Miksi naiset lakkaa kynsiään, vain joskus.

Ruman, halvanhuoran oloiseksi tekee kun ei ole huoliteltu. Kädet on näkyvissä, käsien ryppyisyys kertoo iän. Puolet kynnestä vanhassa lohkenneessa punaisessa lakassa. Yököttävää, poistakaa kaikki, marketeissakin myydään lakan poistoainetta. jos ei ole varaa lakkailla edes päivittäin. Kulmunikin voisi pestä hiukset, tai pesettää jos ei hotsita. Hiukset rasvaset ja hosottaa, kuin kyntöruunalla, sori ruunat.
3105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuka nyt lakkaamatta lakkaa , aina voi lakata lakkaamasta välillä..

Äänestä

Kellä on ollut puolikas lakassa kynnet?ei yleensä kyl ole näkynyt niin olevan..Enpä sitten tiedä maaseudusta ?että.onko jollain maaseudun naisella joka päivän ryöminyt ja tehnyt jotain mullan sekaan laitettavien salaatin alkujen ja kukan tainten istuttamista??että ehkäpä sielläpäin näkyy sellaista?. Tai siihen entiseen aikaan joku rivari Helinä saattanut olla pidemmällä baarikierroksella jolta tullut viikon päästä kotiinsa niin siihen aikaan kun tuota oli vielä niin saattanut olla tuota. Siis pikkasen kulahtanutta kynsilakkaa käsissä (mutta on se nainenkin saattanut myös näyttää vähän reissun päältä kulahtaneelta heh).Kulumnin hiukset on muuten ns hieman laittamattoman näköiset mutta joka tietää hiukset niin tietää että nuo on vaan tod näk. loppuaikaisia permanentin jälktilojai eli viime kiharoita että kaikilla muutenkaan ei hiukset vaan taivu niin kauniisti siis!.Tiedän esim omasta kokemuksesta että mulla ei tottele esim hiukset kovin monta tuntia vaikka kuinka kaunista piippirauta jälkeä olisi laittanut eli kiharalle laittoa mutta kun se ei vaan kestä että joko suoristuu tai sitten esim menee muuten kiharat sikin sokin ja takkuisen ja sähköisen näköiseksi!!.Ja olen niin allerginen esim etten voi laittaa lakkaa ja hiusvoiteita,hiusgeelejä joilla pysyisi ..Että jollain ei tottele hiukset ja ei sille sitten vaan mahda.Tuo Kulumnin tyyli voi olla jopa itse hänen haluama että haluaa olla tuollaisen melko luontaisen näköisellä hiustyylillä ettei pidå kovin laitetuista hiuksista että turha sitten myös moittia häntä kun ja jos on hänen itsensä haluama tyyli!!.Menee nykyaikana kyllä..ihan hyvin.

Äänestä

Miksi naisen pitää peittää itsensä maalikerroksen alle?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ruman, halvanhuoran oloiseksi tekee kun ei ole huoliteltu. Kädet on näkyvissä, käsien ryppyisyys kertoo iän. Puolet kynnestä vanhassa lohkenneessa punaisessa lakassa. Yököttävää, poistakaa kaikki, marketeissakin myydään lakan poistoainetta. jos ei ole varaa lakkailla edes päivittäin. Kulmunikin voisi pestä hiukset, tai pesettää jos ei hotsita. Hiukset rasvaset ja hosottaa, kuin kyntöruunalla, sori ruunat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu