Kuka kissan hännän nostaa ellei kissa itse

Laivat soittavat satamissa ympäri maailman torviaan vappupäivänä. Torvia soitetaan kello 12 merkkinä merenkulkijoiden arvostuksesta koronakriisin aikana.

Suomen Varustamoiden tiedotteessa todetaan, että Suomen tuonnista ja viennistä osa kulkee meritse, joten merenkulkijoiden työn ansiosta yhteiskunta pysyy toimintakelpoisena myös poikkeusoloissa. Tosiasiassa tavaravirrat ovat laskeneet voimakkaasti merikuljetuksissa.

– Merenkulkijoiden merillä tekemä työ pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä, vuoden jokaisena päivänä. Koronaviruspandemian aikana tämän tärkeän työn merkitys on korostunut entisestään, sanoo Suomen Varustamot Oy:n toimitusjohtaja Tiina Tuurnala.

Maatalouden huoltovarmuus on samalla tasolla kuin merenkulun. Maatalous ei saa tuotantoa käyntiin ilman Ukrainalaisia vaikka tukea maksetaan jo miljardeja.
Laivat mitkä saavat tukea satoja miljoonia huoltovarmuuden nimissä ovat vääränlaisia runsaasti polttoainetta kuluttavia.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Uudenmaan te-toimistossa keskimääräinen käsittelyaika on nyt 34 päivää.

SUURIMMAT te-toimistot ovat ruuhkautuneet koronakriisin takia pahasti, kertoo selvitys. Kahdessa suurimmassa te-toimistossa työvoimapoliittisten asiantuntijalausuntojen keskimääräiset käsittelyajat ovat venyneet yli lain salliman 30 päivän.

Työvoimapoliittinen lausunto on edellytys sille, että työtön voi saada tukea työttömyyskassasta tai Kelalta.

Uudenmaan te-toimistossa keskimääräinen käsittelyaika on nyt 34 päivää ja Pirkanmaan te-toimistossa reilut 30 päivää.

Yrityksille kyllä saadaan tukea paljon ja nopeasti. Mutta jos joudut työttömäksi näyttää olevan tukala tilanne edessä , jopa laiton.

Äänestä

On naurettavaa miten Tuurnala kehuu merimieste suojatyöpaikoissa tekemää verovaroilla tehtyä työtä. Merimiehet ovat turvassa laivoillaan virukselta ja palkka on hyvä työmäärään nähden.

Toisin on niillä eturintaman toiminnan turvaajilla sairaanhoitajat , myyjät , joukkoliikenteen kuljettajat , siivoojat , kotiavustajat ja monet muut asiakaita palvelevat ammatit.

Noille todellisille eturintaman taistelijoille pitäisi osoittaa kunnioitusta ja arvostusta , ei laivalla turvassa oleville merimiehille jotka hytissään pakoilevat tautia.

Äänestä
  • Taitaa olla tulossa YT hoitajille kun rahat loppuu sairaanhoitopiireiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa olla tulossa YT hoitajille kun rahat loppuu sairaanhoitopiireiltä.

    Nythän liputetaan hoitajien työlle , sanottiin YLE uutisissa.

    Äänestä

Vapunpäivän liputtaminen on omistettu Suomessa koronaa vastaan taisteleville ihmisille.

Äänestä
  • Olisi ensin määritettävä ketkä työtä tekevät koronanvastaisessa taistelussa. Petri Sarvanmaa sai 100000 euroa tukea koronan aiheuttamaan kärsimykseen kuten myös Postin toimitusjohtaja. Nämäkö loiset ansaitsevat liputuksen toiminnalleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi ensin määritettävä ketkä työtä tekevät koronanvastaisessa taistelussa. Petri Sarvanmaa sai 100000 euroa tukea koronan aiheuttamaan kärsimykseen kuten myös Postin toimitusjohtaja. Nämäkö loiset ansaitsevat liputuksen toiminnalleen.

    Oliko se Petri Sarvanmaa joka tuen ansaitsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko se Petri Sarvanmaa joka tuen ansaitsi?

    Varustamoiden saama merenkulun tuki on suunnilleen maksetun osingon määrä.Sarvanmaa omistaa tuensaaneen yrityksen osakkeita.

    Äänestä

Kyllä tuota itsekehua riittää merenkulussa , niin merimiesten itsensä kuin heidän johtajiensa suusta. Moni merimies ei saisi mistään vapailta markkinoilta työtä osaamisellaan.
Eräskin Italialaisomisteisen varustamon johtohenkilo hehkutti suomalaisen merenkulun osaamista ja korkeaa tuottavuutta. Yksikään sen varustamon laiva ei seilaisi suomenlipun alla jos veronmaksajat eivät maksaisi 400 miljoonaa tukea merenkululle vuodessa. Merenkulku maatalouden tavoin elää tuella ja on alhaisen tuottavuuden ala.

Äänestä
  • Ei riitä että verovaroista maksetaan tukea varustamoille , vaan veronmaksajat maksaa vielä puolet merimiesten eläkkeistä. Siis merenkulun eläkemaksut eivät riitä alkuunkaan elääkeiden maksusta koituviin kuluihin. Tämä tuki menee ulkomaalaisille omistajille ja ulkomailla asuville eläkkeensaajille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei riitä että verovaroista maksetaan tukea varustamoille , vaan veronmaksajat maksaa vielä puolet merimiesten eläkkeistä. Siis merenkulun eläkemaksut eivät riitä alkuunkaan elääkeiden maksusta koituviin kuluihin. Tämä tuki menee ulkomaalaisille omistajille ja ulkomailla asuville eläkkeensaajille.

    Maatalouden eläkerasitus on monin kertainen merenkulkuun nähden.

    Äänestä

Haluan syödä ulkomailta tulevia erilaisia hedelmiä: banaanit, omenat, sitrushedelmät, avokadot, pensamustikat, mansikat, bataatit... Pähkinät, mantelit, erilaiset soija-tuotteet. En voi käyttää kotimaista maitoa: laktoosi-intoleranssi takia, myös maitoproteenia ei imeydy.
Ruokavalioni on oltava täysin gluteeniton ta.

Kotimaisia kurkkuja ja tomaatteja, sipulit ja perunat ostan suomalaisia.
Lohi on yleensä Norjasta tuotua, muut kalat voivat kotimaisia.

Ellei ulkomailta tuotaisi elintarvikkeita Suomeen, minun ja perheeni pitäisi muuttaa ulkomaille.

Kiitos rahtiliikennöisijöille ulkomaisen, edullisen ja monipuolisen ruuan saamisesta suomalaisille.

Äänestä
  • Hyvin kulkee kurkku Ruotsalaisellakin laivalla. Eikä Virolainenkaan laiva huono ole.
    Mutta tosiasia on että matkustajalaiva ei ole hyvä ratkaisu huoltovarmuuden turvaamiseen , minkä koronapandemia on osoittanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin kulkee kurkku Ruotsalaisellakin laivalla. Eikä Virolainenkaan laiva huono ole.
    Mutta tosiasia on että matkustajalaiva ei ole hyvä ratkaisu huoltovarmuuden turvaamiseen , minkä koronapandemia on osoittanut.

    Katkeruus tukieuroista ja niiden jaosta saa uusia piirteitä. Merimies AY liitot näkee tuen merimiesten palkanjatkeena kuten MTK näkee maataloustuen. Molemmat ryhmät unohtavat tuen tarkoituksen huoltovarmuuden . Itsekäs ja ahne rahantavoittelu on vääristynyt käsityksen tuen tehtävästä
    Käytössä olevat laivat eivät ole tosiaankaan sopivia tehtävään ja tämän pitäisi tulevaisuudessa näkyä millainen kalusto tukea saa. Nyt rahaa valuu hukkaan runsaasti. Suomi ei tarvitse matkustajalaivoja muuhun kuin hauskanpitoon.

    Huoltovarmuus on suuri huijaus jota markkinoidaan kansalle. Nyt puuttuu jo kausityöläiset euroopan eteläisestä osasta joten kohta sielläkin sato jää pieneksi. Merimiehet tappelevat tukieuroista ja laivoilta lastit vähenee. Kun katsoo satamassa, tyhjää laivat ajavat jo nyt miten myöhemmin?

    Äänestä

Virus leviää laivojen seilatessa pitkin poikin meriä, nyt saa sumutorvet upottaa syvimpään kohtaan?😭😂😅🤣

Äänestä

Kova huuto tukieuroista jatkuu. Merimiehet sai hyvät korotukset mikä verorahoilla maksetaan , valtiolle meni korotuksiin 100 miljoonaa , ja nyt TEHY vaatii kunnon korotusta . Mistä rahaa kun yrittäjillekkin maksetaan kansalaispalkka.

Äänestä
  • Sipilä lupasi lisää tukea yrityksille , hallituksen ulkopuolelta. Sipilän suhde BF tyttöihin kiinnostaa. Oliko se pimiä vai poliisi kun antaa vinkkejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Laivat soittavat satamissa ympäri maailman torviaan vappupäivänä. Torvia soitetaan kello 12 merkkinä merenkulkijoiden arvostuksesta koronakriisin aikana.

Suomen Varustamoiden tiedotteessa todetaan, että Suomen tuonnista ja viennistä osa kulkee meritse, joten merenkulkijoiden työn ansiosta yhteiskunta pysyy toimintakelpoisena myös poikkeusoloissa. Tosiasiassa tavaravirrat ovat laskeneet voimakkaasti merikuljetuksissa.

– Merenkulkijoiden merillä tekemä työ pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä, vuoden jokaisena päivänä. Koronaviruspandemian aikana tämän tärkeän työn merkitys on korostunut entisestään, sanoo Suomen Varustamot Oy:n toimitusjohtaja Tiina Tuurnala.

Maatalouden huoltovarmuus on samalla tasolla kuin merenkulun. Maatalous ei saa tuotantoa käyntiin ilman Ukrainalaisia vaikka tukea maksetaan jo miljardeja.
Laivat mitkä saavat tukea satoja miljoonia huoltovarmuuden nimissä ovat vääränlaisia runsaasti polttoainetta kuluttavia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu