Ei taida hengelliset opit selvitä kenellekään väittelemällä tällä
palstalla. Palstaa vuosikausia seuranneena voin todeta,
että täällä on aina samat, korkeintaan 25 -30, henkilöä, jotka
lukevat palstaa ja ehkä kymmenkunta, jotka osallistuvat
keskusteluihin. Samat keskustelijat, samat aiheet ja samat
argumentit ja samat vänkäykset, Tätä on jatkunut vuodesta toiseen.
Luin juuri äsken erästä pitkää ketjua, johon en ole osallistunut enkä
lukenut, sen lopusta mielenkiinnosta, että olisiko nyt tässä asiallista
keskustelua. Ei ollut! Olen iloinen, etten ole tuhlannut aikaa tuohon
ketjuun koska se oli todella vastenmielistä luettavaa.
Keskustelijoista yksi, tai korkeintaan kaksi kymmenestä, on uudestisyntynyt rehellinen aito uskova. Mutta heitä ei kuunnella
koska Jumalaa ei tahdota kuunnella eikä uskoa.
Useimmiten uskovat pyritään mitätöimään kyseenalaistamalla
ja syyllistämällä. Hyvin harva täällä on edes kiinnostunut totuudesta
ja etsii ja kysyy oikeaa tietoa. Ja jos tällaista joskus esiintyy ja oikea uskova vastaa, heti on vänkääjäeksyttäjät paikalla omine oppeineen häiriköimässä niin, ettei asiallista keskustelua ja neuvomista voi tapahtua. Ketju menee heti vänkäämiseksi ja väittelyketjuksi.
Tämä on vänkääjien tarkoituskin: estää asialliset keskustelut
ja sekoittaa heikkouskoisten mieliä väärillä opeilla. Onhan selvää,
että sanalla on valtaa vaikka se olisi pahasta, ja ehkä juuri silloin kun
se on pahasta, sillä moni uskoo helpommin valheen kuin totuuden.
Ja tätä vänkääjäeksyttäjät käyttävät hyväkseen.
Yleensä keskustelijat eivät huomioi ollenkaan toisen argumentteja.
Jotkut uskoviksi tekeytyvät ihmiset harjoittavat tahallista
eksytyksen levittämistä häiritäkseen uskovien rauhaa välittämättä ollenkaan siitä, mitä argumentteja heille tuodaan. Sitten jotkut
uskovat ryhtyvät väittelemään näiden ihmisten kanssa ja ketjut
venyvät pitkiksi. Vänkääjät pyrkivät siihen, että uskovat saadaan
huonoon valoon. Siten he pyrkivät vaikuttamaan heikkouskoisiin
ihmisiin. Tämä on tuomittavaa väärää vallankäyttöä. Raamattu
kehottaa uskovia hoivaamaan heikkouskoisia ryhtymättä
väittelemään mielipiteistä.
Nämä vänkääjät eivät ole uskovia. He ovat raatelevia susia eivätkä
he hoivaa ketään vaan pyrkivät viemään, jos mahdollista, heikkouskoiselta jopa pelastavan uskon. Varokaa näitä susia!
Summasummarum: Taitas olla parempi, ettei uskovat osallistu näihin keskusteluihin kun huomaavat, ettei "keskustelutoveri" edes kuuntele eikä tahdokaan keskustella vaan he tuovat jatkuvasti omia raatelevia oppeja. Eivät he muutu eikä muuta kantaansa koska he eivät todennäköisesti edes usko Raamatun ilmoituksiin. Silloin he ovat Jumalan ja kaiken vanhurskauden vihollisia. Siksi tällä palstalla ei
voida käydä asiallisia keskusteluja mistään Raamatun aiheesta.
Huomatkaa tämä: Jumalan Hengessä keskusteleva henkilö
ei kiusaa ketään, ei sano toiselle ihmiselle pahasti loukkaavasti.
Jumalan Hengessä puhuva ihminen kunnioittaa kaikkia ihmisiä.
Siitä tiedämme kuka puhuu Jumalan Hengessä ja kuka puhuu
muussa hengessä. Onhan selvää, että sekottaja, sielujemme
vihollinen, käyttää omiaan sekoittamaan hengellisiä oppeja.
Ja me uskovina olemme usein tästä mukana?????
Selviääkö Raamatun oppi?
18
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Olet ymmärtänyt tarkoituksen väärin, palsta on tarkoitettu keskusteluun helluntailaisuudesta.
- Anonyymi
Jos palsta on tarkoitettu keskusteluun helluntailaisuudesta, tahdon
ilmoittaa sinulle: keskustelua helluntailaisuudesta ei palstalla esiinny
mimeksikään. Tämä on useimmille pelkkä suunsoittopalsta, oman
pahan olon levittämisen paikka. Jos täällä keskusteltaisiin helluntailaisuudesta,
kukaan ei valittaisi.
- Anonyymi
Niitä pahimpia vänkääjiä löytyy myös niiden prista, jotka luulevat itseään uskovaisiksi.
Mutta kuka on määritellyt, että helluntailaisten palstalla pitäisi keskustella vain hengellisistä asioista tai vain helluntailaisten asioista? Eikö täällä saa keskustella uskovaisen elämän tavallisista asioista? Tai helluntailaisen ongelmista? Tai ulkopuolisten saavutuksista tai etenemisistä uskon alueella? Tai Raamatun ulkopuolisista kirjoituksista? Tai historian kirjoituksista? Tai yhteiskunnallisista asioista? Tai kirkkohistoriasta? Tai Raamatun historiasta? Tai eri kulttuureista? Tai muista uskonsuuntauksista? Tai jokapäiväisen elämän haasteista uskovien keskuudessa?
Onneksi tämäkään palsta ei ole minkään kirkkokunnan virallinen palsta, jossa sananvapautta olisi rajoitettu. Näin saavat kimurantit ja kipeätkin uskovan elämän asiat vastauksensa.- Anonyymi
Kun keskustelee asiallisesti, saa tietenkin keskustella ihan vapaasti.
Ongelma tällä palstalla on se, ettei monetkaan edes tahdo tai pyri
asiallisuuteen. Olet varmasti itsekin huomannut jos olet palstaa seurannut,
että kovaa tinkaa ja jopa ihmisen ja Jumalan herjaamista. Se ei ole
asiallista keskustelua. Raamatun opeista tai helluntailaisuudesta ja sen
ilmiöistä voidaan keskustella asiallisesti toista kunnioittavaan sävyyn vaikka
olisi ihan eri mieltä.
Muuten, - kun helluntailaisuudesta keskustellaan, keskustellaan Raamatun
opeista, siis Raamatun ilmoituksesta. Tämä koska helluntailaiset opettavat
Raamatun ilmoitusta ja pyrkivät seuraamaan sitä opissa ja käytännössä.
Jos joku on sitä mieltä, että helluntailaisuus ja helluntailaiset ovat vääriä,
pahoja, rahanahneita, herjaajia ja vääräuskoisia eksyttäjiä, hän saa
keskustella ja tuoda omia näkemyksiä. Hänen ei silti tarvitse herjata ihmisiä ja
Jumalaa. Hän voi siitäkin huolimatta keskustella asiallisesti. Ja jos ei sitä taitoa
ole, ylläpidon tulisi sulkea sellainen ihminen ulos keskusteluketjuista, siis siinä
tapauksessa mikäli ylläpito pyrkii siihen, että keskustelijat nimenomaan
keskustelevat ja että se tapahtuu asiallisesti.
Nyt on niin, että asialliset keskustelijat, joilla olisi jotakin hyvää antamista
palstalle, ovat lähteneet pois. Eihän asiallinen rehti ihminen viihdy asiattomien
ihmisten parissa ja lähde heidän remmiinsä asiattomuuksiin mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

ihmisten parissa ja lähde heidän remmiinsä asiattomuuksiin mukaan."Muuten, - kun helluntailaisuudesta keskustellaan, keskustellaan Raamatun
opeista, siis Raamatun ilmoituksesta. Tämä koska helluntailaiset opettavat
Raamatun ilmoitusta ja pyrkivät seuraamaan sitä opissa ja käytännössä."
Sinullakin on voimakas ja narsistinen mielipide tuossa kommentissasi mukana. Tuon kaltainen "oman" puolustaminen virheettömänä tappaa oikean ja terveen keskustelun nopeastikin. Itse en usko täydellistä herätysliikettä tai ihmistä kyllä olevan, kaikki me kaipaamme rakentavaa kritiikkiä joskus. Anonyymi kirjoitti:
"Muuten, - kun helluntailaisuudesta keskustellaan, keskustellaan Raamatun
opeista, siis Raamatun ilmoituksesta. Tämä koska helluntailaiset opettavat
Raamatun ilmoitusta ja pyrkivät seuraamaan sitä opissa ja käytännössä."
Sinullakin on voimakas ja narsistinen mielipide tuossa kommentissasi mukana. Tuon kaltainen "oman" puolustaminen virheettömänä tappaa oikean ja terveen keskustelun nopeastikin. Itse en usko täydellistä herätysliikettä tai ihmistä kyllä olevan, kaikki me kaipaamme rakentavaa kritiikkiä joskus.Eikö tuossa lue, että "pyrkivät seuraamaan sitä opissa ja käytännössä". Eihän siinä sanota, että se mitenkään täydellisesti onnistuisi, kuten ei miltään yhteisöltä tai yhdeltäkään yksilöuskovalta tietenkään koskaan onnistu.
- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Eikö tuossa lue, että "pyrkivät seuraamaan sitä opissa ja käytännössä". Eihän siinä sanota, että se mitenkään täydellisesti onnistuisi, kuten ei miltään yhteisöltä tai yhdeltäkään yksilöuskovalta tietenkään koskaan onnistu.
Siinä lukee myös, että helluntailaiset opettavat Raamatun ilmoitusta. Eri helluntailaisillla tuo ilmoitus on sitten kanssa erilainen. Se on se kohta, jossa karvat nousevat pystyyn, että muka helluntailaisilla olisi se Raamatun ilmoitus. Jos onkin he ovat tehneet siitä tulkinnoillaan jotakin muuta kuin mitä se oikea ilmoitus sisältää. Sitä paitsi, kaikilla Raamatun omistajilla on se sama ilmoitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Muuten, - kun helluntailaisuudesta keskustellaan, keskustellaan Raamatun
opeista, siis Raamatun ilmoituksesta. Tämä koska helluntailaiset opettavat
Raamatun ilmoitusta ja pyrkivät seuraamaan sitä opissa ja käytännössä."
Sinullakin on voimakas ja narsistinen mielipide tuossa kommentissasi mukana. Tuon kaltainen "oman" puolustaminen virheettömänä tappaa oikean ja terveen keskustelun nopeastikin. Itse en usko täydellistä herätysliikettä tai ihmistä kyllä olevan, kaikki me kaipaamme rakentavaa kritiikkiä joskus.>>>Tuon kaltainen "oman" puolustaminen virheettömänä
tappaa oikean ja terveen keskustelun nopeastikin.<<<
Missä olen puolustanut "oman" virheettömyyttä?
Eiköhän se ole niin, että joku toinen ei hellutailailainen tuo
"oman virheettömän" opin, jota ei saa mitenkään oikaista
koska se on ainoa totuus eikä sitä saa oikaista edes Raamatulla
eikä varsinkaan kritisoida? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Tuon kaltainen "oman" puolustaminen virheettömänä
tappaa oikean ja terveen keskustelun nopeastikin.<<<
Missä olen puolustanut "oman" virheettömyyttä?
Eiköhän se ole niin, että joku toinen ei hellutailailainen tuo
"oman virheettömän" opin, jota ei saa mitenkään oikaista
koska se on ainoa totuus eikä sitä saa oikaista edes Raamatulla
eikä varsinkaan kritisoida?Tässä ;
kun helluntailaisuudesta keskustellaan, keskustellaan Raamatun
opeista, siis Raamatun ilmoituksesta. Tämä koska helluntailaiset opettavat
Raamatun ilmoitusta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Tuon kaltainen "oman" puolustaminen virheettömänä
tappaa oikean ja terveen keskustelun nopeastikin.<<<
Missä olen puolustanut "oman" virheettömyyttä?
Eiköhän se ole niin, että joku toinen ei hellutailailainen tuo
"oman virheettömän" opin, jota ei saa mitenkään oikaista
koska se on ainoa totuus eikä sitä saa oikaista edes Raamatulla
eikä varsinkaan kritisoida?No mutta... kun monet helluntailaisetkin puolustavat sitä omaa oppiaan ns. Raamatulla mutta eivät ole avoimia itse sille varsinaiselle raamatun tekstille vaan kuljettavat mukanaan niitä itse tehtyjä tulkintoja raamatunkohdista, joilla ei ole ulkopuolisille minkäänlaista todistusarvoa. Kun ei ole avoimmuutta ja todellista kiinnostusta Raamatun sanalle vaan jääräpäistä omissa opeissa pysymistä, niin eihän siitä keskustelua synnykään.
- Anonyymi
Jep jep. Hyvä aloitus polttavasta aiheesta 👍 Ei tää ole kuin ihan höosön höosön löpsön paikka. Eikä kuvasta helluntailaisuus eikä edusta
En ole itse hellari. - Anonyymi
Selviääkö Raamatun oppi?
Jumalan Sanaa lukemalla selviäisi, mutta “koska Jumalaa ei tahdota kuunnella eikä uskoa” niin mitään selvyyttä ei saavuteta.
Helluntailaisten väärä oppi on kirjattu heidän uskontunnustukseen.
Siinä ensin sanotaan että: “Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.”
Heti perään lisätään että: “On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki.”
Pyhässä Raamatussa ei ole Jumalaa joka sanoisi olevansa kolme persoonaa yhdessä, vaan on Jumala joka sanoo:
“Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.” (Jesaja 45:22)
Jumalaa ei siis kuunnella eikä kunnioiteta vaan vängätään muun Jumalasta luopuneen kristikunnan kanssa että “on yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa.” - Anonyymi
Selviääkö Raamatun oppi?
Tämä on esitetty todennäköisesti sillä ajatuksella, jossa on jo ensimmäinen kompastus. Ettäkö Raamatusta tulisi selvitä kaikki tai mahdollisimman paljon.
On aika vähän kohtia Raamatussa, minkä tulee olla selvä. Onhan niitä kohtia useita, mutta samaa tarkoittavia asioita:
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.
pienoisevankeliumi: sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän anoi ainoan poikansa , ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi….
Pitäkää usko Jumalaan
Turva Herrassa
Kun näiden kanssa on sinut, muuta ei tarvita.
Paljon on Raamatussa tekstiä mikä seulan läpikäyneestä Vanhasta testamentista joutuu ohittamaan sitä ymmärtämättä ja villiä uskonnollista oheistekstiä saaneesta Uudesta Testamentista asiaan kuulumattomana pitää ohittaa. - Anonyymi
Ehkä jokaisen kristityn pitäis lukaista kirja: Petos.Taistelu.Voitto. Kirjoittaja Rick Jouner.
- Anonyymi
Korjaus edelliseen: Rick Joyner
- Anonyymi
Raamatussa on paljon asiaa, eikä kaikki selviä meille ihmisille koskaan.
Toiselle selviää toinen kohta, ja toiselle toinen.
Jisreel. - Anonyymi
Harvoille totuus selviää. Harvat ovat ne, jotka sen tien löytävät joka elämään vie.
1234567---- Anonyymi
Eipä ole numerosarjakaan löytä teitä, Jeesusta syntien sovittajaa, vaan on eksynyt epäjumalain ja väärän profeetan luo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 962225
300 valtion maksamaa henkilöä Pariisissa, nolla olympiamitalia
Pitäskö jotain tehä? Satsata vain skeittaukseen, naisten nyrkkeilyyn ja ratsastukseen? Vai tuplata joukkueen koko? Ot1871717- 2591225
On aika surullista huomata, että aikuiset ihmiset saattavat
olla pahempia kiusaajia kuin lapset. En ole koskaan hiffanut mitä joku saa toisen alaspäin painamisesta, mutta kai tämä1361065- 721014
- 211986
Dieselpersut ennallistavat Grönlannin vihreäksi
Tupruttelun seurauksena typerät jäätiköt sulavat ja maaperä pääsee taas sitomaan hiiltä. Kaupan päälle saadaan 7 metri229949- 97878
- 247855
- 11825