Pari ennustusta

Tässä kaksi ennustusta, jotka koskevat kuningasta mutta ei sitä kuningasta, jotka useat luulevat niiden koskevan.

Matteus 1:22-23
"22. Tämä kaikki on tapahtunut, jotta kävisi toteen sana, jonka Herra on puhunut profeetan kautta: 23. ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel” – se merkitsee: Jumala meidän kanssamme."

Tätä ennustusta ei kuitenkaan koskaan annettu Jeesuksesta. Se annettiin kuningas Aahakselle ja se koski Daavidin sukukuntaa Vanhan testamentin aikana.

Jesaja 7:10-16
"10. Herra puhui jälleen Aahakselle ja sanoi hänelle: 11. ”Pyydä itsellesi merkki Herralta, Jumalaltasi, pyydä alhaalta syvyydestä tai ylhäältä korkeudesta.” 12. Mutta Aahas vastasi: ”En pyydä enkä kiusaa Herraa.” 13. Siihen Jesaja lausui: ”Kuulkaa, Daavidin suku: eikö teille riitä, että te väsytätte ihmiset, kun vielä minun Jumalanikin väsytätte itseenne? 14. Sen vuoksi Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. 15. Kermaa ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän. 16. Mutta ennen kuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, autioituu maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.” "

Tässä Jumala keskustelee kuningas Aahaksen kanssa, jota Jumala käskee pyytämään merkin, jotta Daavidin sukukunta uskoisi jälleen Jumalan sanaan. Kristityt kääntävät tarkoitushakuisesti sanan nuori nainen (hā·‘al·māh) sanaksi neitsyt, vaikkei kyse ole neitsyestä vaan nuoresta naisesta. Heprean kiepessä tämä sana ei tarkoittanut neitsyttä missään yhteydessä sillä neitsyt on hepreaksi bethulah. Kyseessä on käännösvirhe kun teksti käännettiin hepreasta kreikkaan. Kreikankielessä nuori nainen voidaan kääntää myös neitsyeksi mutta ei koskaan hepreankielessä. Toinen ongelma tässä lauseessa on ennustuksen tapahtumien ajankohta. Lauseen kieliopista käy selvästi ilmi, että tuo nuori nainen, joka tulisi synnyttämään Davidin sukukunnalle poikalapsen, ON JO raskaana. Tätä lausuttaessa hänet ON JO SIITETTY. Ja vieläpä niin raskaana, että pojan syntymä on välittömästi lähellä. Miten tämä sopii Jeesukseen? Ei sovi mitenkään. Kyse ei olekaan Jeesuksesta vaan mitä ilmeisemmin hallitsijan pojasta, koska hallitsijoita ja heidän sukuaan kutsutiin tuohon aikaan jumaliksi. Tämä poika tulisi tekemään hyvää mutta hänestä sanotaan myös, että hän tulee tekemään pahaa. Sopiiko tämä Jeesukseen? Ennen kuin hän oppii hylkäämään pahan, autioituu kahden tietyn kuninkaan maa. Autioituiko jotkut maat Uuden testamentin mukaan Jeesuksen elin aikana? Sellaista väitettä ei löydy Uudesta testamentista. Kyseessä oli joko Jesajan vaimo, joka olisi ollut raskaana kolmannesta lapsestaan taikka Aahaksen vaimo, joka oli raskaana saadakseen tulevan kuningas Hiskian, josta 2. Kuninkaiden kirja 18:7 sanoo:

"Niin HERRA OLI HISKIAN KANSSA, ja hän menestyi kaikessa, mihin ryhtyi. Hän nousi kapinaan Assurin kuningasta vastaan eikä enää palvellut häntä." Herra oli siis Daavidin sukukunnan kanssa kun hän oli Hiskian kanssa.

Samoin Hiskiasta mainitaan:

Jesaja 9:4-6
"4. Kaikki taistelun melskeessä kulutetut sotasaappaat ja veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruuaksi. 5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hänen harteillaan on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. 6. Herruus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallaan. Se vahvistetaan ja lujitetaan oikeudella ja vanhurskaudella nyt ja ikuisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä."

Tämänkin kristityt ovat omineet kuvaamaan Jeesuksen syntymää vaikkei se sitä todellisuudessa kuvannut vaan Hiskian syntymää.

Miksi kristityt kirkkoisät eivät korjanneet valheellisia tekstejään vaikka jo 1500-luvulla huomattiin, ettei kyse olekaan Jeesuksesta?
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Helluntailaisille ei kannata Pyhä Raamatun oikeita suomennoksia kirjoitella. He suorastaan haluavat uskoa vääriin kirjoituksiin.

Äänestä
  • helluntailaisillehan ei ny yleensäkään "voi puhua", saatika keskustella !

    vaan, raamatussa myös "Daavidin juurivesa, . mitä/ miten siitä kirjoitettu/ tarkemmin ??

    Äänestä

  • Rahaa rakastavien amerikkalaisten "osake yhtiö" laittomuuksineen ympäri maailmaan.
    Irstalevat seurakuntalaisten ryhmäseksi palveluksissa...:
    https://www.expressen.se/sok/?q=knutby&sort=date
    ...ja murhaavat....
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Knutbyn_murha
    Tosin, kaikki ei ole helluntalaisia laittomuuden tekijöitä mutta on häpellistä olla rahoittamassa laittomuuden seurakuntia....:
    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005166641.html
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b38f2da2-d165-4eb1-aa25-4f734b7566ae
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000427569.html
    Helluntaiseurakunta Seksuaalinen hyväksikäyttö.html

    Äänestä

  • kristittyjen laittomuudella ei ole mitään pyhää vaan saatanallisuuden saastaista epäpyhyyttä:
    LUKEKAA TARKOIN KENELLÄ SE VALTA ON, ottakaa huomioon TUOMIO....:
    Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
    28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
    Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
    24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
    24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee (Apostolien teot:13:6), ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
    Matteuksen evankeliumi:
    7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
    23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
    Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
    25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
    -
    https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
    kristittyjen Barjeesus ei ole eikä kelpaa syntien eikä rikoksien sovittajaksi:
    "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

    Äänestä

herrat valehtelee raamatuissa... jo tuomittuina...
-
Täältä se kristittyjen väärennetyn raamatun alku löytyy:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gilgameš
"Synty ja koostumus
Eepoksen sankari on Gilgameš, jonka taustalla on todellinen henkilö, joskus vuosien 2800 ja 2600 eaa välillä Urukin kaupunkia hallinnut sumerilainen kuningas. Sumerilaisen kuningasluettelon mukaan Gilgameš oli Urukin ensimmäisen dynastian viides hallitsija, ja häntä voidaan pitää historiallisena henkilönä. Gilgameš teki suuren vaikutuksen aikalaisiinsa, ja pari vuosisataa myöhemmin häntä jo palvottiin jumalana. Gilgamešista kerrottiin useita tarinoita, jotka esiintyivät alun perin suullisessa muodossa. Ensimmäiset kirjalliset tarinat on ajoitettu vuosien 2100–2000 eaa välille. Varhaisimmat häntä koskeneet tarinat sepitettiin sumerin kielellä. [1]
Varsinainen Gilgameš-eepos syntyi kuitenkin vasta myöhemmin. Muinaisbabylonialaisella kaudella 2000-1600 eaa erillisistä sumerinkielisistä tarinoista muokattiin yhtenäinen akkadinkielinen runoelma, ja näin alun perin sumerilaisesta kuninkaasta tuli myyttinen hahmo akkadinkieliseen kirjallisuuteen. Eepos käännettiin myös heetiksi ja hurriksi. [2]
Keskibabylonialaiselta kaudelta on peräisin Gilgameš-eepoksen akkadinkielinen fragmentti Palestiinan Megiddosta, mikä osoittaa, että eepos tunnettiin jo varhain myös Raamatun synnyinseuduilla. Voidaan siis olettaa, että Gilgameš ja muu mesopotamialainen kirjallisuus vaikuttivat Raamatun kirjojen muotoutumiseen. Gilgamešin materiaalille löytyy vastine muun muassa Raamatun vedenpaisumuskertomuksesta. [3] ............................."

Äänestä

Tämä on kyllä huolestuttavaa jos tuo aloitus on totta. Miksi meidän helluntaiseurakunnissa ei opeteta tästä asiasta? Ei kai totuus voi vahingoittaa ketään?

Äänestä

Kuten ketjusta voi päätellä, tämä asia on yhdentekevä helluntailaisten mielestä. Tai sitten heillä meni luu kurkkuun eikä heillä riitä ymmärrys ja osaaminen asian kommentoimiseksi.

Äänestä
  • Heillä ei ymmärrys riitä. Varmaankin suu auki ihmettelevät mitä nyt tehdä.

    Äänestä

> Samoin Hiskiasta mainitaan:
> Jesaja 9:4-6

Millä perusteella tuo on Hiskiasta?

Äänestä
  • Mitäs luulet? Koko Jesajan kirja kertoo Hiskian ajasta. Erityisesti asiayhteys kertoo sen, että kyse on Hiskiasta. Eihän tuo voi mitenkään olla ennustus tulevaisuudesta kun koko lause on kirjoitettu menneessä aikamuodossa asiasta, joka on jo tapahtunut. Sitä paitsi, jakeen viisi ensimmäinen sana "sillä" ei ole turha sana vaan se yhdistää jakeet 4 ja 5 toisiinsa. Jae viisi on sillä-sanan ansiosta edelliseen jakeen selitystä. Siinä kerrotaan sodan päättymisestä, sillä lapsi on syntynyt.

    Kysynkin nyt, että mikä sota päättyi Jeesuksen syntymään? Ei Uuden testamentin mukaan mikään.

    Äänestä

Näette esimerkin kuinka käy, kun niin sanotusti paholainen lukee Raamattua.
Ei mitään ymmärrystä sanoman sisällöstä.
Vain Pyhä Henki voi avata sanoman sisällön, sillä ei yksikään Raamatun profetia ole omin neuvoin selitettävissä.

Jisreel.

Äänestä
  • Pyhä henkikö se pistää kristityn valehtelemaan käännösvirheistä? Pyhä henkikö käskee väittämään sanojen merkityksistä ihan muuuta kuin mitä ne alunperin tarkoittivat, väittäen niiden aikamuotoa täysin kieliopin vastaiseksi?

    Siihenkö Pyhää henkeä tarvitaan? Kyllä siinä työssä se Saatana on kaikkein paras apuri: Raamatun väärentämisessä. Voi kunpa tämä olisikin ainoa kerta kun Raamattua on väärennetty. Vaan kun ei ole. Mutta sinähän et halua tietää siitä lainkaan, koska totuus ei kiinnosta sinua. Mielummin lakaiset kaiken maton alle ja olet hiljaa. Taidatkin olla palkkapastori, joka ei halua puhua kirkkonsa opetuksia vastaan, jottet menettäisi työpaikkaasi.

    Mutta älä usko minua. Usko hepreankielen asiantuntijoita ja Raamatun historian tutkijoita. Tai usko juutalaisia. Heillä on varma tieto siitä, miten hepreaa kuuluu kääntää ja mihin nuo aloituksen Raamatun jakeet todella viittaavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tässä kaksi ennustusta, jotka koskevat kuningasta mutta ei sitä kuningasta, jotka useat luulevat niiden koskevan.

Matteus 1:22-23
"22. Tämä kaikki on tapahtunut, jotta kävisi toteen sana, jonka Herra on puhunut profeetan kautta: 23. ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel” – se merkitsee: Jumala meidän kanssamme."

Tätä ennustusta ei kuitenkaan koskaan annettu Jeesuksesta. Se annettiin kuningas Aahakselle ja se koski Daavidin sukukuntaa Vanhan testamentin aikana.

Jesaja 7:10-16
"10. Herra puhui jälleen Aahakselle ja sanoi hänelle: 11. ”Pyydä itsellesi merkki Herralta, Jumalaltasi, pyydä alhaalta syvyydestä tai ylhäältä korkeudesta.” 12. Mutta Aahas vastasi: ”En pyydä enkä kiusaa Herraa.” 13. Siihen Jesaja lausui: ”Kuulkaa, Daavidin suku: eikö teille riitä, että te väsytätte ihmiset, kun vielä minun Jumalanikin väsytätte itseenne? 14. Sen vuoksi Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. 15. Kermaa ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän. 16. Mutta ennen kuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, autioituu maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.” "

Tässä Jumala keskustelee kuningas Aahaksen kanssa, jota Jumala käskee pyytämään merkin, jotta Daavidin sukukunta uskoisi jälleen Jumalan sanaan. Kristityt kääntävät tarkoitushakuisesti sanan nuori nainen (hā·‘al·māh) sanaksi neitsyt, vaikkei kyse ole neitsyestä vaan nuoresta naisesta. Heprean kiepessä tämä sana ei tarkoittanut neitsyttä missään yhteydessä sillä neitsyt on hepreaksi bethulah. Kyseessä on käännösvirhe kun teksti käännettiin hepreasta kreikkaan. Kreikankielessä nuori nainen voidaan kääntää myös neitsyeksi mutta ei koskaan hepreankielessä. Toinen ongelma tässä lauseessa on ennustuksen tapahtumien ajankohta. Lauseen kieliopista käy selvästi ilmi, että tuo nuori nainen, joka tulisi synnyttämään Davidin sukukunnalle poikalapsen, ON JO raskaana. Tätä lausuttaessa hänet ON JO SIITETTY. Ja vieläpä niin raskaana, että pojan syntymä on välittömästi lähellä. Miten tämä sopii Jeesukseen? Ei sovi mitenkään. Kyse ei olekaan Jeesuksesta vaan mitä ilmeisemmin hallitsijan pojasta, koska hallitsijoita ja heidän sukuaan kutsutiin tuohon aikaan jumaliksi. Tämä poika tulisi tekemään hyvää mutta hänestä sanotaan myös, että hän tulee tekemään pahaa. Sopiiko tämä Jeesukseen? Ennen kuin hän oppii hylkäämään pahan, autioituu kahden tietyn kuninkaan maa. Autioituiko jotkut maat Uuden testamentin mukaan Jeesuksen elin aikana? Sellaista väitettä ei löydy Uudesta testamentista. Kyseessä oli joko Jesajan vaimo, joka olisi ollut raskaana kolmannesta lapsestaan taikka Aahaksen vaimo, joka oli raskaana saadakseen tulevan kuningas Hiskian, josta 2. Kuninkaiden kirja 18:7 sanoo:

"Niin HERRA OLI HISKIAN KANSSA, ja hän menestyi kaikessa, mihin ryhtyi. Hän nousi kapinaan Assurin kuningasta vastaan eikä enää palvellut häntä." Herra oli siis Daavidin sukukunnan kanssa kun hän oli Hiskian kanssa.

Samoin Hiskiasta mainitaan:

Jesaja 9:4-6
"4. Kaikki taistelun melskeessä kulutetut sotasaappaat ja veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruuaksi. 5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hänen harteillaan on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. 6. Herruus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallaan. Se vahvistetaan ja lujitetaan oikeudella ja vanhurskaudella nyt ja ikuisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä."

Tämänkin kristityt ovat omineet kuvaamaan Jeesuksen syntymää vaikkei se sitä todellisuudessa kuvannut vaan Hiskian syntymää.

Miksi kristityt kirkkoisät eivät korjanneet valheellisia tekstejään vaikka jo 1500-luvulla huomattiin, ettei kyse olekaan Jeesuksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu