5. Moos. 25:5-9

Lakiliitto päättyi Jeesuksen kuolemaan, joten tämä lankousavioliittoa koskeva säädös - monien muiden ohella - lakkasi sitomasta ihmisiä.

Lakiliiton loppuminen teki myös ns. kansakuntien ihmisille helpommaksi mahdollisuuden tulla Jumalan palvelijoiksi.

Näistä seikoista Paavali kirjoitti Efesolaiskirjeen 2:11-18:ssä.

Sinulla on päin mäntyä, voisitko perustella miksi kysymys koskettaa vain Jehovantodistajia, muttei muita uskovia?

Muuten vastaus on yksinkertainen Jeesus oli lain loppu!


Efesolaisille 2:

13 Mutta nyt Kristuksen Jeesuksen yhteydessä te, jotka olitte kerran kaukana, olette tulleet lähelle Kristuksen veren välityksellä. 14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän joka teki ne kaksi osapuolta yhdeksi ja hävitti väliseinän, joka aitasi ne erilleen. 15 Lihansa välityksellä hän poisti vihollisuuden, säädöksistä koostuvan käskyjen Lain, luodakseen ne kaksi itsensä yhteydessä yhdeksi uudeksi ihmiseksi ja tehdäkseen rauhan 16 ja sovittaakseen täysin molemmat Jumalan kanssa yhdessä ruumiissa kidutuspaalun kautta, koska hän oli itsensä välityksellä tehnyt lopun vihollisuudesta. 17 Ja hän tuli ja julisti rauhan hyvää uutista teille, kaukana oleville, ja rauhaa lähellä oleville, 18 sillä hänen kauttaan me molemmat saamme lähestyä Isää yhden hengen välityksellä

Kaikki kysymykset koskevat Israelin kansalle annettuja määräyksiä.

Paitsi viimeinen josta puhutaan myös esimerkiksi Apostolien tekojen 15:20,28,29
"20 vaan heille tulee kirjoittaa, että he karttavat epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä verta.
28 Sillä pyhä henki ja me olemme nähneet hyväksi olla lisäämättä teille enempää taakkaa kuin nämä välttämättömät:
29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta. Jos te pysytte huolellisesti erossa näistä, niin tulette menestymään...

Ja miksi se sitten eroaa.....

Koska kyse on kahdesta eri laista, Jumalan Israelille antamasta laista, niin kutsutusta Mooseksen laista ja Kristuksen laista.

Jumalan Israelille antama laki – Mooseksen laki.

Jehova antoi Israelille Lain Mooseksen toimiessa välittäjänä Siinain erämaassa 1513 eaa. Kun Laki saatettiin voimaan Horebinvuorella, nähtiin pelkoa herättävä osoitus Jehovan voimasta (2Mo 19:16–19; 20:18–21; Hpr 12:18–21, 25, 26). Liitto tehtiin lainvoimaiseksi sonnien ja vuohien verellä. Kansa esitti yhteysuhreja ja sille luettiin liiton kirjaa, minkä jälkeen siihen kuuluvat lupasivat totella kaikkea, mitä Jehova oli sanonut. Monet aiemmista patriarkkojen ajan laeista sisältyivät Mooseksen välityksellä annettuun Lakiin. (2Mo 24:3–8; Hpr 9:15–21.)
Viittä ensimmäistä Raamatun kirjaa (viittä Mooseksen kirjaa) sanotaan usein Laiksi. Joskus tätä nimitystä käytetään henkeytetyistä Heprealaisista kirjoituksista kokonaisuudessaan. Yleensä juutalaiset kuitenkin jakoivat Heprealaiset kirjoitukset kolmeen osaan: ”Mooseksen lakiin”, ”Profeettoihin” ja ”Psalmeihin” (Lu 24:44). Profeettojen välityksellä annetut käskyt sitoivat israelilaisia.
Laissa tunnustettiin, että Jehova on ehdoton Suvereeni ja erikoismerkityksessä myös Kuningas. Koska Jehova oli sekä Israelin Jumala että sen Kuningas, Lain noudattamatta jättäminen oli sekä uskonnollinen rikkomus että majesteettirikos, rikos valtionpäämiestä eli tässä tapauksessa Kuningasta, Jehovaa, kohtaan. Daavidin, Salomon ja niiden, jotka seurasivat heitä Juudan valtaistuimelle, sanottiin istuvan ”Jehovan valtaistuimella” (1Ai 29:23). Laki sitoi Israelin ihmiskuninkaita ja -hallitsijoita, ja jos heistä tuli mielivaltaisia, niin he rikkoivat lakia ja olivat tilivelvollisia Jumalalle (1Sa 15:22, 23). Kuninkuus ja pappeus pidettiin erillään, mikä säilytti vallan tasapainon ja suojeli tyrannialta. Se auttoi israelilaisia aina muistamaan, että Jehova oli heidän Jumalansa ja todellinen Kuninkaansa. Laki määritteli kunkin yksilön suhteen Jumalaan ja lähimmäisiinsä, ja jokainen saattoi lähestyä Jumalaa pappisjärjestelyn välityksellä.
Israelilaisista olisi Lain alaisuudessa voinut tulla ”pappisvaltakunta ja pyhä kansakunta” (2Mo 19:5, 6). Lain vaatimukset yksinomaisesta antaumuksesta Jehovalle, sen kaikenlaista sekauskontoa koskeva kielto ja sen uskonnollista puhtautta ja ruokavaliota koskevat säännökset muodostivat ”väliseinän”, joka erotti tuon kansakunnan huomattavalla tavalla muista kansakunnista (Ef 2:14). Juutalainen saattoi tuskin edes mennä ei-juutalaisen telttaan tai taloon tai syödä ei-juutalaisten kanssa tulematta uskonnollisesti epäpuhtaaksi. Jeesuksen ollessa maan päällä pelkästään ei-juutalaisen taloon tai rakennukseen menemisen ajateltiin tosiaankin tekevän juutalaisen epäpuhtaaksi (Joh 18:28; Ap 10:28). Elämän pyhyyttä sekä perheen, avioliiton ja ihmisten arvokkuutta ja kunniaa suojeltiin. Muita seikkoja, joiden voitaisiin katsoa johtuvan siitä uskonnollisesta erottautumisesta, jonka lakiliitto sai aikaan, olivat terveydelliset hyödyt ja suoja sairauksilta, jotka olivat yleisiä Israelin ympärillä asuvissa kansoissa. Moraalista puhtautta, hygieniaa ja ruokavaliota koskevat lait edistivät epäilemättä terveyttä, kun niitä noudatettiin.
Lain varsinainen tarkoitus oli kuitenkin Paavalin sanojen mukaisesti ’tehdä rikkomukset ilmeisiksi, kunnes saapuisi siemen’. Se oli ’kasvattaja, joka johti Kristukseen’. Se osoitti Kristuksen olevan tavoiteltu päämäärä (”Kristus on Lain loppu”). Se paljasti, että kaikki ihmiset, myös juutalaiset, ovat synnin alaisia ja ettei elämää voida hankkia ”lain teoilla”. (Ga 3:19–24; Ro 3:20; 10:4.) Se oli ”hengellinen”, se oli Jumalalta ja se oli ”pyhä” (Ro 7:12, 14). Efesolaiskirjeen 2:15:ssä sen sanotaan olevan ”säädöksistä koostuva käskyjen Laki”. Se oli täydellisyyden mittapuu, ja se osoitti noudattajansa täydelliseksi, arvolliseksi elämään (3Mo 18:5; Ga 3:12). Koska epätäydelliset ihmiset eivät pystyneet noudattamaan Lakia, se paljasti, että ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla” (Ro 3:23). Vain Jeesus Kristus noudatti sitä moitteettomasti (Joh 8:46; Hpr 7:26).
Laki oli myös ”tulevan hyvän varjo”, ja siihen liittyvät asiat olivat ”esikuvia”, minkä vuoksi Jeesus ja apostolit viittasivat usein siihen selittäessään taivaallisia asioita ja kristillistä oppia ja käytöstä koskevia seikkoja. Sen vuoksi kristityn on tärkeää ja tarpeellista tutkia sitä. (Hpr 10:1; 9:23.)
Jeesus sanoi, että koko Laki riippui kahdesta käskystä, käskyistä rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäistään (Mt 22:35–40). On kiinnostavaa, että 5. Mooseksen kirjassa (jossa Lakia mukautettiin jonkin verran niihin uusiin olosuhteisiin, joihin Israel joutui asettuessaan asumaan Luvattuun maahan) verbiä ”rakastaa” vastaavat heprealaiset sanat esiintyvät yli 20 kertaa.
”Kymmenen sanaa” (2Mo 34:28) eli kymmenen käskyä olivat Lain perusta, mutta niihin lisättiin noin 600 muuta lakia, jotka kaikki olivat israelilaisille yhtä sitovia (Ja 2:10). Neljä ensimmäistä kymmenestä käskystä määrittelivät ihmisen suhteen Jumalaan, viides Jumalaan ja vanhempiin ja viisi viimeistä lähimmäisiin. Nuo viisi viimeistä näyttävät esiintyvän lähimmäiselle aiheutetun vahingon vakavuuden mukaisessa järjestyksessä: murha, aviorikos, varastaminen, väärä todistus ja himoitseminen eli itsekäs halu. Kymmenes käsky tekee Laista ainutlaatuisen verrattuna kaikkien muiden kansakuntien lakeihin, koska se kieltää itsekkään haluamisen eikä tätä käskyä voi todellisuudessa saattaa voimaan kukaan muu kuin Jumala. Se koski oikeastaan kaikkien muiden käskyjen rikkomisen perussyytä. (2Mo 20:2–17; 5Mo 5:6–21; vrt. Ef 5:5; Kol 3:5; Ja 1:14, 15; 1Jo 2:15–17.)
Laissa oli monia periaatteita ja ohjaavia säädöksiä. Tuomareille annettiin vapaus tutkia ja pohtia lainrikkojien vaikuttimia ja asennetta sekä rikkomukseen liittyviä olosuhteita. Tahallinen, epäkunnioittava tai katumaton rikkoja sai täyden rangaistuksen (4Mo 15:30, 31). Muissa tapauksissa saatettiin päätyä lievempään tuomioon. Esimerkiksi murhaaja oli ehdottomasti surmattava, mutta tahattomalle tappajalle voitiin osoittaa armoa (4Mo 35:15, 16). Sellaisen sonnin omistaja, jolla oli tapana puskea ihmisiä ja joka tappoi ihmisen, voitiin surmata, tai tuomarit saattoivat määrätä hänelle lunnaat (2Mo 21:29–32). Tahallisen varkaan ja rikkomuksensa vapaaehtoisesti tunnustavan väärintekijän välinen ero selittää ilmeisesti ne erilaiset rangaistukset, jotka annettiin 2. Mooseksen kirjan 22:7:ssä ja 3. Mooseksen kirjan 6:1–7:ssä.

”Kristuksen laki”.

Paavali kirjoitti: ”Kantakaa edelleen toistenne taakkoja ja täyttäkää siten Kristuksen laki.” (Ga 6:2.) Vaikka lakiliitto lakkautettiin vuoden 33 helluntaina (”koska pappeus on vaihtumassa, tapahtuu välttämättä myös lain vaihdos”; Hpr 7:12), kristityistä tulee ’lain alaisia Kristukseen nähden’ (1Ko 9:21). Tätä lakia sanotaan ”vapauteen kuuluvaksi täydelliseksi laiksi”, ”vapaan kansan laiksi”, ”uskon laiksi” (Ja 1:25; 2:12; Ro 3:27). Jumala oli ennustanut tämän uuden lain profeetta Jeremian välityksellä, kun hän puhui uudesta liitosta ja siitä, että hän kirjoittaisi lakinsa kansaansa kuuluvien sydämeen (Jer 31:31–34; Hpr 8:6–13).
Jeesus Kristus on tuon uuden liiton Välittäjä, samoin kuin Mooses oli lakiliiton välittäjä. Mooses kirjoitti Lain kokoelmaksi, mutta Jeesus ei itse kirjoittanut lakia. Hän puhui ja pani lakinsa opetuslastensa mieleen ja sydämeen. Hänen opetuslapsensakaan eivät laatineet kristityille lakikokoelmia, joissa lait olisi jaettu pykäliin ja momentteihin. Silti Kreikkalaiset kirjoitukset ovat täynnä lakeja, käskyjä ja säädöksiä, joita kristityn täytyy noudattaa (Il 14:12; 1Jo 5:2, 3; 4:21; 3:22–24; 2Jo 4–6; Joh 13:34, 35; 14:15; 15:14).
Jeesus käski opetuslastensa saarnata ’valtakunnan hyvää uutista’. Hänen käskynsä on Matteuksen 10:1–42:ssa, Luukkaan 9:1–6:ssa ja 10:1–12:ssa. Matteuksen 28:18–20:ssä Jeesuksen opetuslapsille annettiin uusi käsky, jonka mukaan heidän tuli mennä paitsi juutalaisten myös kaikkien muiden kansakuntien luo, tehdä opetuslapsia ja kastaa heidät uudella kasteella ’Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä ja opettaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä hän oli käskenyt heidän noudattaa’. Näin ollen Jeesus opetti ja antoi käskyjä Jumalan valtuuttamana ollessaan maan päällä (Ap 1:1, 2) ja noustuaan taivaaseen (Ap 9:5, 6; Il 1:1–3). Koko Ilmestyskirja koostuu kristilliselle seurakunnalle annetuista profetioista, käskyistä, neuvoista ja ohjeista.
”Kristuksen laki” kattaa kaikki kristityn elämän ja toiminnan puolet. Jumalan hengen avulla kristitty voi noudattaa käskyjä, niin että tuo laki antaa hänelle suotuisan tuomion, sillä se on ”sen hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä” (Ro 8:2, 4).