Oli kyse sitten rajavartioista, poliiseista, tullista, tai mistä hyvänsä virastoista...
Miksi lähes poikkeuksetta jokainen Amerikkaa edustava virkamies on luonnevikainen kusipää?
Miksi lähes poikkeuksetta jokainen Amerikkaa edustava virkamies on luonnevikainen kusipää?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kyseessä on diktatuurivaltio.
Entä jos liityttäisiin Natoon, voiko kusipäisyys tarttua meihinkin. Olisi kamalaa jos Suomen poliisi oli samanlainen kuin jenkki poliisi. Joka päivä saisi pelätä henkensä puolesta.
Askarruttavista asioista hyvä vähän kysellä.
Täällä Suomessa ainakin pahimmat kusipäät löytyvät siitä kuuluisasta kenkälaatikon kokoisten ydinvoimaloiden rakentajien kultista, tunnussana on bostik.
Toinen hyvä kysymys lienee että miksi kutsutaan sitä kun lääkäreitä paiskotaan ikkunoista pihalle?
Venäjällä ainakin sitä kutsutaan luonnolliseksi poistumaksi.
Tai että miksi kutsutaan ryssänasseleiden keskustelua?
Suomessa valehteluksi.
Jatketaan asiakysymysten linjalla.
Heillä on väkivaltaisempi yhteiskunta.
Sellä ei osata työtä tehdessä laittaa omaa minää syrjään.
32 miljoonaa työtöntä, vituttais sinuakin.
Kärsivät ja kärvistelevät sionistisessa USA:ssa esinahan puutostilaansa.
Mutta menkääpä kokeilemaan Israelin rajalle. Sielä se on se vähäkin järki lähtenyt esinahan mukana. :D
Stallarin ajattelun tärkein osa on esinahka?
Amerikkaan matkustessani ei minulla ole koskaan ollut ongelmia ja tarkastukset joutuvat sujuvasti.
Venäjälle matkustaessani mikään ei toimi, ei edes vessat. Rajalla ei ole ruuhkaa vaan miltei tyhjää mutta siellä se meidän bussi nökötti nelisen tuntia ilman ainoatakaan syytä. Virkailijoita ei juuri näkynyt sen jälkeen kun saavuimme, taisi ihan vaan piruuttansa kaikki lähteä pois ja jättivät meidät seisomaan. Useamman kerran osunut kohdalle.
Miliisi nyhtää rahaa ulkomaiselta milloin milläkin valheella, metrossa ja kadulla kaverit ryöstetään, eikä sekään miliisiä tai ketään muutakaan vaivaa.
Lisäksi nämä venäjän palkkaamat provot räksyttää suomi24 sivustolla täyttä valetta vuodesta toiseen. Täytyy olla päässä vikaa kun tuollaista työtä tekee, tai vaihtoehtoisesti isoveli Putin on määrännyt provoamaan mikä sekin todennäköistä, pelko painaa päätä.
Että sellainen maa etten enää sinne matkusta. Samaa suosittelen muille.
Sama mitä sinä suosittelet, olen satavarma ettet ole koskaan käynyt kummassakaan maassa.
Kommentistasi voi ettet sinä ainakaan ole.
Well, täällähän minä olen nytkin Floritassa.
Kaveri joutu joskus jenkeissä kuulusteluihin ja jalkarautoihin, kun kävi ilmi että oli poltellut pilveä joskus vuonna miekka ja Kirves. Maahan pääsy evättiin ja kaveria kohdeltiin kuin suurrikollista. Onhan toi Amerikka yks h*elvetin diktatuuri, missä ihmisiä kohdellaan vailla pienintäkään järkeä ja inhimillistä ymmärrystä.
Jos on ihan pakko valehdella niin edes vähän tolkkua.
Toki onhan se aika erikoista että joutuu jenkeissä kuulusteluihin vaikka maahan pääsy on evätty, niin ja että vielä jalkarautoihin ja pilven poltosta, heh heh.....
Oletko ihan varma ettei bostikin hallussapidosta?
Ja mahtoiko tämä kaveri kuulua siihen kenkälaatikon kokoisen ydinvoimalan rakennusryhmäänkin?
” Onhan toi Amerikka yks h*elvetin diktatuuri, missä ihmisiä kohdellaan vailla pienintäkään järkeä ja inhimillistä ymmärrystä.”
Onhan se outoa, ettei moinen pössyttelijä pääse maahan? Itse olen käynyt jenkeissä neljästi ilman ongelmia, mutta en ole rajalla puhunut huumetaustastani kun sellaista ei ole!
Mistähän aloittaja päätteli asian olevan NATO kysymys?
Toisaalta ei hän arvannut edes että läpivalaisussa nähdään jänniä asioita jotka kaivetaan sitten perspuolelta ulos.
Se taitaa olla päällimmäinen syy.
On kyllä jonkinasteinen pösilö.
Olettaa että Amerikkalaisilla on jonkinlaisia yhteyksiä Natoon.
Mistä venäläisten kusipääsyys johtuu,
Natsidiktaattorin Putinin perässä
juostaan, kuin orjalauma, mitään
omilla aivoilla ajattelematta.
Tässä tuli pätkä Ameriikkaa
Jenkkien sotilasvallankaappaus tyrvähti Venezuelassa lähtökuoppiinsa.
Vihreisiin baretteihin eli Yhdysvaltain maavoimien erikoisjoukkoihin aiemmin kuulunut sotilas Jordan Goudreau väittää olleensa mukana yrityksessä syrjäyttää Venezuelan presidentti Nicolás Maduro. Venezuelan johto ilmoitti sunnuntaina maan sotilaiden estäneen vallankaappausyrityksen.
Kahdeksan ihmistä kuoli varhain sunnuntaina lähellä pääkaupunki Caracasia tehdyssä maihinnousuyrityksessä.
Uutistoimisto AP kertoi jo perjantaina omaan selvitykseensä pohjautuen, että Jordan Goudreau on kouluttanut Venezuelan armeijasta loikanneita sotilaita salaisilla koulutusleireillä Kolumbiassa.
Goudreau on tehnyt yhteistyötä Venezuelan armeijassa aiemmin palvelleen kapteeni Javier Nieton kanssa. Kaksikko on väittänyt Venezuelan oppositiojohtajan Juan Guaidón solmineen heidän kanssaan yhteistyösopimuksen. Guaidó on kiistänyt sopineensa mistään sotilastoimista vallan kaappaamiseksi Madurolta.
Sunnuntaina Nieto ja Goudreau julkaisivat yhteisen videon, jolla he kertoivat aloittaneensa "operaatio Gideonin" Maduron syrjäyttämiseksi. Osana operaatiota joukko sotilaita oli siirtynyt Kolumbiasta rajan yli Venezuealaan.
Venezuelan viranomaisten mukaan joukko asemiehiä saapui mereltä pikaveneillä ja yritti maihinnousua La Guairassa. Yritys kuitenkin torjuttiin ja kahdeksan ihmistä tapettiin. Lisäksi Venezuelan poliisit ja sotilaat tekivät kiinniottoja.
Venezuelan hallinto syyttää Yhdysvaltoja vallankaappausyrityksen takapiruksi
Kyllä se johtuu USAn totalirismista mikä näkyy globaalina laittomana maailman valtana mutta myös sisäisestä kurinpidosta salaisen - ja paikallispoliisin ja armeijan kanssa toisinmiettiviä vastaan.
"Amerikkaan matkustessani ei minulla ole koskaan ollut ongelmia ja tarkastukset joutuvat sujuvasti."
Otitko poskeen vai hanuriin?
..amerikassa ei haluta elää kusipäitten ehdoilla, kuten Sosiaalissuomessa...
No niinpä. Mutta USA:n varattomat koulupudokkaat käyvät riemurinnoin sotimassa Israelin sotia toisella maailman laidalla, kusipäisten johtajiensa asettamilla ehdoilla.
Kärsivät ja kärvistelevät sionistisessa USA:ssa esinahan puutostilassaan.
Kiitos kun muistutit. Aina, kun näen Putinin telkkarissa, muistan että hänen kannattajansa ovat perverssejä. Olette onnistuneet erinomaisesti likaamaan ihannemaanne johtajan. Jatkakaa samaan malliin.
Kiva kun tykkäsit. Älä kuitenkaan peukuta, tai peukuta itseäsi jos se on välttämätöntä. ;)
Mukavaa, että tottelit minua. Jatkoit samaan malliin.
Sionismista. Maailman pahuus kumpuaa sionismista.
Rotujen sekoittumisesta, kun riidanhaluista brittiverta pääsee afrikkalaiseen jäntevään kroppaan syntyy hybridi kuin tappajamehiläisissä, joihin sekoittui afrikkalaisen mehiläisen geenejä.