon, että näin käy. Suomessa ja myös eduskunnassa, tulee tapahtumaan valtava puhdistus, mikä ajaa demoniset voimat ja niiden seuraajat pois vallasta. Tulee uusi eduskunta ja uusi hallitus, jotka säätävät yhdessä vanhurskaita lakeja. Myös hyvinvointia tullaan jakamaan tasapuolisemmin ja oikeudenmukaisemmin kuin nyt kaikille suomalaisille.

5

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisikohan tuo EKP?

    • Anonyymi

      Vanhuskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä (San 14:34).
      Jumala on sallinut korona riesan lupauksensa mukaisesti:
      Todella odotettu, ajankohtainen, sillä mennä vuosina on säädetty irstaita lakeja.
      Ps 106:13 Niinpä hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta lähetti heihin hivuttavan taudin.

      Ehkäpä, Herra ahdingon kautta puhuttelee kansaa kääntymykseen.

    • Anonyymi

      Iisebelin henkivallat ovat nyt ja aikaisemman eduskunnan päätännässä olleet vaikuttamassa niin että Suomi joutuu ottamaan velkaa, mutta jos olisi ollut vanhurskautta päätöksissä, Suomi lainaisi muille ja olisi valtioiden päänä.

      • Anonyymi

        Nyt nuoret naiset joutuvat paikkailemaan setämiehien ahneutta ja kansan riistoa.
        Sipilä kyykytti niin pahasti kansaa ja pieniä yrittäjiä, että pienikin notkahdus syöksee maahan. Jos tämä nykyinen hallitus olisi ollut toiminnassa muutama vuosi sitten niin Suomi olisi selvinnyt tästä sotkusta suorin jaloin.

        Hävetkää myös te, jotka äänestitte tai olitte hiljaa, kun riistäjät riisti surutta!
        Eikö jo olisi aika ottaa heiltä riistämällä saatu omaisuus pois ja syöstä Kataiset, P. Haloset, Sipilät ja Orvot ja "Nallet" sinne kuuluisaan palkattomaan risusavottaan, jotta saisivat edes vähän korvattua aiheuttamaansa tuhoa.

        Jumalan tuomiot on nyt laitettu täytäntöön. Koska Ylösottoa ei vielä ole tapahtunut niin armonaikaa on vielä jäljellä ja Jumala saattaa antaa lisäaikaa. Eli Riistäjiltä rahatpois ja lapionvarteen niin ehkä tästä vielä Herran Armosta selvitään.

        Ei sillä, olisin jo valmis uuteen maailmaan, jossa ei ole jäljellä edes muistoa riistäjistä.
        Amen!


    • Anonyymi

      Aloitus on sielullista toiveajattelua, ja J.P:n kommentti tuttua höpöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5167
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      25
      3480
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      38
      2828
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      13
      1994
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1820
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      266
      1494
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1382
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1356
    10. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1078
    Aihe