Pusan lemppaus lähenee. Pelkän kepun voimat eivät riitä pitämään häntä enää toimessaan
Lähtölaskenta alkoi
57
2107
Vastaukset
- Anonyymi
Pusan pitäisi itse ymmärtää sanoutua irti virastaan.
Kurikka tarvitsee kaupunginjohtajan, joka hallitsee kunnallishallinon ja kunnallistalouden. Pusaltahan puuttuu molempien osa-alueiden osaaminen.- Anonyymi
Kuinka tälläinen "ammattitaidoton" on voitu joskus virkaan valikoitua ja valittu, muutenkin kuntalaisen kannalta katsotun a näyttää vähintäänkin omituiselta, että meillä on kaksi johtajaa joita kumpaakin kohtaan näkyisi olevan lähinnä ja pelkästään pinnan alla kytevää tyytymättömyyttä liittyen kurikan asioiden hoitoon. Vaasasta ja seinäjoelta ajellaan töihin ja sitten evvk.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Juuri näin on. Ihmetellä saa, miten pitkään näitä johtajia vielä katsellaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka tälläinen "ammattitaidoton" on voitu joskus virkaan valikoitua ja valittu, muutenkin kuntalaisen kannalta katsotun a näyttää vähintäänkin omituiselta, että meillä on kaksi johtajaa joita kumpaakin kohtaan näkyisi olevan lähinnä ja pelkästään pinnan alla kytevää tyytymättömyyttä liittyen kurikan asioiden hoitoon. Vaasasta ja seinäjoelta ajellaan töihin ja sitten evvk.
Kaupunginjohtajien virat eivät ole eläkevirkoja, ne ajat että johtaja ostaa tontin ja rakentaa talon on päättynyt jo 90 luvulla. Omakotitalo riski voi realisoitua jo 2 v:n päästä, jokainen ottaa sen huomioon.

Joo. On Pohjanmaalla kaupunginjohtajia ja kunnanjohtajia jotka asuvat perheineen johtamassaan kunnassa tai kaupungissa ja ovat hyvin sitoutuneita kaikella tavoin kuntansa kehittämiseen eikä toinen jalka ole koko ajan muualla omien bisnesten hoitamisessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka tälläinen "ammattitaidoton" on voitu joskus virkaan valikoitua ja valittu, muutenkin kuntalaisen kannalta katsotun a näyttää vähintäänkin omituiselta, että meillä on kaksi johtajaa joita kumpaakin kohtaan näkyisi olevan lähinnä ja pelkästään pinnan alla kytevää tyytymättömyyttä liittyen kurikan asioiden hoitoon. Vaasasta ja seinäjoelta ajellaan töihin ja sitten evvk.
onhan pussalla kauniit pakarat kurikan miehet iei ymmärrä hyvän päälle
- Anonyymi
Onko se niin kuin tarkoitus ennallistaa kunta takaasin luonnontilaan
- Anonyymi
se on luonnon tilainen kaupunki jonka asukkaat ei osaa ajatella kun mietaa ja mämmi. aivan sama vaikka johtoon valittais joku duutsoni
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on luonnon tilainen kaupunki jonka asukkaat ei osaa ajatella kun mietaa ja mämmi. aivan sama vaikka johtoon valittais joku duutsoni
Se on ilmeisesti ajatus profiloitumisesta erakkojen ja kylähullujen luvattuna pitäjänä promised läänd
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on luonnon tilainen kaupunki jonka asukkaat ei osaa ajatella kun mietaa ja mämmi. aivan sama vaikka johtoon valittais joku duutsoni
Sä varmaan oot sama tyyppi joka. hokee tota mietaa ja mämmi joka ketjus.
Alkaa olla vähän kulunutta.
- Anonyymi
Eikös se ollu just tämä rouva , joka on savustanut kaikki hänelle epämieluisat päälliköt muihin kuntiin.
Pelkät Jees-miehet jäivät jäljelle.
Ai niin tämähän se kielsi alaistensa etätyöt ihan vaan pottuillakseen
Joutuikin sitten ne sallimaan koronan takia- Anonyymi
Mutta eikös tämä johtaja ole tehnyt vuosia etätöitä omaan firmaansa Vaasaan?
- Anonyymi
Lumikki ja seittemän kepulaasta, jyrää taas. Kansa vikisöö. Ettäkö te koskaa opi?
- Anonyymi
kepu pettää taas
- Anonyymi
Lujaa Rami kannustaa joka kääntehessä Pusaa, että hyvä johtaja meillä on, Mutta ei ensimmäistäkään esimerkkiä tästä hyvyydestä ole esittänyt. Eikä esittänyt Matti-vainaakaan.
- Anonyymi
Tuttua asiaa kyseisen henkilön johtamistavasta!
Kuntayhtymä Kaksineuvoista johtaessaan 2014-2016 Pusalla ainoa tukija ja "ymmärtäjä" oli loppuvaiheessa kepulainen yhtymähallituksen puheenjohtaja. Pusa sai aikaan Kauhavalla täydellisen kaaoksen! Pusan lähtiessä Kurikkaan Kaksineuvoisen tilanne oli niin kaoottinen, että yhtymähallitus päätyi pyytämään eläkkeelle jäänyttä edellistä johtaja Perkkalaista palaamaan takaisin töihin korjaamaan ja rauhoittamaan syntynyttä kaaosta.
Pusa rakensi kuntayhtymä kaksineuvoiseen valtaisan hallintohimmelin, mitä erikoisempia "pikkujohtajia" palkattiin valtaisa määrä. Pusan lähdön jälkeen tämä hallintohimmeli on purettu!
Pusan aikaan Kauhavalla terveyskeskuksesta irtisanoutui lähes kaikki lääkärit. Hän siirteli viranhaltijoita paikasta toiseen ja epämieluisat saivat lähteä, jos uskalsivat kyseenalaistaa johtamista. Pusan kokoamalle "sisäpiiri- hännystelijä" hoitopuolen johtajille nostettiin palkkoja jopa 1500 e/kk. Pusa saattoi omavaltaisesti päättä jonkun hoitoyksikön toiminnan lopettamisesta ilmoittamatta siitä etukäteen yhtymähallitukselle lainkaan. Asiakirjoja oli hukassa ja niitä saatettiin johtajan määräyksestä muuttaa jälkeen päin johtajalle itselleen suotuisampaan muotoon!
Pusa ei ollut millään tavoin kiinnostunut itse hoitotyötä henkilökunnan hyvinvoinnista ja sisäilma-altistuneista työtiloista, mutta itselleen hän järjesti paremmat tilat toisaalle ja vaikka hänelle varta vasten remontoitiin työtilat terveyskeskuksen yhteyteen, ei hän päivääkään niissä tiloissa työskennellyt!
Mikä pahinta, tästä järjettömästä, tempoilevasta, epämääräisestä ja vallanhakuisesta johtamisesta kärsivät hoitoa ja palvelua tarvinneet potilaat ja asiakkaat ja heidän läheisensä. Loppuvaiheessa hänen lähtemistään toivoi henkilökunnan lisäksi laaja apua tarvitsevien ihmisten joukko Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella ja lähtötoive oli yleisen keskustelun aiheena. Hyvä, että Kurikassa on herätty. Tehkää rohkeasti päätös. Laittakaa Pusa takasin sairaanhoitajan töihin Vaasan keskussairaalaan. Oletettavasti siellä hän olisi omalla paikallaan, Johtajaksi hänestä ei ole! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuttua asiaa kyseisen henkilön johtamistavasta!
Kuntayhtymä Kaksineuvoista johtaessaan 2014-2016 Pusalla ainoa tukija ja "ymmärtäjä" oli loppuvaiheessa kepulainen yhtymähallituksen puheenjohtaja. Pusa sai aikaan Kauhavalla täydellisen kaaoksen! Pusan lähtiessä Kurikkaan Kaksineuvoisen tilanne oli niin kaoottinen, että yhtymähallitus päätyi pyytämään eläkkeelle jäänyttä edellistä johtaja Perkkalaista palaamaan takaisin töihin korjaamaan ja rauhoittamaan syntynyttä kaaosta.
Pusa rakensi kuntayhtymä kaksineuvoiseen valtaisan hallintohimmelin, mitä erikoisempia "pikkujohtajia" palkattiin valtaisa määrä. Pusan lähdön jälkeen tämä hallintohimmeli on purettu!
Pusan aikaan Kauhavalla terveyskeskuksesta irtisanoutui lähes kaikki lääkärit. Hän siirteli viranhaltijoita paikasta toiseen ja epämieluisat saivat lähteä, jos uskalsivat kyseenalaistaa johtamista. Pusan kokoamalle "sisäpiiri- hännystelijä" hoitopuolen johtajille nostettiin palkkoja jopa 1500 e/kk. Pusa saattoi omavaltaisesti päättä jonkun hoitoyksikön toiminnan lopettamisesta ilmoittamatta siitä etukäteen yhtymähallitukselle lainkaan. Asiakirjoja oli hukassa ja niitä saatettiin johtajan määräyksestä muuttaa jälkeen päin johtajalle itselleen suotuisampaan muotoon!
Pusa ei ollut millään tavoin kiinnostunut itse hoitotyötä henkilökunnan hyvinvoinnista ja sisäilma-altistuneista työtiloista, mutta itselleen hän järjesti paremmat tilat toisaalle ja vaikka hänelle varta vasten remontoitiin työtilat terveyskeskuksen yhteyteen, ei hän päivääkään niissä tiloissa työskennellyt!
Mikä pahinta, tästä järjettömästä, tempoilevasta, epämääräisestä ja vallanhakuisesta johtamisesta kärsivät hoitoa ja palvelua tarvinneet potilaat ja asiakkaat ja heidän läheisensä. Loppuvaiheessa hänen lähtemistään toivoi henkilökunnan lisäksi laaja apua tarvitsevien ihmisten joukko Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella ja lähtötoive oli yleisen keskustelun aiheena. Hyvä, että Kurikassa on herätty. Tehkää rohkeasti päätös. Laittakaa Pusa takasin sairaanhoitajan töihin Vaasan keskussairaalaan. Oletettavasti siellä hän olisi omalla paikallaan, Johtajaksi hänestä ei ole!Johtajatar tarvitsee asianajajan paikkaamaan virheitään ja veronmaksajat maksavat kulut. Kuljettaa samaa asiainhoitajaa työpaikasta toiseen.
- Anonyymi
Tästä valinnasta ei sitten voi syyttää Jalasjärvisiä sillä päätetystä kunta liitoksesta huolimatta Jalasjärven valtuutetut eivät jostain syystä voineet osallistua valintaan, estettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuttua asiaa kyseisen henkilön johtamistavasta!
Kuntayhtymä Kaksineuvoista johtaessaan 2014-2016 Pusalla ainoa tukija ja "ymmärtäjä" oli loppuvaiheessa kepulainen yhtymähallituksen puheenjohtaja. Pusa sai aikaan Kauhavalla täydellisen kaaoksen! Pusan lähtiessä Kurikkaan Kaksineuvoisen tilanne oli niin kaoottinen, että yhtymähallitus päätyi pyytämään eläkkeelle jäänyttä edellistä johtaja Perkkalaista palaamaan takaisin töihin korjaamaan ja rauhoittamaan syntynyttä kaaosta.
Pusa rakensi kuntayhtymä kaksineuvoiseen valtaisan hallintohimmelin, mitä erikoisempia "pikkujohtajia" palkattiin valtaisa määrä. Pusan lähdön jälkeen tämä hallintohimmeli on purettu!
Pusan aikaan Kauhavalla terveyskeskuksesta irtisanoutui lähes kaikki lääkärit. Hän siirteli viranhaltijoita paikasta toiseen ja epämieluisat saivat lähteä, jos uskalsivat kyseenalaistaa johtamista. Pusan kokoamalle "sisäpiiri- hännystelijä" hoitopuolen johtajille nostettiin palkkoja jopa 1500 e/kk. Pusa saattoi omavaltaisesti päättä jonkun hoitoyksikön toiminnan lopettamisesta ilmoittamatta siitä etukäteen yhtymähallitukselle lainkaan. Asiakirjoja oli hukassa ja niitä saatettiin johtajan määräyksestä muuttaa jälkeen päin johtajalle itselleen suotuisampaan muotoon!
Pusa ei ollut millään tavoin kiinnostunut itse hoitotyötä henkilökunnan hyvinvoinnista ja sisäilma-altistuneista työtiloista, mutta itselleen hän järjesti paremmat tilat toisaalle ja vaikka hänelle varta vasten remontoitiin työtilat terveyskeskuksen yhteyteen, ei hän päivääkään niissä tiloissa työskennellyt!
Mikä pahinta, tästä järjettömästä, tempoilevasta, epämääräisestä ja vallanhakuisesta johtamisesta kärsivät hoitoa ja palvelua tarvinneet potilaat ja asiakkaat ja heidän läheisensä. Loppuvaiheessa hänen lähtemistään toivoi henkilökunnan lisäksi laaja apua tarvitsevien ihmisten joukko Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella ja lähtötoive oli yleisen keskustelun aiheena. Hyvä, että Kurikassa on herätty. Tehkää rohkeasti päätös. Laittakaa Pusa takasin sairaanhoitajan töihin Vaasan keskussairaalaan. Oletettavasti siellä hän olisi omalla paikallaan, Johtajaksi hänestä ei ole!ei taida huolia Vaasakaan, onhan sinne suuntaan hakenut mutta kokemusta hänestä on niin että ei enää kyytiin kelpaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei taida huolia Vaasakaan, onhan sinne suuntaan hakenut mutta kokemusta hänestä on niin että ei enää kyytiin kelpaa
Vaasassa on johtajan oma terveysalan yritys. Sinne kait on töitä koko ajan tehnytkin ja kaupunginjohtajan työt tainneet olla nk. "oman työn ohessa" töitä? VKS puolestaan pestaa töihin sitoutuneita ja ammattitaitoisia hoitajia, jotka eivät "hukkaa papereita" tai esitä lääkäreille "blanco papereita".

vaasan ei huolita noin niinkun yritys kaupunkia vihreää aaltoa ...muuten kun irlantilaisia satamatyömiehiä ja trubaduureja. kepun politrukit saa pyörittää peltomafiaa etelä ja keski-pohjanmaalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaasassa on johtajan oma terveysalan yritys. Sinne kait on töitä koko ajan tehnytkin ja kaupunginjohtajan työt tainneet olla nk. "oman työn ohessa" töitä? VKS puolestaan pestaa töihin sitoutuneita ja ammattitaitoisia hoitajia, jotka eivät "hukkaa papereita" tai esitä lääkäreille "blanco papereita".
johtajan oma yritys Vaasassa on kyllä hänen tyttärensä nimissä oleva yritys mutta voihan mammakin osakkeita omistaa, työnteosta en tiedä mutta kummallista kyllä yritys ilmoittaa omavalvontasuunnitelmassaan potilasasiamiehen olevan filosofian tohtori Anna-Kaisa Pusa puh 040 7084871 ja tavattavissa arkisin kl 8-18 eli hoitaako kaupunginjohtajan viran ohella vai??????mielenkiintoista on se vielä, että mamma on tyttärensä firman potilasasiamies kun sellaiselta vaaditaan luotettavuutta, puolueettomuutta jne ja lupaavat valvoa potilaan etuja, ihme että AVI ei ole puuttunut lupia myöntäessään.

Kurikan kaupunkihan on Pusan ensisijainen työnantaja. Tällöin hänen on täytynyt pyytää sivutoimilupaa tältä työnantajaltaan tuohon Vaasalaisen terveysalan yrityksen potilasasiamiehen pestiin, Tottahan toki on pyytänyt... toimiihan hän Ilkka-Pohjalaisen haastattelu mukaan vastuullisesti virkamiehenä " olen virkamiehenä erittäin tarkka"???

Potilasasiamies voi olla samasta organisaatiosta, mutta on eettisesti hyvin arveluttavaa, että omistaja palkkaa potilasasiamieheksi yrityksen osaomistajan tai läheisen sukulaisensa. Tässä tapauksessa siis kaupunginjohtajan tytär on palkannut äitinsä potilasasiamieheksi!
Toinen hyvin tärkeä ja merkityksellinen seikka on se, miten kaupunginjohtaja - potilasasiamies työt on hoidettu käytännössä? Miten on toimittu, kun vaasalainen tai tamperelainen terveysalan yrityksen asiakas tai asiakkaan omainen on ottanut yhteyttä potilasasiamieheen, joka on ollut toisella työpaikallaan, Kurikan kaupungissa kaupunginjohtajan tehtävissä? Kumman organisaation työaikaa on silloin käytetty asian hoitamiseen? Entä palkan maksu tuolloin, kumpi organisaatio on maksanut palkan vai onko saanut palkkaa molemmista saman aikaisesti???
Kyseinen yritys on laajentanut toimintaansa vuonna 2018 Tampereelle. Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka paljon kaupunginjohtajalla on virkamatkat suuntautuneet Tampereen suuntaan edeltävästi yrityksen laajenemista? Vuoden 2018 aikana yrityksen liikevaihto näyttää kasvaneen merkittävästi!
Hyvin arveluttavaa toimintaa Kurikan kaupunginjohtajalta. Taitaa pian kaupunginhallituksen puheenjohtajan omat "varpaat kastua", kun niin puolustaa nuhteetonta kaupunginjohtajaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
johtajan oma yritys Vaasassa on kyllä hänen tyttärensä nimissä oleva yritys mutta voihan mammakin osakkeita omistaa, työnteosta en tiedä mutta kummallista kyllä yritys ilmoittaa omavalvontasuunnitelmassaan potilasasiamiehen olevan filosofian tohtori Anna-Kaisa Pusa puh 040 7084871 ja tavattavissa arkisin kl 8-18 eli hoitaako kaupunginjohtajan viran ohella vai??????mielenkiintoista on se vielä, että mamma on tyttärensä firman potilasasiamies kun sellaiselta vaaditaan luotettavuutta, puolueettomuutta jne ja lupaavat valvoa potilaan etuja, ihme että AVI ei ole puuttunut lupia myöntäessään.
Miten tätä kaupunginjohtaja Pusan sivutoimilupaa on käsitelty Kurikan kaupunginhallituksessa? Apulaiskaupunginjohtaja Luukon sivutoimi-ilmoitusta on puitu kuukausitolkulla, mutta Pusan työ Vaasassa potilasasiamiehenä klo 8-18 ei haittaa kaupunginjohtajan töitä Kurikassa millään tavoin????
- Anonyymi
Jos jollain on tuttuja Kauhava/Evijärvi/Lappajärvi suunnalla kysykääpä mitä tapahtui terveysyhtymä Kaksineuvoisessa Pusan ollessa johdossa. Sovituista maksuosuuksista poikettiin virkamiesvetoisesti joka todettiin myöhemmin laittomaksi, MUTTA herätti niin pahaa verta mm. Lappajärvellä, että se lähti koko terveysyhtymästä. Asian voi jokainen tarkistaa kunnan silloisilta luottamusmiehiltä.
- Anonyymi
Joopa joo. Kannattais Ramin varmaan soittaa Lappajärven entiselle valtuuston puheenjohtajalle, ettei Pusaa puolustaessaan kaiva itselleen liian syvää kuoppaa.
- Anonyymi
Aivan järjetöntä toimintaa Pusalta kuntayhtymä kaksineuvoisen aikaan. Olisi pitänyt saada johtajatar jo tuolloin sivuun ettei sotke asioita enempää missään kunnassa tai kaupungissa.
- Anonyymi
Jos allapleva pitää paikkansa toivottavasti joku tekee kantelun.
Sivutoimilupa ei todellakaan tarkoita tätä:
Lainaus: Yritys ilmoittaa omavalvontasuunnitelmassaan potilasasiamiehen olevan filosofian tohtori Anna-Kaisa Pusa puh 040 7084871 ja tavattavissa arkisin kl 8-18.
Ja tässä kastuu kyllä myös luvan myöntäjän jalat=valtuuston puheenjohtaja.- Anonyymi
Eikös Pusa ole etätöiden puolesta puhuja? Kumpaa tekee etätyönä kaupunginjohtajan töitä vai potilasasiamiehen töitä Tampereelle ja Vaasaan vai molempia kotoa Vaasasta käsin?
- Anonyymi
Näyttää siltä, että filosofian tohtori on ollut kyseisen vaasalaisen terveysalan yrityksen potilasasiamies jo vuonna 2014. Tuolloin filosofian tohtori aloitti työt Kauhavalla Kuntayhtymä kaksineuvoisessa. Omavalvontasuunnitelmassa käy ilmi, että oli tavattavissa klo 8-18 !!! Todella härskiä toimintaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Pusa ole etätöiden puolesta puhuja? Kumpaa tekee etätyönä kaupunginjohtajan töitä vai potilasasiamiehen töitä Tampereelle ja Vaasaan vai molempia kotoa Vaasasta käsin?
Pusahan sallii etätyötä vain itselleen ja hoitaa kaupungin asioita siten 200 prosenttisesti. Normaalioloissa olisi voinut järjestää kisan siitä, kuka ensimmäisenä tavoittaa hänet työpaikalta tai ensinkään koko Kurikasta. Eipä olisi kisassa montaa osallistujaa, kun edustaa Kurikkaa lähinnä muualla.

Eihän Pusa voi pysyä Kurikassa, kun tunnetusti sairaalloisen mustasukkaisena pitää kiirehtiä joka käänteessä Vaasaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pusahan sallii etätyötä vain itselleen ja hoitaa kaupungin asioita siten 200 prosenttisesti. Normaalioloissa olisi voinut järjestää kisan siitä, kuka ensimmäisenä tavoittaa hänet työpaikalta tai ensinkään koko Kurikasta. Eipä olisi kisassa montaa osallistujaa, kun edustaa Kurikkaa lähinnä muualla.
Uskooko joku oikeesti, että Pusaa kiinnostaa Kurikka?
- Anonyymi
Nyt ei kannata pelata väärää hevoista
- Anonyymi
Kurikan surkea kohtalo! Ei pääse Pusasta eroon. Pusalla seinä vastassa Pohjanmaalla, haki mihin virkaan tahansa. Laajasti on tiedossa ammattitaidottomuus ja epäeettinen toiminta ja virkavirheet vuosien saatossa niin Jikin johdossa, Kaksineuvoisen johdossa ja nyt Kurikan johdossa!
Pusa on astunut aivan liian suuriin saappaisiin kapasiteettiinsa nähden jo JIK.in aikaan, puhumattakaan Kaksineuvoisesta ja parasta aikaa Kurikasta.
Mitenkähän on menneet virkojen hakuvaiheessa soveltuvuusarvioinnit? Onko soveltuvuustestien tulokset otettu huomioon virkavalinnassa? - Anonyymi
Hei haloo! Jos ette edes ymmärrä, mitä tarkoittaa hallintotieteiden maisteri ja filosofian tohtori, niin olkaa hiljaa. Pätevämpiä koulutuksia ei ole kaupunginjohtajaksi ja sotejohtajaksi. Ottakaa selvää, ennen kuin höpisette. Potilasasiamies on jokaisessa organisaatiossa "firman" tunteva ihminen. Jonkun yrityksen toiminnassa mukana olo on nykypäivää. "Sairaanhoitajaa" käytetään tässä keskustelussa pilkkanimenä. Hävetkää!
- Anonyymi
Yleensä kaupunginjohtajat ovat koulutukseltaan oikeustieteen maistereita, juristeja. Harvoin filosofeja nk. kukkahattutätejä, jotka ovat väitöskirjansa tehneet muutaman sairaanhoitajan työstä! Sotejohtajat ovat puolestaan hallintotieteiden maistereita tai lääketieteen lisensiaatteja. Ja jos virkamies on virassa oleva ja hän ei tee ilmoitusta tai pyydä lupaa sivutoimeen ja harjoittaa sitä virkansa ohella, syyllistyy kyseinen virkamies virkavirheeseen, koska kyse on lainvastaisesta toiminnasta. Niin selkeää ja yksinkertaista se on!
- Anonyymi
Valitettavasti kunnan, eikä minkään muunkaan organisaation johdossa pärjää, vaikka olisi kuinka monta tohtorin hattua päällekkäin, jos muut avut ja taidot puuttuu.
- Anonyymi
Jos on firman osakas, se ei ole sivutoimi. Näitä juttuja lukiessa vaikuttaa siltä, että on stalkattu ihmistä jo pidemmän aikaa. Ja vihamielisyyden takana on kostoa ja katkeruutta. Naisihminen on kietonut tahdottomia miehiä verkkoihinsa. Onko tämä asiallista ja järkevää kirjoittelua. Vaikuttaa jo sairaalloiselta ja paranoidiselta. Onko Kurikka tosiaan tälläinen paikka... Ei vaikuta rehdiltä etelä- pohjalaiselta paikalta. Paremmin Trumpin valtakunnalta.
- Anonyymi
Firman osakas voi olla, mutta potilasasiamiehenä toimiminen firmassa onkin sitten eri asia, jos samalla työskentelee virkasuhteessa toisaalla. Mitään erityistä stalkkausta ei tarvitse olla. Firman asiat ja omavalvontasuunnitelmat ovat vapaasti kaikilla luettavissa. Kurikassa on suoraselkäisiä ja oikeudenmukaisia ihmisiä. Näin on sanoneet useat eläköityneet virkamiehet, jotka ovat työskennelleet Kurikassa. On täysin ymmärrettävää, että kaupunginjohtajan toiminnasta on nostettu haloo. Samat ongelmat oli hänellä edellisessäkin työpaikassa, paljon virheitä ja niiden peittelyä, osaamattomuutta ja koko organisaation toiminnan sekaisin saattamista.

Tämä johtaja on aina oikeassa, muut väärässä. Olisi uskottavampaa, jos muut kuin itse olisi tätä mieltä.
- Anonyymi
Eläköityneet virkamiehet????? Nyt en enää ihmettele tämän keskustelun asenne onkin noin 50- 100 vuoden takaa. Naiset hoitavat asioita miehiä mielistelemällä, korkeasti koulutetut naiset ovat kukkahattutätejä.. Sairaanhoitajat puuhastelevat, eivätkä tee tieteellistä tutkimustyötä ym.... Aaaargh... ilmeisesti tähän kommentoivat ihmiset ovat kaupunginvaltuutettuja? Jos teidät valitaan uudelleen, äänestäjät eivät varmastikaan ole alle 50 v. Eikä Kurikkaan muuta uusia ihmisiä, ainakaan, jos kerrotte julkisuudessa tämän asenneilmaston.
- Anonyymi
Kuinka paljon Kurikasta on muuttanut ihmisiä muualle viimeisen kolmen vuoden aikana?
Kurikkaan on syntynyt mainehaitta! Jotakin tulisi kiireesti tehdä.
- Anonyymi
Valitsijat voisivat katsoa peiliin, ei kai Pusa ilmoittautumalla hommaan päässyt!
- Anonyymi
Niin, miten se hakuprosessi oikein meni? Soveltuvuusarvioinnin tulokset? Olisiko pikkasen kannattanut myös testien tekijöitä kuunnella kuin se että "heittää roskakoriin" testitulokset??
- Anonyymi
Kyllä pitäis nyt kiireesti palkata kolmas "kaupunginjohtaja".
Semmonen joka kiireiltään ehtis perehtyä edustamaansa kaupunkiin ja
ihan paikanpäällä.- Anonyymi
Korona aikana kaikki toiminnat hoidetaan maan hallitusta myöten etänä, oma kokemus on että jokainen Kurikan toimihenkilö puhumattakaan kaupungin johtajista ovat aina vastanneet puheluihin, viesteihin tai säköposteihin. Hajotettua kaupungintaloa en ole kertaakaan kaivannut (en ole ns. kuntapäättäjä joten kokouksia minulla ei ole).

Korona aika on kestänyt vain parisen kuukautta! Entä sitä aikaisempi aika, viime vuodet? Miksi kaupunginjohtaja on nähty ajelevan usein keskellä kirkasta päivää Vaasan kaupungilla, kun hänen pitäisi työskennellä ja asua edustamassaan Kurikassa. Kaiken kukkuraksi nauttii vielä Suomen kaupunginjohtajista suurinta palkkaa, jos verrataan väestöpohjaan. Kyllä sillä palkalla olisi pitänyt näkyä enemmän Kurikan katukuvassa kuin esimerkiksi sanomalehdessä tyhjänpäiväisillä esiin tuloilla mm. kesäloman viettotavasta!

Varsin on ollut sitten hyvä tuuri, kun olet vastauksia saanut. Useimmin kuitenkin kuuluu, että ei Kaupunginjohtajaa saa puhelimella kiinni, eikä soita takaisin, puhumattakaan sähköposteihin vastaaminen, sehän vasta onkin ylivoimainen tehtävä. Ei Kurikan asioita kannata hoitaa paikanpäällä, kun on mahdollisuus huidella muilla mailla edustamassa. Kuntalaiset voivat todeta hänet jossain nähdessään, että tuo oli jotenkin tutun näköinen, missähän olen hänet nähnyt? Ai niin lehdessä se taisi olla, kukahan se oli?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona aika on kestänyt vain parisen kuukautta! Entä sitä aikaisempi aika, viime vuodet? Miksi kaupunginjohtaja on nähty ajelevan usein keskellä kirkasta päivää Vaasan kaupungilla, kun hänen pitäisi työskennellä ja asua edustamassaan Kurikassa. Kaiken kukkuraksi nauttii vielä Suomen kaupunginjohtajista suurinta palkkaa, jos verrataan väestöpohjaan. Kyllä sillä palkalla olisi pitänyt näkyä enemmän Kurikan katukuvassa kuin esimerkiksi sanomalehdessä tyhjänpäiväisillä esiin tuloilla mm. kesäloman viettotavasta!
No voi voi. Onko Kurikassa monta tälläistä petolintua, jotka kulkevat pitkin maakuntaa kysellen juoruja kaupunginjohtajasta? Laittakaa kaupungin laidalle kyltti: Suojatkaa silmänne ja niskanne, etteivät linnut noki. Jos kaupunkiin nyt joku haluaa vaikka muuttaa. Jos kaupungista jotain positiivista kirjoitellaan, niin joku stalkkeri saa paljon pahaa aikaiseksi. Olis varmaan näiden kommentoijien syytä etsiä se paljon puhuttu oma elämä. Vaikka tehdä sellaista työtä mitä osaa, eikä arvostella toisten työtä. Ja olla vaikka läheistensä kanssa, vai arvosteletko heitäkin?

Mikään taho tai kukaan ei stalkkaa Kurikan kaupunginjohtajaa. Stalkkaus eli vainoaminen on rikos ja sellaisesta ei ole kyse. Se on vain niin, että kaupunginjohtaja on sellaisella painavassa virassa virkamiehenä, joka joutuu toiminnastaan kantamaan ehdottoman vastuun ja muistettava on, että kunnan luottamushenkilöstö on jokainen virkavastuulla luottamustoimessaan.
Veronmaksajilla on oikeus kyseenalaistaa johtamista ja sen lain mukaisuutta. Kaupunginjohtaja on itse tyrkyttänyt lähes kymmenen vuoden ajan Etelä-Pohjanmaalla omaa itseään paikallislehdissä ja erityisesti Ilkka lehdessä, missä kuukausittain oli jos minkinlaista tyhjänpäivästä uutisointia, mutta ei koskaan itse asiaa, mikä olisi liittynyt organisaation tärkeisiin ja merkittäviin asioihin . "Niin makaa kuin petaa" voisi sanoa. Turha valittaa stalkkauksesta tai muusta seuraamisesta. Veronmaksajilla on todella oikeus kyseenalaistaa esimerkiksi kaupunginjohtajan kaksoisroolia kahden eri työnantajan välillä!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään taho tai kukaan ei stalkkaa Kurikan kaupunginjohtajaa. Stalkkaus eli vainoaminen on rikos ja sellaisesta ei ole kyse. Se on vain niin, että kaupunginjohtaja on sellaisella painavassa virassa virkamiehenä, joka joutuu toiminnastaan kantamaan ehdottoman vastuun ja muistettava on, että kunnan luottamushenkilöstö on jokainen virkavastuulla luottamustoimessaan.
Veronmaksajilla on oikeus kyseenalaistaa johtamista ja sen lain mukaisuutta. Kaupunginjohtaja on itse tyrkyttänyt lähes kymmenen vuoden ajan Etelä-Pohjanmaalla omaa itseään paikallislehdissä ja erityisesti Ilkka lehdessä, missä kuukausittain oli jos minkinlaista tyhjänpäivästä uutisointia, mutta ei koskaan itse asiaa, mikä olisi liittynyt organisaation tärkeisiin ja merkittäviin asioihin . "Niin makaa kuin petaa" voisi sanoa. Turha valittaa stalkkauksesta tai muusta seuraamisesta. Veronmaksajilla on todella oikeus kyseenalaistaa esimerkiksi kaupunginjohtajan kaksoisroolia kahden eri työnantajan välillä!!Jospa vaikka kysyisit kaupunginjohtajalta itseltään, mitä haluat hänen työtehtävistään tietää..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jospa vaikka kysyisit kaupunginjohtajalta itseltään, mitä haluat hänen työtehtävistään tietää..
Juu… kiinnostaisi kovasti tietää, miten johtaja hoitaa ja yhteensovittaa kaupunginjohtajan työn Kurikassa ja kokopäiväisen potilasasiamiehen työnsä, joka vielä kahdessa eri kaupungissa Vaasassa ja Tampereella ja vielä kaiken kukkraksi työaika potilasasiamiehenä arkisin klo 8-1?? . Mielenkiintoinen yhtälö, joka kiinnostaa maakunnassa vähän laajemmin.
Kiinnostaisi kysyä myös, hyväksyykö kaupunginjohtaja omien alaistensa samanlaiset työkuviot kolmella eri paikkakunnalla?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu… kiinnostaisi kovasti tietää, miten johtaja hoitaa ja yhteensovittaa kaupunginjohtajan työn Kurikassa ja kokopäiväisen potilasasiamiehen työnsä, joka vielä kahdessa eri kaupungissa Vaasassa ja Tampereella ja vielä kaiken kukkraksi työaika potilasasiamiehenä arkisin klo 8-1?? . Mielenkiintoinen yhtälö, joka kiinnostaa maakunnassa vähän laajemmin.
Kiinnostaisi kysyä myös, hyväksyykö kaupunginjohtaja omien alaistensa samanlaiset työkuviot kolmella eri paikkakunnalla??potilasasiamiehen työ näyttää olevan klo 8-18
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jospa vaikka kysyisit kaupunginjohtajalta itseltään, mitä haluat hänen työtehtävistään tietää..
Kysytty on ja kaiken takana kuulemma vain tyhmät kateelliset kuntalaiset, jotka ei hyväksy naisjohtajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysytty on ja kaiken takana kuulemma vain tyhmät kateelliset kuntalaiset, jotka ei hyväksy naisjohtajaa.
Ei ne kuntalaiset kovin kateellisia ole, kun hyväksyvät kaupunginjohtajan sivubisnekset mukisematta. Pohjanmaalla AMK-opiskelijatkin ovat oppilaitoksessaan ääneen ihmetelleet, miten terveysalan yritys mainostaa potilasasiamiehen roolia omassa yrityksessään klo 8-18 ja saman aikaisesti potilasasiamies toimii Kurikan kaupunginjohtajana. Melko lepsuja ovat kurikalaiset, kun tuollaista toimintaa hyväksyvät. Muualla se ei kyllä onnistuisi!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768