Marjaparat

kuinka nyt selvitään. Marjat jäävät ainakin metsiin. Paitsi jos saadaan päästettyä eläkeläismummot irti karanteenista. Ne kyllä käyvät sen litransa poimimassa. Parhaimmat tunnistaa jopa kanttarellin
6168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

32 000 suomalaista työtöntä on ilmoittautunut halukkaiksi maatiloille tekemään töitä, mutta maanviljelijät eivät kelpuuta suomalaisia töihin. Suomalaiset eivät kuulemma osaa tehdä töitä, mutta muualta tulleet kuulemma osaavat.

Taitaa olla nyt maanviljelijöillä "ketunhäntäkainalossa?"

Äänestä

jussit keksii jonkun keinon millä väänttä haluttomille suomalaisille työntekijöille maksettavat palkat tuiksi jottei tilan saldo vähenisi.
ohisaloonkaan ei ole jussin luottamista. se haluu vaan nuoret pakolaissedät maahan muttee halua niitä rasitettavan töillä

Äänestä

Eihän se jussin vika ole jos muut ovat niin petkutettavia että maksavat tekemättömästä työstä ja jos jotain tehty niin perunoita ja muita juureksia lukuunottamatta huonosta laadusta.
Potut, naariit, porgandit ja lantut ne meillä tosi laadukasta muonitusta tarjoaa ympäri vuoden säilyvänä. Kaali kasvaa myös erinomaisesti näissä pelloissa ja maaperässä
Jospa jussit ja kansalaiset vaan ymmärtäisivät oman etunsa ja tuottaisivat näitä hyvin kasvavia ja säilyviä tuotteita niin ei tarvistukiakaan kun kansa haluaisi sitä jussin tuotantoa

Äänestä

Onneksi marjat pääsevät vaihteeksi lisääntymään rauhassa. Toivottavasti räkätit eivät syö kaikia

Äänestä

Mitäs jos pidettäisiin marjavapaa elokuu

Äänestä

Pitäkööt marjansa. Poimijat ovat kuitenkin kuseskelleet niihin kyykkiessään niitä poimiessaan ja seuraava poimii lisäkypsyneet kusetettuin ja joku syö ne pesemättöminä. Että sellaista puhdasta suomalaista luomuruokaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kuinka nyt selvitään. Marjat jäävät ainakin metsiin. Paitsi jos saadaan päästettyä eläkeläismummot irti karanteenista. Ne kyllä käyvät sen litransa poimimassa. Parhaimmat tunnistaa jopa kanttarellin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu