Jukka Niemisen kirje luukkoselle

Harvoin olen lukenut näin ytimekästä tekstiä. Hän pudottaa tämän "besserwisserin" omaan alhaiseen arvoonsa. Lukekaa US blogeista. Jaan käsityksensä persuistakin täysin.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

”Inhoan persuja. He ovat vääristelevää, typerää ja valehtelevaa porukkaa joka uskoo että asiat muuttuu todeksi kun niitä vaan jankuttaa riittävän kauan. Uskoni on vakaa että sinne on pakkautunut kansakuntamme ääliöin väki.”

Jukka Nieminen kertoo tuossa kaiken oleellisen persuista.

Äänestä

Pitipä ihan käydä lukemassa tuo kirjoitus.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukkanieminen11/avoin-kirje-arto-luukkaselle/

Oli aika kovaa tekstiä. En aio kyseenalaistaa Jukka Niemisen näkemyksiä, vaikken olekaan kovin aktiivisesti seurannut noita kirjeitä. Persujen tekemiset olen kyllä pannut merkille.
Olin aikoinaan jopa SMP:n ehdokas kunnallisvaaleissa, mutta se oli lapsellinen virhearvio jota kadun syvästi.
Järkiydyttyäni en ole sitoutunut mihinkään puolueeseen, mutta mm. pääministerin toiminta tämän kriisin aikana on ollut erinomaista ja pääministeripuolueen kannatuksen nousu on minulle kovasti mieleinen asia.

Äänestä

Kovinpa ovat avaajan taidot heikoissa kantimissa.
Luukkonen (sukunimi) kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Etkö osaa linkittää tarkoittamallesi sivulle?

No eipä ole tällä "tavallisella tallajalla", Jukka Niemisellä minkäänlaista käsitystä siitä, miten "avoin kirje " kirjoitetaan.

Äänestä
  • Lukekaa
    Mikko Jakonen-keskustan luokkajako

    Äänestä

  • Liikaa työttömiä aikaakirjoitella mitä minnekkin.

    Äänestä

  • Taitaa olla nimiki Luukkanen. Eipä mithän, analyysi miehestä kuiten kohilhan. Ei mikhän rapea tosentti? Mu mielas.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Harvoin olen lukenut näin ytimekästä tekstiä. Hän pudottaa tämän "besserwisserin" omaan alhaiseen arvoonsa. Lukekaa US blogeista. Jaan käsityksensä persuistakin täysin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu