Ovatko aivot vain materian käyttöliittymä universaaliin tajuntaan vai tajunta itse?
Hollantilainen tohtori Pim van Lommel, The Lancetissa julkaistun vuoden 2001 kuolemanrajakokemustutkimuksen tekijä, on päätynyt mielenkiintoiseen tulokseen. Tämä oli hänen vastineensa The Scientific Americanissa esitettyyn tulkintaan.
http://www.nderf.org/vonlommel_skeptic_response.htm
Kuolemanrajakokemus tapahtuu van Lommelin mukaan nimenomaan juuri sillä ajanjaksolla, jolloin aivoissa EEG näyttää suoraa viivaa eli siellä ei ole mitään toimintaa.
Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi olla kertakaikkiaan mahdotonta, mikäli paradigmana pidetään materialistista monismia. Määritelmän mukaan aivoissa, silloin kun EEG näyttää suoraa viivaa ja ainoa kemiallinen reaktio mikä alkaa tapahtumaan on autolyysi eli kudosten hajoaminen, siellä ei pitäisi olla mitään toimintaa - eikä varsinkaan kristallinkirkasta tietoisuutta eikä itsetajua - ja varsinkaan sokeana syntyneillä ei pitäisi olla minkäänlaista näkökykyä edes NDE:n aikana.
Kuitenkin näin vain on ja todellisuus on jälleen tarua ihmeellisempää. Joudummeko hylkäämään materialistisen monismin paradigmana ja ottamaan uudeksi paradigmaksi joko spiritualistisen monismin tai dualismin?
Aivot vain käyttöliittymä?
2
430
Vastaukset
- Gigul216
Yksinkertaistamista ovat ihmisten arvailut näistä asioista ja elämän arvoitus ei varmasti täysin aukea vaikka kuinka "joka kivi käännettäisiin",,siksi on lopulta kysymys henkilökohtaiseta "tiedosta" (uskosta) "tuntemuksesta" näissä asioissa niin sanoakseni.
Ajatus ihmisen olemuksen kaksinaisuudesta,,kehollinen ja kehossa "asuva" jumalallinen "kipinä"(ei materiaalinen vaan henkinen olemuksemme) ovat jo kauan sitten ajateltu/päätelty juttu.
Tuo selitys on melko kattava ja selittävä ja aivojen olemus vastaanottimena ja "käyttöliittymänä" on aivan mahdollinen.
Oleellisinta on kuitenkin minusta elää rauhassa rakastaen ja ei liikaa itseään "piiskaten" näissä asioissa koska se ei ole oleellisinta,,vaan se että elämme oikeudenmukaisesti ja rakkaudellisesti toisiamme kohtaan,,jaa'a tämänhän sinä jo tiedätkin,,mutta sisäistä se hyvä veli niin et ahdistu enempää(vai olenko taas väärässä?). - Tälleen
Kun se härveli alkaa huutamaan suoraa huutoa niin henki alkaa irtoamaan ruumiista. Henkimaailmassa meillä on henkiruumis ja aivo sanaa siellä ei paljoa muistella. Meillä on aivan erillainen tiedon taju ja muisti kapasiteetti siellä. Koko ruumis on Tyyliin pelkkää aivoa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733614Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91971Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2251315- 1341186
- 1001063
- 1081036
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil681001- 60974
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6965- 35876