2 viikon takia koulut auki, Iso riski !

Vaivaisen kahden viikon takia näin iso riski otetaan, Ei hyvä. Youtube - Sebastian Tynkkynen. (kannattaa katsoa, puhuu asiaa)
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Riski on pieni. Sebastian on yleisasiantuntija. Tietää kaikesta. Kuulija saa arvioida tietääkö tarpeeksi.

Riskiä ei oteta kahden viikon takia vaan että ollaan valmiita ensi syksynä.

Paljon ja tärkeitä asioita ehditään tekemään toukokuussa. Aletaan opettelemaan kuinka lähiopetusta tehdään korona aikakaudella. Nyt pari viikkoa valmistelua. Sitten pari viikkoa koulua ja sitten on koko kesä aikaa tehdä muutoksia ja harjoitella rutiineja ilman lapsia. Näin saadaan syksyllä koulut käyntiin heti kunnolla ettei mene taas yksi lukukausi pilalle.

Ihme juttu minkä metelin opettajat ovat saaneet aikaan. Kaikki muut joutuvat olemaan töissä pöpöjä saamassa.

Opettajat alkakaa jo ajattelemaan lapsia ja perheitä.!

Äänestä
  • Mauri Peltokangas, Ja Riikka purra puhuvat kanssa asiaa youtubessa.

    Äänestä

Virhe tuo koulujen avaaminen. Opettajia ja heidän omaisiaan nyt sairastuu. Ja lapset tuovat koronan kotiinsa tuliaisena, Koko perhe voi sairastua, ei hyvä.. Ja sebastian Tynkkysellä on hyviä videoita youtubessa. Minusta fiksu kaveri. Ei mikään mykkä tollottaja, Niin kuin useat kansanedustajat ovat. Hän puhuu ja ottaa kantaa. Aivan kuten kansanedustajan kuuluukin.

Äänestä

Maskiasia meni hallitukselta myttyyn. Koronatuki asia meni hallitukselta myttyyn. Ja ei tämä koulujen avaus kahden viikon takia kuulosta fiksulta. Ja sen sanon että Sebastian puhuu kyllä ihan asiaa.

Äänestä

Iso tyhmyys tehtiin, kun hallitus sulki koulut. Päätöksellä ei ollut muita kuin huonoja seurauksia (tai saivat tyhmiltä poliittisia pisteitä? ).

Nyt hallitus korjaa tekemäänsä virhettä kovin hitaasti, ettei tehty typeryys niin pahalta näyttäisi. Heidän onnekseen osan huomiosta vievät nyt jotkut opettajat, jotka eivät edusta ammattikuntansa älyä ja viisautta vaan jotain ihan muuta.

Mikä vidun riski ? Kuuntelemalla populistisia huuhaa- tyyppejä riski vajota roskaluokkaan on jo realisoitunut kohdaltasi.

Nyt olisi hyvä aika istua ja miettiä mistä löydät kaipaamaasi (näin oletan) oikeaa ja puolueetonta tietoa maailmanmenosta. Tuskin kuitenkaan tältä palstalta.

Kyllä Sinäkin voit kehittyä ihmisenä, asioiden ymmärtäjänä ja ajattelijana, jos niin todella tahdot.

Äänestä
  • Noin se menee. Tedraikas trollaa vastaten itselleen kun saalis ei ui pyydyksiin ja loppukliimaksina hyökkääminen itseä vastaan sivupersoonien kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin se menee. Tedraikas trollaa vastaten itselleen kun saalis ei ui pyydyksiin ja loppukliimaksina hyökkääminen itseä vastaan sivupersoonien kautta.

    Ammattimies on ammattimies.

    Äänestä

Kärsämäelläkö riski, kun lapset pääsevät kouluun ja koulukavereidensa kanssa turisemaan ennen kesälomia - se kun on lapsille erittäin tärkeää yhteisöön kuulumista. Aina lasten edun parhaaksi!

Äänestä
  • Uutisissa 20:30 muistaakseni viljelijä sanoi " Nyt ei vaan kertakaikkiaan voi sairastua". No viljelijä tarkoitti elintärkeätä aikaa, eli kylvöjä.. No, nyt kakara menee kouluun, tulee koulusta sitten kotiin, Tartuttaa isänsä (viljelijän) No, elintärkeät kylvöt jäävät tekemättä kun isä kituu viikkoja sairaalassa (ehkä kuoleekin). Ei hyvä juttu. En tykkää yhtään. Ja joku puhuu kuinka kakarat turisevat koulussa !!

    Äänestä

Voitaisiinko oikeasti ajatella lasten parasta, eikä aina sitä omaa tyhmää napaa!

Äänestä
  • dissosiatiivinen identiteettihäiriö

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    dissosiatiivinen identiteettihäiriö

    Sikalassa kävijälläkö ? Siitäkö se johtuu..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sikalassa kävijälläkö ? Siitäkö se johtuu..

    Sinulla joka olet siitä kirjoitellut kohta 3½ vuotta putkeen. Minkäs sinä fetissillesi voit mutta olisitko ystävällinen etkä jatkossa enää puhuisi siitä muille pervoile itseksesi.

    Äänestä

  • Onko hyvä että kakarat käyvät koulusta hakemassa koronan, Ja sitten tartuttavat vanhempansa ? Onko hyvä ? Ps linda lampenius ja hänen 7 vuotias LAPSENSA ovat sairastuneet koronaan (näin kertoi iltalehti) Että turha inistä "ei lapset sairastu" tai "ei lapset tartuta".

    Äänestä

Onhan se vaarallinen tauti se koronatauti, mutta paljon vaarallisempi on se järjenkuppa. Se tauti tulee useimmiten maaseudun nuoriin ja tarttuu vanhemmilta jälkikasvuun. Nyt kaikki lapset kouluun vielä kahdeksi viikoksi ja sitten kesälaitumelle, elkääkä uskoko kepulivanhempianne. Tauti tarttuu helpommin kotioloissa.

Äänestä

Tyhmä veto koulujen avaamimen koronan lähtiessä heti leviämään.


Lähtee Marinin kannstus tippumaan..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vaivaisen kahden viikon takia näin iso riski otetaan, Ei hyvä. Youtube - Sebastian Tynkkynen. (kannattaa katsoa, puhuu asiaa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu