"Minä olen Herra. Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivalt

Anonyymi

2.Mooseksen kirja: 6:1-8
Mutta Herra vastasi Moosekselle:
"Nyt saat nähdä,
mitä minä faraolle teen;
sillä väkevän käden pakottamana hän on päästävä heidät,
ja väkevän käden pakottamana hän on ajava heidät maastansa."
Ja Jumala puhui Moosekselle
ja sanoi hänelle:
"Minä olen Herra.
Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille,
Iisakille
ja Jaakobille
'Jumalana Kaikkivaltiaana',
mutta nimelläni
'Herra' en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi.
Ja minä tein myös liittoni heidän kanssansa,
antaakseni heille Kanaanin maan,
sen maan,
jossa he muukalaisina asuivat.
Ja nyt minä olen kuullut israelilaisten vaikeroimisen,
kun egyptiläiset pitävät heitä orjantyössä,
ja olen muistanut liittoni.
Sano sentähden israelilaisille:
'Minä olen Herra,
ja minä vien teidät pois egyptiläisten sorron alta
ja vapautan teidät orjuudesta
ja pelastan teidät ojennetulla käsivarrella
ja suurilla rangaistustuomioilla.
Niin minä otan teidät kansakseni
ja olen teidän Jumalanne;
ja te tulette tietämään,
että minä olen Herra,
teidän Jumalanne,
joka vien teidät pois egyptiläisten sorron alta.
Ja minä johdatan teidät siihen maahan,
jonka minä olen kättä kohottaen luvannut antaa Aabrahamille,
Iisakille
ja Jaakobille;
ja sen minä annan teille omaksi.
Minä olen Herra.'"

11

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta Herra vastasi Moosekselle:
      "Nyt saat nähdä,
      mitä minä faraolle teen;
      sillä väkevän käden pakottamana hän on päästävä heidät,
      ja väkevän käden pakottamana hän on ajava heidät maastansa."
      Ja Jumala puhui Moosekselle
      ja sanoi hänelle:
      "Minä olen Herra.
      Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille,
      Iisakille
      ja Jaakobille
      'Jumalana Kaikkivaltiaana',
      mutta nimelläni
      'Herra' en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi.
      Ja minä tein myös liittoni heidän kanssansa,
      antaakseni heille Kanaanin maan,
      sen maan,
      jossa he muukalaisina asuivat.
      Ja nyt minä olen kuullut israelilaisten vaikeroimisen,
      kun egyptiläiset pitävät heitä orjantyössä,
      ja olen muistanut liittoni.
      Sano sentähden israelilaisille:
      'Minä olen Herra,
      ja minä vien teidät pois egyptiläisten sorron alta
      ja vapautan teidät orjuudesta
      ja pelastan teidät ojennetulla käsivarrella
      ja suurilla rangaistustuomioilla.
      Niin minä otan teidät kansakseni
      ja olen teidän Jumalanne;
      ja te tulette tietämään,
      että minä olen Herra,
      teidän Jumalanne,
      joka vien teidät pois egyptiläisten sorron alta.
      Ja minä johdatan teidät siihen maahan,
      jonka minä olen kättä kohottaen luvannut antaa Aabrahamille,
      Iisakille
      ja Jaakobille;
      ja sen minä annan teille omaksi.
      Minä olen Herra.'"

      • Anonyymi

        Joh 8:49-58 KR 1933-38= vanhan käänöksen mukaan.
        Jeesus vastasi:
        "Minussa ei ole riivaajaa,
        vaan minä kunnioitan Isääni,
        ja te häpäisette minua.

        Mutta minä en etsi omaa kunniaani;
        yksi on,
        joka etsii ja tuomitsee.
        Totisesti,
        totisesti minä sanon teille:
        jos joku pitää minun sanani,
        hän ei ikinä näe kuolemaa."

        Juutalaiset sanoivat hänelle:
        "Nyt me ymmärrämme,
        että sinussa on riivaaja.
        Aabraham on kuollut ja profeetat,
        ja sinä sanot:
        'Jos joku pitää minun sanani,
        hän ei ikinä maista kuolemaa.'

        Oletko sinä suurempi kuin isämme Aabraham,
        joka on kuollut?
        Ja profeetat ovat kuolleet;
        keneksi sinä itsesi teet?"

        Jeesus vastasi:
        "Jos minä itse itselleni otan kunnian,
        niin minun kunniani ei ole mitään.
        Minun Isäni on se,
        joka minulle kunnian antaa,
        hän,
        josta te sanotte:
        'Hän on meidän Jumalamme',
        ettekä tunne häntä;
        mutta minä tunnen hänet.
        Ja jos sanoisin,
        etten tunne häntä,
        niin minä olisin valhettelija niinkuin tekin;
        mutta minä tunnen hänet
        ja pidän hänen sanansa.

        Aabraham,
        teidän isänne,
        riemuitsi siitä,
        että hän oli näkevä minun päiväni;
        ja hän näki sen ja iloitsi."
        Niin juutalaiset sanoivat hänelle:
        "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha,
        ja olet nähnyt Aabrahamin!"

        Jeesus sanoi heille:
        "Totisesti,
        totisesti minä sanon teille:
        ennenkuin Aabraham syntyi,
        olen minä ollut."


    • Ilmeisesti päälääkärikäynnit ovat jääneet väliin ja siten lääkitys ei ole enää kohdallaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        he-ma ilmeisesti juuriitse olet päälääkärissä käymisen tarpeessa koska vuoden 33/-38 Kirkko raamatussa sanotaan näin, jopa kadessa eri jakeessa.

        Psalmit:
        14:1 Veisuunjohtajalle;
        Daavidin virsi.
        Hullu sanoo sydämessänsä:
        "Ei ole Jumalaa."
        Turmiollinen
        ja iljettävä on heidän menonsa;
        ei ole ketään,
        joka tekee,
        mikä hyvää on.

        53:2 Hullu sanoo sydämessänsä:
        "Ei ole Jumalaa."
        Turmiollinen
        ja iljettävä on heidän väärä menonsa;
        ei ole ketään,
        joka tekee sitä,
        mikä hyvä on.


    • Anonyymi

      Mooses - tuo historian surkein suunnistaja.
      Mutta kieltämättä konsulttiainesta. Kusetti kokonaista kansaa neljäkymmentä vuotta, seurauksista välittämättä.

      • Anonyymi

        Mooseksen toimeksi antaja oli JAHVEN Välimiehenä Jeesus toimi jo tuolloin, miin kuin toimii nytkin
        Hebr. 10:2-10 Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
        Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
        Sillä mahdotonta on,
        että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
        Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo:
        "Uhria ja antia sinä et tahtonut,
        mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
        polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
        Silloin minä sanoin:
        'Katso,
        minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi,
        Jumala.'"
        Silloin minä sanoin:
        'Katso,
        minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi,
        Jumala.'"
        Kun hän ensin sanoo:
        "Uhreja
        ja anteja
        ja polttouhreja
        ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt",
        vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
        sanoo hän sitten:
        "Katso,
        minä tulen tekemään sinun tahtosi."
        Hän poistaa ensimmäisen,
        pystyttääkseen toisen.

        Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.


    • Anonyymi

      no en tiiä mittään

    • Anonyymi

      Jumala sanoi läskimoosekselle, että kannattaa lopettaa kirkollisveron maksu.

      • Anonyymi

        KR 1933/-38, Ap.t. 3:22-26
        Sillä Mooses on sanonut:
        'Profeetan,
        minun kaltaiseni,
        Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta;
        häntä kuulkaa kaikessa,
        mitä hän teille puhuu

        Ja on tapahtuva,
        että jokainen,
        joka ei sitä profeettaa kuule,
        hävitetään kansasta.'
        Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen
        ja kaikki järjestään,
        jotka puhuneet ovat,
        ovat myös ennustaneet näitä päiviä.

        Te olette profeettain
        ja sen liiton lapsia,
        jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille:
        'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat.'

        Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa
        ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä,
        kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      218
      5012
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      191
      2705
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1582
    4. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      52
      1480
    5. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1282
    6. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      99
      1268
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      132
      1247
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      155
      1185
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1184
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      82
      1163
    Aihe