Skenaario: Korona on täällä jäädäkseen

Istun huoneessa ja katson vanhaa äitiäni muovipleksin toiselta puolelta. Hän on hengityskoneessa ja kalpea. "Perhanan korona", ajattelen ja muistelen niitä aikoja jolloin monet saivat elää jopa yli 80-vuotiaaksi asti. Nyttemmin siitä on tullut harvinaisempaa. Tämä on kolmas kerta, kun äitini sairastaa koronan. Viime kerta oli kolme vuotta sitten ja silloinkin hän joutui sairaalaan ja hengityskoneeseen.

Olin jo ajatellut, ettei hän saisi koronaa, koska hän on ottanut korona-rokotteen joka vuosi sen jälkeen. Koronavirus ei muutu kuten influenssat, mutta siihen olemassa olevat rokotteet ovat heikkoja ja niiden antama suoja ei aina riitä. Toivon, että rokotteesta oli kuitenkin jotain hyötyä. Hoidot ovat myös parantuneet, mutta lääkettä ei ole sen enempää koronaan kuin influenssaankaan.

* * *

Yllä oleva on fiktiota, mutta yksi mahdollinen skenaario koronasta. Mihinkään korona-virukseen ei ole onnistuttu kehittämään tehokasta rokotetta. Mutta koskaan aiemmin rokotetta ei ole kehitetty niin suurella panoksella kuin nyt, joten toivoa on.

Tämä ei ole kuitenkaan varmaa. Jos sairastunut ei saa kunnollista pitkäkantoista immuniteettia, niin tuskin rokotekaan voi olla tätä tehokkaampi. Tiedämme, ettei koronavirus muutu kuten influenssa virukset - se kykenee kuitenkin selviämään eläimissä. Syynä voi olla se, ettei sairastunut saa yhtä tehokasta immuniteettia. Tätä tukee myös se, että Etelä Korea on raportoinut yli 100 tapausta, missä koronan kerran sairastanut on todettu parantuneeksi ja tämän jälkeen uudelleen koronatartunnan saaneeksi. Mutta nämä voivat olla myös piilevän taudin uudelleen aktivoitumisia...

Loppujen lopuksi emme tiedä taudista tarpeeksi, jotta tietäisimme, mikä on järkevä tapa toimia nyt. Jos edellä kuvattu skenaario toteutuisi, niin toivoisimme, että kaikki maat olisivat lähteneet eliminoimaan koronavirusta Islannin ja Uuden Seelannin tapaan välittömästi. Näin kenties koronavirus oltaisiin saatu pois eikä siitä olisi tullut maailmaa kiertävä vitsaus tuleville sukupolville. Tämäkin voi silti olla toiveajattelua. Yhteiskunnan sulkeminen saattaa onnistua länsimaissa, mutta voi olla täysin mahdoton ajatus köyhissä maissa. Mutta olisiko kannattanut edes yrittää?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu