Protuleirit alkanevat kesäkuun 2. viikolla

Protuleirit pidettäneen kesäkuun toisesta viikosta alkaen suunnitellusti. Toki epidemiatilanne voi vielä muuttua ja linjaukset sen mukaan, mutta näin Protu tiedotti tilanteesta toistaiseksi.

https://protu.fi
38175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Täysin mahdollista. Leirien henkilömäärä (osallistujat ja muu henkilökunta) jää yleensä selvästi alle 50 hengen.

Äänestä
  • Toivottavasti sekasaunoissa turvavälit muistetaan, ihan jo senkin takia, etteivät ajatukset eksy pois filosofisista ja maailmankatsomuksellisista kysymyksistä, joiden pohtimisesta leirimaksu on maksettu!

    Äänestä

protujärjestäjstä simoporolavaikuttaa äärivasemmistolaiselta
googlaa
Järjestöjen meripelastus EU:n tähtäimessä

eli siis
maailmanparantajalta ja laittomienhyysäriltä

Äänestä

Protuleiri on anarkistien peruskoulu

Äänestä
  • Aloittaja

    Ja monellako leirillä olet itse ollut?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ja monellako leirillä olet itse ollut?

    En yhdelläkään, minä en anarkistien sekoiluihin sekaannu. Kierrän protut kaukaa, katson kartasta tarvittaessa reitit.

    Äänestä

Minun ei tarvise olla alkoholisti että näen ongelmat

Minun ei tarvitse olla vapari nähdäkseni niiden punikkiopettajat ja opillisen indoktrinaation

Äänestä
  • Aloittaja

    Ai niin että tiedät jollain maagisella tavalla mistä aiheista protuleiriellä keskustellaan, vaikka et yhdelläkään ole ollut? Jännää! Mitä muita selvänäkökykyjä sinulla on?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ai niin että tiedät jollain maagisella tavalla mistä aiheista protuleiriellä keskustellaan, vaikka et yhdelläkään ole ollut? Jännää! Mitä muita selvänäkökykyjä sinulla on?

    Sivusta huomautan ettei tarvitse selvännäkökykyä. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta toimintaa. No, uskokoon ken tahtoo.
    https://www.protu.fi/prometheus-leirit/teemat-ja-kasittelytavat

    Oletko Jori kuulunut kirkkoon ja käynyt rippikoulun?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sivusta huomautan ettei tarvitse selvännäkökykyä. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta toimintaa. No, uskokoon ken tahtoo.
    https://www.protu.fi/prometheus-leirit/teemat-ja-kasittelytavat

    Oletko Jori kuulunut kirkkoon ja käynyt rippikoulun?

    Olen kuulunut kirkkoon ja käynyt rippikoulun. Iältäni olen sattumoisin tasan sitä ikäluokkaa, että olisi pitänyt käydä aivan ensimmäinen leiri jos olisin protuleirillä ollut.

    Protuleirin ohjelmassa yhteiskunta on vain yksi palanen. Siitä on kerrottu linkitetyllä sivulla

    Yhteiskunta ja vaikuttaminen

    Oma rooli ja paikka yhteiskunnassa
    Mistä palasista toimiva yhteiskunta rakentuu?
    Tarve vaikuttaa ja erilaiset vaikutusmahdollisuudet
    Aktiivisuus kannattaa!

    Ei tuo näytä olevan mihinkään kallellaan.

    Äänestä

Miten on Jori harmittaako sinua koskaan, että et osaa fysiikkaa etkä kemiaa,
muttä Räsänen, kympin tyttö koulussa ja lääkäri,
osaa?
Ja etkö ihmettele, että poikka pitää kun joku vanha vapari nälvii Räsästä vaparilehdessä kuten viimeksi tulleessa? Ei hänkään osaa

Ja vaparit puhuvat tieteestä ja palkitsevat enqvistejä peitelläkseen
osaamattomuuttaan yhtään mistään?

Äänestä
  • Ei kai fysiikan ja kemian perusteet Jorille kovin vaikeita ole, selvästikin matemaattisesti suuntautuneena ihmisenä. Eri asia, minkä verran niillä on käyttöä nykyisessä tehtävässään, jossa matemaattista ajattelua varmasti kuitenkin tarvitaan.

    Itse olen palavasieluinen tunneihminen, ja inhoan kalan kylmiä inhorealisteja yli kaiken!

    Äänestä

Jori tee radikaali ehdotus kokeeksi

Vapari lopettaa Räsäsen potkimisen
ja alkaa tuke Räsäsen vapautta lukea raamattua ihan missä vain vaikka ääneen
ja valittaa jokaiseen instanssiin jos Räsästä rangaistaan sanavapauden käytöstä

ja

kutsukaan Räsänen luennoimaan protuleiriin sopien että hän ei puhu
jumalasta eikä homoista eikä sellaisesta mikä kiusaa teitä
vaan

luonnontieteestä ja miten lääkäri sitä käyttää jne. keksikää itse aihetta enemmän
esim. korona-virus

katsotaan miä kristillisdemokraatteja vastustavat vasliittolais-mieliset vapareissa tekevät vai tekevätkö mitään?

Äänestä

Mitä uskonnasta kiinnostumattomalle nuorelle voisi tarjota valhtoehtona valtamedian manipulaatiouutisille Lähi-Idästä, jossa uskonsota kärjistyy ja. Lähi-Idän ainoa demokratia Israel taistelee, aiheesta kannattaa seurata TV7 ohjelmia, mm. uutisia klo 21 ja Huhtasaaren ohjelmaa, googlaa
Mepin raportti Brysselistä

Siinä Huhtasaari kertoo Euroopan Unionista ja sen päätöksenteosta ja antaa vaihtoehtoisen näkemyksen valtamedialle, joka ei aina kerro asioiden todellista laitaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei sinulla mitenkään tule mieleen että ehkä TV7:n ohjelmissakin totuus voisi olla pikkuisen värittynyt?

    Äänestä

Peruskoulun päättäjille ja jo 8. ljuokan oppilaille, jotka eivät mene rippikouluun ja konfirmoidu, kannattaa antaa huomaavaisten sukulaisten ja ystävien taholta kunnon lahjoja. Ripittömät lahjat kunniaan.

Äänestä

Israelin ja Lähi-Idän suhteista ei saa mitään tolkkua punavihreän kuplan vaivaamasta mediasta kuten hesari yle, joista yle on kammottava koska sitä ei saa poikki se elätetään veroilla Yle tv:stä pitäisi ehdottmasti tehdä maksukanava se ostaa joka haluaa ja vain Yle radio rahoitetaan veroilla

TV7 uutislähteys klo 21:00
ja Jerusalem Studio jossa on asiantuntijoita, ohjelmat ovat englanniksi mutta uusia online ja hyvin tekstitettyjä

Media julkaisee punavihreiden ja vapareiden -tyyppistä tökeröä relativismia
jossa uskontoja käsitellään klimpissä

esim. vasemmistokommunisti puolustaa lehdessä muslimiraakuuksia esim. näin

"En usko naisten kohtaaman väkivallan Lähi-idässä selittyvän sen enempää islamin uskolla kuin Suomen perheväkivaltatilastojen kristinuskolla. On surullista, että näin vakavista asioista käydään näin huonolaatuista keskustelua, Zidan kirjoittaa"

Tällaisesta sekoilusta kannatta pysyä erillään. Hyysäykset ovat vaparien omia valintoja, jotka kuivattavat liikettä

Äänestä
  • Eikö näitä persuhöpinöitä voisi vain tunkea johonkin rakettiin ja laukaista kohti lähintä mustaa aukkoa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Eikö näitä persuhöpinöitä voisi vain tunkea johonkin rakettiin ja laukaista kohti lähintä mustaa aukkoa?

    Tai jos edes tällä palstalla rajoittuisivat muutamaan ketjuun.

    Mutta ei. Kaipa sitten myös Suomen Uutiset voi olla jollekin uskonto, jonka sanomaa on levitettävä kaikin keinoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö näitä persuhöpinöitä voisi vain tunkea johonkin rakettiin ja laukaista kohti lähintä mustaa aukkoa?

    Ameriikan persuilla on jo (taas) oma raketti, muut joutuvat turvautumaan venäläisten palveluksiin, koska edes persu ei uskalla käyttää intialaista.

    Äänestä

Prometheus-leirin anarkistiopetusta tukevat hörhöjärjestöt Seta ja Kepa ... ja sosdemeliittiiin kuuluva Taipaleen suku kaiken sosdemialta saanut

Palkinnot ja maininna
•2003 Setan Asiallisen tiedon omena -palkinto
•2006 Protu mukana Ilkka Taipaleen kansainvälisessä bestsellerissä 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta
•2017 protuleirit esillä yhtenä sadasta suomalaisen kansalaisyhteiskunnan saavutuksesta Allianssin, Kepan ja Sosten Järjestö 100 -kampanjassa

Äänestä

Kepa oli Rafun pojan Pertti Paasion sydämen asia levittää sosdemia latinalaiseen Amerikkaan jossa sosdemia ei oikein ole ollenkaa. Myös suomenruotsalaisia oli mukana

Kepan kehityshommiin vaadittiin siksi kielitodistus ruotsin kielestä jos meni Nicaraguaan tai mihin vain vaikka vessaan

Kepan tuloksena syntyi isättömiä demareita Nicaraguaan

Kehitysprojektit tuhoutuivat nopeasti ja veronmaksajien rahat jaettiin Ortegan ditatuurisuvun kesken. Lopulta seikkalijoiden puuhat menivät niin pieleen että Kepaa ajettiin alas
googlaa
kepan toiminta supistuu
googlaa

EUn oli pakko tehdä jotain ja Teuvo Hakkarainen kutsuttiin EU:n toimesta paikkaamaan metsäasioita Nicaraguaan

googlaa
Hakkarainen Nicaraguan kehitysyhteistyöstä
googlaa

Äänestä
  • Miten koko läntinen eurooppa sinusta oikein pysyy pystyssä kun niin hirveän iso osa ihmisistä äänestää väärää puoluetta ja komusossut vaanivat kaikkialla?

    Äänestä

  • Kirkon pystyssä pysymistä tuossa koitetaan pönkittäää, että persuiljat maksaisivat iloisesti kirkollisveroja.

    Äänestä

  • Herra siunatkoon, levittävätkö ne jo suomenruotsalaisuuttakin Etelä-Amerikkaan? Jos Quetzalcoatl ja Tezcatlipoca korvautuvat Muumimammalla ja Pikku Myyllä, niin silloin voidaan jo puhua kulttuurikolonialismista.

    Azteekkien perinteiset ihmisuhritavat jo hävitettiin, nytkö vielä tulee piirileikit Juhannussalon ympäri. Ruotsinsuomalaisten tuoksu, eli sellutehtaathan siellä jo ovatkin.

    Äänestä

IHMETTELEN, että ei edes antivaparit ole huomanneet vapaa-ajattelijoiden VA pitämien PROMETHEUS-leirien protuleirien

ja SKDLn ja DDRn sinipaitojen pioneerileirien ja Putinin Nashi- nuorten (Meidän porukka) välistä paralleelia

Nuorisoleirit, opillisesti kapea-alainen idea, johon on ympätty ulkopuolinen ideologinen elementti, ajanhaaskausta

Äänestä
  • Aloittaja

    Kerrotko esimerkin asiasta joka sinusta ei ole ajan haaskausta?

    Äänestä

  • Osaatko luetella kaikki Vapaa-ajattelijain Liiton järjestämät Prometheus-leirit?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Osaatko luetella kaikki Vapaa-ajattelijain Liiton järjestämät Prometheus-leirit?

    Yhteys vaihtuu sujuvasti... Jos protuleireistä löytyy kehuttavaa, ne järjestää iiiihan eri järjestö, jos haukuttavaa, ne järjestää va-taustainen järjestö...

    Äänestä

"Kerrotko esimerkin asiasta joka sinusta ei ole ajan haaskausta?"

Ikkunan etsintä aina
Muut jauhavat A koska se on kosher
Itse katsot oleellista

Maaliskuussa viruskäyrän muodon etsintä ts 2. derivaatan nollakohta
Ei kuolemanpelkoa ei hysteriaa

Silloin iso sisään
Muut jauhoivat suojaimia kuolemia

Noin maaliskuun 23 ma tienoilla
Esim. Sampo maksoi 22 jopa hetken alle nyt 30 ehkä 40 ensi vuonna

Kerro muuten miksi protuleirin käyneet eivät opi vaststamaan vaaraa shariaa?

Äänestä
  • "Kerro muuten miksi protuleirin käyneet eivät opi vaststamaan vaaraa shariaa?"

    Koska se on protuleiri, ei rotuleiri. Sinun pitää alkaa järjestää sellaisia. Hakaristilippu salkoon leirin alkajaisiksi ja Horst-Wessel-Lied kajahtaa kainalon tuulettajien kurkuista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kerro muuten miksi protuleirin käyneet eivät opi vaststamaan vaaraa shariaa?"

    Koska se on protuleiri, ei rotuleiri. Sinun pitää alkaa järjestää sellaisia. Hakaristilippu salkoon leirin alkajaisiksi ja Horst-Wessel-Lied kajahtaa kainalon tuulettajien kurkuista.

    Tässä kiteytyy vapaa-ajattelijoiden noin tuhannen hengen komsos-rivimiehen ideologia

    Se on myös pääsihteerin ja Mäntysalon takaraivossa
    vaikka he eivät ilmaise asiaa näin eksplisiittisesti

    Tämä anarkistisuuntaus on kuivattanut vapaa- ajattelijat vanhanaikaiseksi pienporukaksi potkimasn luterilaisia ja riitauttanut ihmiset eroamaan

    Äänestä

"Yhteys vaihtuu sujuvasti... Jos protuleireistä löytyy kehuttavaa, "

Muslimiuskonnon vaatimukset opetuksessa ovat jumalaanuskominen https://helsinginmuslimit.fi/islamin-opetus-kouluissa/ eikä mikään uskontojen neutraali esittely
Mutta tämä ei protuvapareita kiinnosta koska ei sovi vasemmistoanarkismiin

Äänestä

Onko vaparien kirkonvastaisuudessa osa saksalaisvastaisuutta, Lutheria vastaan? Mäntysalo, pääsihteeri ovat pakkoruotsitettuja, eivät osaa saksaa, lisäksi matkailevat liiton rahoilla maltalla joka maksaa maltaita ja jossa puhutaan englantia

Rivijäsenet ovat komusossuja jotka natsittavat sujuvasti, yllä Anonyymi 13:59

Äänestä
  • No jopa on epämääräistä väkeä! Ettei olisi vielä suomenruotsalaisia, saamelaisia ja kiteeläisiäkin mukana.

    Äänestä

Huomasin ketjun, joka on hyvä kuitata kesäkuun 2. viikolla. Hyvä, vaikka vähän sateinen alku. Sää on kuitenkin lämmennyt. Ja lämpenemään päin.

Äänestä

Vapaa-ajattelijoiden liiton VAL jäsenet ovat äärivasemmistolaisina anarkisteina näppäriä natsittajia, katso yllä

"Koska se on protuleiri, ei rotuleiri. Sinun pitää alkaa järjestää sellaisia. Hakaristilippu salkoon leirin alkajaisiksi ja Horst-Wessel-Lied kajahtaa kainalon tuulettajien kurkuista." Kommentti yllä

Malli protuleireille eli demokratian skdl- pioneerileireille on otettu DDRn kommunististen taistolaissinipaitojen SED-leireistä ja Putinin NKP-tyyppisistä Nashi- leireistä, meidänjengi-leirit

Äänestä
  • Jos tuo on totta, niin vuonna 1990 perustettu Prometheus-leirin Tuki ry on jonkin aikakoneen kautta saanut mallia vuonna 2005 perustetun Nashin leireistä. Kerro asiasta todisteiden kera Protun historiikin kirjoittajalle!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Protuleirit pidettäneen kesäkuun toisesta viikosta alkaen suunnitellusti. Toki epidemiatilanne voi vielä muuttua ja linjaukset sen mukaan, mutta näin Protu tiedotti tilanteesta toistaiseksi.

https://protu.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu