Ei nykysuomalaisista ole ruummillisseen työhön.

Se on aivan tyhjä vänkyttää ja inistä siitä assiista. 1950-60 luvuilla suomalaiset tekivät vielä maatyöt, ei tarvittu Ukrainalaisia.
Eihän sitä semmosesta ihmisestä ole minkkään tekijäksi, jonka ei ole tarvinnu mitää tehä ikinnään. Tarkotan tätä nykyajan kasvatuspolitiikkaa. Ossaako ne ies nenäsä niisttee iliman äitiä. Armeija jää käymättä, ku ahisttaa.
Mitä enemmän Suomi kaupunkilaistuu, sitä kädettömämppee ja uupelloo on kansa.
677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mistäs se johtu sitten kun ei ennee 70-luvulla muatöihin kettään tarvittu vuan kaikki lähti kaupunkiloihin tai Ruotssiin?

Äänestä

Vaikka suomella olisi kaikki mahikset olla olemassa ja vieläpä voipana mikä mättää
- Pelle näkyvyys lopettaa hyvinvoivat yhteiskunnat, siin on mailman kirous
- - ei henki käy kuin lastinsa tänne kippaamassa matkallaan tänne etappiin

Nyt on muuten meneillään kolmas mailmansota, nyt se pelleilään näin

Äänestä

Onhan Lieksassa jopa kolma hautaustoimistoa, jotka tekevät ruumiillista työtä. Ei siihen hommaan todellakaan jokaisesta pulliaisesta ole. Myös sairaaloissa joudutaan tekemään ruummiillista työtä silloin tällöin. Korona-aikaan ruumiillinen työ on lisääntynyt Etelä-Suomessa.

1Äänestä
  • Meillä on ongelma? Nykysuomalaisista ei ole töihin, eikä myöskään mustista uus-suomalaisista? Kukahan ne työt joutuu tekemään ellei sitten liitetä Suomea Ukrainaan! Thaimaalaisia, Vietnamilaisia, Kiinalaisia ja Filippiiniläisiä ei mielellään oteta kun ne on liian ahkeria.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä on ongelma? Nykysuomalaisista ei ole töihin, eikä myöskään mustista uus-suomalaisista? Kukahan ne työt joutuu tekemään ellei sitten liitetä Suomea Ukrainaan! Thaimaalaisia, Vietnamilaisia, Kiinalaisia ja Filippiiniläisiä ei mielellään oteta kun ne on liian ahkeria.

    No issathan ovat ainoa toivomme, he ovat työn sankareita, kunhan ei vain tarvitse lukea, laskea eikä kirjoittaa. Kaikki muu hommailu kyllä taittuu. Paperit jäivät vain kaikessa kiireessä piironkin päälle. Onneksi sentään puhelin lähti mukaan.

    Äänestä

On se kumma kun tuo Ukrainakin alkoi lännettyä niin tippaakaan ei ole menty eteenpäin,päin vastoin. Täällä ja muualla on vain heidän orjana kulettava nyt ja tulevaisuudessakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Se on aivan tyhjä vänkyttää ja inistä siitä assiista. 1950-60 luvuilla suomalaiset tekivät vielä maatyöt, ei tarvittu Ukrainalaisia.
Eihän sitä semmosesta ihmisestä ole minkkään tekijäksi, jonka ei ole tarvinnu mitää tehä ikinnään. Tarkotan tätä nykyajan kasvatuspolitiikkaa. Ossaako ne ies nenäsä niisttee iliman äitiä. Armeija jää käymättä, ku ahisttaa.
Mitä enemmän Suomi kaupunkilaistuu, sitä kädettömämppee ja uupelloo on kansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu