Ann-Mari Palon näky seurakunnan tilasta

Ann-Mari Palon näky seurakunnan tilasta

Näin taannoin näyn seurakunnan tilasta.

Menin seurakuntaan sisälle. Ihmettelin, kun eteisen naulakossa ei ollut takkeja. Vain kaksi valkoista hyvin likaista takkia roikkui naulakossa. Hämmästyin takkien likaisuutta.

Jatkoin matkaa ja näin kaksi lelua lattialla, mutta en nähnyt yhtään lasta enkä kuullut ainuttakaan lapsen ääntä. Ihmettelin, mihin lapset olivat kadonneet.

Jatkoin keittiöön, jossa ei ollut mitään syötävää, ei ainuttakaan katettua pöytää, ei yhtään leipää. Muistelin, kuinka ennen tuoreen leivän tuoksu kantautui kauas, jopa ulos asti. Tuore leipä oli ennen tyypillistä ja tärkeää "suuressa kodissa", seurakunnassa, jossa oli paljon väkeä ja lapsia.

Ihmettelin, missä kaikki ihmiset olivat. Salissa oli vain hämärä usva, lähes pimeys ja penkit olivat tyhjät. Näin vain muutaman jäykän hahmon takahuoneen kerhotilassa. He näyttivät jotenkin kalkkeutuneilta ja hyvin hitailta ja jäykkäliikkeisiltä. He katsoivat minua kuin lasittunein silmin ilman minkäänlaista lämpöä. He eivät käytännössä kiinnittäneet minuun mitään huomiota.

Olin hämmentynyt, koin välinpitämättömyyttä, kovuutta ja rakkaudettomuutta. Tervehdin heitä, mutta he eivät olleet kiinnostuneita minusta. En saanut vastatervehdystä takaisin.

Jatkoin matkaa ja menin portaita ylös seurakunnan ylimpään huoneeseen. Siellä oli ovi lukossa. Avasin sen ja näin että, huone oli täynnä hienoja, kalliita ja kauniita arvoesineitä. Huone oli täynnä rikkauksia, mutta kaikki täysin käyttämättömiä lukittuna seurakunnan ylimpään kerrokseen. Ihmettelin, miksi näitä aarteita ei ollut otettu käyttöön seurakunnan hyödyksi. Ketä ne ilahduttavat tuolla lukkojen takana? Miksi ihmeessä ne olivat lukitut?

Jatkoin matkaa ja menin puhdistautumisosastolle. Avasin oven ja näin pimeän huoneen, johon ei tullut valoja. Näin uima-altaan täysin kuivana ja ilman vettä. Koko osasto oli hämähäkin seittien ja pölyriimujen alla ja hyvin likainen. Oli selkeästi nähtävillä, että puhdistautumisosastoa ei ollut käytetty vuosiin.

Poistuin murheellisena tästä seurakunnasta. Kun astuin ulos ovesta, näin Jeesuksen kävelevän tiellä ulkopuolella. Hän katsoi minua surullisella rakastavalla katsellaan ja sanoi minulle: "Minä en mahtunut tuonne sisälle.”

Jeesus puhui: "Löytäneekö hän uskoa maan päältä?”

3

145

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Laodikea, Laodikea … vihanajan seurakunta.

      • Anonyymi

        Niinpä mutta kääntyvä ja pelastuva, ikäänkuin tulen läpi, sanoo Raamattu ja he tulevat sinne ylös lopulta ilm. 7. luku jossa joku kysyy, mistä nämä ovat tänne tulleet, johon vastatataan, että siitä suuresta ahdistuksesta ja he ovat pesseet vaattensa karitsan veressä. Amen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä mutta kääntyvä ja pelastuva, ikäänkuin tulen läpi, sanoo Raamattu ja he tulevat sinne ylös lopulta ilm. 7. luku jossa joku kysyy, mistä nämä ovat tänne tulleet, johon vastatataan, että siitä suuresta ahdistuksesta ja he ovat pesseet vaattensa karitsan veressä. Amen!

        Olet oikeassa. Vihan ajasta sitten tulevat marttyyrikuoleman kautta, kuten raamattu opettaa. Eriseuraisuuden aika on lopussa ja Jumala kokoaa yhteen Kristuksen ruumin, joka on ainoa laillinen seurakunta ilman minkäänlaisia maallisia rakenteita. Henki on jo poistunut pienten eliittipiirien pyörittämistä yhteisöistä, jossa karjan tehtävä on rahoittaa toiminta, jonka johtajat ja kaitsijat eivät itse halua edes kuulla elävän Jumalan puhetta. Elämme lopun aikaa. Mittatilauspuvut olisi aika vaihtaa säkkiin ja mammonan kerääminen sen jakamiseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1413
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      713
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      703
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      224
      637
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe