Parkkeeraan nyt asuntoautoni sinne ja alan haastatteleman kyläläisiä.
Sydänmaan kesätutkimukset
127
1888
Vastaukset
- Anonyymi
Niiltä on maatiaiskissa vienyt kielen.
Myllymäen tiellä pian ruuhkaa kun kesälomalaiset tuloo.Nyt kauppa pystyyn jotta saadaan kyläparlamentti ja kyläkokous pystyyn rikollisia puolustamaan. - Anonyymi
Tänään haastattelin noin 70 v miestä,tiesi aaiasta mutta ei luvannut puhua.
- Anonyymi
Tänään ladon vieressä sama mies sanoi että murhaaja kulki kanssamme ja eli vapaana.
Tarkoittiko sitten tuomittua tekijää.
Su iltana uudet haastattelu tulee paljon väkeä haastateltavia riittää. - Anonyymi
Haastattelin thai tyttöä putulan tiänristillä,sanoo notta paskat koko asiasta ku vaan saa ripata rauhas.
- Anonyymi
Käy Yrjön Eevalta kysymässä keltaisesta amispuserosta näkyvä teksti. Voihan olla, että Aronen joutui sitä tavaamaan, että tuuli oikein.
- Anonyymi
Oli sukulaiseni ollut Bulevardin kulmassa katsomassa, kun puna-armeija nelirivissä aselasteineen marssi kohti Hietalahtea ja Porkkalaa. Olisivat voineet siitä hajaantua valtaamaan kaikki tärkeät rakennukset ja vangita presidentin ja hallituksen. Kyllä me voitettiinja vuoteen 1952 maksettiin sotakorvauksia ja annettiin 10% valtakunnasta ja Jäämeren ranta pois. Voitettiin me!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Mites tää tähän liittyy,tä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites tää tähän liittyy,tä.
Kyllä me voitettiin Venäjä ja vuoteen 1952 maksettiin sotakorvauksia ja annettiin 10% valtakunnasta ja Jäämeren ranta pois. Voitettiin me!
- Anonyymi
Nyt on kysytty asia tannsijattarelta,sanoi et kaikki on totta joka sana,pitääkö täs ny ruveta päätutkijaa uskomaan.
- Anonyymi
Ei se3 siitä etene! Vuosipäivä pian ja vieläkään ei ole selvyyttä sukutapon järjestyksestä!
- Anonyymi
Aulavalla tieto myös .
- Anonyymi
Koska palaa Aulava.Vuosipäivä Lauantaina.
Kuka vie Aulavalle.Pakkalan viidakko linjalla takaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska palaa Aulava.Vuosipäivä Lauantaina.
Kuka vie Aulavalle.Pakkalan viidakko linjalla takaisin.Kirjailija on aloittanut kesäloman.
Varmaan tulee NS seuran harrastelija-puuhastelijateatterin näytöksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska palaa Aulava.Vuosipäivä Lauantaina.
Kuka vie Aulavalle.Pakkalan viidakko linjalla takaisin.Järjestysmiehet kyydittää niinkun ennenkin ja Kaarankajärven kautta.
- Anonyymi
Silloinen sivukaupan myymälähoitajahan oli kuullut, kun asiakkailta poliisi ja kyläpoliisi etenkin kaupan pihassa oikein vaatimalla halusi jonkun muistavan Auliksen liikkuneen sunnuntain murhayönä näkyvillä.
Kyllä murhasuvun suojelu oli heti kunnossa. Lisään vielä, että mitä kauheutta suvussa sitten muuten suojeltiin?- Anonyymi
Akselin suurin poliisityö, etsiä Auliksen päälle valheellisia juttuja!
- Anonyymi
Sulla varmaan on väärä paikka tai auto rikki, kun et ollut eilen paikalla.
- Anonyymi
joko olet päässyt Alavudelle ja Sydänmaankylään, lopuksi Myllymäentien risteykseen?
- Anonyymi
Tämä unohtui ja sanon että sataa pian, joten herkät Hilkka-anturit suojaan!
- Anonyymi
Aloittaja on pysähtyneisyyden tilassa, tai peloteltu kykenemättömäksi enää kirjoittaa suvun kautta.
- Anonyymi
Lopetan tutkimukset ku astuun jonku vaharin paskaan.notta.
- Anonyymi
Maijalan kuulustelupöytäkirjoja on lukenut kokonaan, jos nekään vain oikeuden väki. Ne hovioikeus osiltaan laittoi 60 vuoden salassa pitämiseen 1973.
Maijalan retostelu Hymy- lehdessä tammikuu 1972 ja myöhäisemmät leveilyt nuorisoseuralla ovat ristiriidassa ja pahasti valheella joka suuntaan. Eivätkä pidä paikkaansa mm kyläpoliisin levittely tiedon perusteella. Kesällä 1971 Maijala vihjaili asiasta toisella tavalla tietävänsä "yhtä ja toista" mutta ei puhu.
Sitä, mitä Myllymäentiellä ja metsikössä todella tapahtui kenenkin toimesta, ei tiedä enää kukaan. Oliko todella mukana Paavo ja joku toinen, hyvin läheinen uhrille? Oliko asia puhdas väkivaltainen raiskaus, vai menikö jokin muu vikaan? Lähtikö paikalta joku pois vasta murhan jälkeen murhaajan kanssa? Tämä lähtijä oli niin vaikutusvaltainen, että heti päätti suojella Maijalan! Sai siihen mukaan poliisin ja puolet sääskiniemeläisistä.- Anonyymi
Pidät siis tilannetta normaalina?
- Anonyymi
Kuinka monta Maijalan ihmistä paikalla olikaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka monta Maijalan ihmistä paikalla olikaan?
Lasketaanko serkut ja pikkuserkut mukaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasketaanko serkut ja pikkuserkut mukaan?
Jalluja löytyy maastosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasketaanko serkut ja pikkuserkut mukaan?
Tässä murhassa he ovat juuri tärkeimmät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasketaanko serkut ja pikkuserkut mukaan?
Taitaa mennä vielä lähemmäksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka monta Maijalan ihmistä paikalla olikaan?
Ainakin kaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin kaksi.
Mikä tämä sivukaupan kauppiaan nimi oli.
En muista kun harvoin käytiin.
Alholla kävimme pääasiassa.
Joku Grönstrand ja A Viertola oli ainakin pääkaupan kauppiaita jos oikein muistan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tämä sivukaupan kauppiaan nimi oli.
En muista kun harvoin käytiin.
Alholla kävimme pääasiassa.
Joku Grönstrand ja A Viertola oli ainakin pääkaupan kauppiaita jos oikein muistan.Joku Jormakin siinä jutussa sekasi aikoinaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tämä sivukaupan kauppiaan nimi oli.
En muista kun harvoin käytiin.
Alholla kävimme pääasiassa.
Joku Grönstrand ja A Viertola oli ainakin pääkaupan kauppiaita jos oikein muistan.500 vuotta kotoutettu Grönni ... joo oli se kauppias!
- Anonyymi
Hilkan sisko tuli kotiin taksilla vähän ennemmin kun Hilkka jäi pois linja-autosta. Ei ollut nähnyt ketään Myllymäentiellä. Miksi taksikuskia kuulusteltiin vasta viikkojen päästä. Mielenkiintoista.
- Anonyymi
Oliko Sydänmaan taksi läheltä Ikolaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Sydänmaan taksi läheltä Ikolaa.
Näköyhteysnaapureita.
Kirjasta Hilkka minulle jäi kaivamaan pari asiaa (ostin sen jyväskyläläisestä antikvaarista). Auliksen vanhempien todiste ei kelvannut yön nukkumisesta kotona. Maijalassa vanhempien ja veljen todiste kelpasi Paavon kotona olosta (vaikka samaan aikaan monet näkivät hänet kolmessa paikassa!!!). Samoin Osmolle antoi sisko todisteen ja sekin kelpasi. Osmo olisi hyvin ehtinyt Hautarinteen tien kautta paikalle Hilkkaa vastaan. Lopuksi ne pyörän siirtelyt ja sormenjälkien siihen laittaminen, antaa lisää ajateltavaa.
Tämän Arosen täytyi olla poliisiksi tavattoman huono, ajatuskyvyltään kehno ja helposti mukaan puhuttava höpinöiden perään. Mitä ihmeen sakkia ne neljäkymmentä muuta tutkijaa olivatkaan? Akseli, kyläpollisin voin tajuta hmmmm..... kyläpoliisiksi, ilman mitään poliisikoulutusta. Nimismies oli tunnetusti surkea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näköyhteysnaapureita.
Kirjasta Hilkka minulle jäi kaivamaan pari asiaa (ostin sen jyväskyläläisestä antikvaarista). Auliksen vanhempien todiste ei kelvannut yön nukkumisesta kotona. Maijalassa vanhempien ja veljen todiste kelpasi Paavon kotona olosta (vaikka samaan aikaan monet näkivät hänet kolmessa paikassa!!!). Samoin Osmolle antoi sisko todisteen ja sekin kelpasi. Osmo olisi hyvin ehtinyt Hautarinteen tien kautta paikalle Hilkkaa vastaan. Lopuksi ne pyörän siirtelyt ja sormenjälkien siihen laittaminen, antaa lisää ajateltavaa.
Tämän Arosen täytyi olla poliisiksi tavattoman huono, ajatuskyvyltään kehno ja helposti mukaan puhuttava höpinöiden perään. Mitä ihmeen sakkia ne neljäkymmentä muuta tutkijaa olivatkaan? Akseli, kyläpollisin voin tajuta hmmmm..... kyläpoliisiksi, ilman mitään poliisikoulutusta. Nimismies oli tunnetusti surkea.Siinä onkin ajateltavaa. Ristiriitaisia asioita liikaa. Miettikääpä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näköyhteysnaapureita.
Kirjasta Hilkka minulle jäi kaivamaan pari asiaa (ostin sen jyväskyläläisestä antikvaarista). Auliksen vanhempien todiste ei kelvannut yön nukkumisesta kotona. Maijalassa vanhempien ja veljen todiste kelpasi Paavon kotona olosta (vaikka samaan aikaan monet näkivät hänet kolmessa paikassa!!!). Samoin Osmolle antoi sisko todisteen ja sekin kelpasi. Osmo olisi hyvin ehtinyt Hautarinteen tien kautta paikalle Hilkkaa vastaan. Lopuksi ne pyörän siirtelyt ja sormenjälkien siihen laittaminen, antaa lisää ajateltavaa.
Tämän Arosen täytyi olla poliisiksi tavattoman huono, ajatuskyvyltään kehno ja helposti mukaan puhuttava höpinöiden perään. Mitä ihmeen sakkia ne neljäkymmentä muuta tutkijaa olivatkaan? Akseli, kyläpollisin voin tajuta hmmmm..... kyläpoliisiksi, ilman mitään poliisikoulutusta. Nimismies oli tunnetusti surkea.Olisin ja olisin, mutta kun ei kukaan nähnyt. Auliksen näki!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näköyhteysnaapureita.
Kirjasta Hilkka minulle jäi kaivamaan pari asiaa (ostin sen jyväskyläläisestä antikvaarista). Auliksen vanhempien todiste ei kelvannut yön nukkumisesta kotona. Maijalassa vanhempien ja veljen todiste kelpasi Paavon kotona olosta (vaikka samaan aikaan monet näkivät hänet kolmessa paikassa!!!). Samoin Osmolle antoi sisko todisteen ja sekin kelpasi. Osmo olisi hyvin ehtinyt Hautarinteen tien kautta paikalle Hilkkaa vastaan. Lopuksi ne pyörän siirtelyt ja sormenjälkien siihen laittaminen, antaa lisää ajateltavaa.
Tämän Arosen täytyi olla poliisiksi tavattoman huono, ajatuskyvyltään kehno ja helposti mukaan puhuttava höpinöiden perään. Mitä ihmeen sakkia ne neljäkymmentä muuta tutkijaa olivatkaan? Akseli, kyläpollisin voin tajuta hmmmm..... kyläpoliisiksi, ilman mitään poliisikoulutusta. Nimismies oli tunnetusti surkea.Muka traktorin pesu kuului kans käsikirjoitukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näköyhteysnaapureita.
Kirjasta Hilkka minulle jäi kaivamaan pari asiaa (ostin sen jyväskyläläisestä antikvaarista). Auliksen vanhempien todiste ei kelvannut yön nukkumisesta kotona. Maijalassa vanhempien ja veljen todiste kelpasi Paavon kotona olosta (vaikka samaan aikaan monet näkivät hänet kolmessa paikassa!!!). Samoin Osmolle antoi sisko todisteen ja sekin kelpasi. Osmo olisi hyvin ehtinyt Hautarinteen tien kautta paikalle Hilkkaa vastaan. Lopuksi ne pyörän siirtelyt ja sormenjälkien siihen laittaminen, antaa lisää ajateltavaa.
Tämän Arosen täytyi olla poliisiksi tavattoman huono, ajatuskyvyltään kehno ja helposti mukaan puhuttava höpinöiden perään. Mitä ihmeen sakkia ne neljäkymmentä muuta tutkijaa olivatkaan? Akseli, kyläpollisin voin tajuta hmmmm..... kyläpoliisiksi, ilman mitään poliisikoulutusta. Nimismies oli tunnetusti surkea.Nykyisin sivistysvaltiossa lähimmäisen antamaa alibia ei hyväksytä.Ei olisi vuonna 71 kaan pitänyt hyväksyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näköyhteysnaapureita.
Kirjasta Hilkka minulle jäi kaivamaan pari asiaa (ostin sen jyväskyläläisestä antikvaarista). Auliksen vanhempien todiste ei kelvannut yön nukkumisesta kotona. Maijalassa vanhempien ja veljen todiste kelpasi Paavon kotona olosta (vaikka samaan aikaan monet näkivät hänet kolmessa paikassa!!!). Samoin Osmolle antoi sisko todisteen ja sekin kelpasi. Osmo olisi hyvin ehtinyt Hautarinteen tien kautta paikalle Hilkkaa vastaan. Lopuksi ne pyörän siirtelyt ja sormenjälkien siihen laittaminen, antaa lisää ajateltavaa.
Tämän Arosen täytyi olla poliisiksi tavattoman huono, ajatuskyvyltään kehno ja helposti mukaan puhuttava höpinöiden perään. Mitä ihmeen sakkia ne neljäkymmentä muuta tutkijaa olivatkaan? Akseli, kyläpollisin voin tajuta hmmmm..... kyläpoliisiksi, ilman mitään poliisikoulutusta. Nimismies oli tunnetusti surkea.Aronen oli kykenemätön johtavaksi rikostutkijaksi. Sen hän jo Tulilahdella todisti. Kelpasi maalaisliiton Vaasan piirin johtojäseneä kyllä tietysti Kekkosen KRP:n aluejohtajaksi.
- Anonyymi
Myllymäen talossa oli tapahtuman hetkellä Hilkan veli vaimoineen, kaksi vanhempaa sisarta ja vanhemmat. Kukaan ei kuulusteluissa nähnyt, kuullut, haistanut yötraktoria. Oli päällä vain poliisin koko kesän peitteenä se vaalea autovale ja levitys tiedosta, että Aulis on pidätetty.
Se traktorin dieselkäry tuli kuvaan vasta syksyllä, vaikka haistajat kertoi sen kesäkuun 10. päivä! Miksi traktori piti pestä? Miksi sitä ei kukaan 6.6.1971 yöllä kuullut tai nähnyt ikkunoidensa alla? On ollut valtava koneisto tahallisesti väärin johdettu ja syytän pyritty painostamaan kaikin konstein syylliseksi.- Anonyymi
Se on tullut jo selväksi 1994 vuonna!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on tullut jo selväksi 1994 vuonna!
Paavokin oli lähes selvä.Eihän pienestä dryanispullosta pöhnään tuu vaikka sinne vähän viskiä kaataakin.Ihmeelinen soppa.
- Anonyymi
Ei ollut mitään traktoria yöllä, muka pesu hämäystarkoituksessa kuului käsikirjoitukseen. Paljon oli Myllymäessä väkeä, häissä olleet varmaan ja kunto sitä mukaa. Humalaa ja riita.
- Anonyymi
Haastattele traktorinpesijää eli pyörän siirtelijää ensin noin harjoitusmielessä. Kysy miten osuikin noin juuri kahteen tärkeään juttuun?
- Anonyymi
Niin ketä?
- Anonyymi
Osmankäämi osui aina paikalle oikeaan aikaan. Suojelu pelaa edelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osmankäämi osui aina paikalle oikeaan aikaan. Suojelu pelaa edelleen.
Hilkan vanhemmat olivat Paavon kanssa elokuvissa linnareisun jälkeen. Mitä pitäisi ajatella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hilkan vanhemmat olivat Paavon kanssa elokuvissa linnareisun jälkeen. Mitä pitäisi ajatella?
Osmankäämiä ei huolittu siihen porukkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osmankäämiä ei huolittu siihen porukkaan.
Epäilikö ne Osmankäämiä jostain?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epäilikö ne Osmankäämiä jostain?
Pyörän tuomisesta paikaan ja sormenjälkien sotkutista. Traktorin peseminen uhrin verestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyörän tuomisesta paikaan ja sormenjälkien sotkutista. Traktorin peseminen uhrin verestä.
Osmankäämi olisi pitänyt palkita kans hyvin toimitusta peittelystä. Meni käsikirjoituksen mukaan ja totuus pysyi salassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osmankäämi olisi pitänyt palkita kans hyvin toimitusta peittelystä. Meni käsikirjoituksen mukaan ja totuus pysyi salassa.
Eiköhän aulis ole jo maksanut.........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän aulis ole jo maksanut.........
Minäkin uskon, että Aulis on tämän Hilkka-murhan maksanut moneen kertaan ....... ymmärrätte kyllä jos mietitte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin uskon, että Aulis on tämän Hilkka-murhan maksanut moneen kertaan ....... ymmärrätte kyllä jos mietitte.
Kenelle Aulis maksoi? Jussille, Paavolle, Matille, Osmolle, Väinölle ... jne vai itsellen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenelle Aulis maksoi? Jussille, Paavolle, Matille, Osmolle, Väinölle ... jne vai itsellen?
Oliko tämä painimestari M-H Osmankäämin eno, joka oli poliisin vasikkana ja kiikaroitsijana koko 1971 kesän?
Sitten minä ymmärrän monta asiaa ja sen, kuinka poliisilta valui kaikki tieto Paavolle, painijalle ja Ikolan lähimmille. Kylähän oli jo illalla täysin tietoinen, mitä päivällä kirkolla tiedettiin tai luultiin poliisissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko tämä painimestari M-H Osmankäämin eno, joka oli poliisin vasikkana ja kiikaroitsijana koko 1971 kesän?
Sitten minä ymmärrän monta asiaa ja sen, kuinka poliisilta valui kaikki tieto Paavolle, painijalle ja Ikolan lähimmille. Kylähän oli jo illalla täysin tietoinen, mitä päivällä kirkolla tiedettiin tai luultiin poliisissa.Eikös olekin hieno paketti ollut, kun laitat tähän 8 nuorisoseuralaista (Maijalalle alibin antanet aulavalle, nuorisoseuralle, pellolle) ja heidän juoruakkansa kiertämään kylää, sekä päätutkija Arosen syli täynnä olevaa rakkautta nuorisoseuran lämmittäjälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös olekin hieno paketti ollut, kun laitat tähän 8 nuorisoseuralaista (Maijalalle alibin antanet aulavalle, nuorisoseuralle, pellolle) ja heidän juoruakkansa kiertämään kylää, sekä päätutkija Arosen syli täynnä olevaa rakkautta nuorisoseuran lämmittäjälle.
Minulle on kerrottu nimiä, jotka Paavo Maijalalle antoivat alibia kello 20 - 02 välille. Tietääkö joku nimistä enemmän? Kolme nimeä on Saarijärven rannalta, Hautarinteentieltä, Lassoontien risteyksestä ja yksi Talapuuntien talosta. Epävarmoina kerrottiin yksi Saukkomäeltä ja kaksi Kuorrasjärven rannalta.
Välillä oli kello yli 24 nuorisoseuralla umpikännissä. Toisaalta oli samaan aikaan äestysvaatteet päällä ajanut Myllymäentiellä äkeet perässä selvin päin. Kolmas oli Aulavalla kännissä veljensä kanssa kello 24 ja kello 20, todisti Aulavan järjestysmiehistä kaksi. Neljäs kuitenkin Osmo Alhon kaupalla juovuksissa traktorilla, josta lähti Kuorrajärvelle. Siellä tienreunan mies (Akseli Ikola?) oli kello 01.30 nähnyt ja tunnistanut miehen Paavoksi. Kello vähän kahden jälkeen äitinsä kuulustelussa sanoi Paavon tuleen likaisissa vaatteissa kotiin. Niitä pestiin ja poltettiin. Oliko traktrorikin silloin "likainen"? - Anonyymi
Katonpurkajia on vielä pari hengissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katonpurkajia on vielä pari hengissä.
Katonpurkajia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle on kerrottu nimiä, jotka Paavo Maijalalle antoivat alibia kello 20 - 02 välille. Tietääkö joku nimistä enemmän? Kolme nimeä on Saarijärven rannalta, Hautarinteentieltä, Lassoontien risteyksestä ja yksi Talapuuntien talosta. Epävarmoina kerrottiin yksi Saukkomäeltä ja kaksi Kuorrasjärven rannalta.
Välillä oli kello yli 24 nuorisoseuralla umpikännissä. Toisaalta oli samaan aikaan äestysvaatteet päällä ajanut Myllymäentiellä äkeet perässä selvin päin. Kolmas oli Aulavalla kännissä veljensä kanssa kello 24 ja kello 20, todisti Aulavan järjestysmiehistä kaksi. Neljäs kuitenkin Osmo Alhon kaupalla juovuksissa traktorilla, josta lähti Kuorrajärvelle. Siellä tienreunan mies (Akseli Ikola?) oli kello 01.30 nähnyt ja tunnistanut miehen Paavoksi. Kello vähän kahden jälkeen äitinsä kuulustelussa sanoi Paavon tuleen likaisissa vaatteissa kotiin. Niitä pestiin ja poltettiin. Oliko traktrorikin silloin "likainen"?Siis hovioikeuksiin voi valehdella ja syöttää ihan, mitä vain naistuomareille. He uskovat kaiken, mikä lipevästi puku päällä kravatin reunalta kerrotaan.
- Anonyymi
KA! Tästä vei sensuuri taas jännän vastauksen!
- Anonyymi
Sensuuri pelaa yötäpäivään. Aivan vaan varooksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sensuuri pelaa yötäpäivään. Aivan vaan varooksi.
Ainahan tätä on kytätty.Arka asia vuoteen 2033.Kattotaan sitten mitä tapahtuu kun arkistot aukee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainahan tätä on kytätty.Arka asia vuoteen 2033.Kattotaan sitten mitä tapahtuu kun arkistot aukee.
Akseli Iikollin talon jyräsi rekka kumoon.On purettu.Niin on purettu myös Maijalan talo Niemistön mäeltä.
Lähden etsimään raunioista metallinpaljastimella niitä kateissa olevia Hilkan tavaroita.
Voi niitä löytyä murhapaikan lähimaastostakin Housunvuorelta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akseli Iikollin talon jyräsi rekka kumoon.On purettu.Niin on purettu myös Maijalan talo Niemistön mäeltä.
Lähden etsimään raunioista metallinpaljastimella niitä kateissa olevia Hilkan tavaroita.
Voi niitä löytyä murhapaikan lähimaastostakin Housunvuorelta.Vasemmalta saamme... puhdasta tekopyhyyttä, tarkoituksellisia tuomiota. Et ole syyllinen pelkästään omiin synteihisi, vaan myös isiesi synteihin. Orjuuden ja kolonialismin rikokset ovat sinun vastuullasi. Ja jos olet valkoinen, heteroseksuaalinen mies olet rasisti, homofoobikko, transfoobikko, islamofoobikko, seksisti ja barbaari. Et ole riittävän hyvä seksissä, mustat ovat parempia! Et osaa olla suvaitseva, kaikki syliisi ottava! Emme kohta tarvitse sinua mihinkään valkoinen heteromies! No jaa … maksa meidän elämämme sentään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmalta saamme... puhdasta tekopyhyyttä, tarkoituksellisia tuomiota. Et ole syyllinen pelkästään omiin synteihisi, vaan myös isiesi synteihin. Orjuuden ja kolonialismin rikokset ovat sinun vastuullasi. Ja jos olet valkoinen, heteroseksuaalinen mies olet rasisti, homofoobikko, transfoobikko, islamofoobikko, seksisti ja barbaari. Et ole riittävän hyvä seksissä, mustat ovat parempia! Et osaa olla suvaitseva, kaikki syliisi ottava! Emme kohta tarvitse sinua mihinkään valkoinen heteromies! No jaa … maksa meidän elämämme sentään!
Aika hyvä ja aikaan osuva analyysi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika hyvä ja aikaan osuva analyysi.
Paavolla oli morsian.Auneleski Hunnakkomäentien päästä Västinmäestä.No Aune oli hampaaton resuinen 20 luvulla syntynyt.
Ei se ikäero tuntunut missään.
- Anonyymi
Ei tainneet kesätutkimukset edetä, koska edelleen jauhetaan samoja asioita. Luulisi jotain uutta selvinneen haastatteluissa.
- Anonyymi
Älä nyt! Paikkakunnalla tiedetään Aulis murhaajaksi ja Paavo syyttömäksi, vaikka tammikuun 1972 Hymyssä kerskui olevansa pelottava Hilkan tappaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt! Paikkakunnalla tiedetään Aulis murhaajaksi ja Paavo syyttömäksi, vaikka tammikuun 1972 Hymyssä kerskui olevansa pelottava Hilkan tappaja.
Ei ole kumpikaan murhaajia. Paavo kerskui niinkun käskettiin. Kuului käsikirjoitukseen. Aulis kyllä tietää tappajan, ei vaan kerro. Näköhavainto Myllymäentieltä 6.6-71
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kumpikaan murhaajia. Paavo kerskui niinkun käskettiin. Kuului käsikirjoitukseen. Aulis kyllä tietää tappajan, ei vaan kerro. Näköhavainto Myllymäentieltä 6.6-71
Ja miksi ei kertoisi, jos muka tietää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja miksi ei kertoisi, jos muka tietää.
Sovittu juttu. Menee liian lähelle. Siitä kauna johtuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sovittu juttu. Menee liian lähelle. Siitä kauna johtuu.
Nyt en kyllä ymmärtänyt. Kirjoita selkokielellä niin minäkin tajuan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt en kyllä ymmärtänyt. Kirjoita selkokielellä niin minäkin tajuan.
Uhrisuku tietää että Aulis näki. Pelkäsivät että Aulis ei pysy sopimuksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uhrisuku tietää että Aulis näki. Pelkäsivät että Aulis ei pysy sopimuksessa.
Miksi teidän mielestä sitten Auliksesta yritettiin leipoa syyllistä? Ajattelisi, että päin vastoin, jos hänellä kerran oli arvokasta tietoa surmasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi teidän mielestä sitten Auliksesta yritettiin leipoa syyllistä? Ajattelisi, että päin vastoin, jos hänellä kerran oli arvokasta tietoa surmasta.
Sama akmo jaksaa kymmenillä jutuillaan pitää vihakirjoituksiaan Keskistä vastaan....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi teidän mielestä sitten Auliksesta yritettiin leipoa syyllistä? Ajattelisi, että päin vastoin, jos hänellä kerran oli arvokasta tietoa surmasta.
Pelättiin että Aulis kertoo Ratakadun kellarissa. Oli pakko maksaa Paavo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelättiin että Aulis kertoo Ratakadun kellarissa. Oli pakko maksaa Paavo.
Eläkkeellä oleva poliisisetäni, joka ei ollut tässä mukana, kertoi muistaakseni 2015 täältä, murhainfosta ja lehdistä lukeneena, että Aulis olisi voinut hyvin piruissaan tunnustaakin.
"Alaikäinen kuulusteluissa, lisäksi laittomissa yökuulusteluissa, vailla oikeusavustajaa sosiaalityöntekijää, voi kertoa, mitä haluaa. Mikään oikeus ei olisi 1972 mahdollista syyttäjän syytettä ottanut käsiteltäväkseenkään, jos Aulis olisi ne sitten kieltänyt."
Koko juttu olisi pitänyt avata uudelleen, eikä vanhoja laittomia kuulustelutietoja olisi voinut hyödyntää enää oikeudessa. Lisäksi melkoiset vuorokausimaksut, maineen kannalta korvaukset, sekä muut vaatimukset olisi mennyt hyvin Auliksella läpi oikeudessa. Siksi poliisi pelotteli ja vaati pitämään matalaa äänen käyttöä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkkeellä oleva poliisisetäni, joka ei ollut tässä mukana, kertoi muistaakseni 2015 täältä, murhainfosta ja lehdistä lukeneena, että Aulis olisi voinut hyvin piruissaan tunnustaakin.
"Alaikäinen kuulusteluissa, lisäksi laittomissa yökuulusteluissa, vailla oikeusavustajaa sosiaalityöntekijää, voi kertoa, mitä haluaa. Mikään oikeus ei olisi 1972 mahdollista syyttäjän syytettä ottanut käsiteltäväkseenkään, jos Aulis olisi ne sitten kieltänyt."
Koko juttu olisi pitänyt avata uudelleen, eikä vanhoja laittomia kuulustelutietoja olisi voinut hyödyntää enää oikeudessa. Lisäksi melkoiset vuorokausimaksut, maineen kannalta korvaukset, sekä muut vaatimukset olisi mennyt hyvin Auliksella läpi oikeudessa. Siksi poliisi pelotteli ja vaati pitämään matalaa äänen käyttöä!ihanko uskottavaksi olet tämän kirjoittanut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ihanko uskottavaksi olet tämän kirjoittanut?
Kyllä se uudelleen avaaminen olisi totuuden kannalta ainut oikea ratkaisu.
- Anonyymi
Syyllinen jo tässä ketjussa selviää. Lukekaa takaisinpäin,hyi helv.
- Anonyymi
Muistakaa, kuinka Kyntäjän piha ja rappuset olivat 9.6. lähtien, nuorisoseuran pihan kanssa kiihotuspaikat ja valheen levittämisen keskukset! Akseli siellä vihavalepäissään kuulutti kaiken poliisiasemalla kuulemansa. Trioa säesti Paavo ja rummunlyöjänä oli välillä Ahti.
- Anonyymi
Kaikki edellä mainitut tiesivät mitä Aulis näki Myllymäentiellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki edellä mainitut tiesivät mitä Aulis näki Myllymäentiellä.
Kukaan heistä ei ollut Myllymäentiellä kohtalokkaan yönä. Kuulivat asiasta aamupalaverissa Myllymäentien siinä päässä, jossa Hilkka jäi pois linja-autosta.
- Anonyymi
Nyt mullekin selvis.
- Anonyymi
Näin tarkoilla "tiedoilla" kannattaisi antaa kaikki vaikka TV:n toimittajalle. Tulisi koko kansalle kuultavaksi, tai kirjoittakaa kirja! Miksi Hilkka sitten tapettiin? Se on kai tärkein kysymys.
Minä uskon, että se nainen näki Auliksen kulkevan murhapaikalle hieman aikaisemmin odottamaan. Tapahtui, mitä tapahtui, mutta keitä olikaan siinä mukana? Se 17 vuotias oli niin kova naama, että kuukausien painostus, pois ajaminen työpaikoista ja asunnostaan, ei sitä murtanut. Ei se kuulkaa enää murru!
Miksi sitten haluttiin lopulta kuitenkin Paavo Maijalan tunnustavan? Olisihan Aronen voinut jättää tämän uudeksi Tulilahdeksi ja Kyllikki Saareksi. Vaihtiko siinä KRP:n todellinen tutkinnanjohtaja syksyllä? Ketkä maksoivat kenellekin rahaa? Maijalastahan myytiin miljoonalla mettää kolmena vuonna. Tuskin Aulis suutaan kiinni piti jonkun auton hinnalla. Miksi ollaan vieläkin niin innolla hänet syylliseksi laittamaan, jos kerran murhasukukin kuitenkin maksoi vaikenemisesta?- Anonyymi
Tässä Hilkkajutussa on niin paljon ristiriitaisuuksia ja vääriä tunnustuksia että alkaa hirvittää heikompaakin.
Aulis ja Paavo eivät voineet olla tekijöitä .
Kuka oli se merkittävä henkilö jota piti suojella ministeriön ja ylimmän poliisijohdon voimalla.
Eikka Uusitalo tietäisi jos vielä eläisi.
Maalaisliitto ja NS seura liittyvät juuriaan myöden tähän asiaan Savustivat sen Kyntäjän kauppiaankin ulos kun oli väärä puoluekirja
Olis menny sivukaupan hommiin. - Anonyymi

Olis menny sivukaupan hommiin.Kuitenkin Paavo oli ainut tunnustaja. Rehenteli vielä 1/1972 Hymyssä olevansa kova tappaja, Hilkan tappaja ja muuta.
Aulista ei saanut koko KRP, nuorisoseuraliike, Sääskiniemen salaseuralaiset, eikä pari opettajaakaan, yhdessä "silminnäkijä" naikkosen kanssa murhaajaksi viiden kuukauden aikana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin Paavo oli ainut tunnustaja. Rehenteli vielä 1/1972 Hymyssä olevansa kova tappaja, Hilkan tappaja ja muuta.
Aulista ei saanut koko KRP, nuorisoseuraliike, Sääskiniemen salaseuralaiset, eikä pari opettajaakaan, yhdessä "silminnäkijä" naikkosen kanssa murhaajaksi viiden kuukauden aikana.Paavo maksettiin tunnustamaan ja samalla pelastamaan oikea tekijä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavo maksettiin tunnustamaan ja samalla pelastamaan oikea tekijä.
Ei Maijalan mettistä Aulikselle mitään maksettu. Rahat jäi jo matkalla Myllymäentielle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Maijalan mettistä Aulikselle mitään maksettu. Rahat jäi jo matkalla Myllymäentielle.
Mitäs Maijalat muka Myllymäkeen maksoi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs Maijalat muka Myllymäkeen maksoi?
Sitten Myllymäen pariskunta päätti mennä Paavon kanssa Elotähteen elokuviin.
Siis murhaajan kanssa.Menisitkö sinä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten Myllymäen pariskunta päätti mennä Paavon kanssa Elotähteen elokuviin.
Siis murhaajan kanssa.Menisitkö sinäSitä elokuvissa käyntiä kans ihmettelin aikoinaan. Se jo viimeistään paljastaa että kaikki ei ole niinkun meille on kerrottu. Taisi Paavo tehdä jollekin/joillekin suuren palveluksen. Todennäköisesti niin suuri että sai siitä traktorin palkkioksi. Mettärahat jäi Matille pääosin. Niillä ryypättiin 40vuotta joka päivä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä elokuvissa käyntiä kans ihmettelin aikoinaan. Se jo viimeistään paljastaa että kaikki ei ole niinkun meille on kerrottu. Taisi Paavo tehdä jollekin/joillekin suuren palveluksen. Todennäköisesti niin suuri että sai siitä traktorin palkkioksi. Mettärahat jäi Matille pääosin. Niillä ryypättiin 40vuotta joka päivä.
Matille han ne mettärahat pääosin meni.
Pitkään kesti viinanottoa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matille han ne mettärahat pääosin meni.
Pitkään kesti viinanottoaSaattoivat Maijalan veljet maksaa Auliksellekin, että saavat olla rauhassa ja henki säilyy
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saattoivat Maijalan veljet maksaa Auliksellekin, että saavat olla rauhassa ja henki säilyy
Viikonloppuna kun hiuhtolomatvalkas niin kylän väkimäärä lähes tuplaantuu.
Hiihdetään Hilkkahiihto Sääskiniemeltä Mäenvuorelle ja kahvikupin.nehukupin ääressä puhutaan vanhat asiat puhki.Minä otan tosin kossua.Lähdenkin tästä tervaamaan sukset vai laitanko Aspon laakerirasvaa kun on vesikeli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viikonloppuna kun hiuhtolomatvalkas niin kylän väkimäärä lähes tuplaantuu.
Hiihdetään Hilkkahiihto Sääskiniemeltä Mäenvuorelle ja kahvikupin.nehukupin ääressä puhutaan vanhat asiat puhki.Minä otan tosin kossua.Lähdenkin tästä tervaamaan sukset vai laitanko Aspon laakerirasvaa kun on vesikeli.Kyllä pitää Hautarinteentien lenkki hiihtää ehdottomasti. Siitä tienviertä koulun keittiölle istumaan ystävien kanssa viinapäissään. Juhanin sameaa muutama pullo pöytään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pitää Hautarinteentien lenkki hiihtää ehdottomasti. Siitä tienviertä koulun keittiölle istumaan ystävien kanssa viinapäissään. Juhanin sameaa muutama pullo pöytään.
Tulookohan kirjailija hiihtolomalle vai jääkö Tannerin baariin Tampesteriin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulookohan kirjailija hiihtolomalle vai jääkö Tannerin baariin Tampesteriin
Kummitus kirjailijanaikkonen istuu ainakin Tammerin pubissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummitus kirjailijanaikkonen istuu ainakin Tammerin pubissa
On vähän kallis harrastus asua Tampereen hienoimmassa hotellissa ja ryypätä viinaa, jossa on 400 prosenttinen liikevoitto. Taitaa Auliskella olla vielä Niemistön mettien myyntirahoja tilille sopimuksista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On vähän kallis harrastus asua Tampereen hienoimmassa hotellissa ja ryypätä viinaa, jossa on 400 prosenttinen liikevoitto. Taitaa Auliskella olla vielä Niemistön mettien myyntirahoja tilille sopimuksista.
Minä tiedän, että Aulis laittoi keksintöihinsä kymmeniä tuhansia, kun teetätti protokappaleita. Tuskin siltä rahat heti loppuu kauniisiin ja kalliisiin naisiin ja viinaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä tiedän, että Aulis laittoi keksintöihinsä kymmeniä tuhansia, kun teetätti protokappaleita. Tuskin siltä rahat heti loppuu kauniisiin ja kalliisiin naisiin ja viinaan.
Aulis on ihan samannäköinen partoineen kuin Matti muinoin.Ero vaan siinä että Matilla musta parta ja Auliksella vaalea.Kuin veljekset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aulis on ihan samannäköinen partoineen kuin Matti muinoin.Ero vaan siinä että Matilla musta parta ja Auliksella vaalea.Kuin veljekset
oliko sama amispuserokin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oliko sama amispuserokin?
Hautarinteentiellähän se tunnettaisiin kai pimeässäkin hajusta?
- Anonyymi
Varmaan mikään ikävä henkirikos ei oo aiheuttanut näin paljon soopaa ja keskustelua täälä suoli palstalla. En oo koskaan käynykkään paikalla enkä asu alavudella.
Paskaa jauhan täälä niinkuin muutkin .tehään sopimus jot lopetetaan tää ssihen kesäkuun alkuun😀😀😀😀 - Anonyymi
Kovin pelkäävät, että punaisen talon isäntä alkaa sittenkin kertoa...
- Anonyymi
Ei sen puheista mitään, mutta akkansa voisi muistaa, mitä Jussi käski kertoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sen puheista mitään, mutta akkansa voisi muistaa, mitä Jussi käski kertoa.
Herrojen Eevat.Mua sitten jo Yrjöttää tää juttu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herrojen Eevat.Mua sitten jo Yrjöttää tää juttu
Miten saatte jo Yrjönkin tähän?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten saatte jo Yrjönkin tähän?
Miksei voisi häntäkin epäillä? Epäiltiinhän muitakin kotona olleita ja nähtiin heitä liikkeelläkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei voisi häntäkin epäillä? Epäiltiinhän muitakin kotona olleita ja nähtiin heitä liikkeelläkin.
Niin, eikö Eeva odotellut kotiin juuri sieltä Myllymäentien suunnalta?
- Anonyymi
Paavo ja Aulis ja Osmo.
- Anonyymi
Väärin kuulusteltu, kun vasta Paavo tunnusti
- Anonyymi
Samaa kööriä koko porukka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa kööriä koko porukka.
kaikki ovat murhaajia!
- Anonyymi
Mää oon yhtä kova setorin nokkapelti.
- Anonyymi
Tee mieluummin laskelmia pyörän siirtelystä ja Paavon kolmessa paikassa olemista suunnilleen samaan aikaan. Se on kehittävää.
- Anonyymi
Joutavaa!! Yhden ainoan miehen tekemiset kello 12 - 03 välillä Myllymäentiellä on tärkeää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joutavaa!! Yhden ainoan miehen tekemiset kello 12 - 03 välillä Myllymäentiellä on tärkeää.
Ei pakosta miehen tekosia. Eikä miehestäkään ole varmuutta.
- Anonyymi
Hilkan taposta 50 vuotta täyteen ja tekijä ilman tuomiota.
- Anonyymi
Miltä nyt tuntuu, kun et tullut paikalle muistelemaan?
- Anonyymi
Nurmirehun teon aika.
- Anonyymi
Riuku pitäisi uusia ja makki mullata.
- Anonyymi
Tule tai lupaa taas tänä kesänä tulla!
- Anonyymi
Juotiin viinaa joskus matin kans ja se yhtäkkiä tuumas jotta " sinet kuule yhtää arvaa mitä me porukalle tehtiin " sanoon siihen että " no e " se siinä sitte alootti jotta " se oli silloon -70 luvun aluus ja kyllä tämä mua painaa, pakko toimitella kaverille " justihin sille hetkellä tuli kolme autollista tummia pihahan ja het paikalla alkoo kovat tappelut, matti huiteli kirvehellä ja minä poka parkkuurauralla sen mitä kerkesin.
Tilanne käänty voitoksi kun naapuri ajo hevoosella pihahan ja sielä oli miähiä kyytis sontakuorman päällä, talikoolla pisteli niin tummat pakeni.
Matilla oli kauhia vilama ottasta niskahan, varmahan puukoolla veistelty, meinattihin lähtiä sitä viemähän seinäjoelle paikkuusehen mutta se vain tuumas jotta kyllä sen ny jokaanen neulua osaa, ei mitää lankaa löytynyt mutta siimaa oli, matti tuumas jotta sillä sitte, sen nii väliä oo.
Minä sen ompelin siimalla ja sitte jatkettiin juomista, armaski siihen tuli ja porukalla tuumattihin jotta se tämäkin päivä iltaha saatiin, rariosta tuli iltatuulen viesti, matti lauloo nim perkeleesti, armas yritti kans juora mutta aina oksenti, minä kusin rappusilta alaha ja aurinko laski mettän taa.
On se kumma mitenkä näin vanhana muistaa nua asiat niin kauhian hyvin.
- Anonyymi
Joo kyll Sääskiniemellä ja Sydänmaalla sekä muis kylis oli säpinää vielä 60-70 luvullakin.Sitten alkoo hiljenemään.
Ponua ja kiljua oli sekä rahamiehillä valtionviinaa.Maijalat oli yllättävän nuukaa porukkaa kuten muutkin kepujen ökyisännät.Maksajan pitää Aina tulla
Tukitilan ulkopuolelta.!!
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72518- 1211781
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391487Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231466Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1691308Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1571268- 1461260
- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531039