Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miten on mahdollista, että Yellowstonen kalderan suurpurkaus

Anonyymi

tuotti Lava Creekin tuffin 640 000 vuotta sitten, vaikka taikauskoiset pellet väittävät Maan olevan vain 6000 vuotta vanha?

Tällöin purkautui arviolta 2 500 km³ vulkaanista ainetta, kuten laavaa ja tuhkaa. Pienempiä purkauksia on sattunut noin 20 000 vuoden välein Viime aikoina alueella on tapahtunut enemmän maanjäristyksiä kuin kahteenkymmeneen vuoteen, mutta tutkijoiden mukaan viitteitä suuresta purkauksesta ei ole.

Ensimmäisen kerran tulivuori purkautui yli 2 miljoonaa vuotta sitten ja synnytti läpimitaltaan 50×80 kilometrin mittaisen kraatterin, joka oli satoja metrejä syvä.

Viimeksi Yellowstonen kaldera purkautui noin 13 000 vuotta sitten (siis jo ennen Maan syntyä), jolloin se synnytti viiden kilometrin mittaisen kraatterin.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Crand Canyoniakin luullaan satojatuhansia tai miljoonia vuosia vanhaksi muodostumaksi, mutta sen kerrotusmista on löytynyt helmiveneitä, joita on edelleen olemassa, mikä todistaa rotkojen olevan muutaman tuhannen vuoden vanhoja.

      • Anonyymi

        Päin vastoinhan sinun pitäisi päätellä. Sinähän "todistatkin" vanhasta Maasta pelle.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmiveneet

        Helmiveneet (Nautiloidea) ovat kuorellisia, merissä eläviä pääjalkaisten luokkaan luettavia nilviäisiä. Helmiveneet olivat varhaisimpia pääjalkaisia ja niiden valtakausi oli jo paleotsooisella maailmankaudella 400–500 miljoonaa vuotta sitten, jolloin ne olivat merten hallitsevia petoja. Noin 2 500 lajia tunnetaan fossiileista. Kaikkien muiden pääjalkaisten katsotaan kehittyneen varhaisista helmiveneistä noin 400 miljoonaa vuotta sitten.

        Nykyisin eläviä helmiveneitä tunnetaan vain kuusi lajia, kaikki Nautilida-lahkon Nautilidae-heimon kahdessa suvussa: Allonautilus ja Nautilus. Nämä lajit ovat noin 20 senttimetriä pitkiä ja elävät trooppisissa merissä. Ne viettävät suuren osan ajastaan yli sadan metrin syvyydessä ja niitä on löydetty usein 500–700 metrin syvyyksistä. Samojen sukujen helmiveneitä tunnetaan eoseenikauden fossiileina.

        Allonautilus perforatus
        Allonautilus scrobiculatus
        Nautilus belauensis
        Nautilus macromphalus
        Nautilus pompilius
        Nautilus stenomphalus


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päin vastoinhan sinun pitäisi päätellä. Sinähän "todistatkin" vanhasta Maasta pelle.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmiveneet

        Helmiveneet (Nautiloidea) ovat kuorellisia, merissä eläviä pääjalkaisten luokkaan luettavia nilviäisiä. Helmiveneet olivat varhaisimpia pääjalkaisia ja niiden valtakausi oli jo paleotsooisella maailmankaudella 400–500 miljoonaa vuotta sitten, jolloin ne olivat merten hallitsevia petoja. Noin 2 500 lajia tunnetaan fossiileista. Kaikkien muiden pääjalkaisten katsotaan kehittyneen varhaisista helmiveneistä noin 400 miljoonaa vuotta sitten.

        Nykyisin eläviä helmiveneitä tunnetaan vain kuusi lajia, kaikki Nautilida-lahkon Nautilidae-heimon kahdessa suvussa: Allonautilus ja Nautilus. Nämä lajit ovat noin 20 senttimetriä pitkiä ja elävät trooppisissa merissä. Ne viettävät suuren osan ajastaan yli sadan metrin syvyydessä ja niitä on löydetty usein 500–700 metrin syvyyksistä. Samojen sukujen helmiveneitä tunnetaan eoseenikauden fossiileina.

        Allonautilus perforatus
        Allonautilus scrobiculatus
        Nautilus belauensis
        Nautilus macromphalus
        Nautilus pompilius
        Nautilus stenomphalus

        Höpö höpö. Kysymys on samasta lajista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. Kysymys on samasta lajista.

        Missä työskentelet paleontologina, Suomessa vai ulkomailla?
        Sinulla tuntuu olevan ylivertainen "tietämys".


    • Anonyymi

      Yli tuhat luonnontieteen alan korkeassa asemassa olevaa tohtoria ja professoria ovat allekirjoittaneet julkilausuman, etteivät he usko Darwinin evoluutioteoriaan. Tämän nimiluettelon allekirjoittajilla tulee olla tohtorin tutkinto joltakin luonnontieteen alalta, kuten biologiasta, kemiasta, matematiikasta, tekniikasta, ATK:sta tai muista luonnontieteistä; tai vaihtoehtoisesti olla lääketieteen tohtoreita, jotka toimivat lääketieteen professoreina:

      https://dissentfromdarwin.org/about/fin/

      Evoluutioteoria ei ole tieteellisesti todistettu ja lisätutkimukset ovat antaneet varteenotettavaa vastanäyttöä siihen, ettei evoluutioteoria ole totta. Evoluutioteoriasta on tullut pikemminkin tieteen tekijöiden uskonto, joka ei perustu todelliseen tieteelliseen todisteluun.

      • Anonyymi

        Siis mitkä "lisätutkimukset"?
        Pysypä nyt vain totuuksissa.


    • Anonyymi

      Evoluutioon uskovien tiedemisten mukaan maa on 4,6 miljardia vuotta vanha. Tämä on vain arvaus, koska ei ole olemassa mitään tieteellistä menetelmää määrittää maan kuoressa olevien mineraalien ikään miljardeja vuosia taakse. Radiohiiliajaitus toimii korkeintaan noin 75.000 vuotta, minkä jälkeen löydöksestä on poistunut radiohiililtä niin paljon, ettei radioaktiivisuutta voi enää mitata.

      Maan ikä 4,6 miljardia vuotta on helppo todistaa vääräksi tieteellisin menetelmin. Kuu etääntyy maasta muutaman sentin vuodessa, koska vuorovesi-ilmiö ja maan pyörimisenegia antaa Kuulle lisää vauhtia. Maa ei voi olla 4,6 miljardin vuoden ikäinen, koska silloin Kuu olisi ollut jo paljon kauempana avaruudessa, missä se nyt on. Kun maan ikä lasketaan Kuun erkanemisvauhdin perusteella Kuun minimikieroradasta lukien, niin maan maksimi-iäksi saadaa murto-osa 4,6 miljardista vuodesta.

      Kuukiviessä on radioaktiivisia miniraaleja, joiden puoliintumisaika tiedetään. Tämän perusteella Kuun iäksi on saat määritelttyä noin 6000 vuotta. Samaan lopputulokseen päästää, kun tehdään radiohiiliajoitukset raakaöljystä ja timanteista.

      • Anonyymi

        Täältä voit seurata tulivuoren aktiivisuutta reaaliajassa:
        https://volcanoes.usgs.gov/volcanoes/yellowstone/monitoring_map.html

        Yellow Stone voi räjähtää milloin hyvänsä, sillä se elää jo "yliajalla". Olisi pitänyt poksahtaa jo 40 000 vuotta sitten. Kun se tapahtuu on USA mennyttä ja meidänkin pitää kiristää vyötä useiden vuosien ajan.


    • Miten tämä on mahdollista?

      Ngauruhoe-tulivuori purkautui vuonna 1975. Kuitenkin iänmääritysmenetelmät osoittivat laavan jopa 3,5 miljardia vuotta vanhaksi. Tutkimuksissa käytettiin laavaa jonka tiedettiin olevan peräisin tuosta purkauksesta. Jos nämä iänmääritysmenetelmät olisivat luotettavia, ne eivät tietenkään olisi voineet antaa tällaisia lukemia. Kuitenkin nämä (mm. K-Ar) ovat yleisimmät ja luotettavimmat menetelmät esihistoriallisen ajan tutkimiseen. (Siten kaikki menetelmät näyttävät erittäin epäluotettavilta)

      Lava Creekin ikä on määritetty käyttäen samoja iänmääritysmenetelmiä. Tällä uskoakseni vastasin aloittajan kysymykseen.

      • Anonyymi

        Laavan iäksi arvioitiin siis liian lyhyt aika, koska sen kiviaines on n. 4.5 miljardia vuotta vanhaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Laavan iäksi arvioitiin siis liian lyhyt aika, koska sen kiviaines on n. 4.5 miljardia vuotta vanhaa.

        Ikähän tarkoittaa tässä viimeisimmän kiteytymisen ajankohtaa. Juuri sitä pyritään iänmääritysmenetelmillä selvittämään kun ln kyse kivestä.


    • Anonyymi

      > tuotti Lava Creekin tuffin 640 000 vuotta sitten

      mutta, miksi uskoisin tuon iän?

      • Anonyymi

        Niin voihan se olla tapahtunut 645 743 vuottakin sitten. On siinä /-5% virhemarginaali.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin voihan se olla tapahtunut 645 743 vuottakin sitten. On siinä /-5% virhemarginaali.

        > Niin voihan se olla tapahtunut 645 743 vuottakin sitten. On siinä /-5% virhemarginaali.

        Anteeksi vaan, mutta todennäköisesti virhemarginaali on lähempänä -95 %.


      • Anonyymi kirjoitti:

        > Niin voihan se olla tapahtunut 645 743 vuottakin sitten. On siinä /-5% virhemarginaali.

        Anteeksi vaan, mutta todennäköisesti virhemarginaali on lähempänä -95 %.

        Tässä tapauksessa 95% virhemarginaali tarkoittaisi 32000 vuotta eli reilusti yli "maagisen" 6000 vuoden rajan.


      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Tässä tapauksessa 95% virhemarginaali tarkoittaisi 32000 vuotta eli reilusti yli "maagisen" 6000 vuoden rajan.

        Juurikin niin. Tuo 6000 vuotta on niin lyhyt aika, ettei sen sisään saa millään mahtumaan suuria mullistuksia Maan pinnalla. Esim. sadat meteoriittikraaterit olisivat vielä selvästi havaittavissa, koska eroosio ei olisi ehtinyt niitä häivyttämään. Nyt ne voidaan havaita vain huipputekniikalla.


    • Anonyymi

      Kaikki on tapahtunut viimeisen vedenpaisumuksen 4500 v sitten ja sen jälkiseuraamuksissa!

      • Anonyymi

        Älä pelle naurata!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe